Niin talous- kuin politiikassa kokonaisuudessaan on päällimmäisenä utopistinen ajattelumalli. Elämänkokemuksen puutteesta kärsivä politiikan ns. yläluokka elää haavemaailmassa, epärealistisissa ajatuksissa.
Talousajattelu ja -odotukset perustuvan jatkuvan kasvun utopiaan ja sen tähden eletään yhä enenevästi velaksi. Tämä näkyy itseään huippupoliikikkoina pitävien ja talouselämässä surffailevien nousukasikäpolven edustajien henkilökohtaisessa elämässä ja heijastuu heidän päätöstensä kautta koko maamme talouteen. Itseasiassa ilmiössä on yhteneväisyys esimerkiksi alkoholismiin. En tarkoita, että ao henkilöt olisivat juoppoja, vaan että heidän ajatusmaailmansa on alkoholistisen ajattelun kaltainen. Tehdään päätöksiä tulevaisuudessa aivan niin kuin umpijuoppo vannoo raitistuvansa huomenna tai ensi viikolla.
Esimerkki saattaa tuntua kaukaa haetulta, mutta sitä kannattaisi ehkä pohtia yön yli.
Joitakin realistisia, vanhempia valtiomiehiä ja -naisia toki on, mutta hekään eivät tohdi sanoa ihan suoraan, mitä mieltä ovat nykymenosta.
Ihan arkinen totuus kuitenkin on, että ei velaksi voi elää loputtomiin, eikä odotusarvoihin kannata luottaa sen enempää kuin on niiden romahtaessa vara ottaa vastattavakseen.
Kansainvälinen velkaantuminen, rahoituskriisi, on räjähtämässä käsiin. Sitä eivät pysäytä enää mitkään tukipaketit. Peli olisi syytä viheltää poikki, nuolla haavansa ja aloittaa puhtaalta pöydältä realistisemmin odotuksin ja suunnitelmin, jotka perustuvat todellisuuteen, ei utopiaan kuten nyt asianlaita on.
Vetoaminen Kauko-Idän ns. nousevien talousmahtien vetoapuun maailmantaloudessa on harhaa. Noissa maissa teetetään työ, saadaan näennäinen vauraus aikaan kansan selkänahasta repimällä. Ei siis todellisella taloudenhoidolla ja suunnitelmallisella toiminnalla, jossa kakkua jaettaisiin kestävän kehityksen saavuttamiseksi.
Taloudessa kansainvälisellä tasolla on yksinkertaisesti kysymys mahdollisimman suurten pikavoittojen tavoittelusta. Lopulta joku maksaa viulut ja se joku ei ole yksikään pankki, suuryritys, vaan yksilöt, jotka jäävät isojen pyörien alle, suurten rattaiden ja hammaspyörien väliin.
Ajattelutavan pitää muuttua kokonaisvaltaisesti nyt, eikä huomenna. Sen enempää huomenna raitistuneita kuin huomenna taloutensa kuntoon laittaneita ei ole. Eilen, huomenna tai ensi vuonna ei tapahdu mitään. Kaikki tapahtuu juuri nyt.
Talousajattelu ja -odotukset perustuvan jatkuvan kasvun utopiaan ja sen tähden eletään yhä enenevästi velaksi. Tämä näkyy itseään huippupoliikikkoina pitävien ja talouselämässä surffailevien nousukasikäpolven edustajien henkilökohtaisessa elämässä ja heijastuu heidän päätöstensä kautta koko maamme talouteen. Itseasiassa ilmiössä on yhteneväisyys esimerkiksi alkoholismiin. En tarkoita, että ao henkilöt olisivat juoppoja, vaan että heidän ajatusmaailmansa on alkoholistisen ajattelun kaltainen. Tehdään päätöksiä tulevaisuudessa aivan niin kuin umpijuoppo vannoo raitistuvansa huomenna tai ensi viikolla.
Esimerkki saattaa tuntua kaukaa haetulta, mutta sitä kannattaisi ehkä pohtia yön yli.
Joitakin realistisia, vanhempia valtiomiehiä ja -naisia toki on, mutta hekään eivät tohdi sanoa ihan suoraan, mitä mieltä ovat nykymenosta.
Ihan arkinen totuus kuitenkin on, että ei velaksi voi elää loputtomiin, eikä odotusarvoihin kannata luottaa sen enempää kuin on niiden romahtaessa vara ottaa vastattavakseen.
Kansainvälinen velkaantuminen, rahoituskriisi, on räjähtämässä käsiin. Sitä eivät pysäytä enää mitkään tukipaketit. Peli olisi syytä viheltää poikki, nuolla haavansa ja aloittaa puhtaalta pöydältä realistisemmin odotuksin ja suunnitelmin, jotka perustuvat todellisuuteen, ei utopiaan kuten nyt asianlaita on.
Vetoaminen Kauko-Idän ns. nousevien talousmahtien vetoapuun maailmantaloudessa on harhaa. Noissa maissa teetetään työ, saadaan näennäinen vauraus aikaan kansan selkänahasta repimällä. Ei siis todellisella taloudenhoidolla ja suunnitelmallisella toiminnalla, jossa kakkua jaettaisiin kestävän kehityksen saavuttamiseksi.
Taloudessa kansainvälisellä tasolla on yksinkertaisesti kysymys mahdollisimman suurten pikavoittojen tavoittelusta. Lopulta joku maksaa viulut ja se joku ei ole yksikään pankki, suuryritys, vaan yksilöt, jotka jäävät isojen pyörien alle, suurten rattaiden ja hammaspyörien väliin.
Ajattelutavan pitää muuttua kokonaisvaltaisesti nyt, eikä huomenna. Sen enempää huomenna raitistuneita kuin huomenna taloutensa kuntoon laittaneita ei ole. Eilen, huomenna tai ensi vuonna ei tapahdu mitään. Kaikki tapahtuu juuri nyt.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.