Olen ollut työttömänä kohta kaksi vuotta loppuvuoden aikana putoan työmarkkinatuelle, joka merkitsee kohdallani, kun puolison tulot otetaan huomioon 9 euroa/päivä. Menee vähän tiukaksi. Ilmeisesti on otettava avioero ja muutettava yksin asumaan, niin saan enemmän työmarkkinatukea, ja kela maksaa asumistukea ja sossu loput toimeentulotukena. Tosin lainat ja muut menevät ulosottoon. Kuuluukohan puhelinliittymä sossun maksamiin, no täytyy opetella olemaan ilman puhelinta ja nettiä. Voi olla vaikeaa aluksi. Mutta tällainen on suomalainen yhteiskunta. Työhaastatteluissa on käynyt suoraan ilmi että olen liian vanha työmarkkinoille, yli viiskymppistä ei kukaan tervejärkinen työllistä. Onneksi lapset ovat jo sen verran isoja, että pärjäävät omillaan toivottavasi. Asun pienessä maalaiskunnassa, kunnanisät kiroaa kun joutuvat maksamaan sakkomaksuja valtiolle pitkäaikaistyöttömästä.
Köyhyys odottaa
15
348
Vastaukset
- Aito duunari
Olet laiska. Työtä on aina halukkaille.
Emmekä me halua elättää sinua. Palkasta menee liikaa veroja laiskojen elättämiseen.- Pitkäaikatyötön
Työtä on todellakin aina. Palkan saaminen sen tekemisestä ei vain ole yhtä yleistä.
- Tuleva köyhä
Pitkäaikatyötön kirjoitti:
Työtä on todellakin aina. Palkan saaminen sen tekemisestä ei vain ole yhtä yleistä.
Kävin työhaastattelussa, niin työnantaja sanoi suoraan, että hulluhan hän on jos palkkaa minut töihin, koska parin kuukauden kuluttua työvoimatoimisto ohjaa minut ohjattuun työharjoitteluun, josta saan 9 9 euroa päivä, ei maksa työnantajalle mitään ja jos kieltäydyn menetän kaikki tuet. Että sellaista elämä on
- Pitkäaikatyötön
Tuleva köyhä kirjoitti:
Kävin työhaastattelussa, niin työnantaja sanoi suoraan, että hulluhan hän on jos palkkaa minut töihin, koska parin kuukauden kuluttua työvoimatoimisto ohjaa minut ohjattuun työharjoitteluun, josta saan 9 9 euroa päivä, ei maksa työnantajalle mitään ja jos kieltäydyn menetän kaikki tuet. Että sellaista elämä on
Ei se ihan täysin noin mene. Jos sinulla on kerran työkokemusta - olethan ollut ansiosidonnaisella - ja olet muutoin työkuntoinen ja -haluinen, voit kieltäytyä tekemästä työtä ilman palkkaa. Jos olet ammattiliiton jäsen, saanet tukea sieltä, mikäli virkailija rupeaa hankalaksi.
Kaikkia tukia et missään tapauksessa menettäisi. Muistaakseni orjatyöstä kieltäytyminen ei vaikuta asumistukeen lainkaan, ja työmarkkinatukeen & toimeentulotukeen se vaikuttaa vain vähentävästi, ei poistavasti. Puolison tulot saattavat toki vaikuttaa siten, että jälkimmäisistä ei maksettavaa juuri jää. Tarkista Kelan sivuilta oikeutesi. - tuleva köyhä
Pitkäaikatyötön kirjoitti:
Ei se ihan täysin noin mene. Jos sinulla on kerran työkokemusta - olethan ollut ansiosidonnaisella - ja olet muutoin työkuntoinen ja -haluinen, voit kieltäytyä tekemästä työtä ilman palkkaa. Jos olet ammattiliiton jäsen, saanet tukea sieltä, mikäli virkailija rupeaa hankalaksi.
Kaikkia tukia et missään tapauksessa menettäisi. Muistaakseni orjatyöstä kieltäytyminen ei vaikuta asumistukeen lainkaan, ja työmarkkinatukeen & toimeentulotukeen se vaikuttaa vain vähentävästi, ei poistavasti. Puolison tulot saattavat toki vaikuttaa siten, että jälkimmäisistä ei maksettavaa juuri jää. Tarkista Kelan sivuilta oikeutesi.vähennetään 20 % työmarkkina ja toimeentulo tuista, tarkistn juuri kelan sivuilta, sehän tekee 9 eurosta 1,8 euroa. Toimeentulotukea en saa, ellen eroa vaimostani.
- Pitkäaikatyötön
tuleva köyhä kirjoitti:
vähennetään 20 % työmarkkina ja toimeentulo tuista, tarkistn juuri kelan sivuilta, sehän tekee 9 eurosta 1,8 euroa. Toimeentulotukea en saa, ellen eroa vaimostani.
Kuukausitasolla tulosi vähenisivät siis (1,8e x 21,5 =) 38,70 euroa. Tai jos tuo kertomasi 9 euroa / pvä on bruttosumma eli maksat vielä 20 % veroa siitä, tulojen vähennys on 30,96 €.
Onkin hyvä kysyä, kannattaako ottaa orjatyötä vastaan siitä aiheutuvine kuluineen, jos menettää 30-40 euroa kuussa ja jää saamatta veroton ylläpitokorvaus (9e x 21,5=) 193,5 euroa kuussa? Eläkettä ei taida kertyä, mutta työkokemusta saisi. - ex-työtön...
Niinkö? ""Työtä on aina halukkaille"" Miksi sitten jostain syystä nuoret ja keski iän ylittäneet eivät ole työnantajien kaikkein parhaimmassa suosiossa rekrytoinneissa. Tuntuu 30-35 vuotias "kaiken kokenut" olevan se halutuin henkilö. Itse 45-vuotiaana olin vuoden työtön vaikka olin aktiivinen työnhakija. Kohdallani liika kokemus ja ikä oli ongelma kun hain teknillisiä asiantuntija töitä.
No vuoden etsinnän jälkeen se kuitenkin löytyi. Tosin palkka enää 60% aikaisemmasta mutta nykyinen 3800 eur/kk lienee korkeampi kuin aloittajan joten narina veronmaksuista tuntuu naurettavalta.
- maahanmuuttaja
Aloittaja on oikeassa, pienissa kunnissa töitä ei ole, ja yli 50 vuotiaalle on hyvinvaikea saada töitä.
Aloittajalle suosittelen olla eroamatta, koska ne tuet ovat niin pienet ettei voi mitään normaali elämää elää. Pysyy naimisissa, ja saat puolisolta varmasti enemmään rahaa, kun saisit KELAltä tai sossulta.
Kun jaette puolison tulot 50% 50%, voit saada ihan hyvä elintaso.
Kun puolisosi tiennaa vaikka 2000eur, niin Sulle on osuus 1000eur.
Ero on paha asiaa, ja tuella ei voi kukaan normaallisti elää. - ihmetouhua123
mitä helvet... nämä joilla on töitä täällä kitisee koko ajan. Kaikki suomen työttömät marssikaa eduskuntatalon eteen ja vaikka katoille töitä vaatimaan niin katotaan löytyykö? Jos ei löydy niin sitten keksitään jotain muuta...?
- töihin töihin
Hus töihin vaan, aina löytyy jos haluu tehdä. Ei kannata elää toisten kunstannuksella. Töihin vaan mars, ihan mihin vaan vaikka käpyjä keräämään tai katuja lakasemaan.
- metall-leidi
Ihan just niin! Helppoahan se on toisten toisia töihin passittaa.Ihanko käpyjä keräämään ja katuja lakaisemaan?
Kumma rangaistusmentaliteetti onnettomille työttömille.
Kun jäin työttömäksi olin 45v ja toden totta hain töitä, kirjoitin hakemuksia ja juoksin jakkupuku päällä haastatteluissa.Takanani oli tuolloin 25v.n työkokemus ja 20v koulutustani vastaavissa esimiestehtävissä. töitä hakiessani mulla oli mukana hyvät ylioppilaspaperit ja ylioppilaspohjaisesta opistosta päästötodistus hyvin arvosanoin. ei tosiaankaan natsannut mennä katuja lakaisemaan. Firmassa jossa työskentelin ennen työttömyyttä , alkoi viime laman aikaan uudelleen järjestelyt. Se tiesi kenkää monelle ja ennenkaikkea se harvennus aloitettiin vanhimmasta päästä.
Oli itsetunto alhaalla kun aina vaan tuntui ettei kelpaa mihinkään.
Opiskelin lisää omiin nimiini kun työkkäri vaan suositteli mulle kaikenlaisia peelokursseja ,tyyliin nauramalla rennoksi tai työpaikka hakemusten laadintaa ja huom olin jo 20v.n ajan laatinut työpaikka hekemuksia.
Kuulin tuolloin kyllästymiseen asti samaa virttä, että kyllä töitä on kuka vaan viitsii tehdä.
Ei se reippaasti keski-ikäiselle niin käy kuin elokuvissa.
Sisulla, hammasta purren sain töitä ja kaikki kunnia työlle, minua ei saa käpysiä keräämään.
Ja on hävytöntä työttömien käskyttämist'ä joka tuutissa - valtion huo..
en elä toisten kustannuksella. ja moni työtönkään ei elä muiden kustannuksella vaan on tehnyt ennen potkuja töitä joista maksanut verot ja täten nostelee vain pienen osan itse maksamista veroistaan .. sinäkin luultavasti tulet saamaan eläkettä joten luovu siitä!
- opiskelee
Perusta oma toiminimi.
Saairaaloiden pesuloissa on työtä ja hyvä palkka ja aina ei kannata nirsoilla työn suhteen kun siitä palkka maksetaan. Onhan se akateemiselle työttömälle kova paikka alentua, mutta se samalla kasvattaa luonnetta, eikä se ole yhään huono asia. Sitä aina vuorollaan kurjuus koettelee.
- Pitkäaikatyötön
En ole oikeastaan akateeminen, mutta opiskellut kuitenkin kaikkiaan 10 vuotta peruskoulun jälkeen. Fyysiseen työhön meneminen - kuten sairaalan pesula - ei ainakaan itselleni ole alentumiskysymys, sillä olen ennenkin tehnyt sellaista, peltotöitä myöten. Työn tekeminen on arvostettava asia.
Mutta miksi mennä tällaiseen työhön kalliin koulutuksen jälkeen? Opiskelu on ollut elämistä niukoilla resursseilla myöhemmän työllistymisen toivossa, eläkekertymät ovat jääneet saamatta ja usein on otettu velkaakin.
EIkö ole kokonaisuuden kannalta paljon fiksumpaa, että sellaiset työttömät, joilla työllistymismahdollisuudet ovat paljon rajatummat, ottavat vastaan koulutusta vaatimatonta, suorittavaa työtä? Esimerkiksi maahan muuttaneet, kieltä osaamattomat, jotka eivät voi tehdä asiakaspalvelutyötä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p455090Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1131604Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "481309Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella121264- 131153
81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome171027Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy76989Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v4960Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah59795Junan alle
Kuka päätti tai yritti päättää päivänsä jäämällä junan alle ja aiheutti sen takia veturikuskille ja muille traumat..?27773