Ravintola Kaijakka.

EX-vakkari

Mie kävin pitkästä aikaa entisessä kantapaikassani ja herranenaika mitä siellä oli tapahtunut :O

Ensimmäisenä miuta vastaanotti todella vastenmielinen hienhaju kun sisään pääsin, menin tiskille ja yhtäkään tuttua kasvoa ei ollut näköpiirissä; ainoastaan muodonmuutoksen kokenut karaokepaikka uusine vakkareineen ja työntekijöineen. Odotimme aikamme juomiamme; tarjoilijoilla oli ilmeisesti flirttailu uusien vakkareiden kanssa kesken, koska eivät kerinneet huomaamaan meitä. N. reilun viitisen minuuttia odottelimme kun eteemme saapui ilmeisen krapulaisen näköinen ja vittuuntuneen oloinen mieshenkilö kysymään mitä haluatte. Mie meinasin sanoa ettei täältä yhtään mitään, mutta pakkohan se oli sitten jotain kohteliaisuudesta tilata. Tarjoilija toi juomamme ja lähti flirttaamaan asiakkaiden kanssa.

Jatkoimme matkaamme yläkertaan; josko kävisi parempi tzägä ja siellä olisi tuttuja kasvoja, mitä vielä. Elämäänsä kyllästyneitä ihmisiä koko 'erotiikka'baari väärällään eikä sielläkään enään ollut ne miellyttävät tyttöset tarjoilemassa.

Joimme pikaisesti juomamme ja häivyimme koko paikasta. Mie en voi käsittää mikä muodonmuutos tuolle paikalle on tapahtunut, nuivaa ja ylimielistä henkilökuntaa vanhan kunnon menomestan sijaan :O Missä on se ihana kalju portsari ovelta kuka söi miut katseellaan, missä on se ihana henkilökunta kuka sai miut ja muut tuntemaan itsensä tervetulleeksi sinne? Mie olisin niin kaivannut tuon vanhan henkilökunnan sinne, olisi iltamme Tampereella ollut täydellinen.

Mitä on tapahtunut? Tuonne en astu enään jalallanikaan. Hyi!

28

5013

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tampereentäti

      kiitos vinkistä, en taida itse mennäkään katsomaan millaset jamit tuolla olis!

    • Vanha stara

      Oi voi miten kurjaa kuulla vanhan asuinkaupunkini hyvän ravintola-Kaijakan
      alennustilasta! Kun ensimmäinen pariskunta-Hinkkaset ottivat vuokralle Kaijakan, olivat nais-asiakkaat iltapuvuissa ja miehet fiksuja!!!
      Emme ole enää 10 vuoteen asuneet Tampereella emmekä tiedä mitä siellä on
      tapahtunut, mutta surulliselta tuntuu jos ilmapiiri on romahtanut!
      Kaijakassahan oli ensimmäiset aamutanssitkin alkoivat aamuisin jo kello 5 aikaan - kyllä ajat muuttuvat - tuumii vanha stara.

    • Laululintu 123

      Joo melki koko vanha henkilökunta lähti kun uudet omistajat aloitti huhtikuun alussa, valitettavaa mutta totta, epäilen et moni muukin kaipaa vanhaa henkilökuntaa :( Siellä on myös varmaan nykyään sellainen käytäntö että pääsee laulaan koko ajan tarvii olla henkilökunnan tuttu, ennen kun meni 1 uus 1 vanha joka oli tosi hyvä, mutta niin ne ajat muuttuu...

    • nikolal

      Minusta siellä on parantunut lähes kaikki. Uusia kuvioita tullut mukaan, parhaat jamit missä olen ikinä käynyt. Ja samaa olen kyllä kuullut pitkin kaupunkia.
      Ja tutut samat poketkin siellä ovella on!

      • kertoo jo paljon

        Mikkä vtun "jamit" jotain slangia 70- luvulta?


      • vanhus 80-luvulta
        kertoo jo paljon kirjoitti:

        Mikkä vtun "jamit" jotain slangia 70- luvulta?

        Ei se mikään nuorten suosima paikka olekaan, ja hyvä niin.... harvassa sellaiset paikat, missä ei törmää missis pissis just ja just 18vee tytsyihin, jotka kiljuu koko illan kuin apinalauma.


    • Tampereenkiälinen

      Jos niitä ärsyttää landepaukkumurteiset. Opettele Tampereen murre niin voit saada parempaa palvelua.

    • Köpätsy

      Olisko noi 30 vuotta käyntiesi välissä vaikuttanu? Ehkä et enää oo niin hehkee, että saisit samaa huomiota. Sorry, ajat muuttuu....

    • tietääkö kukaan

      vieläkös Kaijakassa "tarjoilijat" tekevät "sivuduunia takahuoneessa". ennenmuinoin ainakin näin.

    • Tampereen Murre

      Naapurin Hallin ja meirän Murren mukaan sivuduunia tehdään ny kadunkulmilla, toinen nostaa jalkaa.. ja kusasee....tirsk!

    • viimeisen kerran

      Eiköhän siellä kaikki ole vapaata riistaa, oottaa poimijaa ;)

    • Kylmäätouhua

      Uudet "kuviot" tosissaan joo. Siellä vaan valitettavasti myydään paljon muutakin kuin alkoholituotteita. Ensimmäisen ja viimeisen kerran käynyt. Välttäkää normaalit ihmiset tätä paikkaa.

      • just niin

        Juu saman homman huomannut kaikessa ;-). Sitä saa mitä haluaa. Hauska seurata kun miehet tulee torppaamaan mukavasti alkaneet keikat ;) raha se on mika ratkaisis... Kunhan vaan sais rauhassa hoitaa kastelun jälkeen poimimisen...


    • 4+1

      Viime viikonloppuna siellä joku puliukko haasto melkein kaikille riitaa. Alkoi minuakin nimittelemään homoksi ja uhkaili turpaan vetämisellä vaikka en kyseiselle retkulle sanonut mitään saati että olisin itse riitaa haastanut. Ilmeisesti luuli olevansa kovakin tyyppi. Kerran kun olisin käynyt retkua mätkäsemässä naamatauluun ja häipynyt äkkiä kyseisestä paikasta niin se olis ollut siinä. Jätin kuitenkin kyseisen tyypin omaan arvoonsa mutta voi olla että oli ensimmäinen ja viimeinen kerta kun menen Kaijakkaan. Ei tosiaan vaikuta sivistyneeltä paikalta kun siellä tuollaisia asiakkaita katsellaan.

    • kaijakkaonkivapaikkn

      Erikioista....

      En ole vakkari mutta n. kerran kuussa emännän kanssa käyn. Hyvä on ollut lauleskella kun ei jonoa ja hyvät laitteet, lisäksi jamit tunnelmallisimmat missä koskaan käynyt. Terassi myös edelleen mukava paikka istuskella. Hattua nostan nykyisellekkin kaijakalle! (tunnen kyllä paikan historian)

    • ekajavikakerta

      Tarjoilijatar oli sekaisin ku seinäkello. Rahasti ihan päin peetä, en edes tiedä mistä kun ei kuittia antanut enkä tosin itsekkään tajunnut heti sitä pyhtää. Sekoili tilauksissa mitkä oli maksettu mitkä ei vaikka selvästi sanottiin maksavamme samasta. Tilaamamme ristikkoperunat oli ihan aunarista! Perunat jotain pieniä pussin jämämuruja ja reunoilta hiukka palaneita. En tiedä jäikö paska maku suuhun tästä tummasta tarjoilijaneidosta vai koko paikasta.....

    • hyihyi

      Mikä tässä paikassa on kun tuntuu, että siellä käy vaan Tampereen nk. white trash. Puoli tuntia kävin ja uskomatonta sakkia...

    • 14:30

      Ajat ja tavat muuttuvat uusien sukupolvien myötä, Kaijakka oli 1970-80 luvuilla
      eräs Tampereen parhaista tanssiravintoloista oli päivä ja iltaorkesterit ja väkeä
      riitti kellon ympäri kun suuret ikäluokat vielä jaksoi käydä tanssiravintoloissa.

      Nykyinen ravintoloissa käyvä sukupolvi ei ole ikinä kokenut millaista meno oli
      ja eteenkin oikea ravintola käyttäytyminen, nyt tyydytään itsepalveluun ja Kara-
      oken kailottamiseen eikä paritanssin taidoista ole tietoakaan toista oli ennen.

    • Aika ei ole kullannu

      Hoh hoh hoijaa... Aah, mimmosilta murheilta minä säästynkin, kun en käytä alkoholia ja raittiuteni myötä minun ei tarvitse kierrellä niitä tyhjänpäiväisiä baareja, kuppiloita, ravintoloita ym. mestoja, juottoloita.
      Yks on just toi: välttyy mm. epämiellyttäviltä kokemuksilta.
      Toki niitä voi kohdata muuallakin, muissakin ympyröissä, mutta kun ei ole sidottu siihen kapakoiden kiertelyyn, niin huomattavasti vähemmän joutuu kohtaamaan.
      Aikoinaan sitä tuli juotua, pyörittyä ihme porukoissa ja tuli kierreltyä baareja. Kyllä siinä sai yksi mies kokea 5 vuoden aikana niin paljon negatiivisia juttuja, ettei kyllä uskoisi, ellei olisi itse ollut kokemassa ja näkemässä. Saatana vie kun viidessä vuodessa tapahtu 40 vuoden hommat - yhdelle ja samalle miehelle.

    • Vanha pelimanni!

      Vanhana tamperelaisena ja Kaijakka-fanina uskon kyllä, että touhu KAIJAKASSA on täysin mennyt pieleen- kävin 60-ja 70-luvuilla usein päivätansseissa, kunnes -74 muutin työn perässä Poriin!
      Oi niitä aikoja- tulipa vietettyä paljon aikaa myös kuppilan yhteydessä silloin olleella ammattiklubilla pelaamassa biljardia monen tutun kaverin kanssa, ja aina välillä tuli käytyä yläkerran tanssilattialla venyttelemässä jalkoja Ahosen Lassen hanurin tahdissa, ja tulipa itsekkin musisoitua yläkerran nurkassa menneinä aikoina!
      Oli ikävä lukea edellisen kommentoijan epämiellyttäviä kokemuksia nykyisestä Kaijakasta- kaippa asia on niin, että "aika mennyt ei koskaan enää palaa"!

      • Silloin ennen

        Muistan Kaijakasta 1970-80 luvuilta ainakin Lasse Ahosen orkesterin sekä
        Kalevi Kallion trion ja monta vuotta Taito Hytösen trio jossa hyvä laulava ba-
        sisti Juha Haapaniemi, 80 luvun puolessavälissä ainakin Keijo Anteron trio.

        Päiväorkesteri aloitti klo:12 ja soitti 17 asti, iltabändi soitti 20-01.30 elävää
        musiikkia riitti kellon ympäri ja väkeä oli tungokseen asti, jos oli nopea niin
        ehti vielä "jatkoille" Työväentalolle jossa oli meininkiä pe-la 01.30 asti.

        Tai sitten Cabare Oskariin jonne oli aina pitkät jonot, tietysti Seurahuonekin
        veti nyt sitäkään ei sitten enää ole, varttuneemman väen ravintolat on loppu.


      • Anonyymi
        Silloin ennen kirjoitti:

        Muistan Kaijakasta 1970-80 luvuilta ainakin Lasse Ahosen orkesterin sekä
        Kalevi Kallion trion ja monta vuotta Taito Hytösen trio jossa hyvä laulava ba-
        sisti Juha Haapaniemi, 80 luvun puolessavälissä ainakin Keijo Anteron trio.

        Päiväorkesteri aloitti klo:12 ja soitti 17 asti, iltabändi soitti 20-01.30 elävää
        musiikkia riitti kellon ympäri ja väkeä oli tungokseen asti, jos oli nopea niin
        ehti vielä "jatkoille" Työväentalolle jossa oli meininkiä pe-la 01.30 asti.

        Tai sitten Cabare Oskariin jonne oli aina pitkät jonot, tietysti Seurahuonekin
        veti nyt sitäkään ei sitten enää ole, varttuneemman väen ravintolat on loppu.

        Soitin siellä kaikkien näiden kaverien kanssa. Olihan se upeaa aikaa .


      • Anonyymi

        Olisko ollut -73, kun soitin Ahosen Lassen / Taito Hytösen kanssa niitä aamu /aamupäiväsoittoja.

        Ja illat jossain muualla , vaikka Vammalan Seurahuoneella, kuka mitäkin muistaa .

        Oskarinhovi 17,00 - 02,00 , jokainen naama oli tuttu , ja heti tiesin Kuka naisasiakas

        tulee seuravaksi ovesta. Tosi ! Onko joku muu hengissä. Puuseppärumpali kuulemma kuoli,

        olen pahoillani.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisko ollut -73, kun soitin Ahosen Lassen / Taito Hytösen kanssa niitä aamu /aamupäiväsoittoja.

        Ja illat jossain muualla , vaikka Vammalan Seurahuoneella, kuka mitäkin muistaa .

        Oskarinhovi 17,00 - 02,00 , jokainen naama oli tuttu , ja heti tiesin Kuka naisasiakas

        tulee seuravaksi ovesta. Tosi ! Onko joku muu hengissä. Puuseppärumpali kuulemma kuoli,

        olen pahoillani.

        Joku saksalainen soitti siellä myös. Hänellä olj sittemmin kodintekniikkaliike Hampurissa. Menin liikkeeseen ja väänsin saksaa kykyni rajoissa. Hän kysyi, olenko Tampereelta. Ihmettelin. Soittajan korva sen oli kertonut. Hauska tapaus.


    • hyi:-(

      Juu pieleen on mennyt. Henkilökunta ei osaa työtään ja muutakin myydään kun olutta. Asiakkaat ovat pohjasakkaa ja paikka muutenkin todella epäviihtyisä. No ei ole todellakaan normaalin ihmisen paikka.

      • annabel1

        ...ja muutakin myydään kuin olutta? Juu juu kyllähän sieltä taitaa kossubatteriakin saada!


    • Hafana

      Mitäs juttua kun kyliltä kuulu että Kaijakan pillubaari siirtyy historiaan?? Onko tulossa tilalle jotakin vai meneekö koko pulju pakettiin?

    • Anonyymi

      Mikäs on Kaijakan tilanne ja markkina-arvo armon vuonna 2019 ?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe