VAV on jo muutaman vuoden tuottanut ns. experttejä kerrostalojensa toimintoihin. Usein nämä expertit ovat leskinaisia tai vanhojapiikoja joilla ei pajoa koulutusta ja näin heidät on helppo höynäyttää kyttäämään muita taloyhtiön asukkaita.
Tässäkin talossa on yksi mummu joka aamusta iltaan päivystää ja täysin julkeasti tepastelee toisten pihojen editse muka omissa askareissaan. Eikä mummu edes yritä peitellä kiinnostustaan toisten asioihin. Täysin tyhmää VAVin kannalta tuottaa tällaisia pihakyttääjiä ihmisten pihamiljöisiin.
VAVin pihakyttääjät
2
125
Vastaukset
- positiivinenkölli
Toi on ihan normikauraa kun ihminen jää eläkkeelle eikä ole mitään tekemistä. Äidistäni on myös tullut melkoinen pihapoliisi, koska elämässä ei ole sisältöä.
Kovasti koitan kannustaa positiiviseen ajatteluun mutta vuosien kotona olo (työttömänä ja lopulta sairaseläkkeellä) on tehnyt tehtävänsä.
Älä sinä sorru samaan ansaan vaan koita keksiä elämääsi jotain harrastusta. Voit ystävällisesti sanoa, ettei ole soveliasta tulla siihen toisten pihoja tuijottamaan. Näin helteillä voisit olla melko vähissä vaatteissa pyllistelemässä niin jospa mummeli siitä lähtisi toiseen suuntaan. - F&S
"Voit ystävällisesti sanoa, ettei ole soveliasta tulla siihen toisten pihoja tuijottamaan."
Joo joo, mutta kun mummot luulevat, että he VAVin expertteinä ovat oikeutettuja tulemaa taloyhtiön asukkaiden píhojen läheisyyten kuten itse haluavat.
Soisi VAVin seuraavassa kokouksessaan huomauttavan eksperttejään, että ei ekspertin virka tarkoita sitä, että expert-tarkkailija voi työntää nenänsä toisten asioihin niin kuin haluaaa - asiassa kuin asiassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18213660
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h1585493Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p454950Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1553728Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska402863Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1282042Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?1201801Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3721707Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1121560Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1371525