Jokainen joka muuta väittää on valehtelija. Ja valehtelijan osa on helvetissä. Kannattaa siis miettiä ja tutkia JUmalan sanaa ennen kun julkaisee valheita JUmalasta.
Isä Poika ja Pyhä Henki on YKSI Jumala. Logos. Sana.
2. Kor. 5:18 Mutta kaikki on Jumalasta, joka on sovittanut meidät itsensä kanssa Kristuksen kautta ja antanut meille sovituksen viran.
2. Kor. 5:19 Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.
2. Kor. 5:20 Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
2. Kor. 5:21 Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän tähtemme teki synniksi, että me hänessä tulisimme Jumalan vanhurskaudeksi.
2. Kor. 6:1 Hänen työtovereinaan me myös kehoitamme teitä vastaanottamaan Jumalan armon niin, ettei se jää turhaksi.
2. Kor. 6:2 Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä.
Joh. 1:9 Totinen valkeus, joka valistaa jokaisen ihmisen, oli tulossa maailmaan.
Joh. 1:10
- Maailmassa hän oli,
- ja maailma on hänen kauttaan saanut syntynsä,
- ja maailma ei häntä tuntenut.
Joh. 1:11 Hän tuli omiensa tykö, ja hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan.
Joh. 1:12 Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,
Joh. 1:13 jotka eivät ole syntyneet verestä eikä lihan tahdosta eikä miehen tahdosta, vaan Jumalasta.
Joh. 1:14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Joh. 1:15 Johannes todisti hänestä ja huusi sanoen: "Tämä on se, josta minä sanoin: se, joka minun jälkeeni tulee, on ollut minun edelläni, sillä hän on ollut ennen kuin minä."
Joh. 1:16 Ja hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, ja armoa armon päälle.
Jeesus ON Jumala
Jeesus on tie
1
<50
Vastaukset
Uskonnollinen ihminen tekee teorioita, miettii niitä, menettää todellisuudentajunsa ja päässä kiertää itsepintainen painajainen jostakin epäolennaisesta.
Tätä kiertoa ruokkivat uskonnolliset liikkeet omine teorioineen, joilla pumpataan "uskonvahvistusta" johonkin selittämättömään seikkaan.
Kun ihminen on joutunut tuohon oravanpyörään, hän on henkisesti tyhjän päällä, päässä kaikuu enää jonninjoutava pakote, että jokin täysin selittämättömissä olevan asia täytyy olla niin.
Noin se uskonnollisuus toimii.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1036673
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h875037Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv1113289Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p313158Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska272338Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1191696Oletko tyytyväinen
Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?961331Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..
...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam3391282Jos oikeasti haluat vielä
Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚1311196- 48964