Helatorstai on taas oikealla paikallaan kirkkovuodessa, 40 päivää pääsiäisen jälkeen, oltuaan pitkään väärällä paikalla.
Helatorstain oikea nimi on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus ei heti poistunut maanpäällisestä olomuodostaan Jumalan valtakuntaan, vaan ikäänkuin todistaakseen ylösnousemuksensa mahdollisimman vakuuttavalla tavalla hän viipyi vielä 40 päivää ihmisten keskuudessa.
Tuona aikana hän aivan yht´äkkiä ja odottamattomissa tilanteissa ilmestyi opetuslapsille, jotka jo uskoivat hänen olevan pysyvästi kuollut.
Opetuslapset olivat pelokkaita ja epäuskoisia pääsiäisen jälkeen, mutta huomattuaan Kristuksen elävän, muuttuivat luonteiltaan pelottomiksi, valmiiksi jopa kuolemaan marttyyrikuoleman.
Heidän muutoksensa johtui tosiasian, elävän Jeesuksen, kohtaamisesta. Hän ilmestyi eri vuorokaudenaikoina, eri paikoissa ja tilanteissa vahvistamaan oppilaidensa uskoa. Aamulla, päivällä, illalla, maantiellä, huoneessa, järven rannassa, vuorella.
Hän ilmestyi yksittäisille ihmisille, pienille ryhmille ja jopa 500 ihmisen joukolle kerralla. Hän osoitti syömällä ruokaa, ettei ole mikään kummitus. Epäilevä Tuomas sai koskettaa hänen haavojaan nähdäkseen, että Vapahtaja oli elossa.
Raamattu on asioiden dokumentoinnissaan hyvin rehellinen ja elämänmakuinen kirja. Se ei silottele, vaan kertoo myös uskovien epäuskosta , vastustelusta ja jopa Herransa kieltämisestä hyvin suoraan. Vastaavaa on vaikea löytää mistään muusta uskonnollisesta historiikista, sellaisesta, joka olisi noussut uskonnon peruskirjaksi.
Kun evankeliumien muistiinpanot ylösnousemuksen jälkeisestä ajasta julkaistiin, moni ylösnousseen Jeesuksen nähnyt opetuslapsi ja ei-kristitty oli vielä elossa. Mikäli heidän kertomuksiaan olisi vääristelty, he olisivat voineet sellaisen kumota. Silloin kristinusko olisi tyrehtynyt jo alkuunsa. Kukaan ei kuitenkaan voinut todistaa ylösnousseen nähneitä vastaan.
Taivaaseen astumisen päivänä Jeesus siirtyi näkymättömiin, mutta antoi seurakunnalle pian Pyhän Henkensä sijaisekseen, aivan kuten jo vuosisatoja aiemmin Vanhassa Testamentissa oli Messiaasta ennustettu.
Helatorstain oikea nimi on Kristuksen taivaaseenastumisen päivä. Ylösnousemuksensa jälkeen Kristus ei heti poistunut maanpäällisestä olomuodostaan Jumalan valtakuntaan, vaan ikäänkuin todistaakseen ylösnousemuksensa mahdollisimman vakuuttavalla tavalla hän viipyi vielä 40 päivää ihmisten keskuudessa.
Tuona aikana hän aivan yht´äkkiä ja odottamattomissa tilanteissa ilmestyi opetuslapsille, jotka jo uskoivat hänen olevan pysyvästi kuollut.
Opetuslapset olivat pelokkaita ja epäuskoisia pääsiäisen jälkeen, mutta huomattuaan Kristuksen elävän, muuttuivat luonteiltaan pelottomiksi, valmiiksi jopa kuolemaan marttyyrikuoleman.
Heidän muutoksensa johtui tosiasian, elävän Jeesuksen, kohtaamisesta. Hän ilmestyi eri vuorokaudenaikoina, eri paikoissa ja tilanteissa vahvistamaan oppilaidensa uskoa. Aamulla, päivällä, illalla, maantiellä, huoneessa, järven rannassa, vuorella.
Hän ilmestyi yksittäisille ihmisille, pienille ryhmille ja jopa 500 ihmisen joukolle kerralla. Hän osoitti syömällä ruokaa, ettei ole mikään kummitus. Epäilevä Tuomas sai koskettaa hänen haavojaan nähdäkseen, että Vapahtaja oli elossa.
Raamattu on asioiden dokumentoinnissaan hyvin rehellinen ja elämänmakuinen kirja. Se ei silottele, vaan kertoo myös uskovien epäuskosta , vastustelusta ja jopa Herransa kieltämisestä hyvin suoraan. Vastaavaa on vaikea löytää mistään muusta uskonnollisesta historiikista, sellaisesta, joka olisi noussut uskonnon peruskirjaksi.
Kun evankeliumien muistiinpanot ylösnousemuksen jälkeisestä ajasta julkaistiin, moni ylösnousseen Jeesuksen nähnyt opetuslapsi ja ei-kristitty oli vielä elossa. Mikäli heidän kertomuksiaan olisi vääristelty, he olisivat voineet sellaisen kumota. Silloin kristinusko olisi tyrehtynyt jo alkuunsa. Kukaan ei kuitenkaan voinut todistaa ylösnousseen nähneitä vastaan.
Taivaaseen astumisen päivänä Jeesus siirtyi näkymättömiin, mutta antoi seurakunnalle pian Pyhän Henkensä sijaisekseen, aivan kuten jo vuosisatoja aiemmin Vanhassa Testamentissa oli Messiaasta ennustettu.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Minua kiinnostaa kulkuneuvona ollut tiheä pilvi,
joka koukkasi alas asti. Pilviähän on esiintynyt
muulloinkin , Kirkastusvuorella, Sauluksen
kaatajana, erämaamatkalla Siinailla ja nykyään
monissa ufotapauksissa, Bermudan kolmiossa.Paluun
luvattiin tapahtuvan gloriassa.
Aivan, taivaaseen astumisen kerrotaan tapahtuneen pilven avulla ( cannabishörhöt jättäkööt vitsailun väliin).
Vastaavia kertomuksia on Raamatussa muitakin. Jumala on usein ollut läsnä pilviverhon myötä.
Tiedän, että UFO -tutkijat uskovat pilven olleen avaruuslaiva. Huomaa kuitenkin, että Raamatun kertojat eivät sano nähneensä minkään esineen olleen paikalla siinä vuorella, josta Jeesus nousi. He eivät myöskään kerro, että Jeesus olisi astunut tai siirtynyt jonkin esineen sisään. Pilvi vain tuli jostain ja vei Jeesuksen mukanaan.
Pilven läsnäolo tärkeissä Raamatun tapahtumissa liittyykin siihen Jumalan ominaisuuteen, että Häntä ei saa kukaan kuolevainen nähdä. Kukaan ei kestä katsella Jahvea kuolematta.
Siksi Hän vertauskuvanomaisesti verhoutuu pilveen, pois katseilta. Tietenkin Jumala voisi tehdä asiat toisinkin, mutta pilvi on se konkreettinen tekijä, joka vahvistaa ihmisten mielissä Pyhän läsnäolon tunnun, se kätkee sisäänsä jotain arvoituksellista...
Ehkäpä sillä on myös jotain tekemistä ihmismielen arkaaisten kerrosten syövereissä asustavalla symboliikan tajulla ja jungilaisen psykologian käsitteistöllä, mene ja tiedä.
Vai ei kestä kukaan katsoa Jahvea kuolematta?
Miksi tuollaista puppua puhut?
Äkkiä katsomalla löysin seuraavat kirjoitukset:
2. Moos. 24:10 "Ja he näkivät Israelin Jumalan; ja
hänen jalkainsa alla oli alusta, niinkuin
safiirikivistä, kirkas kuin itse taivas."
2. Moos. 24:11 "... ja he katselivat Jumalaa,
söivät ja joivat."
Aam. 9:1 "Minä näin Herran seisovan alttarin
ääressä."
2. Moos. 33:11 "Ja Herra puhutteli Moosesta
kasvoista kasvoihin, niinkuin mies puhuttelee
toista."
1. Moos. 32:30 "... minä olen nähnyt Jumalan
kasvoista kasvoihin, ja kuitenkin on minun henkeni
pelastunut"
Jes. 6:1 "Kuningas Ussian kuolinvuotena minä näin
Herran istuvan korkealla ja ylhäisellä istuimella,
ja hänen vaatteensa liepeet täyttivät temppelin."
Job. 42:5 "Korvakuulolta vain olin sinusta
kuullut, mutta nyt on silmäni sinut (Herran)
nähnyt."
Taasko minä vääristelen jumalansanaa?
Luuletko sinä suuressa, itseriittoisessa viisaudessasi olevasi ensimmäinen, joka on "löytänyt" nuo paikat? Hah!
Sinun kanssasi keskustellessa esiintyy aina yksi ongelma, josta on mahdoton jatkaa eteenpäin. Ongelma on se, että kun esittää väitteen ja saa siihen sinulta vastaväitteen, niin siihen esitettyä vastausta sinä aina kieltäydyt hyväksymästä.
Sinä keksit vaikka mitä verukkeita, ettei sinun tarvitsisi hyväksyä vastausta, jonka sinua huomattavasti syvemmällä tasolla jo vuosisatoja sitten operoineet teologit ovat jo ajat sitten antaneet. Väsyttävää, mutta yritetään nyt vielä.
Mainitsemasi kohdat on selitetty niin, että osassa niistä on kyse hengellisestä näkemisestä, intuitiivisesta, kontemplatiivisesta näkemisestä, jossa ihminen sielunsa silmin näkee Jumalan loistossaan.
Vastaa näihin kysymyksiin: ymmärrätkö sinä, mitä tarkoittaa sielunsa silmin näkeminen? Hyväksytkö sinä sen, että vielä tänäkin päivänä ihmiset käyttävät sellaista sanontaa?
Jos joku sanoo sielunsa silmin näkevänsä jonkin asian mielessään, alatko heti kiihkoilla, että " Ethän sinä mitään näe, kun et näe verkkokalvosi reseptoreilla vaan vain mielessäsi! "
Jos vastaat kyllä, niin olet ehkä maailmanhistorian tiukin materialisti, ja mikäli kaikki olisivat kaltaisiasi, maailma olisi jäänyt vaille lukemattomia, suuria, intuitioon perustuvia taideteoksia. Tuollainen kiihkomaterialismi on nimittäin omiaan tappamaan kaiken luovuuden.
Toisia mainitsemiasi kohtia on selitetty sanomalla, että kyse on ollut enkelin näkemisestä. Raamatussa on ajatus, että se, joka on nähnyt sanansaattajan (enkelin), on nähnyt tuon sanansaattajan lähettäjän (Jumalan).
Niin kuin ennen vanhaan kuninkaalla oli airuita, hänen tiedotuksiaan tuoneita viestintuojia, joiden sanaa tuli totella, niin näissä kohdissa asian painopiste on Jumalan viestintuojan sanomaan alistumisesta, ei suinkaan fyysisestä näkemisestä. Kielikuva osoittaa kielikuvan objektiin.
Sinun maailmasi ei ole pakanallinen. Se on materialistinen. Älä siis suotta kutsu itseäsi Pakanaksi, sillä pakanakin elää jollekin uskomalleen opille. Materialisti elää todistaakseen yliluonnollisen mielikuvituksen tuotteeksi.
Pakanankin silmässä saattaa näkyä pieni inhimillinen pilkahdus viitteenä inhimillisyydestä, mutta materialistin silmät eivät pilkahda ihmisen sielun minkäänlaisia sävyjä. Ne katsovat kylminä, kovina, täynnä vihaa ja negatiivisia tunteita. Joten: älä kutsu itseäsi Pakanaksi.
Taas sinä rienaat, kun jäät alakynteen. En minä
luule, että olisin löytänyt nuo raamatunkohdat.
Uskon, että sinäkin tiesit niistä. Sinä vain
saarnatessasi valitset mieluisimmat
raamatunjakeet, ja "unohdat" epämieluisat.
"Mainitsemasi kohdat on selitetty niin, että
osassa niistä on kyse hengellisestä näkemisestä,
intuitiivisesta, kontemplatiivisesta näkemisestä,
jossa ihminen sielunsa silmin näkee Jumalan
loistossaan"
Tuo on taas sitä rusinapullauskoa. Ei kyseisistä
kohdista Raamatussa käy ilmi tuollainen. En
todellakaan usko asian olevan noin. Saahan sitä
selitellä. Tyypillistä, jotkut kohdat ovat
ehdotonta jumalansanaa, ja toiset ovat vain
"sielunsa silmin näkemistä". Heh hee. Jos noin on,
niin jokainen kai saa itse päättää, mikä on
jumalansanaa, ja mikä vain tuota toista.
Toki kieltäydyn hyväksymästä tuollaiset naivit
väitteet, jotka eivät perustu Raamattuun, vaan
ovat yritystä selittää Raamatun ristiriidat.
"...Joten: älä kutsu itseäsi Pakanaksi". Kas, kun
satanistiksikaan en itseäni halu kutsua, ja
uskovaisten taholta olen tottunut kuulemaan
haukkumasanan pakana, niin olen jo niin tottunut
tuohon.
En ole noihin paikkoihin suoraan tutustunut,
mutta voivathan ne olla näkyjäkin.
Kuule jätetääs tuo astuminen sonneille, ne osaa
sen homman paremmin.
Kysyn vielä kerran, kuten aiemminkin: miksi kieltäydyt aina vastaamasta niihin kysymyksiin, joita sinulle esitän? Tiedäthän, ne ovat niitä lauseita, joissa on kysymysmerkki perässä. Mitä pelkäät? Tiedät varmaan jääväsi toiseksi...
Vai ei kyseisistä Raamatunkohdista käy ilmi se, mitä sanoin? Oletko tullut ajatelleeksi, että Raamattua on luettava kokonaisuutena eikä poimittava sieltä kohtia kuin rusinoita pullasta, kuten sinä teet.
Sinä olet vaikeuksissa keskustellessasi kanssani, sillä en sovi siihen ahtaasti rajattuun käsitykseen kristityistä, jollainen käsitys sinulla on. Sinä haluaisit, että kaikki kristityt olisivat vain ja ainoastaan kiihkofundamentalisteja, jotta sinä saisit oman "hyvän vihollisesi". Valitettavasti todellisuus on toinen, mutta silti sinä puhut kaikille kristityille kuin sille mielikuvalle, jonka olet luonut.
Voin ymmärtää rajoittuneisuutesi, jos olet lestadiolaisen tai viidesläisen perheen kasvatti. Olen tuntenut sellaisia, kaltaisiasi.
Sanassa sanotaan jotenkin että:Raamatussa on
monia vaikeatajuisia asioita,joita monet
ymmärtämättömät ihmiset vääristelevät,omaksi
tuhokseen.
Raamatussa kyllä puhutaan jumalan
näkemisestä,mutta tarkoitetaanko sillä tosiaan
kirjaimellista näkemistä? On eri asia nähdä
jumala unessa,pilvessä,tai kasvoista kasvoihin
jonkun kirkkauden välityksellä. Sellainen ei ole
kirjaimellista näkemistä.Kysymyksessä voi olla
myös jumalan edustajan näkeminen. Sanoihan
Jeesuskin että: "joka on nähnyt pojan, on nähnyt
isän". Jeesus edusti isäänsä niin
täydellisesti,että näin voitiin sanoa. Jeesus
sanoi myös Joh.1:18 jotenkin että: Jumalaa ei
kukaa ihminen ole milloinkaan nähnyt. Kuka viisas
selittää tämän. Ehkä KAIZU taas antaa terävän
kommentin?
Jeesuksen puheille ai kannata antaa isoa
painoarvoa, hän muuallakin UT:ssa osoittaa huonoa
VT:n tuntemusta.
Jeesuksen puheille ai kannata antaa isoa
painoarvoa, hän muuallakin UT:ssa osoittaa huonoa
VT:n tuntemusta.
Kyllä Jeesus tunsi"kirjoitukset"oikein
hyvin.Hänhän lainasi niitä usein saarnatessaan.
Hän lainasi niitä väärin! Sillä perusteella
voidaan väittää, että hän ei tuntenut niitä.
Tosin, uskon, että Jeesusta ei edes ollut
olemassakaan, vaan hänen suuhunsa laitetut
repliikit ovat vain hurskaita valheita.
aika kiva kaveri.Näyttää,että et usko mihinkään
muuhun kuin omaan itseesi ja senvuoksi kaikki muu
on puppua. Et varsinkaan usko mihinkään
näkymättömään,vai kuinka? Jos joku sanoisi
sinulle, että sähkö on olemassa,väittäisit
vastaan,koska sähköä ei voi nähdä,ainoastaan sen
ominaisuudet. Samoin tuultakaan ei ole koska sitä
et voi nähdä,eihän?
Etkä varsinkaan raamatun jumalaan samoista syistä.
Et siis usko, että Jeesus on ollut olemassa? Mitäpä jos kysyisit asiaa puolueettomilta historiankirjoittajilta, jotka antoivat aiheesta aikalaisraportteja? He olivat miehittäjävallan, Rooman, virkamiehiä, joilla ei ainakaan ollut sympatioita Jeesusta kohtaan.
Tuollaisia raportteja ei ole. Kerropa heidän
nimensä, niin päästään analysoimaan.
Josefus Flavius. Suetonius. Tacitus.
Josefuksen teoksista vain yhdessä on mainittu
Jeesuksesta. Tuo opus ilmestyi kymmeniä vuosia
Jeesuksen kuoleman jälkeen. Tutkijat pitävät
mainintaa Josefuksen kirjoituksessa myöhempien
kristittyjen ns. hurskaana väärennöksenä.
Tuo Josefuksen kirjoitus on englanniksi seuraava:
"About this time there lived Jesus, a wise man, if
indeed one ought to call him a man. For he was one
who wrought surprising feats and was a teacher of
such people as accept the truth gladly. He won
over many Jews and many of the Greeks. He was the
Messiah. When Pilate, upon hearing him accused by
men of the highest standing amongst us, had
condemned him to be crucified, those who had in
the first place come to love him did not give up
their affection for him. On the third day he
appeared to them restored to life, for the
prophets of God had prophesied these and countless
other marvellous things about him. And the tribe
of the Christians, so called after him, has still
to this day not disappeared"
Hommassa haisee nimenomaan se, että Josefus oli
vielä tuon tekstin jälkeen, loppuun asti innokas
farisealainen. Jos hän olisi kirjoittanut noin
tunnustuksellisen tekstin Jeesuksesta, hän olisi
ollut kristitty. Toinen todiste on, että tuo ei
ole Josefukselle ominaista tyylillisesti. Hän
olisi tyytynyt kirjaamaan faktat, ei ylistämään
Jeesusta. Noin syvästi Jeesusta Messiaana pitänyt
Juutalainen ei olisi tyytynyt kirjoittamaan
Jeesuksesta vain lyhyttä innokasta mainostekstiä.
Yksi todiste asiaa vastaan on myös tunnustetun
kirkkoisän Origenuksen lausunto. On olemassa
teksti Origenukselta, jossa hän nimenomaan sanoo,
että Josefus ei tunnustanut Jeesusta Messiaaksi.
Ei ole mitään syytä olettaa Origenusta, harrasta
kristittyä, niin harrasta, että hän leikkasi jopa
pallinsa irti, valehtelijaksi. Voidaan siis
epäillä, että tuo Josefuksen kirjoituksessa oleva
maininta on lisätty siihen vasta Origenuksen
jälkeen.
Tacituksen kirjoitus ei todista mitään
Jeesuksesta. Sen Tacitus kirjoitti toisella
vuosisadalla, siis sukupolvia jälkeen Jeesuksen.
Sitäkään ei voida varmuudella todistaa aidoksi.
Jotkut tutkijat epäilevät sitäkin kristittyjen
väärennökseksi, mutta vaikka se olisi aito,
itsensä Tacituksen kirjoittama, niin hän on
toistanut kristityiltä kuulemaansa. Eihän hänellä
ollut keinoa tarkistaa tarinaa noin paljon
jälkikäteen. Tuohon aikaan kristittyjä oli jo
ympäri Välimeren rantoja. Ko. teksti on
englanniksi seuraava:
""derived their name and origin from Christ, who,
in the reign of Tiberius, had suffered death by
the sentence of the procurator PontiusPilate"
(Annals 15.44)"
Siinä Tacitus kirjoittaa väärän tittelin
Pilatukselle. Se on yksi asia, mikä pistää
epäilemään väärennöstä. Ainakin se todistaa, että
Tacitus ei mistään Roomalaisesta arkistosta
hakenut tuota tietoa.
Muutenkin ihmettelen, että miten kukaan voi pitää
ainakin 70 vuotta Jeesuksen jälkeen kirjoitettua
"todistusta" todisteena Jeesuksesta. Jo paljon
ennen oli Jeesuksen tarina levinnyt pitkin Rooman
valtakuntaa alkuseurakuntalaisten muodossa. Jos
Kirjoittaisin Laestadiuksesta, niin ei se olisi
oikeuskelpoinen todiste siitä, että Laestadius
eli, vaikka kirjoitukseni olisikin aito.
Sama pätee Suetoniukseen. Suetonius kirjoitti n.
v. 120 jkr.:
"Since the Jews constantly made disturbances at
the instigation of Chrestus [Emperor Claudius in
49 CE] expelled them from Rome."
Tutkijat ovat sitä mieltä, että tuo Chrestus ei
edes viittaa Kristukseen. Kristus-sana
kirjoitettiin eri tavalla. Chrestus oli käytössä
oleva kreikkalainen ihmisen nimi.
Mutta, vaikka uskottaisiin, että tuo Chrestus
olisikin tarkoittanut Jeesusta, niin mitä se
todistaa? Aikaa oletetusta Jeesuksen
ylösnousemuksesta oli kulunut jo n. 80 v. Paavali
oli kirjoittanut paimenkirjeensä jo paljon
aikaisemmin. Tuo Suetoniuksen viittaus Jeesukseen
todistaa vain sen, että tuohon aikaan oli olemassa
kristittyjä, ja sitä ei kai kukaan ole asettanut
kyseenalaiseksi.
Jos Jeesusta pitää historiallisena henkilönä
noiden "todistusten" valossa, niin ei kyllä
ymmärrä mitä käsite historiallinen tarkoittaa.
Moni vetoaa noihin, niin kuin Baskerikin,
tuntematta edes ko. kirjoituksia.
"Raamattu on asioiden dokumentoinnissaan hyvin
rehellinen ja elämänmakuinen kirja."
Väärin, suurta valhetta. Raamatussa on useita
satoja kohtia, jotka voidaan todistaa valheeksi
tai vääräksi tiedoksi.
"Vastaavaa on vaikea löytää mistään muusta
uskonnollisesta historiikista, sellaisesta, joka
olisi noussut uskonnon peruskirjaksi."
Voi mitä väärän todistuken antamista. Minä en
tiedä yhtäkään uskonnon peruskirjaa, joka niin
paljossa määrin voidaan osoittaa valheeksi.
"Kun evankeliumien muistiinpanot ylösnousemuksen
jälkeisestä ajasta julkaistiin, moni ylösnousseen
Jeesuksen nähnyt opetuslapsi ja ei-kristitty oli
vielä elossa."
Tuota väitettä ei kukaan kykene todistamaan.
Historoitsijat eivät tuollaista usko. Vanhin
evankeliumi on tutkijoiden mukaan kynäilty pari
sukupolvea Jeesuksen ajan jälkeen. Jeesuksen
ylösnousemuksesta ei ole olemassa ensimmäistäkään
aikalaiskuvausta.
Mitkäs nämä "useat sadat" kohdat sitten on? Ja
millä perusteella ne valheiksi tuomitset?
Lainaus 1. Rehellinen ja elämänmakuinen. Eikö sinusta ole rehellistä myöntää, että esim. Pietari kielsi Jeesuksen? Eikö ole rehellistä sanoa, että Tuomas epäili? Job kapinoi? Mooses tappoi ihmisen?
Miten ne sitten olisi pitänyt kertoa? Jos Raamattu olisi tehnyt hahmoistaan täysin synnittömiä ja uskossaan ja elämässään vahvoja, uskoisitko sinä paremmin? Epäilen. Silloin vasta syyttäisitkin epärehellisyydestä.
Elämänmakuisuus on juuri tuota: rumat asiat, tappiot ja virheet uskalletaan sanoa suoraan.
Lainaus 2. Et ymmärtänyt pointtia. Kysymys oli siitä, moniko uskonnon peruskirja esittelee hahmojensa elämän niin kaunistelemattomana kuin Raamattu. Muualla uskon sankarit ovat virheettömiä uskon sankareita, Raamatussa ei uskon perustajiltakaan edellytetty täydellisyyttä eikä sankaruutta, vaan kristittyjen Jumala on mielistynyt ihmisen heikkouteen.
Lainaus 3. Sinä olet valinnut sellaiset historiallis-kriittisen eksegetiikan tutkijat, joiden tutkimustulokset ovat mahdollisimman paljon kristinuskon vastaisia. Tiesitkö, että on myös toisenlaista teologiaa? Tohtoreita ja professoreja, jotka ovat tutkimuksissaan päätyneet Raamattua verifioiviin tuloksiin?
Ehkä tiedät, mutta kieltäydyt hyväksymästä, koska sellaiset tulokset eivät sovi sinun esiymmärrykseesi, siihen, mitä olet valinnut uskovasi. Sen valinnan perusteitahan ei mikään saa horjuttaa, eihän?
Minä puhun erilaisesta epärehellisyydestä. Puhun
siitä epärehellisyydesta, että Raamattu
valehtelee, antaa väärää informaatiota ja esittää
totuutena asioita, jotka tiedämme vääriksi.
"...Tohtoreita ja professoreja, jotka ovat
tutkimuksissaan päätyneet Raamattua verifioiviin
tuloksiin?" Yhä enenevässä määrin akateemiset
tutkijat ovat kallistuneet sille kannalle, että,
että Raamattu ei ole totta. Itse asiassa, lähes
kaikki kirjallisuus, jota olen lukenut aiheesta,
on akateemisten ihmisten kirjoittamia. Jopa
Helsingin yliopiston henkilökuntaa (teologian
laitokselta)."
Toki minun on helpompi uskoa Raamattua
arvostelevia tutkimuksia, koska Raamattua vastaan
on niin paljon todisteita. Puolesta ei näytä olevan.
Olenhan aiheesta jo paljon kirjoittanut. Raamattu
on täynnä kertomuksia, jotka todistavat jonkun
toisen kohdan Raamatusta vääräksi. Esimerkkinä,
Jeesuksen viimeiset sanat ristillä. Kolme
evankeliumia antavat jokainen eri sanat, niin
erilaiset, että ei ole kyse lievästä muuttumisesta
suullisen perinteen aikana. Itse asiassa, jokainen
evankeliumi kertoo asiat niin, että jos yhtä
pidettäisiin totuutena, niin kolme muuta puhuvat
valetta.
VT:ssa samoista tapauksista kerrotaan välillä
Jumalan tekeminä, välillä Saatanan. Joissain
tapauksissa kaksi kirjaa antaa eri lukuja samasta
aiheesta.
Raamatussa on kaksi erilaista luomiskertomusta.
Jeesus siteeraa VT:a virheellisesti. On laskettu,
että tuollaisia kohtia on Raamatussa ainakin n.
700 kpl.
Mainitsemistani asioista voisi kirjoittaa kirjoja.
Itse asiassa, niin onkin tehty.
Ai sä oot se sama hyyppä joka pisti kerran sen
isonlistan raamatun "virheistä" tosin suuri osa
niistä ei ollut mitään virheitä, vaan käsittämis
ja ymmärtämis virheitä, niitä tulee helposti jos
sortuu fundalismiin. Mutta kohdat joita sanot
virheiksi kuten ketkä oli ekoja Jeesuksen
haudalla, on todella merkityksettömiä sen
kannalta mitä Raamatussa todella on ja miksi se
on. Jokainen evankeliumi antaa omanlaisen
näkökohdan Jeesuksen elämästä, jokainen
evankeliumi kuitenkin tukee toinen toistaan. Vai
oletko löytänyt virheitä Jeesuksen vertauksista?
tai opetuksista? Kiinnostavaa olisi kuulla
niistä...
Heh, vertauksethan ovat kertomuksia, joita ei ole
edes tarkoitettu uskottavaksi tosikertomuksina.
Miten sellaisissa voisi olla virheitä? Jeesuksen
suuhun pannuissa lauseissa kyllä on melkoisen
päättömiä juttuja. Esim, joka ei vihaa isäänsä ja
äitään, niin... Mielenkiintoiseksi asian tekee se,
että, monet päättömät lauseet evankeliumeissa
ovatkin täysin päinvastaisesti, eli ei-päättömästi
joissain apokaryfisissä evankeliumeissa.
.. vaikka raamatun paikkoja joissa on
näitä "päättymättömiä" sun muita... Mitäs
erikoista oli Jeesuksen viimeisissä sanoissa? (se
Jumala on yksi juttuko?)
Mitä varten taistelet valhetta vastaan? Valhehan
on jo voitettu. Valheella on lyhyet jäjet. Onko
edustamasi tyhjyys sitten totuus?
Taidan olla tyhmä, kun en oikein ymmärrä.
Luuk. 12:47 (Jeesus puhuu) "Ja sitä palvelijaa,
joka tiesi herransa tahdon, mutta ei tehnyt
valmistuksia eikä toiminut hänen tahtonsa mukaan,
rangaistaan monilla
lyönneillä."
Matt. 15:24 "Jeesus vastasi ja sanoi: Minua ei
ole lähetetty muitten kuin Israelin huoneen
kadonneitten lammasten tykö." Lauseessa ei muuta
vikaa, kuin se, että tuo asettaa kyseenalaiseksi
kristinuskon muiden kuin juutalaisten uskontona.
Matt. 10:34 "Älkää luulko, että minä (Jeesus) olen
tullut tuomaan rauhaa maan päälle; en ole tullut
tuomaan rauhaa,vaan miekan."
Luuk. 22:36 "Niin hän (Jeesus) sanoi heille: ...
Ja jolla ei ole, myyköön vaippansa ja ostakoon
miekan."
Luuk. 12:49-51 "Tulta minä olen tullut heittämään
maan päälle; ja kuinka minä tahtoisinkaan, että se
jo olisi syttynyt!... Luuletteko, että minä olen
tullut tuomaan maan päälle rauhaa? Ei, sanon minä
teille, vaan eripuraisuutta."
Jeesuksen viimeiset sanat kolmessa eri evankeliumissa:
Matt. 27:46,50 "Ja yhdeksännen hetken vaiheilla
Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: Jumalani,
Jumalani, miksi minut hylkäsit? Niin Jeesus taas
huusi suurella äänellä ja antoi henkensä."
Luuk. 23:46 "Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja
sanoi: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Ja
sen sanottuaan hän antoi henkensä."
Joh. 19:30 "Kun nyt Jeesus oli ottanut
hapanviinin, sanoi hän: Se on täytetty, ja
kallisti päänsä ja antoi henkensä."
Listaa voisi jatkaa niin kauan, että se ei olisi
mielekästä.
Tarkoitin sanoa, että valheen puolella. Etkö jo
omasta vastustuksestakin huomaa, kuka on Herra.
Kaikki muut näytät hyväksyvän, mutta et Jeesusta.
Syynä on se, että joka ei ole Hänen puolellaan,
on Häntä vastaan ja joka ei yhdessä kokoa, se
hajottaa.
Matt. 15:24 Ota huomioon että Israel on myös
seurakunnan vertaus kuva joten Jeesus voi puhua
siitä seurakunnasta.
Matt. 10:34 Totta, tosin uskovaiset sotii
saatanaa vastaan ei toisiaan tai uskomattomia
vastaan. Rauha on sydämmessä.
Luuk. 12:47 Eikös tämä ole juuri vertausta siitä
mikä on synnin palkka?
Anna vaan lisää raamatun kohtia... =)
"Yhä enenevässä määrin...". Tiedätkö, että historiallis-kriittinen tutkimus on jo vanha asia? Se syntyi lähes sata vuotta sitten ateistisen liberaaliteologian jälkeläisenä. Maailmalla se alkaa jo olla väistyvä tulkinta, vaikka siitä Suomessa pidetäänkin jääräpäisesti kiinni. Muualla kristinuskon tulkinta on palaamassa taas kristilliseksi.
Kiitos hienosta kirjoituksestasi, kuka oletkin.
...positiivisesta palautteesta. Se on täällä harvinaista, mutta sitäkin virkistävämpää luettavaa. Silloin tietää, ettei ole tällä sivulla aivan yksin.
Näiden kirjoituksien lukeminen on vapaaehtoista!
Joka sanoo toiselle sinä tyhmä on ansainnut
helvetin tule. (raamatusta epäsuora lainaus)
Tapahtumien kulku on seuraavanlainen..
Jeesus oli alunperin hindu (esihippi), ja hänet luvattiin ottaa hindujen taivaaseen eli Svargaan, mutta kaiken ryssivänä tyyppinä Jese liukastui pilvenreunalta alas, ja löi päänsä seetripuuhun.
Tämän tapahtuman seurauksena Jese alkoi puhua kielillä (siis sekavia, mitä sylki suuhun toi) ja näin sai kristinusko alkunsa.