Maahanmuuttajia opastetaan käyttämään asuntoa
Espoossa aletaan järjestää asumiskoulutusta maahanmuuttajille. Syyskuussa alkavan opastuksen tarkoituksena on auttaa maahanmuuttajia asumiseen liittyvissä asioissa muun muassa konkreettisen malliasunnon kautta, sillä aina maahanmuuttajilla ei ole kokemusta suomalaisen asumisen perusteista.
- Osalla maahanmuuttajista ei välttämättä ole kotimaassaan kokemusta esimerkiksi suihkuletkusta tai patterista eikä edes sanoja näille käsitteille, Voimanpesähankkeen projektipäällikkö Marja Manninen kertoo.
Voimanpesä toimii Suvelassa ja tuottaa palveluja koko Espoon lapsiperheille.
Tietämättömyys saattaa aiheuttaa erimielisyyksiä ja ennakkoluuloja maahanmuuttajia kohtaan ja maahanmuuttajien käytös saatetaan helposti tulkita häiriökäyttäytymiseksi tai välinpitämättömyydeksi. Usein kyse on kuitenkin siitä, että maahan muuttaneella ei ole kokemusta suomalaisen asumisen perusteista.
Espoonkruunu on luovuttanut Suvelasta esimerkkiasunnon hankkeen käyttöön. Kyse on tiettävästi ensimmäisestä konkreettisesti asumisasioihin keskittyvästä maahanmuuttajille tarkoitetusta asumiskoulutuksesta.
- Olemme pitkään toivoneet, että saisimme mahdollisuuden havainnollisesti näyttää, miten asumisen arkea Suomessa eletään. Nyt avautuu mahdollisuus opastaa ja näyttää kädestä pitäen, miten asuntoa käytetään, Espoonkruunun kiinteistöjohtaja Jaakko Kammonen kertoo.
Yksilöllisen asumisohjauksen kautta syntyi tarve vastuunjakotaulukon kääntämiseksi ja kulttuuristamiseksi somaliksi. Vastuunjakotaulukko kertoo, mitkä huoneiston osat tai laitteet kuuluvat asiakkaan ja mitkä osat kiinteistönomistajan vastuulle. Somaliksi käännetty opas myös näyttää, mitä sanoilla tarkoitetaan, koska kaikille sanoille ei Somaliassa ole vastaavaa käsitettä.
http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/maahanmuuttajia_opastetaan_kayttamaan_asuntoa/
" Somaliksi käännetty opas myös näyttää, mitä sanoilla tarkoitetaan, koska kaikille sanoille ei Somaliassa ole vastaavaa käsitettä."
Myöskään somaleilla ei ole käsitettä sanalle työ.
Mamuille opastusta asunnossa asumisesta!!
10
132
Vastaukset
- nainen....
Mielenkiintoista kehistystä maahanmuuttajien kotouttamisessa. Nyt kun saataisiin vielä kunnon tietopaketti suomalaisesta/länsimaisesta kulttuurista ja sen tavoista, esim. naisen asemasta yhteiskunnassamme, niin voisivat asiat alkaa sujua paremmin. Tämä olisi selkeästi myös maahanmuuttajien itsensä etu.
- Minä-,.
"Osalla maahanmuuttajista ei välttämättä ole kotimaassaan kokemusta esimerkiksi suihkuletkusta tai patterista eikä edes sanoja näille käsitteille,"
Sama täällä. Minullakaan ei ole sanoja kuvaamaan tunnetilaa, jonka tällaiset kivikauden projektit kivikauden eläjille minussa herättävät.- sama täällä
hyvä kommentti!
minulla on samoin hieman ongelmia mitä sanoja käytän kuvaamaan tunnetiloja
joita nämä mamut herättävät ja tunteita joita heidän hyysääjänsä herättävät
työ - sanan merkitys pitää kyllä näille suihkuletkusta tietämättömille opettaa ensimmäisenä, sillä eikös meidän maahanmuuttopolitiikkaamme tähtää
nimenomaan siihen että otamme heitä koska meille tulee työvoimapula,heh. - Tosi on
sama täällä kirjoitti:
hyvä kommentti!
minulla on samoin hieman ongelmia mitä sanoja käytän kuvaamaan tunnetiloja
joita nämä mamut herättävät ja tunteita joita heidän hyysääjänsä herättävät
työ - sanan merkitys pitää kyllä näille suihkuletkusta tietämättömille opettaa ensimmäisenä, sillä eikös meidän maahanmuuttopolitiikkaamme tähtää
nimenomaan siihen että otamme heitä koska meille tulee työvoimapula,heh.Ei tule työvoimapulaa Suomeen on sen verran työttömiä noin ( 500000 ) ihan omasta takaa odottamassa töitä.
- itiöp
Hyvä juttu, että maahanmuuttajille opastetaan Suomalaista asumiskulttuuria, toivottavasti opastavat myös olemaan hiljaa kerrostalois ja varsinkin klo 10 jälkeen ku hiljaisuus alkaa.
- balalaikka soi
Vanhustemme tulevia pyllynpyyhkijöitä opetettava pyyhkimään ensin omat pyllynsä?
- No mutta eikös noi
ole sitä sakkia jotka pelastavat työvoimapulalta kun Katainen sanoi että niitä tarvitaan 1800000 seuraavan 10 vuoden aikana?
- kok.rikkaampi
Tässä olisi erinomainen tilaisuus A. Thorsille lähteä vapaaehtoistyöhön opettamaan hänenkin myötävaikutuksella tänne hankittuja ihmisiä.
Muuten, tapasin tänään etelä-suomalaisessa kaupungissa kauppaliikkeessä työssä olevan mustan. Hän sanoi, että häntä saa sanoa neekeriksi, koska sellainen hän on, Hän oli oikein miellyttävä ja suhtautui työhönsä myönteisesti.
Uskaltauduin kysyä häneltä, että mistä se johtuu, että Suomessa suhtaudutaan niin torjuvasti näihin somaleihin. Hänellä oli vastaus heti valmiin ja se tuli kuin pyssyn suusta, että ei heistä pidetä Afrikassakaan.
Kun menin samassa kaupungissa ostamaan eräästä liikkeestä sortseja ja kas kummaa liikettä piti intialainen nainen, joka sanoi tulleensa vuosi sitten Suomeen. Keskustelimme tietysti kaupanteon sisäksi ilmoista ja hän kertoi, että Intiassa saattaa olla 40-50 astetta lämmintä, joten nämä Suomen lämpötilat eivät hänestä tuntuneet vielä tukahduttavilta.
En tietenkään tiedä näiden tapaamieni tulokkaiden asumistapoja, mutta luulen, että he kuuluivat siihen ryhmään, joita suomalaisetkaan eivät lähtökohtaisesti torju, sillä työnteko ja yrittäminen poistaa kummasti raja-aitoja.- havaittu on
Totta varmaan se, että juuri somalit tietämättään, tai tieten, tekevät karhunpalveluksen itselleen röyhkeällä ja meluavalla käytöksellään, aivan kuin heille ei kuuluisi mitkään yhteiskunnan asettamat säännöt ja määräykset.
- Jussuf (se sama)
Enemmän kuin esim. Stephen Elop, kaipaisivat suomalaiset maajussit opastusta asumiseen.
Maalaisten pitäisi oppia että
- lehmiä ei voi pitää kerrostalossa
- ulostustoiminnot voi tehdä kodin vessassa, eikä aina puistoissa
- lihaa voi säilöä myös pakastamalla, ei ainoastaan suolaamalla
- suihkua voi käyttää myös peseytymiseen, ei ainoastaan virtsaamiseen
- jne.
Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904