Pitbull tappoi perheen villakoiran

itkua naurua

Pitbull tappoi perheen villakoiran

Keskiviikko 20.7.2011 klo 20.54

Anne Jokisen perheen kesäkuu sai synkän sävyn, kun naapurilta vapaaksi päässyt pitbull raateli Jokisten villakoiran lopetettavaksi.

Konstan elämä päättyi pitbullin hyökkäykseen. (LUKIJAN KUVA)

Perheen 18-vuotias tytär oli tullut perjantaina 10.6. puoli kahden aikaan kotiinsa Helsingissä. Mukana oli ollut 10-vuotias Konsta-niminen villakoira.

Yhtäkkiä käytävän päädyssä olleesta avoimesta ovesta oli hyökännyt pitbull. Oven läheisyydessä oli kaksi miestä, joista toinen oli yrittänyt ottaa hyökännyttä koiraa kiinni.

- Hän kaatui humalatilaltaan, ja toinen mies vain puhui puhelimessa, Jokinen kommentoi Iltalehdelle.

Naapuri väitti jälkikäteen, ettei tiennyt keitä kaksi miestä olivat ja kenen koira pitbull on. Se oli ilmeisesti vain käymässä naapuriasunnossa.

- Tyttäreni mukaan hän kuitenkin kutsui pitbullia nimellä.

Lopulta naapuri oli ottanut koiran kiinni ja heittänyt omaan asuntoonsa. Konsta kannettiin Jokisten kotiin verisenä.

Äiti sai soiton työpaikalleen, josta hän lähti välittömästi työkaverin kanssa kotiin hakemaan koiraa hoitoon.

Ei ensimmäinen kerta

Helsingin Yliopistollisessa eläinsairaalassa koira sai shokkihoitoa ja kipulääkitystä. Sillä oli murtunut leuka, oikean etujalan murtuma kyynärnivelen alueella ja useita murtumia lavan alueella.

- Koira oltaisiin voitu leikata vasta maanantaina. Päädyimme eutanasiaan koiran kärsimysten vuoksi. Lisäksi en olisi voinut olla töistä poissa.

- Konsta ei olisi välttämättä pystynyt myöskään enää kävelemään.

Anne Jokinen odotti naapurilta selvitystä ennen kuin vei asiasta rikosilmoituksen Malmin poliisilaitokselle 12.6.

Selvitystä ei tullut.

Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun Jokiset menettivät koiran. Vuonna 2001 perheessä ollut villakoira joutui tanskandogin hyökkäyksen kohteeksi.

- Poikani oli ollut kävelyllä puistossa, kun tanskandogi oli hyökännyt koiramme kimppuun.

- Se oli napannut siitä kiinni ja heitellyt suussaan. Silloin koiramme kuoli leikkauspöydälle.

Näiden tapahtumien jälkeen koiraa ei kuulemma enää Jokisten perheessä nähdä.

Neljän kuukauden ikäisenä perheeseen saapuneen Konstan kuolema oli tyttärelle kova paikka.

- Tyttäreni sanoi, ettei saa enää ottaa koiraa. Se on niin iso riski menetykselle.

EMIL ELO
emil.elo@iltalehti.fi
ennen kuulumatonta hih hih

5

120

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sekarotuinen bulkoir

      pitbull on se joku iltalehden kehittämä uusi rotu rotu vai terrieri vai jotain muuta

    • Vitn EUTANASIA!

      "Eutanasia?!" Mitä se sekoilee? Eutanasia on armomurha ja armomurhan voi tehdä vain ihmiselle. Koiraa ei voi murhata. Koiran tappamista kutsutaan elukan lopettamiseksi.

    • 21

      On kumma että maaiman rauhallisin koira eli doggi tappoi koiranne tuost noin vaan... Ja aikoja sitten... Entäs villakoira 2..... Jos koiranne räkyttää niin rotikka tulee roduista ekana vastaan. Yksilö erot on suuria..... Pahoittelen että räkyttävän konstan kohdalle sattu joku seropi jota joku luuli pitiksi. Älkää puhuko rodusta ennenkun olette itse kokenu!!!!

      • Anonyymi

        Missä lukee että koira raketti idiootti


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä lukee että koira raketti idiootti

        Räkytti


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe