YLE teki "tutkimuksen" valllan ja median suhteesta. Uutisessa haastateltiin Hesarin ja Iltalehden päätoimittajia. He tietysti korostivat median puolueettomuutta ja vapautta,
Melkoista hämäystä taas! Päämedia haastattellee toisiaan ja vakuuttelee kansalaisille puolueettomuuttaan.
Viime vaalit osoittivat hyvin todellisen tilanteen. Päämedia (YLE, Sanoma Oy ja Alma Media) yhdessä tuumin kyselyfirmojen kanssa tekivät härskiä puoluepolitiikkaa. Kohteena oli Perussuomalaiset ja yleensä kansan esiintuleva tahto.
Hesarin pääkirjoitukset vaativat RKP:tä kaikkiin mahdollisiin hallituksiin, kuten "sattumalta" Katainenkin. YLE oli mukana samassa toiminnasssa.
Päämedia ja pieni valtaklikki ovat tiiviisti sitoutuneet yhteen Suomessa. Ja omia kansalaisiaan vastaan.
Valta ja media!
10
157
Vastaukset
- Se suuri ero!
Muualla maailmassa toimittajien terveys ja jopa henki on vaarassa heidän puolustaessaan kansalaisen näkemystä vallanpitäjiä vastaan.
Mediaa on sanottu kolmanneksi valtiomahdiksi. Ja vallan vahtikoiraksi. Suomen media on taas puudeli. Tai oikeastaan vahtikoira, mutta vallanpitäjien puolella kansalaisiaan vastaan!
Suomalaiset toimittajat saavat hävetä pelkuruuttaan.... "Viime vaalit osoittivat hyvin todellisen tilanteen. Päämedia (YLE, Sanoma Oy ja Alma Media) yhdessä tuumin kyselyfirmojen kanssa tekivät härskiä puoluepolitiikkaa. Kohteena oli Perussuomalaiset ja yleensä kansan esiintuleva tahto."
Niinpä, ja seurauksen tuli se kuuluisa Persujytky!
Vaan persutpa eivät sitten halunneetkan hyödyntää jytkyään vaan pistivät päänsä pensaaseen ja jatkavat takapenkiltä huutelua aivan kuten ennenkin (ja siinähän he ovat mestareita)
Persujen petoksen takia jouduttiin sitten raapimaan kokoon kaikki kynnelle kykenevät vastuuntuntoiset puolueet ja politikot joten ihan turha sinun on osoitella RKP:tä. Siellä hallituksessa ovat kaikki muut paitsi "Pupu-Persut" ja pahasti nenilleen saanut "Otsa ruvella-Kepu".- lupa ihmetellä
Perussuomalaisilla näytti olevan äänestäjien valtakirja oppositioon jäämisessä, jos hallituksessa ei voi ajaa sitä politiikkaa, mihin puolue oli sitoutunut.
On ihmeellistä, että pieni RKP saa hallitukseen mennessään kutakuinkin kaiken haluamansa (Ahtisaari-utopian hallitusohjelmaan, Folktingetin puheenjohtajan oikeusministeriksi ja puolustusministerin turvaamaan Dragsfjärdin).
Ei RKP:n asemaa voi selittää millään demokraattisella ilmiöllä. - Svekovaletta taas!
Totuus on se, että PS pelattiin oppositioon. Syynä oli se, että PS ei halunut RKP:tä hallitukseensa. Kataisellehan RKP:n mukanaolo oli AINOA kynnyskysymys, josta hän piti loppuun asti kiinni. Työn verotus ja EU-tuet annettiin periksi.
Petos kyllä tapahtui. Nimittäin taas kerran petettiin kansalaisten tahdon ilmaus vaaleissa. Kyselyn mukaan peräti 5/6-osaa kansalaisista halusi RKP:n ulos hallituksesta. Ja mikä oli lopputulos....
- 22
On selkeästi olemassa valtamedia ja siellä ainoa oikea tapa ajatella.
Toimittajat ovat melkoisessa pakkoraossa, heidän on omaksuttava tietty maailmankuva pysyäkseen leivässä.
Eikö journalismin tutkijoita kiinnosta nykyinen asetelma? Vapaa mediahan on yksi vapaan yhteiskunnan peruspilareista. Nyt se pilari on murentumassa.- Niin!
Kyllähän toimittajien arkuutta tietyllä tavalla ymmärtää. Suomi on pieni maa. Jos joutuu päämedian mustalle listalle, niin ammatin harjoittaminen vaikeutuu huomattavasti.
Kuitenkin pidän toimittajan ammattia omanlaatuisena. Sitä ei voi verrata yksityisen firman työntekijään, jonka velvollisuus on orjallisesti noudattaa omistajan tahtoa.
Jos on ammattinsa valinnut, niin pitää uskaltaa sitä kunnolla harjoittaa. Muuten pitäisi vaihtaa ammattia.
- Suomi yksikieliseksi
80% kansasta vastustaa pakkoruotsia. Miksi 80% kansasta ei saa ääntään kuuluville mediassa? Ei edes Ylessä, vaikka Yle on kansan kustantama instituutio.
- raakaa
Iltalehdessä teemaa käsitellään tänään Rupert Murdochin imperiumin kannalta. Lehdistä tihkuneiden tietojen mukaan Murdoch on ollut - ainakin aiemmin - hyvin paljon yhteydessä eri päällikkötoimittajiin lehtien journalistisista valinnoista. Murdoch on myös palkannut lehtiin itselleen mieluisia avainhenkilöitä, jotka ovat tienneet ilman yhteydenottoakin, mitä hän haluaa.
- Saattoi melkein nähdä, kun he miettivät: mitähän Rupert ajattelee tästä?
- Sitä vaan jotenkin tiesi, millaisia juttuja tehdä ja millaisia ei.- Suomen Murdoch!
Aatos Erkko on Suomen Robert Murdoch. Aatos esiintyy muka taka-alalla toimivana omistajana, mutta toimii monissa herraklubeissa ja järjestöissä(mm. Svenska.Nu.) tekemässä valtapolitiikkaa.
Aatos on sanonut, ettei puutu lehtiensä toimitukselliseen linjaan. Kuka tuota uskoo?
Sanoma Oy:n pääkirjoitukset suoltavat Kokoomus-RKP-myönteistä linjaa. Vaikka HS mainostaa itseään puolueettomana lehtenä.
Hesarin perustja Eero Erkko kääntyisi haudassaan, jos näkisi jälkipolvensa touhut. Eero oli vakaasti suomenmielinen henkilö ja perusti lehtensäkin suomalaisuuden asian edistämiseksi.
- YLE!
YLE TV:n yhteiskunnallinen toimitus on Jyrki Richtin johdolla täysin svekojen vallan alla. Toimittajanaiset Uosukainen ja Päivärinta etunenässä.
Sylkykuppina on PS ja RKP:n asiaa ajetaan joka käänteessä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2072814Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1672501Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 66968
Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies119962Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait267942Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka317909Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20899Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k505852Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22758