SUOMEN SAAMAT VAKUUDET OLEMATTOMAT
uroalueen kriisikokouksessa on sovittu 109 miljardin euron uudesta hätäavusta Kreikalle. Sopimuksen nojalla Kreikan lainankorot alenevat alle neljän prosentin ja pankeilta on luvassa lisälainoitusta. Suomen osuus lainasta on runsaat kaksi miljardia euroa, jolle Suomi on saanut vaatimansa vakuudet.
Vakuuksien yksityiskohdista ei ole toistaiseksi tarkempaa tietoa.
EU-presidentti Herman Van Rompuy sanoo, että Kansainvälinen valuuttarasto IMF on mukana uudessa lainapaketissa, samoin yksityiset sijoittajat - pitkän neuvonpidon jälkeen.
Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy laskee, että Kreikka säästää 30 miljardia euroa kymmenessä vuodessa, kun lainankorot alenevat. Pankeilta on luvassa Kreikalle uutta lainaa 135 miljardia euroa. Lisäksi Kreikalle on luvassa laina-ajan pidennys 7,5 vuodesta 15 vuoteen.
Myös yksityinen sektori saatiin pakettiin mukaan, joskin vain vähäisellä osuudella. Yksityiset velkojat, kuten pankit, vakuutuusyhtiöt ja eläkerahastot ovat luvanneet pidentää lainojaan 135 miljardin euron edestä vähintään 15:lla, mutta parhaimmillaan jopa 30 vuodella.
Vuosi siten eurovaltiot ja Kansainvälinen valuuttarahasto IMF päättivät 110 miljardin euron lainapaketista velka-ahdingostaan pois pyrkivälle Kreikalle.
Myös Irlannin ja Portugalin lainojen korot alenevat.
Vakausrahastot jälkimarkkinoille
Euroalueen väliaikaista ja pysyvää vakausrahastoa on tarkoitus uudistaa niin, että ne saavat oikeuden osallistua joukkovelkakirjojen jälkimarkkinoille. Ne siis voisivat ostaa esim. Kreikan velkakirjoja velkojilta, kun nykyisin lainaa voidaan myöntaa vain suoraan valtiolle. Jälkimarkkinoilla toimimisen pitäisi kuitenkin olla perusteltua ja siihen vaadittaisiin euromaiden yksimielisyys.
Rahastot voisivat näin tukea tulevia kriisimaita jo niiden talousvaikeuksien alkuvaiheessa.
Suomi on vastustanut muutoksia. Vakausrahastojen muutoksia tullaan vielä puimaan erillisissä euromaiden kokouksissa ja päätökset täytyy hyväksyä kunkin maan omassa parlamentissa.
SUOMI SAI OLEMATTOMAT VAKUUDET 2 MILJARDISTA
13
86
Vastaukset
- saunan uuniin
Suomi on kuulemma saamassa "tosi" vakuudet Kreikalta. Ensinnäkin kaikki maat saavat arkistopaperin, jossa on laina-aika ja lainamäärä ja osapuolten allekirjoitukset...mutta Suomi saa vielä lisäksi suuremman, erityispaperille kirjoitetun tositteen, jossa isoilla kyriilisin kirjaimin Kreikka vakuuttaa maksavansa lainansa korkojen kanssa takaisin - SE ON SIINÄ!!
- ÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖ,
HEH HEH!MITEN TYHMÄ SAA OLLA?
- OSUUSKAUPAN HEVONEN
PÄÄMINISTERI EI ITSEKÄÄN TIENNYT MITKÄ OVAT SUOMEN SAAMAT VAKUUDET ?
MUTTA SUOMEN KANSALAISILLE ILOUUTINEN:
PULLONKERÄYKSISTÄ SAADUT TULOT OVAT SUOMESSA JATKOSSA VERONALAISTA TULOA
NÄIN SITÄ KREIKKAA MAKSETAAN- HOKKUS POKKUS
Talousasiantuntija, työeläkeyhtiö Ilmarisen talousjohtaja Jaakko Kiander arvioi euromaiden saavan torstai-iltana hyväksytyllä kriisipaketilla lisäaikaa. Sillä padottiin kriisimaiden ajautuminen välittömästi maksukyvyttömiksi.
Kiander uskoo, että Suomen vaatimista vakuuksista vääntö jatkuu eikä lopputuloksesta ole varmuutta, vaikka Suomi sai asiakirjaan maininnan vakuuksista.
Kianderin mukaan tämä johtuu yksinkertaisesti siitä, että vakuuksien käytännön toteuttaminen on erittäin hankalaa ja monimutkaista.
- Eurojärjestelmä sai kriisipaketista paljon lisäaikaa. Se on aika suuri, merkittävä ja konkreettinen toimi, jolla kriisimaiden velanhoitokustannuksia alennetaan. Se tarkoittaa, että välitöntä maksukyvyttömyyden vaaraa ei ole, Kiander sanoi perjantaiaamuna YLE Uutisille.
Kiander ennakoi, että tästä huolimatta edessä voi olla uusia haasteita - ja uusia kokouksia.
- Varsinkin Kreikassa velan kokonaismäärä on suuri. Vaikka velan ehdot muuttuivat hyvinkin edullisiksi, voi olla, että Kreikka siitä huolimatta jossain määrin joutuu vielä vaikeuksiin velan kanssa, Kiander arvioi
Kianderin mukaan Suomen vaatimista vakuuksista joudutaan käymään vielä kovaa vääntöä.
- Suomi sai periaatteellisen nyökkäyksen, että tässä asiassa voidaan johonkin suuntaan edetä. Mutta vakuuksien järjestäminen on hyvin monimutkaista ja vaikka niitä ei nyt täysin torjuttu, vakuuksien käytännön toteutus tulee olemaan varsin haastavaa, Kiander sanoi.
YLE Uutiset
- NÄMÄ KREIKALLE
Jatkossa pullonkeräyksestä saatavat tulot täytyy ilmoittaa verottajalle, kertoo sanomalehti Karjalainen perjantain lehdessään. Pullojen keräys lasketaan veronalaiseksi ansiotuloksi, joka täytyy jatkossa kirjata veroilmoitukseen.
- Miksi valehtelet?
- 17+17
Omasta linkistäsi:
"Vakuutena on Kreikan valtion omaisuus, jota on vaikea myydä. Kreikka on sitoutunut myymään omaisuuttaan 50 miljardin euron arvosta, josta noin puolelle on hankalaa löytää ostajaa, kertoi pääministeri Jyrki Katainen (kok)."
Hienot vakuudet tosiaan....- missä paperi?
Tuoka Katainen vakuuspaperin eduskunnalle näytettäväksi?
Nyt entisen lainan korko pienennettin, joten sekin miinuksele. Ei korkotuottoa. - paprua!
missä paperi? kirjoitti:
Tuoka Katainen vakuuspaperin eduskunnalle näytettäväksi?
Nyt entisen lainan korko pienennettin, joten sekin miinuksele. Ei korkotuottoa."Kotilaisen mukaan Suomen saama maininta vakuuksista on epämääräinen. Se jättää yksityiskohdat edelleen auki.
Kauppalehti," - uppo hölmöön demuun!
paprua! kirjoitti:
"Kotilaisen mukaan Suomen saama maininta vakuuksista on epämääräinen. Se jättää yksityiskohdat edelleen auki.
Kauppalehti,""Suomen päätöslauselmaan saamilla vakuusvaatimuksilla asiantuntijat näkevät vähän arvoa.
- Vakuudet ovat enemmän symbolisia kuin aidosti rahoittajan asemaa parantavia, sanoo Murto."
- 2+26=110
Ketjun aloittajalle: SUOMI EI OLE SAANUT MINKÄÄNLAISIA VAKUUKSIA.
EI YHTIKÄS MITÄÄN! ON TURHA EDES KIRJOITELLA VAKUUKSISTA. - asioita seuraava,,
Ai ihan "vakuuksia",siis onko suomella panttina
kreikan valtion omaisuutta,kiineistöjä,yhtiöiden
omaisuutta tai vastaavaa parinmiljardin
arvosta? Heh heh ja hoh hoh. Jos olisi
niin pantinhan Suomi voisi myydä
eniten tarjoavalle.Aivan samoin kuin
kanikonttori tekee. Nyt vain on ongelma
Suomen olemattomasta pantista kukaan
ei maksa euroakaan. - bankrotti
Hyvin menee, mutta menkööt:
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Suomi velkaantuu yhä 10 miljardin vuosivauhtia/1135267972563
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931