Näin luominen alkoi.
Näitä kuuluisi opettaa pyhäkouluissa ja kouluissa. Lisääkin jatkoa luomiselle riittää kun kiinnostusta riittää.
Jumala alkoi luoda ainetta jo 6 2/3 vrk:tta mittaista ajanjaksoa ennen Sanan luomista eli aineen luominen alkoi jo ennen kuin Jumala siitti Pyhän Hengen voimalla Sanan eli Jeesuksen. Jumala siitti 4 vrk:tta mittaisen ajanjakson jälkeen Sanan siittämisestä Pyhän Hengen Voimalla Pyhän Hengen joka sai myöhemmin 2 ja 3 luomispäivän aikana toisen nimensä Gabriel. Kummatkin, Sana ja Pyhä Henki luotiin alussa jumaliksi jotka olivat ohjaamassa luomisvoimia myöhemmin.
6:n vuorokauden mittaisen ajanjakson jälkeen Pyhän Hengen eli Gabrielin sikiämisestä Jumala loi maan ja se asettui paikoilleen avaruudessa. Ensimmäinen luomispäivä oli pituudeltaan 270:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Toinen luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Toisen ja kolmannen luomispäivän aikana Pyhä Henki siirsi uutta mannerta noin 2000 kilometriä länteen vanhasta mantereesta Jumalan Voimalla (Pyhän Hengen) joka oli hänessä, niin että maa laajeni. Hän ohjasi luomisvoimia 10-30 kilometrin korkeudesta tuolloin Scandinavian yläpuolelta, lähinnä lounais-Suomen-kaakkois-Ruotsin yläpuolelta. Tuolloin hän sai nimekseen Gabriel (Jumala on voimani tai Jumala on väkevyyteni).
Kolmas luomispäivä oli pituudeltaan 272:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Neljäs luomispäivä oli pituudeltaan 274:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Viides luomispäivä oli pituudeltaan 273:n vuorokauden mittainen ajanjakso. Kuudes luomispäivä oli pituudeltaan 268:n vuorokauden mittainen ajanjakso. 160 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Uriel, sama joka karkoitti Aadamin ja Eevan paratiisista. 149 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli enkeli Jofiel eli Jophiel (Creative Power), joka syntyi myöhemmin Daniel-nimisenä Raamatun Danielin kirjan päähenkilönä ja sitä myöhemmin Jeesuksen opetuslapsi Johanneksena. Jofiel syntyi myöhemmin vuonna 1808 jaa. Englannissa nimellä John Taylor, joka toimi mm Mormonikirkon presidenttinä.
Zotiel joka mormonin kirjassa mainitaan enkeli Moronina, tuli olemassaoloon vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua (vähän 142 vuorokauden jälkeen ennen kuudennen luomiskauden loppua) olemassaoloon tuli persoona (mies), Chamuel (hän ei ollut enkeli vaikka joissakin lähteissä niin annetaan ymmärtää), ihmiskunnan esi-isä taivaassa. Chamuel tunnetaan myöhemmin Raamatussa Saulus Tarsolaisena eli apostoli Paavalina. Apostoli Paavali eli myös uudella mantereella nimellä Mormon
Miten luominen alkoi?
3
139
Vastaukset
- Näkijä1
Miten luominen jatkui Luciferin luomisen jälkeen?
134 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassoloon tuli Remiel. Remiel syntyi myöhemmin Aadamin ja Eevan kymmenestä pojasta kuudentena Rudrana eli Kardama Munina 150 vuotta Aadamin luomisen jälkeen, jonka vaimo oli Devahuti eli Devi. 133 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli enkeli, joka myöhemmin tunnetaan Raamatun Daavid-kirjan päähenkilönä Daavidina ja sitä myöhemmin hän syntyi 01.03.1807 jKr Farmingdonissa, Connecticussa, Usa:ssa nimellä Wilford Woodruff (Mormonikirkon presidentti).
130 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). Hän saattoi olla taivaassa nimeltään Barakiel? Hän eli myöhemmin Metusalahin (Raam.) eli Badarayanan (Vyasadevan) ja Rohinin poikana Balaramana n. 3000 eKr (Veeda-kirjallisuus). Sitä myöhemmin hän syntyi 623 eaa. Raamatun Hezekielin kirjan päähenkilönä Hezekielinä ja myöhemmin hän syntyi 93 eKr (14 kilometriä vuonna 74 eKr olleesta Zarahemlan srk:sta) nimellä Helamanin, Helamanin kirjan päähenkilönä (Mormonin kirja) . 129 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka myöhemmin tunnetaan Veeda-kirjallisuudessa Indrana (taivaan kuningas) ja Raamatussa Aadamin poikana Kainina.
124 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua tuli olemassaoloon mies, joka myöhemmin syntyi Iisakin poikana Jaakobina eli Israelina noin 2042 eKr. 123 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Raguel, joka myöhemmin tunnetaan Raamatussa Profeetta Elisana, Elian seuraajana. 119 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies), joka myöhemmin tunnetaan Veeda-kirjallisuudessa nimellä Karna. 118 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies) joka eli myöhemmin Aadamin ja Eevan kolmantena poikana ja lapsena nimellä Puloma (demoni) ja jonka Kain eli taivaan kuningas Indra surmasi 5 vuotta Aabelin surman jälkeen.
116 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka eli myöhemmin Amorilaisten kuninkaan Oogin/Siihonin aikana, ja tuolloin surmasi hänet (Oogin tai Siihonin?). Amorilaisten kuninkaan surmaaja esiintyy Kalevala-eepoksessa nimellä Antero Vipunen. 114 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka myöhemmin esiintyy Raamatussa Herodes neljännesruhtinaana. 113 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka syntyi myöhemmin Aadamin pojan Kainin pojan Hanokin pojan Priyavratan poikana (8-9:s poika?) Medhatithina (Veeda-kirjallisuudessa Medhadithi, aikojen alusta peräisin oleva vanha tietäjä).
112 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Fanuel, joka myöhemmin tunnetaan Raamatussa Lemekin poikana Nooana ja Veeda-kirjallisuudessa nimellä Vaivasvata Manu ja sitäkin myöhemmin Jesajana, Raamatun Jesajan kirjan päähenkilönä, sekä myöhemmin Johannes Kastajana (Raamattu). 110 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Sarakael, joka myöhemmin tunnetaan ennen vedenpaisumusta nimellä Tobias (enkeli Toby), ja sitä myöhemmin hän syntyi Iisakin poikana Eesauna n 2042 eKr sekä vielä myöhemmin hän syntyi 1167 jKr Englannissa nimellä John Lackland (kuningas Juhana Maaton).
109 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka tunnetaan myöhemmin 1600-luvulla jKr (Suomessa, Uudellamaalla?) eläneenä Alex Lepajoena.Hän oli yksi taivaasta langenneista enkeleistä. 108 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli toinen nainen, joka Raamatussa esiintyy Ruutin kirjan päähenkilönä Ruutina. 107 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka eli myöhemmin yhtenä Kreikan "jumalolennoista" tai vastaavista noin - Näkijä1
Miten luominen jatkui Hiranyakasipun jälkeen?
96 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, josta tuli yksi taivaasta langenneista enkeleistä. Hän syntyi myöhemmin Remuksena, Romuluksen, Rooman perustajan veljenä, joka kuoli veljensä Romuluksen surmaamana?94 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies. Hän eli myöhemmin yhtenä Jumalan kansan (Israelilaisten) vapauttajana ja sotaurhona Gideonina, Jooaan poikana (Tuomarien kirja 6 luku 11 jae).89 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies joka syntyi ennen vedenpaisumusta nimellä Seet (profeetta)?. Hän ei kuitenkaan ollut Aadamin poika Seet.
86 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka myöhemmin tunnetaan Raamatussa Kainin suvun puolelta Metusaelin poikana Lemekina. 83 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). . 81 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (nainen). Hän syntyi myöhemmin 1530-1520 eaa. Mooseksen ja Aaronin sisarena Mirjamina ja sitä myöhemmin hän syntyi 24-23 eaa. Jeesuksen äitinä Marianina.
79 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli Azazel (kerubi).77 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (nainen). Hän eli myöhemmin yhtenä Raamatun naisprofeetoista, naisprofeetta Huldana (2 Kuningasten kirja 22 luku). 75 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli mies, joka myöhemmin syntyi Aadamin pojan Seetin pojan Enoksen (Raamatussa) toiseksi vanhimpana poikana ja myöhemmin esiintyy Kalevala-eepoksessa nimellä Lieto Lemminkäinen eli Ahti Saarelainen.
74 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies).72 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). Hän oli yksi langenneista enkeleistä. Hän eli myöhemmin maan henkilöitymän äidin poikana Bhaumasurana n. 3000 eaa. (veeda-kirjallisuus). 69 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli nainen joka eli myöhemmin laamanilaisena naisena uudella mantereella eaa... 66 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies).Hän syntyi myöhemmin Joosuana,Nuunin poikana (Joosua 1 luku 1 jae). - Näkijä1
Jatkoa edelliseen
63 vuorokautta ennen kuudennen luomispäivän loppua olemassaoloon tuli nainen joka myöhemmin tunnetaan Nooan pojan Haamin tyttärenä. Hän eli myöhemmin Saban kuningattarena (1 Kuningasten kirja 10 luku jae 1) sekä sitä myöhemmin uudella mantereella laamanilaisten ylimpänä käskijänä vuonna 39 eaa. jolloin laamanilaiset surmasivat 39 nefiläistä hänen käskystään taistelujen jo päätyttyä. 61 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (nainen). Hän eli myöhemmin ennen vedenpaisumusta langenneen enkeli Giekonin puolisona Mahalalelin pojan Jeredin päivistä alkaen ja oli yksi niistä kahdeksasta langenneitten enkelien puolisoista jotka Jumala muutti seireeneiksi.
59 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). Hän syntyi myöhemmin Aadamin pojan Kainin toiseksi vanhimpana poikana. ?). 56 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (nainen). Hän syntyi Aadamin ja Eevan seitsemäntenä lapsena ja toisena tyttärenä 9 vuotta Aadamin pojan Seetin syntymän jälkeen.54 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). Mahdollisesti enkeli joka lankesi myöhemmin. Hän eli myöhemmin Intiassa noin 3000 eaa. tai aikaisemmin ja sitä myöhemmin hän syntyi noin 1680 jaa. Bristolissa, Englannissa nimellä Edward Teach (Mustaparta).
53 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (nainen). Hän syntyi myöhemmin Aadamin pojan Kainin toisena tyttärenä.51 vrk:tta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). 47 vrk:ta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies) joka syntyi myöhemmin Kainin suvun puolelta Iiradin poikana Mehujaelina ja sitä myöhemmin hän eli Suomessa 750-luvulla jKr nimellä Väinämöinen (Kalevala-Eepos). 44 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona, mahdollisesti enkeli (mies). Hän syntyi myöhemmin 570 jaa. Arabiassa nimellä Muhammed Muttalib (profeetta Muhammed) sekä kuoli 632 jaa.
41 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (nainen). Hän syntyi myöhemmin Aadamin ja Eevan neljäntenä lapsena.39 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). Hän eli myöhemmin Candrana (Veeda-kirjallisuus), joka syntyi Aadamin ja Eevan viidenneksi lapseksi.). 38 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua tuli olemassaoloon persoona (nainen). Hän syntyi myöhemmin Aadamin pojan Kainin pojan Hanokin ("Swayambhuva Manu") ja hänen vaimonsa "Satarupan" tyttärenä "Devahutina" (eli "Devinä"?) 19 vuotta Aadamin ja Eevan kuudennen pojan "Rudran" syntymän jälkeen.
35 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). 33 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). 31 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies).31 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua´olemassaoloon tuli mies. 29 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies). Hän eli myöhemmin Jumalan profeettana n. eaa. (1300-900 eaa.) nimellä Aasa (Abiamin poika Aasa 913-874 eaa?). 27 vuorokautta ennen kuudennen luomiskauden loppua olemassaoloon tuli persoona (mies).
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik123680MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar721934Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421588Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811224Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja661042Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33988Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60853- 171844
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3778