Julkisuudenhakuinen Toivola käyttää sumeilematta hyväkseen
ihonväriään ja dramatisoi jokaisen kommentin josta löytää aina rasmismia.
Musta on väri kuten valkoinen.
Kun kävelet kadulla, niin aivosi vastaaanottavat informaatiota
vastaantulijoista; musta,lihava,nuori,vanhus,surullinen jne
Pieni lapsi sanoo ääneen mitä ajattelee,mutta aikuiselta ei tässä
hyysäysyhteiskunnassa jossa kaikkea pitää hyväksyä oli miten poikkeavaa tai persverssiä hyvänsä, hyväksytä ääneen sanomista että esim.
"raiskaaja oli mustaihoinen tai varas oli romanialainen ",mutta kerrotaan
kyllä vastaavasti että tekijä oli kantasuomalainen.
Hienoa väistelyä käyttää
asioista niiden oikeaa nimeä!!!!
Ihmiset jaotellaan aina jonkin ominaisuuden mukaan riippuen
tarkoitusperästä. Oli kyse sitten lääketieteestä,väestötieteestä, oikeuslääketieteestä tms.
Ihon väri on yksi jaotteluperuste. Vaaleat asuivat pohjoisemmassa ja mustat
lähempänä päiväntasaajaa. Syy ei ollut rasistinen tai sosiaalitukiin perustuva
tai ihmisarvoa alentava.
Nyt on vaan niin "trendikästä" nostaa meteli ja loukkaantua aivan älyttömistä asioista.
Välillä toivon että tulisi suurempi hätä joka laittaisi ihmisille taas arvot oikeisiin
mittasuhteisiin myös valittamisen suhteen.
Musta on musta!
4
59
Vastaukset
- Ihme juttu!
Näin on. Eri ihmisryhmille on alettu allokoida "poliittisesti korrekteja" nimityksiä. Esim. ruotsalaisia ei enää saisi sanoa ruotsalaisiksi, vaan heitä pitäisi sanoa suomalaisiksi, vaikka äänestävätkin ruotsalaista kansanpuoluetta. Siis haloo?!?!?
- otitko
huomioon että mulatti on valkolaisen ja mustan risteytys jossa musta on piirun verran dominoivampi, toisaalta valkoinen väri laimentaa mustaa paljon esimerkiksi juuri ihon värissä tai hiuksissa? Se on se ja sama mistä kukin on kotoisin jos on hyvä ja rehellinen ihminen. Tosin, tällaisena albiinona syntyneenä tuskin kestäisi päiväntasaajan hellettä. Perhettä kaipaa aina eli koti on siellä missä äiti ja muu perhe! Ikävää matkustaa väkisin työn perässä!
- Bikimustaaa
Ei mustat työn perässä matkusta, ei ainakaan meille.
Niitä haetaan ihan ilmaisilla lennoilla mm. Somaliasta tänne
täysihoitoon.
Työsanaa eivät edes tunnista ja somalimies ei töitä tee.
Naiset taas sikiävät täällä ja kuvittelevat että heidän työnsä on
täyttää maa pikkusomaleilla.
- Tampereella tapahtui
Tässä taannoin bussikuski Tampereella otti pultit, pysäytti bussin kadun varteen ja huusi: sinä sanoi minä musta! Pois minu autosta! Sinä sanoi minä musta,pois minu autosta!
Porukat katsoivat ihmeissään sillä kukaan ei tajunnut mistä oli kyse.
Istuin etuosassa,oli aivan rauhallista eikä kukaan puhunut edes kuuluvalla äänellä saatikka sanonut sanaa:musta.
Tämä hyvin tumma ihoinen, huono suomi puhuva kuski sai ainakin hetkellisesti siirron ja toivottavasti pääsi kielikurssille sekä itsetuntokurssille.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455040Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131594Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481219Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella101149- 131103
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171007Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76969Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v3875Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah57769Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27743