Harhaluulo

Ns. 'jumalaan uskominen' perustuu
virhetulkintaan, jossa uskova ei osaa erottaa
omissa aivoissaan tapahtuvia prosesseja
ulkomaailmasta, vaan hän tulkitsee omassa
päässään tapahtuvat asiat ulkomaailman
ominaisuuksiksi. Tätä uskovien perusongelmaa
kutsutaan psykologiassa koenesteettiseksi
häiriöksi, jossa siis kyky erottaa omat
mielikuvat ja maailma toisistaan on alentunut tai
hävinnyt. Tästä syystä uskovilla ihmisillä on
taipumusta luulla, että jumala olisi olemassa
muuallakin kuin heidän päissään, vaikka
päänulkopuolella sitä ei ole. Voimme keksiä mitä
erilaisimpia sanoja ja niille sanoille erilaisia
kehyskertomuksia, ja sitten uskotella että nämä
sadut kuvaavat maailmaa 'yleensä', jos olemme
riitävän hölmöjä. Tähän hölmöilyyn uskonnot juuri
perustuvat.
13379
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ne suureen ääneen paasaavat "tosiuskovat" jotka
myös raamattuja ja muita uskon sääntöjä
kirjoittavat, eivät itse usko mihinkään
sellaiseen mutta osaavat siten taitavasti hallita
tyhmää kansaa "jumalan" nimissä.

Lukekaa vaikka sitä raamattua niin itte huomaatte.

Huomaatte myös että raamatun on kirjoittanut mies
ihan oman makunsa mukaan naisiakin omaan
valtaansa alistaen.

Ja kokoajanhan sitä raamattua ilman jumalan lupaa
nykyistetään kuhunkin aikaan sopivaksi. ...paitsi
Islamia.

Äänestä
  • "Ja kokoajanhan sitä raamattua ilman jumalan
    lupaa nykyistetään kuhunkin aikaan
    sopivaksi. ...paitsi
    Islamia."

    Naulan kantaan! Kuka voisi luottaa uskontoon,
    jonka edustajat muuttavat mielipiteitään koko
    ajan ihmisten omien himojen mukaan ja jota
    muutetaan sitä mukaa viihteellisemmäksi, kun
    ihmiset vaativat hauskanpitoa kirkkoonkin ja
    virret muutetaan rock 'n rolliksi?

    Totuus on totuus ja se ei siitä mihinkään muutu
    ilman Jumalan tahtoa. Se, joka haluaa tuntea
    Jumalan ei keksi päästään
    olemattomia "luonnonlakeja". Usko säilyy ja
    kasvaa, kun se perustuu oikeaan tietoon.

    Äänestä

Juuri näin. Kautta aikojen ihminen on pyrkinyt
täyttämään "tietämyksensä" ulkopuolella olevia
aukkoja jonkinmoisella uskolla. Eihän sillä
mitään merkitystä sinänsä ole, mitä uskoo kunhan
vaan "tyhjiä paikkoja" sinne omaan pikku boltziin
ei jäisi. Enemmänkin pitäisin tuota sinun
kuvaamaasi ominaisuutta inhimillisenä, ehkäpä
kaikille ihmisille kuuluvana ominaisuutena.
Toiset vaan tarvitsevat uskoa enemmän kuin toiset.
Ja tietenkin toiset uskovat toisiin juttuihin
kuin toiset. Väitänkin, että jokainen tarvitsee
jonkinverran jotakin, mistä sitten vaikeina
aikoina saa lohtua ja vahvistusta "tyhjyyden"
tunteeseensa. Käyttämäsi sana "hölmöily", niin
totta kuin onkin, pitää sisällään arvoasetelman,
jota kaikki eivät varmaan sulata, mutta se onkin
sitten eri juttu sekin...

Äänestä

On niin typerä heitto, etten edes viitsi paremmin
vastata....

Äänestä

Okei, mä olen uskis, ja en minäkään niin täysin
luota Raamatun sanaan, ja Jumalan niin suureen
täydellisyyteen.Mutta tosiasia on että me ihmiset
ja sun muut elämään liittyvät asiat ei olla tänne
itestään tultu, eikä me olla täällä aina oltu.Ja
jos puoli maailmaa uskoo johonki tyhmän ihmisen
kehittämään valtataisteluhömskään, saa olla aika
helvetin kiero tyyppi!
Ja sillein, ja jos sitä Raamattua lukee, kuka
hullu ois keksiny tollasen määrän tekstiä omax
huvikseen, luodakseen toivoa muihin ihmisiin
paremmasta??
Tuskin kukaa! MIeti hei vielä tätä juttua
uudemman kerran!!

Äänestä
  • Nykyään kai ajatellaan jotenkin siihen tapaan,
    että tyhjyys virittyy
    suurienergiseksi 'tyhjiöpaineeksi'' joka sitten
    aina joskus paukahtaa, ja näin
    niitä 'maailmankaikkeuksia' syntyy, tai on ollut
    muodossa tai toisessa aina olemassa. Siitä se
    sitten kehittyy kulloisenkin maailmankaikkeuden
    luonteen mukaan ja syntyy elämää sun muuta jos on
    syntyäkseen.
    Raamatulla on pitkä syntyhistoria, ja sen teksti
    pohjautuu moniin sitä edeltäviin uskonnollisiin
    ajatuksiin, jotka sitten ovat raamatussa saaneet
    sellaisen muodon kuin ovat saaneet. Uskonnot
    kehittyvät ja muuttuvat, esim. islamkin on
    miljoonan vuoden päästä erilainen, jos sitä
    ylipäätään on olemassa.

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    Nykyään kai ajatellaan jotenkin siihen tapaan,
    että tyhjyys virittyy
    suurienergiseksi 'tyhjiöpaineeksi'' joka sitten
    aina joskus paukahtaa, ja näin
    niitä 'maailmankaikkeuksia' syntyy, tai on ollut
    muodossa tai toisessa aina olemassa. Siitä se
    sitten kehittyy kulloisenkin maailmankaikkeuden
    luonteen mukaan ja syntyy elämää sun muuta jos on
    syntyäkseen.
    Raamatulla on pitkä syntyhistoria, ja sen teksti
    pohjautuu moniin sitä edeltäviin uskonnollisiin
    ajatuksiin, jotka sitten ovat raamatussa saaneet
    sellaisen muodon kuin ovat saaneet. Uskonnot
    kehittyvät ja muuttuvat, esim. islamkin on
    miljoonan vuoden päästä erilainen, jos sitä
    ylipäätään on olemassa.

    Moni uskoo siihenkin ilmoitukseen.
    "Islamin voima on ollut sen selväpiirteinen ja
    tarkkarajainen käsitys Allahista yhtenä ja
    ainoana Jumaluutena.Islamin heikkoutena on ollut
    sen levittämiseen yhdistynyt sotilaallisen voiman
    käyttö, samoin kuin siihen sisältyvä naisen
    arvonalennus." Urantia -kirja s 1051

    Äänestä

älkää pettäkö itseänne ja väittäkö, että uskonto
on vain hölmöille syötettyä huijausta. Ottamatta
kantaa Jumalan olemassaoloon kannattaa muistaa,
että paljon paljon teitä viisaampia ihmisiä pitää
Jumalan olemassaoloa täysin järkeenkäyvänä
ajatuksena.

Äänestä
  • Älkää pettäkö iseänne ja väittäkö, että
    uskonnottomuus on vain hölmöille syötettyä
    huijausta. Ottamatta kantaa jumalan
    olemassaolemattomuuteen kannattaa muistaa, että
    paljon paljon teitä viisaampia ihmisiä pitää
    jumalan olemassaolemattomuutta täysin
    järkeenkäypänä ajatuksena.

    Äänestä

  • anne kirjoitti:

    Älkää pettäkö iseänne ja väittäkö, että
    uskonnottomuus on vain hölmöille syötettyä
    huijausta. Ottamatta kantaa jumalan
    olemassaolemattomuuteen kannattaa muistaa, että
    paljon paljon teitä viisaampia ihmisiä pitää
    jumalan olemassaolemattomuutta täysin
    järkeenkäypänä ajatuksena.

    Mitähän lienet tarkoittanut tuolla
    "viisaudellasi"?

    Äänestä

  • Ihmettelevä kirjoitti:

    Mitähän lienet tarkoittanut tuolla
    "viisaudellasi"?

    maailmankaikkeuksien loputtoman ja iankaikkisen
    syntymisen ja kuolemisen suuri kierto, josta me
    olemme vain pienen pieni mutta osallinen joukko
    eliöitä.

    Äänestä

Anne käsityksesi Jeesuksesta..mikä mies?

Äänestä
  • mies paikallaan, nimittäin sillä paikalla millä
    hän kulloinkin oli. Hänen paikkansa vierellä
    olivat vieruspaikkalaiset, eli opetuslapset.
    Heistä ei voida sanoa, että he olisivat
    olleet 'miehiä paikallaan', sillä jeesuksen
    näkökulmasta katsottuna jokainen opetuslapsi
    oli 'mies vieruspaikallaan'.
    Jeesus oli myös kova saarnamies, eli
    turpajumppaaja, mikä oli ihan kivaa, sillä niihin
    aikoihin ei ollut tv:tä eikä internetiä ja
    viihdykkeet olivat vähissä muutenkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


anne kirjoitti:

Ns. 'jumalaan uskominen' perustuu
virhetulkintaan, jossa uskova ei osaa erottaa
omissa aivoissaan tapahtuvia prosesseja
ulkomaailmasta, vaan hän tulkitsee omassa
päässään tapahtuvat asiat ulkomaailman
ominaisuuksiksi. Tätä uskovien perusongelmaa
kutsutaan psykologiassa koenesteettiseksi
häiriöksi, jossa siis kyky erottaa omat
mielikuvat ja maailma toisistaan on alentunut tai
hävinnyt. Tästä syystä uskovilla ihmisillä on
taipumusta luulla, että jumala olisi olemassa
muuallakin kuin heidän päissään, vaikka
päänulkopuolella sitä ei ole. Voimme keksiä mitä
erilaisimpia sanoja ja niille sanoille erilaisia
kehyskertomuksia, ja sitten uskotella että nämä
sadut kuvaavat maailmaa 'yleensä', jos olemme
riitävän hölmöjä. Tähän hölmöilyyn uskonnot juuri
perustuvat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu