Eipä ole tarvinnut lukea yliopistossa Kantia, kun kotona on voinut lukea Minna Canthia. Suomessa on henkisesti rikas kulttuuri pieneksi kansakunnaksi. Siperia opetti Castrenillekin jotain.
Ei Kantia, vaan Canthia
1
<50
Vastaukset
Immanuel Kant´ia kannattaa lukea Minna Canth´in ohella. He eivät ole toisiaan poissulkevia, vaikka toinen käsitteli maailmaa ja toinen Eurooppaa.
Immanuel Kant luonnosteli jo 1700-luvulla nykyisen Euroopan Unioinin osin Amerikan Yhdysvaltojen innoittamana. Teoksessaan Ikuiseen Rauhaan Kant esitti ne perusperiaatteet, joille Euroopan Unioni sitten perustettiin. Tärkein peruste oli rauha, joka saataisiin sitomalla kansoja toisiinsa kaupan avulla.
Euroopan Unioniin on satsattu niin paljon poliittista pääomaa juuri rauhan takaamiseksi jatkossakin, ettei sen hevin anneta kaatua taloudellisiin ongelmiin. Vastuunkantoon kykenemättömät perussuomalaiset ja takinkäännön kepulaiset maailmanmestarit tietysti pyrkivät työntämään kapuloita kansallisiin rattaisiimme, mutta tuskin pystyvät päiväperhoina ja historiallisina reliikkeinä horjuttamaan enemmistöjen rauhantahtoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näin Enter-napilla tehdään miljardi euroa - Helsingissä
"Ei se nyt niin kovin ihmeelliseltä näytä. Tavallinen nappi, musta muovinpala, joka kököttää parikymppiä maksavan mustan1711123Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan
Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv8010241- 494304
- 244007
Perussuomalaiset kirjoittaa vain positiivisista uutisista
Ei tarvitse palstaa paljon seurata, kun sen huomaa. Joka ainoa positiivinen uutinen Suomen taloudesta tai ylipäätään, ni103988Jätä minut rauhaan
En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv353786Ben Z: "SDP ei ole ollut 50 vuoteen näin huolissaan velasta"
"– Olen ollut eduskunnassa noin 50 vuotta, eikä SDP ole koskaan ollut niin huolissaan velasta kuin nyt. Se on tietysti h573679No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol413523- 533213
- 422935