Päiväkirjan pääkirjoituksesta kysymys

Pääkirjoitus oli asiaa. Yksilauserakenne kummastutti ja siitä kysynkin viisaimmilta.
Lause oli kirjoitettu " Hyvien ja huonojen kalojen LOPULLINEN erottelu tapahtuu vasta maailman lopulla....."
Lause tarkoittaa että ESIKARSITUT kalat lopullisesti erotellaan maailman lopulla. Raamattuun (se seuroissa käytetty) ei puhu maanpäällä (ajassa) tapahtuvasta ennakkoon erottelusta. Kuka maanpäällä ja kellä on valta täällä ajassa tähän esikarsintaan? Kysyy kyn kysyvät ei tieltä eksy.
17368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Tuolla lausumalla SRK vain vahvisti ja oikeutti itselleen oma itse keksityn luvan erotella ja leimata muut uskovat kadotuksen lapsiksi, eli opettaa Vain me Pelastumme -oppia.

Sitä ei raamatussa ole.

Äänestä

Pääkirjoituksen kirjoittaja on joutunut kuivanhengen vietäväksi.
Lisännyt hieman omiaan Raamatun tekstiin, omia tarkoitusperiään ajaen.
Tai saattaa olla painovirhepaholainen (toivottavasti), ja korjaavat virheen ensinumerossa.

Äänestä

Hyvä kysymys ja hyvin kysytty! Kristuksen kirkkolain (Matt. 18) mukaisesti joku ihminen saatetaan synnin vuoksi erottaa ulkopuolelle seurakunnan, jonka ulkopuolella ei ole pelastusta. Jeesus kehottaa pitämään tällaista ihmistä pakanana eli epäuskoisena. Tämä on yksi erottelu. Toinen on se, että jumalattomat ja vääräuskoiset on Jumalan sana erottanut seurakunnasta eli Jumalan sana selkeästi sanoo, että he ovat pelastuksesta osattomia. Tällaisilla ihmisillä on aina mahdollisuus palata seurakuntaan ja pelastuksen osallisuuteen parannuksen kautta, ja heille tätä rakkaudella myös tarjotaan.

Äänestä

Kristuksen kirkkolaki on ok, mutta pääkirjoitus puhui tästä seurakunnasta jossa on loppuun saakka niitä hyviä ja huonoja kaloja, niiden erottelu tapahtuu vasta maailmanlopulla.

Äänestä

Niinpä! Jumalan sana neuvoo, että ihmisen tehtävä ei ole tuomita tai ryhtyä puhdistamaan seurakuntaa. Selkeästi jumalattomat, jotka eivät taivu synnistään parannukseen, Jumalan sana kylläkin kehottaa pidättämään seurakunnan osallisuudesta, jotta he ymmärtäisivät tilansa ja tekisivät parannuksen. Tästä puhui Kristus ja myös Paavali, joka sanoi antaneensa muutamia "paholaisen haltuun" jotta "henki tulisi autuaaksi". Tässä juuri tapahtuu erotus, samoin kuin siinä, josta pääkirjoitus puhuu: kun henkilö itse lähtee Jumalan seurakunnasta. Tästä viimeksi mainitusta erottelusta pääkirjoitus selittää.

Äänestä

". Selkeästi jumalattomat, jotka eivät taivu synnistään parannukseen, Jumalan sana kylläkin kehottaa pidättämään seurakunnan osallisuudesta,"

Mutta tässä on kysymys niistä, jotka eivät taivu synneistään parannukseen RAAMATUN SANAN mukaan, eikä LIIKKEEN SANAN mukaan, koska Raamatun sana kulkee aina yli ihmistulkinnaisen sanan yli. Näitä sanoja on uskonliikkeet tulvillaan.

Äänestä

Pääkirjoituksesta on pääteltävissä että aikojen saatossa on ollut Jumalan lapsia, jo ennen Lestadiusta. Kuinka sitten on mahdollista että vain lestadiolaiset ovat tämän päivän Jumalan lapsia, jotka pelastuvat?

Äänestä
  • KAIKKI PELASTUU!

    Äänestä

  • Lue se pääkirjoitus vielä kerran tai kaksi huolella läpi. Tutustu tarkemmin vanhoillisten opetukseen. Silloin huomaat etteivät he opeta että pelkkä lestadiolaisen nimi pelastaa.

    Äänestä

  • Pääkirjoitus edustaa vl-liikken erityiskorostusta. Käytännössä liike on sitä mieltä, että vain se on pyhäin yhteisö, Jumalan seurakunta, jonka ulkopuolella ei ole yhtään pelastusta.
    Ulkopuolinen pitää tällaista korostusta (eksklusiivinen seurakuntaoppi) pahana, todella pahana harhaoppina. Tässä mielessä vl-liike on jopa lahko.

    Äänestä

varsinaisesti tuossa kohdassa, ei puhuta edes Jumalan sanasta, vaan selkeästi Jumalan seurakunnasta:
Matt.18:17. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.
18. Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.

itse ihmettelen, että kun täällä vatvotaan ja spekuloidaan sitä sun tätä, eikä pysytä selkeässä sanassassa. Mitä tuo teidän jaarittelu hyödyttää? se ei tuo kun epävarmuutta. LLL oli "vain", tuoja, tämän VL-opin ymmärrän sentään varsin hyvin. Sensijaan on muita asijoita, joita en Vl-opissa ymmärrä.

Äänestä
  • Korjaus siis: LLL oli "vain", herätyksen tuoja, tämän VL-opin ymmärrän sentään varsin hyvin. Sensijaan on muita asijoita, joita en Vl-opissa ymmärrä.

    Äänestä

Näi se kirkkolaki koskee tilannetta jossa henkilö aktiivisesti kieltäytyy parannuksesta. Pääkirjoitus taas puhuu heistä jotka kuuluvat seurakuntaa ja elävät sen matkassa. Heidän esikarsinnan valtuudesta oli kysymys, sitä ei raamatun mukaan ole. Eli se onko henkilö liian hempeällä vai kuivalla hengellä seurakunnanjäsen ei voida täällä ajassa tuomita. Mutta taas jos pedofiili ei parannukseen taivu häneen pitää suhtautua kuin pakanaan.

Äänestä

Päivämies näyttää siirtyneen takaisin 1970-luvun linjalle, jonka mukaan hyvien ja huonojen kalojen erottelu tapahtuisi maailman lopulla, siis tässä ajassa. Juuri1970-luvulla koettiin elettävän lopun aikoja.
Mm.. Heikki Saari kannatti voimakkaasti kalojen erotteluoppia. Reinikainen julisti sen oppiharhaksi ja Saari vaikeni tulkinnastaan, mutta ei luopunut siitä. Saari palasi oppiinsa uudelleen suviseuroissa radiopuheessaan 1979. Kun hänet sitten v. 1979 joulukuussa syrjäytettiin, Reinikainen pystyi paremmin kontrolloiman että "kalaoppia" ei enää opetettu.
Nyt vl-liike näyttää palaavan kohtifundamentalismia. Sitä osoittaa mm. uusimman Päivämiehen pääkirjoitus.

Äänestä
  • Näin ei voida sanoa, koska vl:ien enimmäkseen käyttämän vuoden 1776 Raamatun käännöksen mukaan termi "maailman lopulla" viittaa mm. juuri maailmanloppuun ja viimeiseen tuomioon. Lue: Matt. 13:49: "Näin on tapahtuva maailman lopulla: Enkelit menevät ulos ja eroittavat pahat vanhurskasten keskeltä."

    Äänestä

  • jijln kirjoitti:

    Näin ei voida sanoa, koska vl:ien enimmäkseen käyttämän vuoden 1776 Raamatun käännöksen mukaan termi "maailman lopulla" viittaa mm. juuri maailmanloppuun ja viimeiseen tuomioon. Lue: Matt. 13:49: "Näin on tapahtuva maailman lopulla: Enkelit menevät ulos ja eroittavat pahat vanhurskasten keskeltä."

    Niin... Muistan kuinka saarnoissa 1970-luvulla enkelit tulkittiin saarnamiehiksi, jotka hoitokokouksissa erottavat hyvät ja pahat lampaat, kuolleet ja elävät kalat.
    Vl-liike koki elävänsä lopun aikoja erityisesti 1970-luvulla. Puimatannerta puhdistettiin. kunnes mm. Saari erotettiiin työvaliokunnasta ja alkoikin yllättäen työn aika.
    Tiedän, että Reinikainen ja Saari kiistelivät Matt. 13:49 tulkinnasta. Saari opetti ns. enkelioppia, puimatantereen puhdistusta. Reinikainen piti sitä vääränä.
    Saari esitti kyseisen opillisen korostuksensa vielä suviseuroissa v. 1979 radiopuheessaan, josta Reinikainen oli hyvin pahoillaan.
    Itse asiassa tuoreimmaan Päivämiehen pääkirjoitus jatkaa vanhaa harhaoppia. vaikka onkin sanavalinnaltaan epämääräinen. Se antaa mahdollisuuden tulkita lopun aikoja monella tavalla. myös sillä eityiskorotustuksella, joka oli tyypillistä menneinä vuosikymmeninä erityisesti maallikkosaarnaajien keskudessa. Hoitokokouksissakin huonoja kaloja heiteltiiin tuliseen pätsiin, kun puimatannerta puhdistettiin.

    Äänestä

  • lestalekscvbjkm kirjoitti:

    Niin... Muistan kuinka saarnoissa 1970-luvulla enkelit tulkittiin saarnamiehiksi, jotka hoitokokouksissa erottavat hyvät ja pahat lampaat, kuolleet ja elävät kalat.
    Vl-liike koki elävänsä lopun aikoja erityisesti 1970-luvulla. Puimatannerta puhdistettiin. kunnes mm. Saari erotettiiin työvaliokunnasta ja alkoikin yllättäen työn aika.
    Tiedän, että Reinikainen ja Saari kiistelivät Matt. 13:49 tulkinnasta. Saari opetti ns. enkelioppia, puimatantereen puhdistusta. Reinikainen piti sitä vääränä.
    Saari esitti kyseisen opillisen korostuksensa vielä suviseuroissa v. 1979 radiopuheessaan, josta Reinikainen oli hyvin pahoillaan.
    Itse asiassa tuoreimmaan Päivämiehen pääkirjoitus jatkaa vanhaa harhaoppia. vaikka onkin sanavalinnaltaan epämääräinen. Se antaa mahdollisuuden tulkita lopun aikoja monella tavalla. myös sillä eityiskorotustuksella, joka oli tyypillistä menneinä vuosikymmeninä erityisesti maallikkosaarnaajien keskudessa. Hoitokokouksissakin huonoja kaloja heiteltiiin tuliseen pätsiin, kun puimatannerta puhdistettiin.

    Heikki Saaren v. 1979 suviseuraradiosaarnaa tänne palstalle, niin nähtäisiin se harhaoppi ihan kirjaimellisesti sanasta sanaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iisakki pohjanmaalta kirjoitti:

Pääkirjoitus oli asiaa. Yksilauserakenne kummastutti ja siitä kysynkin viisaimmilta.
Lause oli kirjoitettu " Hyvien ja huonojen kalojen LOPULLINEN erottelu tapahtuu vasta maailman lopulla....."
Lause tarkoittaa että ESIKARSITUT kalat lopullisesti erotellaan maailman lopulla. Raamattuun (se seuroissa käytetty) ei puhu maanpäällä (ajassa) tapahtuvasta ennakkoon erottelusta. Kuka maanpäällä ja kellä on valta täällä ajassa tähän esikarsintaan? Kysyy kyn kysyvät ei tieltä eksy.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu