Minkä takia somaliassa on nälkä ?

Ei Apua

"Naiset pitävät yllä Somalian taloutta ja arkea

Naiset ovat olleet kauan somalialaisen perheen ydin, ja heillä on ollut tärkeä asema yhteisössään. Sodan aikana he kantoivat huolta kaikesta ja käyttivät vahvuutensa pelastaakseen perheen ja suvun. He ylläpitivät koko maan taloutta. Ilman naisten neuvokkuutta perheiden elämä ei olisi sujunut. Nyt 90 prosenttia kaikesta Somaliassa tehdystä on naisten tekemää.

Tästä huolimatta naisilla ei ole ollut asiaa politiikkaan. Heitä pidetään edelleen tietämättöminä kotirouvina.

Useat naiset kokevat olevansa hyvin uupuneita ja he kaipaavat entistä elämäänsä. Menneisyyteen ei ole kuitenkaan paluuta.

Madina Magi on sitkeä sekatyöläinen

Yöllä satoi. Aamulla kello puoli kuusi 35-vuotias yksinhuoltaja Madina Magi seisoo majansa ulkopuolella.

Hän on väsynyt ja toivoton. Hän kertoo arjestaan: – Minulla on kaksi tytärtä ja kaksi poikaa. Menen aamulla kuudelta torille töihin ja palaan iltakuudelta. Nuorin lapsista on seitsemän ja vanhin viidentoista.

Lapset ovat joskus mukana töissä. Me keräämme miesten pois heittämiä khatin lehtiä. Lapseni puhdistavat ne ja myyvät edelleen. Siitä saamme osan toimeentulostamme.

Hän on rakentanut perheelleen majan kadun varteen. Sitä ei tarvitse vartioida, koska siellä ei ole mitään varastettavaa. Hän ei ole käynyt koulua, eivät myöskään lapset ole koulussa.

Hän ajattelee, etteivät lapset sitä tarvitsekaan.

Onneksi minulla ei ole ongelmia työasioissa. Ansaitsen rahaa myös tekemällä kotitöitä perheissä, siivoan ja pesen pyykkiä. Työnantajani ovat ystävällisiä. He tietävät, että elämämme on surkeaa, hän sanoo.

Hän ymmärtää, että perheen tilanne on huono. Lapset elävät sekavissa oloissa. Jos he eivät ole hänen mukanaan, he viettävät aikansa leirillä miten sattuu.Kukaan ei huolehdi heistä, kun äidin koko aika menee ravinnon hankkimiseen.

Dhuuh Dhagajare käy hiilikauppaa

Aamulla kello kuusi torille kerääntyy iloinen naisjoukko. He ovat hiilikauppiaita ja he keskittyvät aamuvarhaisesta lähtien houkuttelemaan asiakkaita oman hiilisäkkinsä äärelle.

Dhuuh Dhagajare on 39-vuotias kauniisti hymyilevä hiilikauppias. – Olen naisyrittäjä ja saan toimeentuloni hiilestä. Hiilentuottajat toimittavat hiilet minulle ja myyn ne edelleen katukauppiaille.

Olen ollut ammatissani jo neljätoista vuotta, sisällissodan alkamisesta lähtien. Meidän naisten piti aloittaa perheidemme elättäminen, sillä miehet eivät siihen enää pystyneet.Aloittaessani minulla ei ollut minkäänlaista työkokemusta, hän selvittää.

Myös hän kertoo olevansa hyvin väsynyt.Hänellä on kymmenen lasta, nuorin on puolitoistavuotias. Hän tekee koko ajan työtä ja synnyttää joka vuosi. Synnytyksen jälkeen hän lepää 40 päivää ja palaa sitten torille.

Mies ei pärjää hiilibisneksessä. Ei hän osaa keittää ruokaakaan.

Hän on melko hyödytön. Ainoa hyöty on, että hän hoitaa kotia ja vahtii, etteivät lapset juokse kadulle. Naimissa olemme olleet 19 vuotta.

Yleensä miehet ovat tyytyväisiä oloonsa.Kun nainen tulee töistä, hän asettaa miehelle pyyhkeet ja pesuveden valmiiksi, valmistaa ja tarjoilee ruoan. Mies ei tee kotitöitä, vaikka vaimo raataa.

Ei, ei, islamin usko on joitakin asioita vastaan, ja minä palvelen edelleen miestäni entiseen tapaan. Teen mitä tahansa, jotta lapseni voivat käydä koulua ja perheeni pysyy koossa.

Hän toivoo, että jonakin päivänä, kun maahan syntyy kunnon valtio ja järjestys palaa, miehet saavat ottaa perheiden elättämisen harteilleen ja hänkin voi palata kotielämään.

Keskustelun aikana hänen säkkinsä hiilivuori pienenee ja suttuisten shillinkinippujen läjä kasvaa.

Banadirin kaupunginosassa, pölyisen ja kuoppaisen kadun varrella kuuluu koraanikoulun kovaäänisten oppilaiden lausuntaa. Opettaja ei ole tyytyväinen, vaan hutkii lapsia ankaralla kädellä. Koraanin säkeet vaihtuvat itkuksi.

16

136

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Ei Apua ..

      Hawa Khadar opettaa käsityökoulussa

      Aaltopeltisen koraanikoulun vieressä on siististi maalattu portti ja sen takana aivan toisenlainen koulu.

      Portin päällä lukee Sagal Income Generating. Se on käsityökoulu, jossa nuoret naiset opiskelevat ompelemista, neulomista, olkitöitä, virkkausta ja ruoanlaittoa. Opiskelijoita on kolmekymmentä.

      Koulun pihalla mies kutoo puna-keltaraidallista kangasta, josta hän valmistaa perinteisen pitkän huivin.

      Pihan toisella puolen värjätään batiikkikangasta. Keniassa oppinsa saanut nuori mies toimii värjääjämestarina, ja oppilaina on joukko naisia.

      Luokkahuoneissa keskitytään virkkaamiseen. Tuntuu, että se on ainoa hiljainen paikka koko Mogadishussa.

      Keskuksen opettaja, 40-vuotias Hawa Khadar on koulutukseltaan kotitalousopettaja. Hänen miehensä työskenteli pankissa. Ennen sotaa puolison palkka riitti perheen elämiseen ja hän sai käyttää palkkansa miten tahtoi. Nyt mies on työtön ja hän elättää perheen opettamalla naisille käsitöitä, ruoanvalmistusta ja ravitsemustietoa.

      Perheessä on yhdeksän lasta, vanhimmat ovat opiskelijoita. Toivon, että täällä opiskelevat naiset hyötyvät aikanaan koulutuksesta, jos joutuvat samanlaiseen tilanteeseen kuin itse jouduin. He voivat myös saada tuloja myymällä kadulla, kotiensa edustalla, tuotteita, joita oppivat täällä valmistamaan.

      Sodan aikana perhe joutui myymään omakotitalonsa Mogadishussa ja pakenemaan hänen kotikaupunkiinsa Somalian keskiosaan. Siellä hän perusti pienen kalastamon, oli välillä raskaana ja synnytti lapsensa. Kun lapset kasvoivat, perhe muutti Mogadishuun taatakseen lapsille kunnon koulutuksen.

      Sodan jälkeen me äidit olemme pelastaneet somalialaisen perheen ja yhteiskunnan.

      Olemme sitkeitä, kovia tekemään työtä ja kantamaan vastuuta.

      Niin ei välttämättä ollut aikaisemmin. Nykyisin miehet istuvat kahviloissa puhumassa politiikkaa, mutta mikään ei puheista huolimatta näytä muuttuvan, hän puuskahtaa.

      Kirjoittaja on Suomessa asuva somalialainen vapaa toimittaja, joka vieraili kotikaupungissaan Mogadishussa huhti-toukokuussa.

      Matkan aikana hän tutustui pienten kansalaisjärjestöjen toimintaan ja naisten mahdollisuuteen toimia mediassa.

      Shukri Omar

    • Ei Apua ...

      "Somalia nyt

      Mogadishu on ollut aina Somalian sydän ja aikanaan kaunis merenrantakaupunki.
      Neljätoista sisällissodan vuotat on tuhonnut kaupungin. Koulut, valtion virastot, yliopisto, kaupat ja torit on tuhottu.
      Maalle on kaksi kertaa valittu väliaikainen presidentti, mutta molemmat ovat epäonnistuneet sovinnon ja järjestyksen rakentamisessa.
      Kolmas valittu presidentti, Abdullahi Yusuf, on taustaltaan sotilas ja heimopäällikkö.
      Keniassa asuva hallitus on jakautunut kahteen ryhmään. Presidentti ja häntä tukeva Etiopia väittävät Mogadishun olevan Al Qaidan ja terroristien pesäke. Etelän heimopäälliköt eivät niele tätä väitettä.
      Mogadishun katujen varsille on noussut satoja pieniä pakolaisleirejä, joissa asustaa tuhansia maan sisäisiä pakolaisia. Asukkaat ovat menettäneet omaisensa, kotinsa ja toivonsa.
      Tawfiiqin leiri perustettiin kahdeksan vuotta siten. Leiri on täynnä pieniä majoja, joiden välissä kiemurtelevat kapeat kujat.
      Leiriläisten käytössä on kolme käymälää, vesi noudetaan leirin ulkopuolelta.
      Joka kuukausi leirille syntyy uusia asukkaita ja uusien perheiden perustamista juhlitaan."

      Aamulehti Perjantai 20. toukokuuta 2005

    • Soma Listi

      Ahkeria ovat "somalilapset".

    • sanoisin

      Kyllähän se perimmäinen syy taitaa olla liian pitkät ja innokkaat siittimet.

    • Eipua

      Kun miehillä on 1000 vuotinen historia että miehen ei työtä pidä
      tekemän, niin nälkähän on lopputulos.
      Ja hyysärit hyysää niitä tänne... ei hyvää päivää.

      • P.A.

        Älä puhu paskaa.
        Vielä 1700-luvun alussa Mogadishu oli rikas kauppakaupunki. Liian rikas, Somalia joutui sotiin ja vuorotellen useiden maiden valtaamaksi. Egypti, Portugal, Ranska, Englanti, Italia. Kunnes kaikki oli varastettu.

        Nykypäivän somali on fatalisti: miksi tehdä mitään, kun joku sen kuitenkin varastaa.


      • Eipua
        P.A. kirjoitti:

        Älä puhu paskaa.
        Vielä 1700-luvun alussa Mogadishu oli rikas kauppakaupunki. Liian rikas, Somalia joutui sotiin ja vuorotellen useiden maiden valtaamaksi. Egypti, Portugal, Ranska, Englanti, Italia. Kunnes kaikki oli varastettu.

        Nykypäivän somali on fatalisti: miksi tehdä mitään, kun joku sen kuitenkin varastaa.

        Kukahan sitä kauppaa siellä kävi? Vinkki ei ollut tummaihoinen.


      • EHP.

        Yhtään käännöstä ei löytynyt sanalle työ sanakirjassa suomi - somali.
        Mistähän se jo kertoo.


    • Niggars are dumb

      Somalian kriisiä voi kutsua evoluution riemuvoitoksi!

    • työvoimaa hahahaa

      Nälkä johtuu siitä että eivät malta syödä,kun varttuvat Tawjan lentokonetta viemään heidät finnland onnelaan herroiksi ja kuninkaallisiksi

    • Hyysärien syy...

      Siksi siellä on ruokaa kun ei rahat riitä täältä enään avustuksiin kun
      noiden somppujen tänne lennättäminen ja elättäminen täällä maksaa niin paljon että rahat ei riitä joka paikkaan.

    • ei ajatusta näissä.

      Politiikan pahimmat virheet viime aikoina. EU liittymä ja mamubisnes.

      Nämä asiat maksavat suomen konkurssin partaalle.

    • ei viksua

      Täällä riidellään ylituotannosta. Toisaalla on jatkuva nälänhätä.

      Miksei ruoka kelpaa, miksi aina miljoonat lähtee ties minne. ?

    • silkkaa rahastusta

      Vai raha kelpaa huijareille. Saadakseen rahaa julkaisevat nälkiintyneiden kuvia
      keräyksen tueksi. Valtaosa avusta ei koskaan mene perille.

    • sensuurihoro iski

      sillä lailla

    • so mali

      Niillä vain ei ole tarpeeksi lannoitteita...?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe