SUOMEN SAAMAT VAKUUDET OLEMATTOMAT: HÖPLÄSTÄ VETO

SUOMELLE 2 MRD VELKA

SUOMEN SAAMAT VAKUUDET OLEMATTOMAT

uroalueen kriisikokouksessa on sovittu 109 miljardin euron uudesta hätäavusta Kreikalle. Sopimuksen nojalla Kreikan lainankorot alenevat alle neljän prosentin ja pankeilta on luvassa lisälainoitusta. Suomen osuus lainasta on runsaat kaksi miljardia euroa, jolle Suomi on saanut vaatimansa vakuudet.

Vakuuksien yksityiskohdista ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa.

EU-presidentti Herman Van Rompuy sanoo, että Kansainvälinen valuuttarasto IMF on mukana uudessa lainapaketissa, samoin yksityiset sijoittajat - pitkän neuvonpidon jälkeen.

Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy laskee, että Kreikka säästää 30 miljardia euroa kymmenessä vuodessa, kun lainankorot alenevat. Pankeilta on luvassa Kreikalle uutta lainaa 135 miljardia euroa. Lisäksi Kreikalle on luvassa laina-ajan pidennys 7,5 vuodesta 15 vuoteen.

Myös yksityinen sektori saatiin pakettiin mukaan, joskin vain vähäisellä osuudella. Yksityiset velkojat, kuten pankit, vakuutuusyhtiöt ja eläkerahastot ovat luvanneet pidentää lainojaan 135 miljardin euron edestä vähintään 15:lla, mutta parhaimmillaan jopa 30 vuodella.

Vuosi siten eurovaltiot ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF päättivät 110 miljardin euron lainapaketista velka-ahdingostaan pois pyrkivälle Kreikalle.

Myös Irlannin ja Portugalin lainojen korot alenevat.
Vakausrahastot jälkimarkkinoille

Euroalueen väliaikaista ja pysyvää vakausrahastoa on tarkoitus uudistaa niin, että ne saavat oikeuden osallistua joukkovelkakirjojen jälkimarkkinoille. Ne siis voisivat ostaa esim. Kreikan velkakirjoja velkojilta, kun nykyisin lainaa voidaan myöntaa vain suoraan valtiolle. Jälkimarkkinoilla toimimisen pitäisi kuitenkin olla perusteltua ja siihen vaadittaisiin euromaiden yksimielisyys.

Rahastot voisivat näin tukea tulevia kriisimaita jo niiden talousvaikeuksien alkuvaiheessa.

Suomi on vastustanut muutoksia. Vakausrahastojen muutoksia tullaan vielä puimaan erillisissä euromaiden kokouksissa ja päätökset täytyy hyväksyä kunkin maan omassa parlamentissa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

        Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
        Maailman menoa
        267
        17307
      2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

        Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
        Kotimaiset julkkisjuorut
        23
        5557
      3. Ilkka kanerva

        Ilkka Kanerva kuollut 74v
        Turku
        116
        2605
      4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

        Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
        Kotimaiset julkkisjuorut
        16
        2106
      5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

        Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
        Maailman menoa
        336
        1782
      6. Pikkaraiskan puhelut

        Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        111
        1021
      7. Ilkka Kanerva on kuollut

        74-vuotiaana.
        Maailman menoa
        59
        962
      8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

        Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        45
        914
      9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

        Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
        Maailman menoa
        32
        913
      Aihe