Ei ole maailma muuttunut yhtään pahemmaksi, ei todellakaan....

teinin isoäiti :((((

Norjan poliisin mukaan ainakin 80 ihmistä on kuollut ja useita loukkaantunut Utøyan saaren ammuskelussa. Poliisiksi pukeutunut mies avasi tulen ihmisiä kohti saaressa, jossa oli meneillään Norjan työväenpuolueen nuorten kesäleiri. Ammuskelu alkoi perjantaina vain tunteja sen jälkeen kun Oslon keskustassa räjähti pommi. Räjähdyksessä sai surmansa ainakin seitsemän ihmistä.
Poliisin päivitettyjen tietojen mukaan saariammuskelun uhriluku on ainakin 80. Lisäksi monet ovat loukkaantuneet vakavasti.
Poliisijohtaja Oystein Maeland kertoi surulliset uutiset poliisin tiedotustilaisuudessa varhain lauantaiaamulla.
Poliisi ei vielä tiedä loukkaantuneiden tarkkaa lukumäärää.
Aikaisemmin Norjan poliisi on varmistanut kymmenen ihmisen kuolleen Utøyan saaren tragediassa.
Saaren ammuskelu alkoi perjantaina noin puoli kuudelta paikallista aikaa, muutama tunti ainakin seitsemän ihmisen hengen vieneen Oslon pommi-iskun jälkeen.
http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2011/07/ainakin_80_kuollut_norjan_saariammuskelussa_2742254.html
Jatkuvastihan tämmöistä tapahtuu...
ei mitään uutta....
turha lopun ajoista puhua mitään, tää on niin jokapäiväistä.....

39

96

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Tilastollinen fakta

      JT:t näköjään rakastaa kärsimystä ja pessimismiä.
      Näitä tapauksia on aina ollut ja tulee aina olemaan. Onneksi niitä on kuitenkin vähemmän ja vähemmän koko ajan.

    • pam__kuolit-leikkiii

      - Onneksi niitä on kuitenkin vähemmän ja vähemmän koko ajan.--????

      Kyllä mun miesmuistini mukaan nämä tapaukset on lisääntyneet ja raaistuneet.

      Nuoremmat ihmiset ei ole eläneet semmosta aikaa, ettei olis tullut tv.stä ampumisopetusfilmejä jatkuvalla syötöllä....?

      Väkivaltaan turtunut ihminen kuvittelee, että kouluammuskeluja ja lastentarhaan hyökkääjiä on ollut aina....
      Mielenkiintoista ......

      • Tilastollinen fakta

      • laillinen ase oli
        Tilastollinen fakta kirjoitti:

        Miesmuisti on vaan kovin lyhyt.

        Katso esimerkiksi tämä http://www.youtube.com/watch?v=ramBFRt1Uzk
        Tai lue sama asia http://www.edge.org/3rd_culture/pinker07/pinker07_index.html

        Kannattaa aina ottaa huomioon se, mikä on maapallon populaatio sillä hetkellä.
        Meitä on nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin, joten sen takia saattaa tuntua että näitä tapahtuu enemmän.
        Mutta suhteessa populaatioon, näitä tapahtuu vähemmän.

        Taitaa olla pahin siviili-massamurhaaja historiassa.
        Näitä tapahtuu vähemmän?
        just...joooo......

      • valetilastot

        tilastot valehtelee.
        suomessakin on työttömistäkin kaksi erilaista tilastolukua.
        jehovan todistajien määräkin suomessa riippuu vähän, MITÄ tilastoa lukee...
        yks tilasto kertoi et jt on maailmassa yli 30 miljoonaa... ;)

      • ainahan näitä .....

      • pum-pum

      • Ssfsfsfsfs
        valetilastot kirjoitti:

        tilastot valehtelee.
        suomessakin on työttömistäkin kaksi erilaista tilastolukua.
        jehovan todistajien määräkin suomessa riippuu vähän, MITÄ tilastoa lukee...
        yks tilasto kertoi et jt on maailmassa yli 30 miljoonaa... ;)

        Sinähän voit aina todistaa mikä osa tilastosta on väärä ja esittää oikean tilaston. ;-)

      • Ssfsfsfsfs
        laillinen ase oli kirjoitti:

        Taitaa olla pahin siviili-massamurhaaja historiassa.
        Näitä tapahtuu vähemmän?
        just...joooo......

        Eniten uhreja aiheuttaneet yksittäisten siviilien aiheuttamat teot ovat olleet tuhopolttoja.

      • älä tapa
        Tilastollinen fakta kirjoitti:

        Miesmuisti on vaan kovin lyhyt.

        Katso esimerkiksi tämä http://www.youtube.com/watch?v=ramBFRt1Uzk
        Tai lue sama asia http://www.edge.org/3rd_culture/pinker07/pinker07_index.html

        Kannattaa aina ottaa huomioon se, mikä on maapallon populaatio sillä hetkellä.
        Meitä on nyt enemmän kuin koskaan aikaisemmin, joten sen takia saattaa tuntua että näitä tapahtuu enemmän.
        Mutta suhteessa populaatioon, näitä tapahtuu vähemmän.

        Vaikka populaatio kasvaisi kymmenillä miljardeilla, onko MURHAAMINEN hyväksyttävää käytöstä?

        väkivaltafilmien katselu tekee katselijoistaan agressiivisempia,
        Se on tutkittu juttu.
        Ampuminen harrastuksena vaikuttaa oudolta....
        Tämä norjalainen massamurhaaja kuulemma ampui=teurasti
        saarella puolustuskyvyttömiä nuoria puoli tuntia...
        Ilman totuttautumista aseisiin ja tappamiseen filmien kautta ei olisi ollut mahdollista..
        Armeijankäynyt taatusti ampuu helpommin kuin aseisiin kielteisesti suhtautuva.

        Tappamisen opettaminen armeijassa tekee ihmisistä potentiaalisia tappajia.

      • Ssfsfsfsfs
        älä tapa kirjoitti:

        Kyse ei ole murhaamisen hyväksymisetsä, vaan todennäköisyydestä kuolla väkivallan uhrina.

        Oikean väkivallan lisääntyminen väkivaltaisia elokuvia katselemalla ei ole kovinkaan yksiselitteisesti tutkittu asia. Sosiologisissa tutkimuksissa on toisistaan poikkeavia tuloksia aiheen suhteen. Joidenkin mukaan ei ole havaittua vaikutusta, toisten mukaan on lisäävä vaikutus ja toisten mukaan jopa vähentävä vaikutus. Tutkimuksista on myös vaikea eliminoida mahdollisuutta, että väkivaltaisuuteen taipuvaiset ihmiset katselevat enemmän väkivaltaisia elokuvia.

        Alla artikkeli tutkimuksesta päinvastaisella tuloksella.
        http://www.telegraph.co.uk/news/worldnews/1574945/Study-finds-violent-Hollywood-films-cut-crime.html

        Ihmiset ovat potebtiaalisia tappajia syntymästään asti. Monet armeijan käymättömistä ihmisistä ovat tappaneet.

    • saisinko luvan?

      Norjalaismedian tietojen mukaan Oslon pommi-iskusta ja Utöyan saaran ammuskelusta epäilty on 32-vuotias äärioikeistolainen ja syntyperäinen oslolainen Anders Behring Breivik.
      Hänen kerrotaan olleen aktiivinen muun muassa islamin vastaisella nettisivustolla.

      Norjan yleisradion NRK:n mukaan epäilty on käynyt armeijan, mutta hänellä ei ole sotilaallista taustaa. Miehen nimiin on Norjan TV2:n mukaan kuitenkin rekisteröity konekivääri ja pistooli.---
      Miekii tahtosin konekiväärin...
      Väkivallan määrähän siis ei ole kasvanut.
      Lelujen määrä kylläkin.

      • hyvin koulutettu on

        -epäilty on käynyt armeijan-
        Armeijassa tehdäänkin pojista miehiä.
        Ilman armeijakoulutusta, inttiä käymättä, ei olisikaan niin helppo teurastaa 80 nuorta teiniä kesäleirillä--saaressa.

      • ihmiset apinoi
        hyvin koulutettu on kirjoitti:

        -epäilty on käynyt armeijan-
        Armeijassa tehdäänkin pojista miehiä.
        Ilman armeijakoulutusta, inttiä käymättä, ei olisikaan niin helppo teurastaa 80 nuorta teiniä kesäleirillä--saaressa.

        Nettiaika ja väkivaltavideot ja pelit - tekee tappamisen ajatuksen niin helpoksi, ei armeija ainakaan omasta mielestäni.

        Tässäkin nuorison suursuosikki muutaman vuoden takaa:
        Grand Theft Auto
        http://www.youtube.com/watch?v=lkb2ZxaNCww

      • Ssfsfsfsf
        ihmiset apinoi kirjoitti:

        Nettiaika ja väkivaltavideot ja pelit - tekee tappamisen ajatuksen niin helpoksi, ei armeija ainakaan omasta mielestäni.

        Tässäkin nuorison suursuosikki muutaman vuoden takaa:
        Grand Theft Auto
        http://www.youtube.com/watch?v=lkb2ZxaNCww

        Kyse on muuten K-18 pelistä. Aikuisten pelistä siis.

        Normaali ihminen kykenee näkemään eron mielikuvitusväkivallan ja oikean väkivallan välillä. Tästä syystä esimerkiksi murhadekkareita kirjoittavan kirjailijan ei tarvitse olla murhaaja tai väkivaltainen.

      • aina jollain on
        Ssfsfsfsf kirjoitti:

        "Kyse on muuten K-18 pelistä. Aikuisten pelistä siis."

        Ei ne ikärajat ole koskaan pidätelleet, aina jollain kaverilla on ko. peli.
        Ja tässä oli vain yksi esimerkki niitä on monta.

      • aivan.

        "Normaali ihminen kykenee näkemään eron mielikuvitusväkivallan ja oikean väkivallan välillä. "

        Samaa mieltä.

      • Ssfsfsfsf
        aina jollain on kirjoitti:

        "Kyse on muuten K-18 pelistä. Aikuisten pelistä siis."

        Ei ne ikärajat ole koskaan pidätelleet, aina jollain kaverilla on ko. peli.
        Ja tässä oli vain yksi esimerkki niitä on monta.

        Totta kai, mutta K-18 tuotteiden välittäminen alaikäiselle on laitonta, kuten tupakan ja alkoholinkin kanssa.

        Toki myös normaalit nuoret pystyvät näkemään eron mielikuvitusväkivallan ja oikean väkivallan välillä.

      • vastasin jo

        Aivan, olinkin kanssasi samaa mieltä.
        Mutta kaikki on on helposti kaikkien saatavilla. Isoveli samassa perheessä hankkii tai lainaa nuoremmille sen mitä nämä ei muuten saisi, ja ei kun kaverit mukaan tsiikaan pelejä.

        Normaalilla mielenterveydellä varustettu ei kumminkaan kilahda näkemästään niin että alkaisi toteuttaa näkemäänsä.

    • En tiennytkään

      Oliko ampuja JT?

    • tujtutyut

      Minusta toimintasi on ilkeää. Sinä käytät toisten kärsimää hätää pönkittämään itsellesi oman uskontosi paremmuutta koska tuota jehovan todistaja palstalla näitä asioita esille.

      Maailmassa on aina ollut vastaavia ja tulee aina olemaan. Tapaus on karmea, mutta miten se liittyy jehoviin?

      Pitäisikö nyt uskoa että seurassa kaikki on paremmin ja seuran puheet pahasta maailmasta pitävät paikkansa? Niin, ne pitävätkin siltä osin paikkansa että maailma on kauheuksia täynnä, mutta eivät siltä osin että jehovan todistajat olisi joku suoja kauheuksilta.

      Maailman ihmisistä 99,9% on ei-todistajia eli käytännössä lähes kaikki. Heidän joukossaan on hyviä ja pahoja samalla tapaa kuin siinä marginaallisessa joukossa joka kuuluu todistajiin.

      Hyvä ihminen pyrkii olemaan rehellinen niin itselleen kuin muille eikä tee pahaa muille. Näen todistajissa paljon valehtelijoita, mutta sitähän seura on opettanut tekemään varsinkin itselleen.

      • mitenkö liittyy?????

        -Maailmassa on aina ollut vastaavia ja tulee aina olemaan. Tapaus on karmea, mutta miten se liittyy jehoviin?-

        Todistajat eivät o-pet-te-le tappamaan,
        ei käy armeijaa
        eikä kanna asetta.
        Siinä ero "maailmaan"

        Väkivaltafilmit ovat kristityistä kammottavia.

      • Ssfsfsfsfs
        mitenkö liittyy????? kirjoitti:

        Jehovantodistaja joka murhasi tyttärensä.
        http://www.wellsphere.com/mental-health-article/father-found-mentally-ill-in-murder-of-daughter/1372064

        Ilmeisesti jehovantodistaja pyssy- ja räjähdemies otti panttivankeja.
        http://www.signonsandiego.com/news/2010/sep/01/discovery-gunman-described-himself-loner-2003-san-/

        Jehovantodistajat eivät siis ole kaiken tämän ulkopuolella.

      • hkjkhjkgjhkghjk

        arvioni osui siis oikeaan. sinä todella käytät tuollaisia karmeita tapahtumia pönkittääksesi oman uskontosi paremmuutta. ERITTÄIN ITSEKÄSTÄ TOIMINTAA.

        todistajat eivät tosiaan käy armeijaa mutta suurin osa armeijaa käymättömiä maailmassa on ihan muita kuin jehovan todistajia. toisekseen armeija ei ole syy yksittäisten ihmisten tekoihin rauhan aikana.

        sinulle on syötetty tuota paskaa seuran taholta että kaikki muu maailma ja maailmalliset ovat pahoja mutta jehovan todistajien seura on turvakeidas jossa on kaikki paremmin. todellisuudessa seura harjoittaa vääryyttä monella tapaa.

        se valehtelee

        se harjoittaa saatanallisen pahaa karttamismenettelyä

        se tuottaa verioppinsa kautta kuolonuhreja

        se suojelee pedofiilejään vedoten yksityisyyden suojaan (todellisuudessa suojelee omaa mainettaa)

        se aivopesee jäsenistään itsenäiseen ajatteluun kykenemättömiä

        se toimii tekopyhästi veriopin kohdalla kieltäessään verenluovutuksen todistajilta mutta sallien veren frantioiden ottamisen, joita saadaan maailmallisten luovuttamasta verestä

        se laittaa monen näyttelemään uskoaan koska ihminen ei halua menettää läheisiään ja roikkuu siksi mukana uskonsa seuraan menettäneenä ja täten aiheuttaa psyykkisiäkin ongelmia

        se kontrolloi ihmisen elämää hyvin voimakkaasti

        se aiheuttaa paljon psyykkisiä ongelmia jäsenilleen ristiriitojensa takia. kieltää tänään toista mitä huomenna sallii. muuttelee oppejaan ja aina kaikki pitää uskoa uudelleen ja uudelleen

        se tekee ihmisistä uskonnollisia robotteja vailla kykyä omaan ajatteluun

        se harjoittaa mielenhallintaa

        jehovan todistajat rakkauspommittavat uudet ja esiintyvät ihmisystävällisesti aluksi mutta kaikki tämä ei ole lähimmäisenrakkautta vaan esitystä. koska he suhtautuvat eronneisiin ja maailmallisiin todella kylmästi

        TUOSSA ALKUUN jotain asioita joihin seura syyllistyy. todistajat haluavat vain pönkittään itseään ja uskotellaan itselleen olevansa "maailmallisia" jotenkin parempia vain siksi että uskovat valehtelevaan seuraan kuin sokeat.

        totuus sattuu!

      • ihan varmasti sattuu
        hkjkhjkgjhkghjk kirjoitti:

        Unohdit mainita sen, että järjestö myös kehottaa todistajia rikkomaan lakia vaitiolovelvollisuus-asioissa. Esim. terveyskeskuksissa tai sairaaloissa todistajia kehoitetaan raportoimaan järjestölle, mikäli uskonsisar tekee abortin, ottaa verta, yms.

      • .
        Ssfsfsfsfs kirjoitti:

        Jehovantodistaja joka murhasi tyttärensä.
        http://www.wellsphere.com/mental-health-article/father-found-mentally-ill-in-murder-of-daughter/1372064

        Ilmeisesti jehovantodistaja pyssy- ja räjähdemies otti panttivankeja.
        http://www.signonsandiego.com/news/2010/sep/01/discovery-gunman-described-himself-loner-2003-san-/

        Jehovantodistajat eivät siis ole kaiken tämän ulkopuolella.

        Aiempi kommentoija sanoi, että todistajat eivät opettele tappamaan. Tämä pitää paikkansa.
        Todistajuuskaan ei suojele ihmistä sekoamiselta.

        Yhistät siis kaksi toisiinsa kuulumatonta asiaa, ja tarpeesi on vain loata todistajia.

      • Ssfsfsfsfs
        . kirjoitti:

        Lopulta kaikki riippuu yksilöstä. Tässä tapauksessa jehovantodistajasta.

        Myöskään ei ole mielekästä esittää, että tappamiseen syyllistyvä jehovantodistaja on pääsääntöisesti kilahtanut, kun taas maailmallinen ei.

      • .
        Ssfsfsfsfs kirjoitti:

        Lopulta kaikki riippuu yksilöstä. Tässä tapauksessa jehovantodistajasta.

        Myöskään ei ole mielekästä esittää, että tappamiseen syyllistyvä jehovantodistaja on pääsääntöisesti kilahtanut, kun taas maailmallinen ei.

        "Lopulta kaikki riippuu yksilöstä. Tässä tapauksessa jehovantodistajasta."

        Pelkkää sanahelinää.

        "Myöskään ei ole mielekästä esittää, että tappamiseen syyllistyvä jehovantodistaja on pääsääntöisesti kilahtanut, kun taas maailmallinen ei. "

        Eikö? Perusteletko.
        Ja muuten, missään ei esitetty olkinukkeasi. Mutta luetusta materiaalista voi tehdä sellaisen johtopäätöksen. Muussa tapauksessa sinun mukaasi voi päätelllä että todistajat tappavat ihmisiä selväjärkisenä, muut ei.
        Voine perustella tämänkin.

        "Pelkkää sanahelinää."

        Joopa joo. Tosi analyyttinen argumentti.

        "Eikö? Perusteletko."

        Onko syytä olettaa jehovantodistajien poikkeavan asian suhteen merkittävästi muista ihmisistä. No ei ole.

        "Ja muuten, missään ei esitetty olkinukkeasi. Mutta luetusta materiaalista voi tehdä sellaisen johtopäätöksen. Muussa tapauksessa sinun mukaasi voi päätelllä että todistajat tappavat ihmisiä selväjärkisenä, muut ei.
        Voine perustella tämänkin. "

        Asiaa ei esitetty suoraan, mutta maailmllisten tekoja ei missään esitetty kilahtaneiden ihmisten tekemisinä, kun taas jehovantodistajan tekemistä ruodittiin heti sekoamaisen kannalta. Huomautus oli siis perusteltu.

    • 56yhgrf

      Joka ainoa kerta !!.. kuten tässäkin tapauksessa.. koko tarinasi rivien välistä luettuna tarkoittaa, että loppu olisi lähellä.

      Maailma on aina ollut yhtä paha on tappamiset sitten tapahtunut nykyaseilla, keihäillä, seipäillä taikka kivityksillä.

      Jo alussa kain tappoi abelin ja varmaan siitä hetkestä asti jokaisen pahan tapahtuman jälkeen joku pässi on ulvonut lopun olevan lähellä.

      Nämä tapahtumat eivät todista mitään raamatussa "ennustettua"

      • K-100

        Siviilimassamurhaajan uhrien lukumäärä -yksi perjantaipäivä- on
        nyt 94
        ruumista.!!

        Kyllä en ole moista ennen kuullut, mutta varmaankin joku panee vielä paremmaksi..
        Kyllä sokee reettakin näkee miten pahat ihmiset muuttuu yhä pahemmiksi ja väkivaltateot yhä iljettävimmiksi ja raaemmiksi.
        Kuten Raamattu kertoo olevan yksi viimeisten päivien tunnusmerkeistä....

        Ilman Shaatanan apua ei noin kamalat teot onnistu.
        Sponsorina on Paholainen.
        Katselkaa vaan väkvaltafilmejä, niin peto sisällänne vahvistuu.....

      • Ssfsfsfsfs
        K-100 kirjoitti:

        Mikäli ajatellaan, että teot eivät ilman Vihtahousun apua olisi onnistuneet, niin on myös täysin selvää, etteivät teot olisi onnistuneet ilman Jumalan väliinpitämättömyyttä. Mikäli Jumalalla olisi kyky auttaa, niin tuon kyvyn käyttämättä jättäminen olisi väliinpitämättömyyttä.

      • Moog

        Eikös tämä Norjan mies ollut nimenomaan kristinuskon jumalan, ei Saatanan miehiä?

      • .
        Ssfsfsfsfs kirjoitti:

        Mikäli ajatellaan, että teot eivät ilman Vihtahousun apua olisi onnistuneet, niin on myös täysin selvää, etteivät teot olisi onnistuneet ilman Jumalan väliinpitämättömyyttä. Mikäli Jumalalla olisi kyky auttaa, niin tuon kyvyn käyttämättä jättäminen olisi väliinpitämättömyyttä.

        "Mikäli Jumalalla olisi kyky auttaa, niin tuon kyvyn käyttämättä jättäminen olisi väliinpitämättömyyttä. "

        Ei sen logiikan mukaan mitä todistajat uskovat.

      • Ssfsfsfsfs
        . kirjoitti:

        "Mikäli Jumalalla olisi kyky auttaa, niin tuon kyvyn käyttämättä jättäminen olisi väliinpitämättömyyttä. "

        Ei sen logiikan mukaan mitä todistajat uskovat.

        Juu, tuon logiikan mukaan Jumala välittää kovasti, mutta niin sanottu "kiistakysymys" on vain tärkeämpi asia.

        Asiaa voisi verrata vanhempaan joka ryypää perheen ruokarahat lähikuppilassa. Tuo ei suinkaan osoita väliinpitämättömyyttä, vaan ohrapirtelö on vain perhettä niin kovasti tärkeämpää.

        "Juu, tuon logiikan mukaan Jumala välittää kovasti, mutta niin sanottu "kiistakysymys" on vain tärkeämpi asia."

        Ei, vaan koska jumala on antanut maailman saatanan haltuun tämän esittämän kiistakysymyksen vuoksi, saatana jumaloi, ei Jehova.

        Sinun näkökulmasi tässä asiassa ei ole ratkaiseva.

        Asian muotoileminen tuolla tavalla ei muuta mitään. Jumala antoi maailman Paholaisen haltuun väliinpitämättömänä tästä aiheutuvasta kärsimyksestä.

    • not Trinity

      Kristikunnan uskon miehiä.

      Kristikunta on poistanut Jumalan nimen Raamatuistaan ja opettaa kolminaisuusoppia ja piinahelvettiä..
      Mistähän kristikunnan usko siis onkaan peräisin?

      • .

        "Mistähän kristikunnan usko siis onkaan peräisin? "

        Kristinusko on roomalainen uskonto.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17834
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5701
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      124
      2651
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2178
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1800
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1051
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      976
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      950
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      948
    Aihe