Olette varmaan ylpeitä hengenheimolaisesta.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011072314102093_ul.shtml
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2011072314102093_ul.shtml
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Noin ne maalaisliittolaiset isontalonisännätkin huvitteli 1918, murhasivat lapsia ja naisia.
että maalaisliitto oli maltillinen ryhmä kansalaissodan aikana.
Samaa ei voi sanoa kaikista oikeistolaisista ja ruotsinmielisistä voimista.
Punaista terroria myös esiintyi.
Päivitin tietojani ja olet oikeassa, maalaisliitto oli taas vahvasti 30-luvulla kun IKL:ää perustettiin.
IKL oli lähinpänä kokoomuslaista aatemaailmaa.
Kokoomus ja IKL olivat mm. 1933 eduskuntavaaleissa vaaliliitossa.
Isänmaallinen Kansanliike perustettiin vuonna 1932 isänmaallisten suomalaisten yhteistyöjärjestöksi puolustamaan Suomen itsenäisyyttä ja laillista yhteiskuntajärjestystä kommunismin uhkaa ja kiihkoruotsalaisten svekomaanien ruotsalaistamispyrkimyksiä vastaan, sekä edistämään suomalaisuusaatetta ja muuta isänmaallista toimintaa. Perustajajäseniä tuli lukuisilta eri yhteiskunnan aloilta. Heidän joukossaan oli useiden olemassaolevien järjestöjen, kuten Akateemisesta Karjala-Seuran, Lapuan Liikkeen jatkajan Itsenäisyyden Liiton, veteraanijärjestöjen ja suojeluskuntajärjestöjen jäseniä. Kansanedustajia oli mukana Kokoomuksesta ja Maalaisliitosta. IKL:n äänenkannattajaksi julistautui sanomalehti Ajan Sana heti kahden kuukauden määräaikaisen lakkauttamisensa jälkeen.
Lapuan liikkeen jatkajaksi perustettu Isänmaallinen kansanliike ei tietääkseni ollut kiinnostunut kielikysymyksestä kuten ei ollut missään tapauksessa edeltäjänsäkään.
Lapuan liikkeen alkuvaiheeseen osallistui kokoomuslaisia, maalaisliittolaisia, rkp-läisiä, mutta nämä jättäytyivät pois liikkeen radikalisoituessa. Vuoden 1933 eduskuntavaaleissa kokoomus oli kuitenkin vaaliliitossa IKL:n kanssa. Hölmöä hommaa kokoomukselta, sillä sen paikkaluku putosi 42:sta 18:aan. Vuonna 1938 sisäministeri Urho Kekkonen ryhtyi valmistelemaan IKL:n kieltämistä, mutta oikeuslaitos torppasi hankkeen.
Punikit hyökkäsi lasten ja naisten asumuksiin rajaseuduilla
Arkoja olivat kun vain vanhusten ja naisten kimpuun kävivät. Talot polttaen.
Jokunen punikki vielä palstoilla narisee. Hyvyyttään"
Minä puhun valopää, sisällissodan kauheuksista, en 1939-45 tapahtumisista.
Ääriliikket ovat aiheuttaneet paljon kärsimystä.
Fasismi: Miljoonia kuolonuhreja.
Sosialismi: Miljoonia kuolonuhreja (enemmän kuin fasismi)
Keskusta: Kuolonuhreja 0 ?
Puhu, mistä puhut Jallu mutta keskusta ei aiheuta kärsimystä.
Järkyttävä tapahtuma ja täällä riidellään jostain likipitäen satavuotta vanhoista asioista.
Taas tuli todistettua, että suurin peto tällä planeetalla on ihminen.
Eipä ole keskustan puheenjohtaja valitellut tapahtumaa mitenkään. No, tietäähän ne pohjanmaalaiset, sieltähän se IKL:kin sai alkunsa.
lehdistötilaisuuden ja julisti: "Minä se en ollut" :)))
surullista kun punikit kiusaa ihmispoloista niin, että r
yhtyy viimein äärimmäisiin tekoihin?!
Mutta liekkö tuo ihme, kun lukee kaltaisiasi??
Tarkoitatko Mika Myllylää?
kun yhdistyy politiikka ja uskonto, niin kuin tuossa Oslonkin järkyttävässä tapauksessa. Massamurhaaja oli kiihko-oikeistolainen ja kiihkouskovainen, muslimien vihaaja. Uskooko hän nyt taivaaseen pääsevänsä kun tappoi yli sata viatonta ihmistä.
Meillä tuollaista uskonnon ja puoluepolittikan yhdistymisen tuloksia on nähty lestadiolaisuudessa, kepujahan ne kaikki ovat. Kepulaisuus sinänsä on jo uskonto, ei se järjen asia ole. Onhan nuo jotku kepulaiset jo tälläkin palstalla iloineet siitä, että se hullu pani paljon punikkeja pois päiviltä. Saattaa niistä joku saada tuosta kimmokkeen vaikka minkälaisiin hirmutekoihin, jos vain saa aseita ja räjähteitä käsiinsä.
Lestaa voit solvata, muslimia et. Johonkin se luuserikin pahan olonsa purkaa.
Se on surkea provo. Ei se edes vastaustasi ansainnut.
Eiköhän me kuulkaa sovita, että Keskusta on maalaisliiton eli talonpoikaissäädyn töitä jatkamassa, vähän aluepoliittisesti väritettynä. Ja soinilaiset tavallaan myös eli aikoihin ei ole ollut maaseudulla yhtä vahvaa tukea eduskunnassa kuin nyt varmasti ihan oikealla asialla ja hyvällä syyllä, kun muistelee, mitä kaikkea on lakkautettu.
Nokia teki virheen, kun sulki tehtaan Saksasta. Mutta virheitä teemme me ihan kaikki. Nyrkinisku ja ampuminen ovat jo isompia ja peruuttamattomampia virheitä ja siinä voi vain päivitellä, että olipa viuhka.
Muistuttaa ulkomuodoltaan entistä TV- tähti Timo T A Mikkosta, eleet ja ilmeet jopa näkökin ovat yhteneväiset, olenko oikeassa.? Myöskin lunnepiirteet ovat yhteneväiset, luulisin.
demaripoliisi antaa hullun tappaa ihmisiä puolitoista tuntia ennenkuin uskaltaa mennä hätiin !!!??
Mitä tuollaisilla poliiseilla tekee?
Siinä taas tuli totaalisesti takkiin keskustan mustamaalaajille!
Koettakaa nyt kepukaunaiset keksiä parempia alotuksia. Eihän noissa ole päätä ei häntää.