Murhasta elinkautiseen tuomittu Luukkonen löydettiin mökiltä Kuusamosta.
Oulun vankilasta karannut Pekka Luukkonen on saatu kiinni.
Koillismaan poliisilaitoksen poliisipartiot ottivat Luukkosen kiinni kello 16 jälkeen Kuusamosta.
Poliisipartio oli mennyt tarkistamaan tutkimuksissa esille tullutta mahdollista piilopaikkaa ja teki havainnon miehestä mökin saunan ovella. Lopulta Luukkonen löytyi etsinnän tuloksena mökin sisälle piiloutuneena.
Poliisi joutui murtamaan mökin oven sisälle päästäkseen. Kiinniotto varmistettiin poliisikoiran avulla. Kiinniottotilanteessa Luukkonen ei tehnyt poliisille vastarintaa.
Pekka Luukkonen karkasi maanantaina 4. heinäkuuta Oulun vankilasta. Luukkonen on tuomittu elinkautiseen vankeuteen murhasta. Karkumatkan ajan poliisi on tarkastanut sen saamia vihjeitä ja tehnyt omia tutkimuksia olinpaikan selvittämiseksi.
Luukkonen sai elinkautisen tuomion ex-anoppinsa julmasta murhasta.
Vankikarkuri löytyi mökistä : IL
16
4602
Vastaukset 16
- ironiaa ? ?
Kaleva 20.7.2011:
"Ei hän ole ketään uhkaillut, ei ole missään näyttäytynyt, eikä antanut mitään viestejä, että haluaisi tehdä jotain jollekin. Tietenkin tämä vaaran tunne ihmisillä on siitä lähtöisin, että hän on karannut vankilasta ja siitä ihmiset ovat tehneet omat johtopäätöksensä", rikoskomisario Tapani Tasanto Oulun poliisista kertoo.
Jos joku on toimittanut karanneelle vaatteita tai ruokaa, se ei ole tällaista avustamista ole, vaan enemmänkin inhimillistä toimintaa", Tasanto sanoo.
Karkaamista selvitetään rikosnimikkeellä vangin karkaaminen. Poliisi ei epäile, että kukaan on avustanut Luukkosta niin, että tapaukseen liittyisi muuta rikosta. - listalla
Pitkä lista poijalla kuulemma on ollut nimiä.
- inho juttu
Ainakin minulle on kerrottu, että hän on uhannut seitsemän ihmisen hengenmenolla. Suomessa saa vapaasti uhkailla, sillä edellisen hallituksen lakiemme laatijoiden mielestä uhkailu ei ole rikos. Valtiomme krooninen rahapula ja tuottavuusohjelma on sulkenut vankiloita, vähentänyt poliiseilta ja tullimiehiltä resursseja, eli vika on meissä itsessämme eli emme äänestä viisaita rahankäyttäjiä Arkadianmäelle.
Miten paljon löytyy suojelijoita näille ihmisten ampujilekkin, miten kinkkistä on ollut tämän aselainkin kanssa? Miten tätä Kuusamon tappajaakin oikein kehuttiin mallivangiksi? Ei ihmishenki paina paljoakaan politiikkojemme puheissa, vaikka vakavien vahinkojen saattuessa ollaankin kärkkäästi keräämässä julkisuudessa poliittisia irtopisteitä. On tuoreessa muistissa nämä koulusurmat, silloin vallassa olevat politiikkomme lupaisivat parantaa asioita, mutta laihanlaiseksi tulokset jäivät.
Aseet puhuvat Suomessa ja tappavat entiseen malliin.Kaiken kukkuraksi näitä tappoaseita virtaa päivittäin laivoiltamme Virosta ja tullimiehet pyörittelevät vain käsiään resurssipulan edessä.
- mökkeilijä2
vanhemmat kuulemma piilotteli poikaansa.
- diipadaapa2
Niin just...kuulemma ja kuulemma...paljonhan sitä kuullaan tässä pitäjässä...
- mieti tätä
Miksi muuten Kuusamossa vähän väliä tapahtuu näitä inhotekoja? Miten raa´asti ensin kiduttamalla sinne Joukamojärveen sitten upotettiin mies? Mikä panee Kuusamolaiset paikkakuntalaiset tällaiseen kostoviettiin? Ei ole arvet parantuneet tästä Joukamojärvi tapahtumasta, kun toista Kurkijoki-inhotekoa jo murehditaan päälle. Minkälainen systeemi Kuusamossa kasvattaa tällaisi hirmutekojen tekijöitä? Paapotaanko näitä pienenä liikaa vai pieksetäänkö? Aseisiin ainakin näytetään annettavan kotikoulua jo melko pienestä, mitä isät edellä siinä pojat perässä. Pojathan ottavat oppia isien teoista ei sanoista, näin ovat mieltä psykiatrian alan ammattilaiset.
- lyysi.
Aika erikoista lähtee Kuusamolaisia kollektiivisesti syyttämään. Kuitenkin suurin osa on ihan tavallisia tallaajia. Jos muutama tyyppi tekee jotain täysin epäinhimillistä, ei kai siitä voi kaikkia syyttää. Vain onko esimerkiksi kaikki oslolaiset nyt joukkomurhaajia ja miten tamperelaiset, ne ilmeisesti tolla perusteella kasvattaa kaikista ihmisistä paloittelusurmaajia. Kuusamossa harrastetaan paljon riistanmetsästystä ja suurin osa näistä aseiden käyttäjistä ovat täysin tervejärkisiä. Muuten tuli vielä mieleen, että miten on, jos tekee esimerkiksi murhapolton, niin pitäisikö myös tulitikkujen käytön kotikoulua rajoittaa ainakin nyt kuusamolaisilta, joilla sanojesi mukaan kollektiivisesti näyttää olevan joku kasvatusmetodihäiriö.
- Anonyymi
Kuusamolaiset on suomen typeryksiä. kaikki idiootit jää paikkakunnalle :D
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuusamolaiset on suomen typeryksiä. kaikki idiootit jää paikkakunnalle :D
Sisäsiitos oli aikoinaan suuri ongelma
- TummiaPilviäKuusamos
Ei Kuusamoon kannata tulla lomailee,täällä nyt tapahtuu isoja juttuja joten turisteille ei oikein ole enää tilaa hengittää vapaasti kun murhamiehet juoksentelevat täälä vapaasti!Pelottavia tilanteita tapahtuu nuorten piireissä ja kaduilla villitsee levottomuuksia.Kävin nopeasti keskustassa ja sai nähdä tummia pilviä kun nuoriso vahtasi siihen malliin että kuka määkin olen ja mitä teen heidän reviirillä!!??!!Erikoisen asiasta tekee sen että jos tänne eksyy todellakin niin kuka kantaa vastuun että ei tapahdu jotain järisyttävää?
- Anonyymi
Kuusamon nuoriso = epätoivon einareita kaikki
- PoutapilviKuusamo
Sinulle TummiaPilviä.... Miten tuo nyt liittyy tähän ketjuun??
- Anonyymi
Kuusamo - Suomen suurin avomielisairaala :D
- Anonyymi
Ei oo ku kehä3 sisäpuoli
- Anonyymi
Äitis kehä kolmoset on... vajakki
- Anonyymi
Ompa kova jätkä!pelekää polliisia?piti ihan piiloutua.kovempi jätkä olis vähän pistäny hanttiin kiinniottotilanteessa.menikö tuo ihan sängyn alle piiloon?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 43935
- 95903
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19775- 116721
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t80658- 43621
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔34594Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45590- 19586
- 46568
Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke20535- 33523
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.66499- 25492
- 35483
Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44476Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka132460Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok105458- 44444
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7427