Keskustan kanta vakuusrahastoihin on sama kuin kansan enemmistön eli hyvin tiukka.
Huommenna tullaan muuten näkemään kuinka Urpilainen kääntää takkinsa - mitään vakuuksia ei tule mutta siitä huolimatta Suomi pysyy muun porukan mukana.
Keskustana kanta vakuusrahastoihin
7
<50
Vastaukset
- ¤?!"
Ei, helskuta sentään.!!
Kapu-Vaari on analysoinut keskustan myönteiseksi Kreikka lainoitukselle.- Oikein analysoitu
"Aamun Hesarissa nimittäin on tulokset laajasta gallupista, ja tulosten mukaan suomalaisten suuri enemmistö tosin kannattaa tiukka eurotukilinjaa, juuri sitä Jutta Urpilaisen linjaa, mutta haastatelluilta keskustalaisilta linja saa vähiten kannatusta, he ovat tukimyönteisimpiä."
- 12.9
Kansan enemmistö oli mieltä, että nykyhallituksen linja on oikean suuntainen, kun vakuuksia vaaditaan. Keskusta kanta on mitä milloinkin, nyt se inisee nykyhallituksen linjan tässäkin asiassa olevan väärä.
- Tosipa se
Keskustan kanta on ajanmukainen. Se seuraa aikaa ja tapahtumia.
- -lö
Urpilainen ja Soini taas olivat ajasta edellä ennen vaaleja. Kumpikin toi sen seikan esiin omalla tavallaan. Kepulle voimme sanoa jäähyväiset, marginaalipuolueen asema odottaa ja Kiviniemi jää yhtenä johtohahmoista historiaan kepun ajamisesta alas.
- Jutta Rappio
"Emme hyväksy Portugalin tukipakettia ilman sijottajavastuita."
Kuka valehtelija? - 12,9
"Keskustan kanta vakuusrahastoihin on sama kuin kansan enemmistön eli hyvin tiukka"
Ihmeellinen johtopäätös. Aivan kuin kepulaisen päässä syntynyt.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26917423Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245602- 1182622
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172122Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361786Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111028- 59966
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32924Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45920