Mikkeli - Suomen surkein kesäkaupunki

Emmeitä kyllä olisi, vettä ja rantaa sun muuta, mutta jo "satama" kertoo kaiken. Rautatien kupeessa on ensin muutama karsee betoniparakki ja sen takana kelluu kaljapurtilo, ja laiturin vierestä saa kippolasta lörtsyjä ja tietysti olutta. Oikeita ravintoloita ei missään, pari hotellia joihin ei ole raaskittu palkata henkilökuntaa, muutama katukuppila joista saa taas olutta. Kebabeja joka kulmasta. Torilla myydään marjoja, lakritsia ja t-paitoja. Joko kaupungin johto on täysin päästään vialla, tai sitten lörtsynmussuttajat ei vain välitä, edes bisneksistä. Joka tapauksessa kuoleva käpykylä joka on valovuosien päässä vaikkapa Savonlinnasta
2092482
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 209

Vanhimmat

Noinhan se valitettavasti menee.

Äänestä

Tuli käytyä tällä viikolla Lappeenrannassa. Satamakokonaisuus hakee vertaistaan sisävesillä. Saimaan järvimaisema avautuu vähän joka suunnilla. Todellinen Saimaan kaupunki Savonlinnan kanssa. Valitettavasti Saimaalla mainostaminen ei oikein istu Mikkeliin. Niinkauan kuin satamassa on nämä Carlsonin ym hallit, niin ei siitä tuon kummoisempaa taida saada.

Äänestä

Ottaisit selvää kaupungin tarjonnasta ennenkuin tulet valittamaan tänne. Vai ei muka oikeita ravintoloita? Mites Holvi, Kenkävero, Tertti ja Hilla? Ja kahviloita on "hieman" enemmän kuin muutama.

Ja tässä se sinun mainitsemani "kaljapurtelo":
http://www.jp-saimaa.fi/toivo/

Äänestä

Olet oikeassa, ei tarvitse kun ajaa 100km savonlinnaan, niin näkee miten homma hoidetaan oikein.

Äänestä

Noh, Mikkeli taas on ostosmahdollisuuksissaan ja monessa muussakin valovuosien päässä Savonlinnasta.

Satamaakin aletaan pian uudistamaan ja tuomaan "lähemmäksi" keskustaa.

Äänestä
  • Jos joku aikoo Mikkeliin ostoksille, niin kiertäkää kaukaa. Ei kilpailua, hinnat pilvissä ja palveluhalu nolla!
    Eikä satamaakaan meinaa tavallinen turisti löytää. Savonlinnassa satama on keskellä kaupunkia torin laidalla.
    Jos oikeaa kesäkaupunkia etsit, mene siis Savonlinnaan ja Lappeenrantaan! Satama löytyy niistä taatusti ja tunnelma myös!
    Kuopiokin menettelee - ainakin ostospaikkana.

    Äänestä

  • Kierrä kaukaa! kirjoitti:

    Jos joku aikoo Mikkeliin ostoksille, niin kiertäkää kaukaa. Ei kilpailua, hinnat pilvissä ja palveluhalu nolla!

    Hintojen osalta oot ihan oikeassa. Halvempi tilata vaikka netistä.

    Sataman löytymisestä... siis minkä sataman? Kelluva kaljaterassi ja pari venelaituria, ohessa komeat ränsistyneet hallit ja risukot. Huhhelihuijaa. Tarttis tehrä jotain.

    Äänestä

  • Kierrä kaukaa! kirjoitti:

    Jos joku aikoo Mikkeliin ostoksille, niin kiertäkää kaukaa. Ei kilpailua, hinnat pilvissä ja palveluhalu nolla!
    Eikä satamaakaan meinaa tavallinen turisti löytää. Savonlinnassa satama on keskellä kaupunkia torin laidalla.
    Jos oikeaa kesäkaupunkia etsit, mene siis Savonlinnaan ja Lappeenrantaan! Satama löytyy niistä taatusti ja tunnelma myös!
    Kuopiokin menettelee - ainakin ostospaikkana.

    Kylläpä Mikkelin nykyinen kehitysvauhti tuntuu kovasti kaivertavan siellä mistä ikinä kirjoitteletkin...

    Kuten mainitsin, satama on seuraava kehityskohde. Ei tuo ole yhtään hullumpi nytkään:

    http://static.panoramio.com/photos/original/17089808.jpg
    http://www.rivakka.net/susmikk/panoraama.jpg

    Ps. paikan kyllä löytää, jos on lukutaitoinen.

    Äänestä

  • Täällä ainakin ostoksille on lähdetty mikkelistä Lahteen tai Jyväskylään, että se siitä mikkelin "ylivertaisuudesta".

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Täällä ainakin ostoksille on lähdetty mikkelistä Lahteen tai Jyväskylään, että se siitä mikkelin "ylivertaisuudesta".

    Stellan tulon jälkeen ei ole enää mitään järkeä lähteä...

    Äänestä

  • Vesielementti kirjoitti:

    Kylläpä Mikkelin nykyinen kehitysvauhti tuntuu kovasti kaivertavan siellä mistä ikinä kirjoitteletkin...

    Kuten mainitsin, satama on seuraava kehityskohde. Ei tuo ole yhtään hullumpi nytkään:

    http://static.panoramio.com/photos/original/17089808.jpg
    http://www.rivakka.net/susmikk/panoraama.jpg

    Ps. paikan kyllä löytää, jos on lukutaitoinen.

    Jos oikein muistan, Mikkelin satama on ollut kehityskohde viimeiset viisi vuotta. Milloin Mikkeli tekee sille jotain eikä vain kehitä paperilla???

    Äänestä

  • Vesielementti kirjoitti:

    Kylläpä Mikkelin nykyinen kehitysvauhti tuntuu kovasti kaivertavan siellä mistä ikinä kirjoitteletkin...

    Kuten mainitsin, satama on seuraava kehityskohde. Ei tuo ole yhtään hullumpi nytkään:

    http://static.panoramio.com/photos/original/17089808.jpg
    http://www.rivakka.net/susmikk/panoraama.jpg

    Ps. paikan kyllä löytää, jos on lukutaitoinen.

    Ai jaa? No kyllä toi aika hullulta näyttää noin niinkuin maisemallisesti. Minusta se on...no ei ehkä aivan täys katastrofi, mutta en kutsuisi sitä mitenkään viihtyisäksi kylläkään. Käykää ihmiset naantalissa tai h:gin kaivopuistossa ja miksei myös savonlinnassakin, niin saatte hieman kontrastia asiaan. Faktaa!

    Äänestä

  • Mikkelin malliin kirjoitti:

    Käys kuule Juvan syväsatamassa!.
    Sieltä saa palvelua ja kaikki on halpaa, suosittelen.

    Äänestä

Kaupunki ja ympäristö suht ookoo. Ihmiset hirveitä juntteja.

Äänestä

Ei täällä ole mitään mikä kiinnostaa ulkopaikkakuntalaisia. Ainoa asia joka on tänäkesänä ylittänyt uutiskynnyksen, on reikä torinpinnassa. Keskustan kaljaränni ei ole mitään sellaista mitä turisti tahtoo. Kännin saa päälle vaikka omassa kotikaupungissa ja lähiökuppilassa, tai ihan kotona.

Äänestä

Eipä varmaan... Miksi Mikkelin turistimäärät ovat sitten kasvussa? Jotainhan kaupungissa on pakko olla.

On negatiivisuus huipussaan, jos ainoana asiana näet reiän torin pinnassa.

Äänestä
  • No ei kannata välittää noista provoilijoista.
    Mikkeliä on uudistettu viime aikoina hurjasti ja lisää vain tulee.

    Jo uusittu/tehty:
    Sairaalan remontti
    Kauppakeskus Akseli
    Toriparkki
    Tori
    Amarillo
    Uusia baareja/ravintoloita
    Terasseja
    Anttilan rakennus liikkeineen
    Tokmanni

    Tulossa:
    Kauppakeskus Stella
    Satama
    Jäähalli
    Hong Kong

    Kateellisia ottaa päähän kun nousukiito on vauhdissaan.
    PS. Kohta joku heittää velkakeskustelun kehiin. HEHE

    Äänestä

  • Mistä sellasen tilaston löysit erttä turistimäärät on kasvussa. Eikös siellä oo hotellirt myynnissä ja tori paskana?

    Äänestä

  • Lue niin tiedät kirjoitti:

    Mistä sellasen tilaston löysit erttä turistimäärät on kasvussa. Eikös siellä oo hotellirt myynnissä ja tori paskana?

    Tilastokeskuksen sivuilta:
    http://stat.fi/til/matk/2011/05/matk_2011_05_2011-07-14_tau_004_fi.html

    Esim. toukokuussa yöpymisiä 12 548 (+23% edelliseen vuoteen verrattuna). Ja hotellit myynnissä? :D

    Äänestä

  • Tietoa löytyy kirjoitti:

    Tilastokeskuksen sivuilta:
    http://stat.fi/til/matk/2011/05/matk_2011_05_2011-07-14_tau_004_fi.html

    Esim. toukokuussa yöpymisiä 12 548 (+23% edelliseen vuoteen verrattuna). Ja hotellit myynnissä? :D

    Hyvä savonlinnalainen! Siis sinähän tämän kirjoittamisen alemmuudentunnossasi aloitit. Voisit ostaakin hotelli Varsavuoren venäläiseltä omistajaltaan. Oikeat hotellit ovat täpösen täynnä eivätkä myynnissä. Torille ei nyt kesällä taida mahtuakaan lisää väkeä, on se vaan niin täynnä mukavaa porukkaa. Talvellakin täällä on ohjelmaa ja paikkoja jonne mennä. Mitenkäs siellä Savonlinnassa? Ohiajaessani en ole teikäläisiä juuri kaupungilla nähnyt. Onneksi tulee se ohikulkutie. Pääsee nopeammin muuttamaan Savonlinnasta pois. Niinhän te siellä teettekin.

    Mielenkiintoinen tuo matkailutilasto:
    Mikkelissä yöpymiset kasvoivat 23 prosenttia, kun muualla Etelä-Savossa yöpymiset kasvoivat 26 prosenttia!!!

    Mikkeli on taantumassa oleva entinen matkailukaupunki!

    Äänestä

  • kateelliset liikkeel kirjoitti:

    No ei kannata välittää noista provoilijoista.
    Mikkeliä on uudistettu viime aikoina hurjasti ja lisää vain tulee.

    Jo uusittu/tehty:
    Sairaalan remontti
    Kauppakeskus Akseli
    Toriparkki
    Tori
    Amarillo
    Uusia baareja/ravintoloita
    Terasseja
    Anttilan rakennus liikkeineen
    Tokmanni

    Tulossa:
    Kauppakeskus Stella
    Satama
    Jäähalli
    Hong Kong

    Kateellisia ottaa päähän kun nousukiito on vauhdissaan.
    PS. Kohta joku heittää velkakeskustelun kehiin. HEHE

    Mikkelissä on kohta melkein yhtä iso kauppa- ja pelvelutarjonta kuin Juvalla:

    K-market
    S-market
    M-market
    ABC
    Alko
    Partalan kartano
    Tokmanni
    Juventus
    Vihonen
    Gottlundin tupa
    Ajolahtö
    A la Bar
    Hilduri
    Fox
    Milano III
    Kipa
    Nahkajalostamo
    Q-point
    Siljanka
    Pihvi & Pizza
    Terveyskeskus (Suomen parhaita)
    Rapion Mylly
    Butiken på landet (palvelua myös ruotsiksi!)
    Ajoharjoittelurata
    Kielkallio
    Englantilainen teehuone
    Kotileipomo Siistonen jne jne

    Mitä Mikkelistä ei löydy, se löytyy Juvalta eli palvelua ja laatua!

    Äänestä

  • Juva rules! kirjoitti:

    Mikä oli viestin tarkoitus? Näyttää Juvan palveluiden vähyys?

    Äänestä

  • Lue koko tilasato kirjoitti:

    Mielenkiintoinen tuo matkailutilasto:
    Mikkelissä yöpymiset kasvoivat 23 prosenttia, kun muualla Etelä-Savossa yöpymiset kasvoivat 26 prosenttia!!!

    Mikkeli on taantumassa oleva entinen matkailukaupunki!

    Sinusta ei ainakaan analyytikkoa tulisi tuolla päättelyllä.

    Äänestä

  • Taantuva? kirjoitti:

    Sinusta ei ainakaan analyytikkoa tulisi tuolla päättelyllä.

    Tilastonlukijalla on ihan oma laskutapa. Mitä sitä ihmetellä. Jos yöpymismäärä kasvaa VAIN 23 %, ei se todellakaan ole paljoa. 123 % olisi ilmeisesti riittävä. Mutta mihinkäs ne majoitat?

    Äänestä

  • :D :D :D kirjoitti:

    Mikä oli viestin tarkoitus? Näyttää Juvan palveluiden vähyys?

    Vertaahan Mikkelin tarjontaan (kts Kateelliset liikkeellä 23.7. klo 23:37)! Ei olle häävit palvelut!!!
    Juva rules! on listasta unohtanut ne tulevat eli Vehmaan ja linja-autoasaeman liikekeskukset sekä edulliset omakotitontit!

    Äänestä

  • Provo II kirjoitti:

    Hyvä savonlinnalainen! Siis sinähän tämän kirjoittamisen alemmuudentunnossasi aloitit. Voisit ostaakin hotelli Varsavuoren venäläiseltä omistajaltaan. Oikeat hotellit ovat täpösen täynnä eivätkä myynnissä. Torille ei nyt kesällä taida mahtuakaan lisää väkeä, on se vaan niin täynnä mukavaa porukkaa. Talvellakin täällä on ohjelmaa ja paikkoja jonne mennä. Mitenkäs siellä Savonlinnassa? Ohiajaessani en ole teikäläisiä juuri kaupungilla nähnyt. Onneksi tulee se ohikulkutie. Pääsee nopeammin muuttamaan Savonlinnasta pois. Niinhän te siellä teettekin.

    Eihän sinne torille uskalla mennä, kun ei tiedä milloin maa häviää alta.
    Tori ei säilynyt ehjänä kahta päivää pitempää avajaisten jälkeen!

    Äänestä

  • Juva E-Savon helmi kirjoitti:

    Vertaahan Mikkelin tarjontaan (kts Kateelliset liikkeellä 23.7. klo 23:37)! Ei olle häävit palvelut!!!
    Juva rules! on listasta unohtanut ne tulevat eli Vehmaan ja linja-autoasaeman liikekeskukset sekä edulliset omakotitontit!

    No eihän tuossa viestissä ollut tarkoitustaan listata KAIKKIA palveluja - vain mikä on uutta. Mikkelin palvelut selviävät vaikka Keltaisilta sivuilta - tänne niiden listaamisessa ei ole mitään järkeä / viestit menisi aika pitkiksi.

    Äänestä

  • Lue koko tilasato kirjoitti:

    Mielenkiintoinen tuo matkailutilasto:
    Mikkelissä yöpymiset kasvoivat 23 prosenttia, kun muualla Etelä-Savossa yöpymiset kasvoivat 26 prosenttia!!!

    Mikkeli on taantumassa oleva entinen matkailukaupunki!

    Taantumassa. HEHE. Lue noita tilastoja vähän paremmin.

    Koko Etelä-Savon hotelleiden käyttöaste kapasiteettiin nähden 40,3 %, kun Mikkelissä vastaava luku 60,5%

    Että taitaa ne taantumat olla jossain ihan muualla.

    Äänestä

  • taantumaako...hehe kirjoitti:

    Eli siis mikkelissä on vähemmän hotellihuoneita kuin esimerkiksi savonlinnassa.

    Äänestä

  • taantumaako...hehe kirjoitti:

    Taantumassa. HEHE. Lue noita tilastoja vähän paremmin.

    Koko Etelä-Savon hotelleiden käyttöaste kapasiteettiin nähden 40,3 %, kun Mikkelissä vastaava luku 60,5%

    Että taitaa ne taantumat olla jossain ihan muualla.

    Mutta mistä johtuu, että yöpymismäärien kasvu oli Mikkelissä roimasti alle Etelä-Savon keskiarvon?
    Yöpyykö turisti Mikkelissä Akselissa vai toriparkissa, kun ne ovat kaupungin huippunähtävyydet?

    Äänestä

  • :D :D :D kirjoitti:

    No eihän tuossa viestissä ollut tarkoitustaan listata KAIKKIA palveluja - vain mikä on uutta. Mikkelin palvelut selviävät vaikka Keltaisilta sivuilta - tänne niiden listaamisessa ei ole mitään järkeä / viestit menisi aika pitkiksi.

    Onko Mikkelissä muka palveluita? Töykeys ei ole palvelua!
    Palvelua ei ole kuppaset kauppakeskukset ja torinseudun tyhjät ravintolat, joissa palvelua ei saa vaikka pyytää!

    Äänestä

  • Lue niin tiedät kirjoitti:

    Mistä sellasen tilaston löysit erttä turistimäärät on kasvussa. Eikös siellä oo hotellirt myynnissä ja tori paskana?

    Tilastot kesäkuulta 2011:

    http://stat.fi/til/matk/2011/06/matk_2011_06_2011-08-18_tau_004_fi.html

    Mikkeli on kasvattanut hotelliyöpymisiä noin 27,8% edelliseen vuoteen verrattuna. Ulkomaisten yöpyminen on kasvanut 44,6%. Kummatkin luvut ovat tilaston kärkeä.

    Hotellihuoneiden käyttöaste on silti 57%, mutta täytyy ottaa huomioon, että Mikkelissä on asukaslukuun nähden melko paljon hotellihuoneita. Valtakunnan keskitaso on 55%.

    http://stat.fi/til/matk/2011/06/matk_2011_06_2011-08-18_tau_003_fi.html

    Harmittavasti Savonlinnaa ei ole tilastoissa mukana, mutta Etelä-Savon kokonaistilastoista (nousua 31,9%) päätellen sielläkin menee erittäin kovaa - jopa paremmin kuin Mikkelissä. Hieno juttu, että Savo kehittyy Suomen matkailussa!

    Äänestä

Mikkelistä tuskin saa AITOJA lörtsyjä. Niitä löytyy vain Savonlinnasta!

Äänestä

Taitaa Savonlinnan pojalla olla lörtsyt housussa, kun tuollaista raivoa Mikkeliä kohtaa on liikkeellä.

No kaateellisen puheita sanon minä. Mikkelistäkin löytyy aika paljon asioita, mitä ei Savonlinna pysty tarjoamaan, mutta ei niistä jaksa palsta tolkulla huudella.

Itse olen 2 vuotta opiskellut Savonlinnasta ja sanon, että talvisin kuollut kylä. Ei mitään menoa missään. Kesällä ihan ok.

Äänestä
  • Niin, siinä se pieni ero on. Mikkelissä ei tapahdu kesälläkään mitään. Kuka katsoo jotain helvetin kesäteatteria ja nauttii näkemästään? Täh? Mitä mikkelillä on tarjota matkailijalle? Niin, en minäkään keksi. Onko se merkittävä juttu että nyt on kävelykatu täynnä baareja? Ei ole. Onko se merkittävää että on kauppakeskus Akseli jossa on muutama kauppa mutta ei mitään kiinnostavaa? Ei ole. Onko toriparkki merkittävä? Ei ole koska kukaan ei tahdo mikkelin keskustaan muutenkaan, koska siellä ei ole YHTÄÄN MITÄÄN NÄHTÄVÄÄ.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Niin, siinä se pieni ero on. Mikkelissä ei tapahdu kesälläkään mitään. Kuka katsoo jotain helvetin kesäteatteria ja nauttii näkemästään? Täh? Mitä mikkelillä on tarjota matkailijalle? Niin, en minäkään keksi. Onko se merkittävä juttu että nyt on kävelykatu täynnä baareja? Ei ole. Onko se merkittävää että on kauppakeskus Akseli jossa on muutama kauppa mutta ei mitään kiinnostavaa? Ei ole. Onko toriparkki merkittävä? Ei ole koska kukaan ei tahdo mikkelin keskustaan muutenkaan, koska siellä ei ole YHTÄÄN MITÄÄN NÄHTÄVÄÄ.

    HAHA!
    Ei tapahdu ei... LOL
    Ilmeisesti et ole koskaan ollut Mikkelissä.

    Näin nopeasti mainittuna:
    St´michel ravit
    Mikkeli soikoon

    Niin ja kyllä sitä kesäteatteria kuule katsoo aika moni ja nauttii näkemästään.

    Mutta onhan Savonlinna aivan ykkönen oopperajuhlineen, eihän sitä voi kiistää. Kiistatta Suomen paras kaupunki kesät talvet.

    Äänestä

  • LOLOLOLOLLLLLL kirjoitti:

    LOLOLLOLOL

    Minua vain häiritsee tuo kesäteatterin möykkä. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Sama juttu kapisten konien kanssa, ei kuule ravit kiinnosta!!

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Niin, siinä se pieni ero on. Mikkelissä ei tapahdu kesälläkään mitään. Kuka katsoo jotain helvetin kesäteatteria ja nauttii näkemästään? Täh? Mitä mikkelillä on tarjota matkailijalle? Niin, en minäkään keksi. Onko se merkittävä juttu että nyt on kävelykatu täynnä baareja? Ei ole. Onko se merkittävää että on kauppakeskus Akseli jossa on muutama kauppa mutta ei mitään kiinnostavaa? Ei ole. Onko toriparkki merkittävä? Ei ole koska kukaan ei tahdo mikkelin keskustaan muutenkaan, koska siellä ei ole YHTÄÄN MITÄÄN NÄHTÄVÄÄ.

    Annatpa itsestäsi (ja savonlinnalaisista) viisaan kuvan tuollaisilla viesteillä. Yhtä hyvin voisi idioottimaisesti kysyä, tapahtuuko Savonlinnassa koskaan mitään, mutta enpä viitsi. Tiedän hyvin, että kyllä siellä tapahtuu ja niin tapahtuu Mikkelissäkin.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Niin, siinä se pieni ero on. Mikkelissä ei tapahdu kesälläkään mitään. Kuka katsoo jotain helvetin kesäteatteria ja nauttii näkemästään? Täh? Mitä mikkelillä on tarjota matkailijalle? Niin, en minäkään keksi. Onko se merkittävä juttu että nyt on kävelykatu täynnä baareja? Ei ole. Onko se merkittävää että on kauppakeskus Akseli jossa on muutama kauppa mutta ei mitään kiinnostavaa? Ei ole. Onko toriparkki merkittävä? Ei ole koska kukaan ei tahdo mikkelin keskustaan muutenkaan, koska siellä ei ole YHTÄÄN MITÄÄN NÄHTÄVÄÄ.

    "Mikkelissä ei tapahdu kesälläkään mitään."

    Tapahtumia kesällä (kävijämäärät suluissa):

    St Michel ravit (23 000)
    Jurassic Rock (15 000)
    Kampusfestari (7 000)
    Otava Happy Jazz (6 000)
    Mikkelin Musiikkijuhlat (5 000)
    Mikkeli Soikoon (5 000)
    Mikkelin Yöt (5 000)

    Lukuisia pienempiä tapahtumia.

    Mitä Savonlinnassa tapahtuu Oopperan ohella (kävijämäärät mukaan kiitos)?

    Käy katsomassa kävijämäärät nettisivuilta!
    Vai kuulutko tämän ajan pullamössösukupolveen, jolle pitää kaikki antaa ja etsiä valmiiksi?

    Äänestä

  • Katso itse! kirjoitti:

    Käy katsomassa kävijämäärät nettisivuilta!
    Vai kuulutko tämän ajan pullamössösukupolveen, jolle pitää kaikki antaa ja etsiä valmiiksi?

    Kyllä valitettavasti. :-) Postaa siis Savonlinnan suurimmat tapahtumat ja kävijämäärät TÄNNE.

    Äänestä

  • Vesielementti kirjoitti:

    Kyllä valitettavasti. :-) Postaa siis Savonlinnan suurimmat tapahtumat ja kävijämäärät TÄNNE.

    Pyydä äitiä ja isää postaamaan ne TÄNNE kun et itse osaa!

    Äänestä

  • Vesielementti kirjoitti:

    "Mikkelissä ei tapahdu kesälläkään mitään."

    Tapahtumia kesällä (kävijämäärät suluissa):

    St Michel ravit (23 000)
    Jurassic Rock (15 000)
    Kampusfestari (7 000)
    Otava Happy Jazz (6 000)
    Mikkelin Musiikkijuhlat (5 000)
    Mikkeli Soikoon (5 000)
    Mikkelin Yöt (5 000)

    Lukuisia pienempiä tapahtumia.

    Mitä Savonlinnassa tapahtuu Oopperan ohella (kävijämäärät mukaan kiitos)?

    Pelkästään oopperajuhlilla käy noin 65000 ihmistä joka vuosi ja lisäksi Savonlinnaan menee turisteja ihan vaan ilmapiirin ja kesämökkien takia enemmän kun 30000 ihmistä. Nuo mikkelin "merkittävät" tapahtumat on aikamoisia kissanristiäisiä verrattuna savonlinnan oopperajuhliin. Merkittävin ero on kuitenkin se, että mikkelissä tapahtumat kestää "massiiviset" 1-2 päivää, Savonlinnassa juhlitaan koko heinäkuu!

    Äänestä

  • Pydä isukkia! kirjoitti:

    Pyydä äitiä ja isää postaamaan ne TÄNNE kun et itse osaa!

    Antaapa olla sitten, jos on noin vaikeaa.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Niin, siinä se pieni ero on. Mikkelissä ei tapahdu kesälläkään mitään. Kuka katsoo jotain helvetin kesäteatteria ja nauttii näkemästään? Täh? Mitä mikkelillä on tarjota matkailijalle? Niin, en minäkään keksi. Onko se merkittävä juttu että nyt on kävelykatu täynnä baareja? Ei ole. Onko se merkittävää että on kauppakeskus Akseli jossa on muutama kauppa mutta ei mitään kiinnostavaa? Ei ole. Onko toriparkki merkittävä? Ei ole koska kukaan ei tahdo mikkelin keskustaan muutenkaan, koska siellä ei ole YHTÄÄN MITÄÄN NÄHTÄVÄÄ.

    "kauppakeskus Akseli jossa on muutama kauppa"

    Akselissa on 50 liikettä.

    Äänestä

  • Tiedoksi kirjoitti:

    "kauppakeskus Akseli jossa on muutama kauppa"

    Akselissa on 50 liikettä.

    Mitä sitten? Olkoon vaikka tuhat, mutta niin kauan kun 90% on jotain helvetin rättimyymälöitä niin ei paljon kiinnosta!

    Äänestä

  • ? kirjoitti:

    Mitä sitten? Olkoon vaikka tuhat, mutta niin kauan kun 90% on jotain helvetin rättimyymälöitä niin ei paljon kiinnosta!

    No kerroppas mitä siellä pitäisi olla?

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Pelkästään oopperajuhlilla käy noin 65000 ihmistä joka vuosi ja lisäksi Savonlinnaan menee turisteja ihan vaan ilmapiirin ja kesämökkien takia enemmän kun 30000 ihmistä. Nuo mikkelin "merkittävät" tapahtumat on aikamoisia kissanristiäisiä verrattuna savonlinnan oopperajuhliin. Merkittävin ero on kuitenkin se, että mikkelissä tapahtumat kestää "massiiviset" 1-2 päivää, Savonlinnassa juhlitaan koko heinäkuu!

    Ovatko 15000-20000 ihmisen tapahtumat kissanristiäisiä? Nytkin Jurassic Rock kerää noin 20000 kävijää.

    Äänestä

  • . kirjoitti:

    Pelkästään oopperajuhlilla käy noin 65000 ihmistä joka vuosi ja lisäksi Savonlinnaan menee turisteja ihan vaan ilmapiirin ja kesämökkien takia enemmän kun 30000 ihmistä. Nuo mikkelin "merkittävät" tapahtumat on aikamoisia kissanristiäisiä verrattuna savonlinnan oopperajuhliin. Merkittävin ero on kuitenkin se, että mikkelissä tapahtumat kestää "massiiviset" 1-2 päivää, Savonlinnassa juhlitaan koko heinäkuu!

    vai juhlintaa koko heinäkuu.. ei kiinnosta hienoston pippalot!

    Äänestä

Seuraava merkittävä tilaisuus SAVONLINNASSA on syksyllä!

Sitten siellä hiljenee sen verran,että fiksuimmat tulevat MIKKELIIN ällistelemään!

Ai niin se syksyinen merkittävä tilaisuus siellä! No huhu kertoo,että katuvalot syttyvät! Saa siinä lörtsynpurijat pällistellä lyhtytolpan alla!!

Äänestä

  • yhden miehen show kirjoitti:

    Milloinkas Savonlinna on voittanut Stanley Cupin? Enpäs tiennytkään. Taitaa olla ensimmäinen kaupunki Suomessa, joka on kyseisen pystin voittanut.

    On tänä vuonna ainoa Suomen kaupunki, jossa Stanley cup-kannu on esillä! Käypä katsomassa!
    Ja se on hankittu ihan savonlinnalaisen kiekkokasvatin voimin.
    Mikkelin kiekkoilu siitä VAIN haaveilee!

    http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/nhl/2011/07/tuukka_rask_vie_stanley_cupin_saunaan_2744240.html

    Äänestä

  • Show vailla vertaa! kirjoitti:

    On tänä vuonna ainoa Suomen kaupunki, jossa Stanley cup-kannu on esillä! Käypä katsomassa!
    Ja se on hankittu ihan savonlinnalaisen kiekkokasvatin voimin.
    Mikkelin kiekkoilu siitä VAIN haaveilee!

    http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiekko/nhl/2011/07/tuukka_rask_vie_stanley_cupin_saunaan_2744240.html

    "Ja se on hankittu ihan savonlinnalaisen kiekkokasvatin voimin."

    Joo olihan Tuukalla todella tärkeä rooli avata pelaajille kaukalonlaidan ovea. HAHA. Ilman sitä ei varmasti olisi Bostoni cupia vienyt.

    PS. Ainoa kaupunki jossa esillä:
    "Maanantaina pokaali on vielä Bostonin suomalaisen kykyjenetsijän Jukka Holtarin juhlittavana Jyväskylässä ennen paluutaan Pohjois-Amerikkaan."

    Äänestä

  • rooli vailla vertaa kirjoitti:

    Entäs se Mikkelin juniorikiekkoilun rooli oli Stanley Cupissa? Hahhaaaa!!!
    Onko montakin mestaria???
    Onko Mikkelistä kasvanut edes yhtä huippukiekkoilijaa?

    Äänestä

  • Hänskin hauta kirjoitti:

    Entäs se Mikkelin juniorikiekkoilun rooli oli Stanley Cupissa? Hahhaaaa!!!
    Onko montakin mestaria???
    Onko Mikkelistä kasvanut edes yhtä huippukiekkoilijaa?

    No ihan yhtälailla voin kysyä, että missäs ne savonlinnalaiset jalkapalloilijat valioliigasta?

    Tähtiä syttyy siellä täällä (jopa joroisista on tullut NHL pelaaja), se ei tee kaupungistasi yhtään sen parempaa.

    Jalkapallossa kuitenkin hieman vaikeampi päästä huipulle, kun jääkiekon marginaali lajissa, jota pelataan tosissaan jopa kuudessa maassa. Jalkapalloa lähes joka maailman kolkassa.

    PS. Tuukka nolla peliä play-offseissä =)

    Äänestä

  • riippuu miten kattoo kirjoitti:

    Enpäs tiennytkään että Mikkeli on kasvattanut jalkapallon maailmanmestaria tai edes EM- tai UEFA-cupin voittajaa!
    Vähäisiä ovat ne Mikkelin potkupallon saavutukset!!!

    Äänestä

  • Potkupallotasoa kirjoitti:

    Enpäs tiennytkään että Mikkeli on kasvattanut jalkapallon maailmanmestaria tai edes EM- tai UEFA-cupin voittajaa!
    Vähäisiä ovat ne Mikkelin potkupallon saavutukset!!!

    Huomaa, että et ymmärrä uhreilusta mitään, jos vertaa saavutuksia pelkästään EM, MM, UEFA, Stanley Cup tai muilla pysteillä.

    Ilmeisesti mielestäsi on kovempi saavutus voittaa LUUKKUVAHTINA Stanley Cup,lajissa jota pelataan tosissaan jopa KUUDESSA maassa, kun pelata kymmenen vuotta maailman kovimman jalkapallo liigan ykkösmaalivahtina Boltonissa?

    Lisäksi itselläni on tapana iloita suomalaisista menestyjistä, eikä rankata heitä synnyinkaupunkinsa perusteella. Sinulle se näyttää olevan ihan tuntematon käsite. Arvostellaan mieluummin kaupungin tämänhetkisiä urheiluseuroja, ei yksittäisiä pelaajia.

    Äänestä

  • voi luoja mikä aasi kirjoitti:

    Mitä on uhreilu?

    Äänestä

  • Hohhoijjakkaa kirjoitti:

    Ensin haukuttiin Mikkelin tapahtumien köyhyyttä. Sitten kun Savonlinnan tapahtumia ei pystytty listaamaan, vedettiin esille Stanley Cup -kortti! Mitä seuraavaksi?

    Vaikkapa ooppera (kts Hesari 25.7. sivu: Kulttuuri B2)!!!

    Äänestä

  • Hohhoijaaa! kirjoitti:

    Vaikkapa ooppera (kts Hesari 25.7. sivu: Kulttuuri B2)!!!

    Hohhoijaaa unohti toisen HeSan tämän päivän jutun (katso Urheilu A18)). Taisipa samasta aiheesta olla juttu myös Länsi-Savossa!

    Mitenkäs se Mikkeli oli lehdissä esillä?

    Äänestä

  • Uhreiluharrastaja!!! kirjoitti:

    Mitä on uhreilu?

    Taas äidinkielen poliisit paikalla.
    Jos et ymmärrä mitä tuossa tarkoitettiin, niin annappa olla...

    Äänestä

  • kunnon aasi kirjoitti:

    Taas äidinkielen poliisit paikalla.
    Jos et ymmärrä mitä tuossa tarkoitettiin, niin annappa olla...

    Onko kivaakin raiskata äidinkieltään? Voi kai edes alan termit kirjoittaa oikein.
    Vai onko liian paljon vaadittu?

    Äänestä

  • Annon kuusi kirjoitti:

    Onko kivaakin raiskata äidinkieltään? Voi kai edes alan termit kirjoittaa oikein.
    Vai onko liian paljon vaadittu?

    Raiskata?
    Jos kirjoittaessa tulee yksi virhelyönti, niin se on jotenkin tuomittavaa vai?
    Keskity olennaiseen, eläkä nussi pilkkuja.

    Äänestä

  • Oliko Mikkelistä? kirjoitti:

    Lukaisehan koko juttu! Olivat ulkopaikkakuntalaista moottoripyöräjengiä.
    Liekö mikkeläisiä kun täällä niin Savonlinnaa vihotellaan???

    Eihän siinä varmaksi sanota, kuka pahoinpitelyn on tehnyt.
    Turpiin sai Savonlinnassa ja thäts it. Eikä ollut ensimmäinen kerta.

    http://www.mtv3.fi/uutiset/rikos.shtml/2008/02/608659/savonlinnan-poliisi-pyytaa-havaintoja-torkeasta-pahoinpitelysta

    "Tule Savonlinnaan - Lähde silmät mustana, saat pysyvät muistot"

    Äänestä

  • niinpä kukakohan kirjoitti:

    25.07. 10:47 Poliisi pahoinpideltiin matkustajasatamassa
    25.07. 10:06 Rattijuoppoepäilty tavoitettiin uimasta Anttolassa
    25.07. 10:06 Juopunut kuljettaja kolaroi aamuyöllä Mikkelissä

    Ei nuo mikkeliläisten saavutukset paljoa huonommaksi jää ;)

    Äänestä

  • itkuraivarit! kirjoitti:

    25.07. 10:47 Poliisi pahoinpideltiin matkustajasatamassa
    25.07. 10:06 Rattijuoppoepäilty tavoitettiin uimasta Anttolassa
    25.07. 10:06 Juopunut kuljettaja kolaroi aamuyöllä Mikkelissä

    Ei nuo mikkeliläisten saavutukset paljoa huonommaksi jää ;)

    Päätit sitten ihan juhannuksen tilastot tähän postata. PRICELESS....
    Pitäiskö tähän nyt heittää. "Eihän sitä tiedä vaikka olisi ollut Savonlinnalaisia Mikkelissä juhannusta viettämässä"

    Tämä keskustelu on saanut niin naurettavat piirteet, että en tiedä itkisikö vai nauraisko.

    Eiköhän lopeteta tämä tähän ja kaikki yhteen ääneen todeta, että Savonlinna on maailman paras kaupunki, siellä ei tapahdu kuin kauniita ja mukavia asioita. Puolestaan Mikkeli on aivan kauhea kaupunki, minkä turismi on laskussa, velat nousussa, tapahtumat nollassa ja urheilijoista ei ole tietoakaan.

    Onnittelun sinne Savonlinnaan. Odotellaan vaikka talvea, niin päästään sinne huikeisiin tapahtumiin ja todistamaan kun SapKo pöllyttää uusilla super junioreilla ostojoukkue Jukureita.

    Äänestä

  • onpa lapsellista kirjoitti:

    Juhannus on muuten kesäkuussa, ei heinäkuussa. Aika lapsellista kun et edes sitä tiedä?

    PS. Olen mikkeliläinen

    Äänestä

ei mikkeli ole mikään itä-suomen keskus eikä siitä sellaista tule. yrittäkööt vaikka miten olla itä-suomen pääkaupunki. mikkeli on pieni maalaispitäjä myös tulevaisuudessa. pieni on ja sellaisena pysyy. ;D turha on siis haikailla mitään kunnon äksöniä tänne maalaisten sekaan myöskään. aamen.

Äänestä
  • No voi voi! Miksi Savo ei menesty? Siksi, että savolaiset tappelevat keskenään. Sekin aika voitaisiin käyttää kehittämiseen ja rakentaa vetovoimainen Savo. Riidellään vaan ja kampitetaan toisiamme ihan urakalla, saavatpahan muut maakunnat nauraa meille. Minä haluen, että Etelä-Savo liitetään Hämeeseen. Siellä on yrittämisen meninki ja toivoisin, että se tarttuisi. Olkoon Itä-Savo ihan missä haluaa.

    Äänestä

  • Hämeen likka kirjoitti:

    No voi voi! Miksi Savo ei menesty? Siksi, että savolaiset tappelevat keskenään. Sekin aika voitaisiin käyttää kehittämiseen ja rakentaa vetovoimainen Savo. Riidellään vaan ja kampitetaan toisiamme ihan urakalla, saavatpahan muut maakunnat nauraa meille. Minä haluen, että Etelä-Savo liitetään Hämeeseen. Siellä on yrittämisen meninki ja toivoisin, että se tarttuisi. Olkoon Itä-Savo ihan missä haluaa.

    Etelä-Savo ei menesty sen takia, että väki on köyhää, sairasta ja iäkästä.
    Täällä soivat useammin kirkkojen sielunkellot kuin parkuu uusi lapsi sairaalassa!

    Äänestä

  • Köyhää ja sairasta kirjoitti:

    Etelä-Savo ei menesty sen takia, että väki on köyhää, sairasta ja iäkästä.
    Täällä soivat useammin kirkkojen sielunkellot kuin parkuu uusi lapsi sairaalassa!

    No yllätys yllätys, kun toisessa ketjussa just aloittaja kertoo hakkaavansa seinää kun naapurin nuoripari yrittää tehdä lasta...

    Äänestä

  • vain mikkelissä kirjoitti:

    No yllätys yllätys, kun toisessa ketjussa just aloittaja kertoo hakkaavansa seinää kun naapurin nuoripari yrittää tehdä lasta...

    Kyllä Mikkelin täytyy olla kehno kaupunki kun Suomen molemmat komissaaritkin ovat täältä muuttaneet pois. Ensin Helsinkiin, sitten Brysseliin ja Liikanen takaisin Helsinkiin. Miksiköhän molempien kesämökit sentään ovat Mikkelissä?

    Äänestä

no mihin hittoon ne mökit ny pitäis tunkee? eiköhän täällä ja koko savossa ole aika paljon kesämökkilöitä. johtunee varmaan kauniista järvimaisemista eikä savolaisista ja niiden riennoista.

Äänestä

itä-suomessa meidän tulee puhaltaa yhteen hiileen. kangasniemi,pertunmaa,juva,puumala,kerimäki,sulkava,hirvensalmi jne. kaikki ympäröivät pikkupitäjät kuolevat hiljakseen ja ovat tulevaisuudessa vain kesävieraiden ylläpidettävinä.

en ole syntyperäinen etelä-savolainen, mutta tiedän että ei tällaisella vihanpidolla ja hiekkalaatikkotappelulla saada vittujakaan aikaiseksi.

yhdessä tai sitten ei edes yksinään. simple as that.

hyvä savonlinna! hyvä mikkeli! parasta Suomessa, Itä-Suomi!!!
:)

Äänestä

Voi morjes.

Oon muuttamassa Mikkeliiin tässä ihan parin viikon sisällä opiskelujen takia, mutta täytyy sanoa että tätä keskustelua seuratessa alkoi sellanen katumus iskeä ettei mitään rajaa.

Onko savolaiset oikeesti näin juntteja ja tyhmiä? :D
Molemmlta osapuolilta vain lapsellista kinastelua puolin ja toisin, ei mitään fiksua argumentointia.

Toivottavasti johtuu vaan siitä, että keskustely käydään täällä suomi24:ssa eikä siitä että ootte vaan oikeesti kaikki tollassia :D

Äänestä
  • Esimerkiksi tuo ensimmäinen viesti vaikuttaa aika karsealta todellisuuteen verrattuna. Miksi niitä ei saisi korjata? Täällä netissä liikkuu muutenkin niin paljon vääristynyttä tietoa, johon valitettavasti moni ihminen uskoo.

    Ps. ei mitään Savonlinnaa tai muita kaupunkeja vastaan. Puolustusasemat täytyy kuitenkin aina säilyttää. ;-)

    Äänestä

  • On niitä vajukkeja ihan oikeastikin mikkeliläisissä, mutta ei kannata pelästyä. Teidän opiskelijoiden avulla tässäkin kylässä pysyy joku järjen ja järjettömyyden tasapaino. Ja niin kuin itse näit, joku "trollauskisa" tässä on käynnissä kun argumentointi on ihan olematonta tai ala-asteen sylkykisasta... Juntteja ja tyhmiä on joka paikassa, Mikkelin kokoisessa kaupungissa jo ihan läjäpäin :D

    Tervetuloa Mikkeliin!

    Äänestä

  • mirrihiekka kirjoitti:

    On niitä vajukkeja ihan oikeastikin mikkeliläisissä, mutta ei kannata pelästyä. Teidän opiskelijoiden avulla tässäkin kylässä pysyy joku järjen ja järjettömyyden tasapaino. Ja niin kuin itse näit, joku "trollauskisa" tässä on käynnissä kun argumentointi on ihan olematonta tai ala-asteen sylkykisasta... Juntteja ja tyhmiä on joka paikassa, Mikkelin kokoisessa kaupungissa jo ihan läjäpäin :D

    Tervetuloa Mikkeliin!

    Onko junttiutta korjata perättömiä asioita?

    Äänestä

  • Kysynpä vaan kirjoitti:

    Onko junttiutta korjata perättömiä asioita?

    Ei ole, niitä perättömiä asioita on vain esitetty täällä jo puolin ja toisin. Ketään täysjärkistä ei sellainen huutokilpailu kiinnosta.

    Relax, honey!

    Äänestä

ei täällä savossa pahoja olla! tykätään vaan lytätä muut ihmiset maan rakoon. ja vittuilla vielä päälle!

Äänestä
  • Onneksi kohta tulee talvi ja saadaan haukkua surkeinta talvikaupunkia.

    Äänestä

No kyllä Mikkeli nyt Savonlinnan päihittää, sata - nolla..

Äänestä

Kaikki ihmiset eivät etsi ravintoloita vaan haluaisivat katsoa kaunista satamaa ja muitakin kauniisti laitettuja kohteita. Pelkät hyvät kahvipaikat riittävät matkailijoille, juopottelijat ovat omasta takaa, juottolat pois torin ympäriltä, saavat mennä sivummalle.

Äänestä

mikkelin satama on perseestä ihan tiedoksi vaan.

Äänestä
  • Toistaiseksi. Odotellaan nyt Marina Pursialaa ja sen jälkeen sataman remonttia. Tulee moni poika ja tyttö yllättymään. Varsinkin tuon Marinan osalta.... Muistaakseni jo ensi kesänä taitaa olla Pursialassa avajaisia.

    Äänestä

  • malta vuosi kirjoitti:

    Toistaiseksi. Odotellaan nyt Marina Pursialaa ja sen jälkeen sataman remonttia. Tulee moni poika ja tyttö yllättymään. Varsinkin tuon Marinan osalta.... Muistaakseni jo ensi kesänä taitaa olla Pursialassa avajaisia.

    Eikö tuota marinaa ole mikkelissä jo ihan tarpeeksi? Se taitaa olla täällä se yleisin harrastus, vauvasta vaariin, aina maristaan koko ajan ja kaikesta.

    Äänestä

  • malta vuosi kirjoitti:

    Toistaiseksi. Odotellaan nyt Marina Pursialaa ja sen jälkeen sataman remonttia. Tulee moni poika ja tyttö yllättymään. Varsinkin tuon Marinan osalta.... Muistaakseni jo ensi kesänä taitaa olla Pursialassa avajaisia.

    :D Jaa, rakennetaanko tänne sitten ihan saimaan parhaat vesireititkin samalla :D Mikkeliläiset taas asialla, tulee mieleen se kuuluisa pihtiputaan mummo joka osti tietokoneen ja kehui naapurille että tässä on sisällä se internetti :D Mahtaapa olla marinan rannassa purjevene poikineen :D IDIOOTIT.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    On tainut unohtua kirjoittajalta, että Mikkelissä on muitakin satamia kuin kaupungin keskustassa. Kyyvedellä Haukivuoren satama, Puulalla Otavan satama ja Saimaalla vielä Anttolan satama.

    Äänestä

Mikkelissä asuu koko maan ilkein,kieroin, alikoulutetuin (vain merkonomeja), typerin, kateellisin, lajhjattomin, narsistisin, röyhkein vaki.

Älä ikinä ota mikkeliläistä pulisoksesi...

Äänestä
  • Sinullapa kattavat tiedot löytyy.

    Äänestä

  • Harvoin saa lukea noin hyvin koulutetun tekstiä.
    Parin kymmenen sanan kommenttiin tämä ylikoulutettu saa mahtumaan tukun ala-asteikäisten kirjoitusvirheitä!!!

    Äänestä

Voisiko joku kertoa, että mihin ihmeeseen niitä satamassa säilytettäviä muovipaatteja mikkelissä tarvitaan? Meinaan että on senverran pientä vettä täällä, että ehkä soutuveneelle sopii paremmin :D

Äänestä
  • Huomaa, että asiantuntijat taas asialla. Ilmeisesti et tiedä että Mikkelistä pääsee veneellä Merelle saakka. Siinä sitä onkin monella ihmettelemistä. Jotkut veneilijät katsos sattuvat asumaan täällä ja lähtee mielellään veneellä kotipaikkakunnaltaan liikenteeseen. Ei tarvitse katsos ajaa autolla ensin pääkaupunkiseudulle ja pitää siellä venettä kalliissa säilytyksessä.

    Äänestä

Minkäslaisella kipolla ajattelit mennä? Eihän tuosta satamasta edes pääse pois jos purjeveneen lätäkköön laskee...ja nuo sataman juppiveneet taitaa olla enimmäkseen ihan vaan seisoskelemassa rannassa...onko yksikään tänäkesänä liikahtanut johonkin...suurella todennäköisyydellä ei. :D Jos johonkin liikkuvat, niin se on rekan lavetilla uudelle omistajalle, joka asuu sellaisessa paikassa missä on ihan oikeaa vesistöä eikä vaan satama rännin perukoilla. Vai että saimaanranta kaupunki :D HAHA, anna mun kaikki kestää :D

Äänestä
  • Kateellinen näköjään huutele, joka ei tiedä veneilystä yhtään mitään.
    Kuule Mikkelin satamasta pääsee esimerkiksi tällä veneellä Helsinkiin saakka.
    http://www.princess.co.uk/princess-40M.shtml

    Koulunpenkille sieltä tai faktat kuntoon....
    Ja "ökyjahdit" eivät ole siellä vain seisoskelemassa. Joskus jos satut vaikka kyytiin pääsemään, niin kyseleppä hieman faktoja...

    Äänestä

  • kateelliset huutaa kirjoitti:

    Kateellinen näköjään huutele, joka ei tiedä veneilystä yhtään mitään.
    Kuule Mikkelin satamasta pääsee esimerkiksi tällä veneellä Helsinkiin saakka.
    http://www.princess.co.uk/princess-40M.shtml

    Koulunpenkille sieltä tai faktat kuntoon....
    Ja "ökyjahdit" eivät ole siellä vain seisoskelemassa. Joskus jos satut vaikka kyytiin pääsemään, niin kyseleppä hieman faktoja...

    No kerroppa mulle miten tulet mikkeliin satamaan purjeveneellä jonka maston korkeus on 15m ? Niin, tuleeko mieleen yhtään paikkaa mistä ei pääse ali?

    Äänestä

  • Jos Mikkelissä olisi oikea SATAMA, sinne pääsisi syväväyläkaulostolla ja kunnollisella purjeveneellä. Vaan kun ei ole, pitää ajaa sitten Ristiinaan tai Puumalaan.
    Puumalassa sillan ali mahtuu 28-metrisellä mastolla. Yritäpä Mikkeli satamaan, niin haaveeksi jää!!!
    Mikkelin satama on rakennettu pikkuvenekätyttöön!

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    No kerroppa mulle miten tulet mikkeliin satamaan purjeveneellä jonka maston korkeus on 15m ? Niin, tuleeko mieleen yhtään paikkaa mistä ei pääse ali?

    Missä vaiheessa olen sanallakaan puhunut purjeveineistä?
    Kyse oli, että veneellä pääsee Mikkelistä Helsinkiin ja annoin vielä esimerkin... Myös niillä mainitsemillasi "ökyjahdeilla" pääsee. Purjeveneistä itselläni ei ole kokemusta.

    Äänestä

  • Vain soutuveneille kirjoitti:

    Jos Mikkelissä olisi oikea SATAMA, sinne pääsisi syväväyläkaulostolla ja kunnollisella purjeveneellä. Vaan kun ei ole, pitää ajaa sitten Ristiinaan tai Puumalaan.
    Puumalassa sillan ali mahtuu 28-metrisellä mastolla. Yritäpä Mikkeli satamaan, niin haaveeksi jää!!!
    Mikkelin satama on rakennettu pikkuvenekätyttöön!

    Matalat veneet nyt sattuvat olemaan suosituin venelaji. Mutta ehkäpä Marina Pursiala tuo jotain parannusta purjeveneiden suhteen? Tuolloin täytyy alittaa vain Kirkonvarkauden silta.

    Äänestä

  • Killekippari kirjoitti:

    Matalat veneet nyt sattuvat olemaan suosituin venelaji. Mutta ehkäpä Marina Pursiala tuo jotain parannusta purjeveneiden suhteen? Tuolloin täytyy alittaa vain Kirkonvarkauden silta.

    Vie purjeveneesi Mikkelin Anttolan satamaan.

    Äänestä

  • aihe muuttui äkkiä kirjoitti:

    Missä vaiheessa olen sanallakaan puhunut purjeveineistä?
    Kyse oli, että veneellä pääsee Mikkelistä Helsinkiin ja annoin vielä esimerkin... Myös niillä mainitsemillasi "ökyjahdeilla" pääsee. Purjeveneistä itselläni ei ole kokemusta.

    No mieti nyt, saimaanranta kaupunki jonka satamaan ei pääse edes purjeveneellä...yhtä hauska ja onnistunut ratkaisu kun mopo ilman moottoria.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    No mieti nyt, saimaanranta kaupunki jonka satamaan ei pääse edes purjeveneellä...yhtä hauska ja onnistunut ratkaisu kun mopo ilman moottoria.

    Aika ontuva vertaus.
    Purjeveneellä pääsee kuitenkin Mikkelin Anttolan satamaan, joten älä suotta kitise.

    Äänestä

  • niinpä niin joo kirjoitti:

    Aika ontuva vertaus.
    Purjeveneellä pääsee kuitenkin Mikkelin Anttolan satamaan, joten älä suotta kitise.

    Mutta sieltä on pitkä kävelymatka torille!

    Äänestä

  • Joopa joo niin kirjoitti:

    Mutta sieltä on pitkä kävelymatka torille!

    Sori mä unohdin, että purjeveneharrastajien tulee päästä paatistaan suoraan torille. No se on valitettavaa, että noin 0,01% väestöstä joutuu kärsimään tuosta ongelmasta.

    Äänestä

  • joopa joo niin kirjoitti:

    Sori mä unohdin, että purjeveneharrastajien tulee päästä paatistaan suoraan torille. No se on valitettavaa, että noin 0,01% väestöstä joutuu kärsimään tuosta ongelmasta.

    Niin, se purjeveneellä satamaan tuleminen onnistuu esim. savonlinnassa, lappeenrannassa, helsingissä ja monessa muussa mahtavassa veneilykaupungissa, vaan ei mikkelissä.

    Äänestä

  • .. kirjoitti:

    Niin, se purjeveneellä satamaan tuleminen onnistuu esim. savonlinnassa, lappeenrannassa, helsingissä ja monessa muussa mahtavassa veneilykaupungissa, vaan ei mikkelissä.

    Niin onnistuu Mikkelissäkin. Anttolan satamaan vaan...
    Kyse olikin, että pitäisi päästä suoraan torille.

    Äänestä

  • joopa joo niin kirjoitti:

    Sori mä unohdin, että purjeveneharrastajien tulee päästä paatistaan suoraan torille. No se on valitettavaa, että noin 0,01% väestöstä joutuu kärsimään tuosta ongelmasta.

    Mites moottoriveneilijä suun panee, jos Anttolaan pitää vene jättää? Vois tulla iso poru ja hillitön itku!!!

    Äänestä

  • M-vene Anttolaan? kirjoitti:

    Mites moottoriveneilijä suun panee, jos Anttolaan pitää vene jättää? Vois tulla iso poru ja hillitön itku!!!

    Monihan säilyttääkin siellä moottorivenettään. What´s the big deal?
    Edelleen ongelma koskettaa noin 0,01% väestöstä, että turha jatkaa enempää.

    Jos sinulla purjevene löytyy (epäilen vahvasti), niin soittele kun pitää tulla hakemaan Anttolasta sut katsomaan Mikkelin toria. Muussa tapauksessa saat putputella paatillasi ihan vapaasti näissä "mahtavissa" veneilykaupungeissa.

    Äänestä

Voi Höhhöh. Suomen surkeimmasta kesäkaupungista valittajien ei kannata unohtaa että mikkeli on myös Suomen surkein talvikaupunki. Kuten myös syys- ja kevätkaupunki.

Äänestä
  • Loistavat perustelut taas kerran.

    Äänestä

lisää tällästä mahtavuutta! :D piristää päivää kummasti.

Äänestä

Mikkeli on niin onneton kaupunki, että sieltä ei löydy edes Jurassic Rockin järjestäjiä.
Nekin pitää tuoda ulkoa - Seinäjoelta ja Jyväskylästä!

Äänestä
  • Ja mitähän sieniä sä oot vetäny??

    Äänestä

  • Jukkako? kirjoitti:

    Ja mitähän sieniä sä oot vetäny??

    Lukaise tämän päivän 16.8. Länsi-Savo (s. 2; Jurassic Rockin raha virtaa muualle), niin tiedät enemmän.
    Juttu lötyy myös netistä:
    http://www.lansi-savo.fi/Uutiset/11492289.html

    Mikkelin Jurassicin pääjärjestäjä on Seinäjoen Elävän Musiikin yhdistyksen tytäryhtiö Profest Oy ja Jyväskylän Elävän Musiikin Yhdistys Jelmu.

    Festarin seinäjokelaiset ja jyväskyläläiset pääjärjestäjät jopa toivovat Mikkelin roolia isommaksi. Vaan kun mikkeliläisistä ei ole moisen festarin järjestäjiksi!

    Valitettavaa mutta totta!

    Äänestä

  • Tuollaisten festivaalien järjestämiseen ei kaupungilla yksinkertaisesti ole resursseja omasta takaa (lavarakennelmat, tekniikka ym). Ammattitaitoa täytyy hakea muualta ja saman tekee monet muut pikkukaupunkien festivaalit.

    Positiivisesti ajateltuna tuohan festivaali hyvää mainosta ja tunnettavuutta paikkakunnalle. Ja jättäähän kävijät kaupunkiin arviolta miljoona euroa.

    Ensi vuonna taas vielä paremmin ja komeammin!

    Äänestä

  • Hyvä Jurassic Rock! kirjoitti:

    Tuollaisten festivaalien järjestämiseen ei kaupungilla yksinkertaisesti ole resursseja omasta takaa (lavarakennelmat, tekniikka ym). Ammattitaitoa täytyy hakea muualta ja saman tekee monet muut pikkukaupunkien festivaalit.

    Positiivisesti ajateltuna tuohan festivaali hyvää mainosta ja tunnettavuutta paikkakunnalle. Ja jättäähän kävijät kaupunkiin arviolta miljoona euroa.

    Ensi vuonna taas vielä paremmin ja komeammin!

    Hei haloo - Seinäjoki on vain hieman Mikkeli suurempi.
    Siellä kantakaupungissa asuu noin 34 000 ihmistä, Mikkelissä noin 30 000.

    Suuruudella et voi sitä puolustella vaan yksinkertaisesti saamattomuudella!!!

    Äänestä

  • Näin on asiat! kirjoitti:

    Hei haloo - Seinäjoki on vain hieman Mikkeli suurempi.
    Siellä kantakaupungissa asuu noin 34 000 ihmistä, Mikkelissä noin 30 000.

    Suuruudella et voi sitä puolustella vaan yksinkertaisesti saamattomuudella!!!

    Seinäjoella on "hieman" eri perinteet festivaalien järjestämisessä:
    Provinssirock, Tangomarkkinat., Vauhtiajot... ei ihme, että sieltä löytyy alan yrityksiä ja vahvaa osaamista omasta takaa (ja muille jakaa).

    Äänestä

  • Hyvä Jurassic Rock! kirjoitti:

    Tuollaisten festivaalien järjestämiseen ei kaupungilla yksinkertaisesti ole resursseja omasta takaa (lavarakennelmat, tekniikka ym). Ammattitaitoa täytyy hakea muualta ja saman tekee monet muut pikkukaupunkien festivaalit.

    Positiivisesti ajateltuna tuohan festivaali hyvää mainosta ja tunnettavuutta paikkakunnalle. Ja jättäähän kävijät kaupunkiin arviolta miljoona euroa.

    Ensi vuonna taas vielä paremmin ja komeammin!

    Se vielä puuttuu ett kaupungin pitäis tällaiset räminä- ja juopottelujuhlat järjestää! Olis siinä Pöyry sydänhalvauksen ja Mikander tukehtumisen partaalla.

    Äänestä

Hanurista näyttäisi olevan tämä "heinähattujen" onnenmaa ;)
Itte olen asunut välissä 20 v pääkaupunkiseudulla ja nyt muutaman vuoden täällä huijaten itseäni, että hyvähän täällä. No on jos tykkää, mutta ihmiset pitäis vaihtaa...no toisaalta vanha sukupolvi on opettanut jälkikasvulleen ja ne edelleen samaa mikkeli ajatusmallia, että ei tule toimimaan sittenkään. Hyvin todennäköistä ainakin omasta vinkkelistä paluu jonnekkin etelä-suomen ranniko seuduille takaisin. Ei ollut ruoho viheriämpää maaseutu kaupungissa...enemmänkin harmaata,

Äänestä
  • Hei nytkun teitä "parempia" ja "fiksumpia" ja "järkevämpiä" ihmisiä on täällä foorumilla jo about 5-10, niin teidänhän kannattaa vaihtaa puhelinnumeroitanne ja ruveta viettämään aikaa yhdessä.

    Kaikki teistä on haukkunut mikkeliläisiä pöljiksi, idiooteiksi ym ym. Niin teitä kun alkaa olla jo hyvä kööri, niin eikös teidän kannata yhdistyä ja vietää aikaa keskenään, niin ei tarvii meistä pöljistä niin välittää.

    PS. Etelä-Suomi on helmipaikka.... LOL

    Äänestä

  • aina samaa tuubaa kirjoitti:

    Hei nytkun teitä "parempia" ja "fiksumpia" ja "järkevämpiä" ihmisiä on täällä foorumilla jo about 5-10, niin teidänhän kannattaa vaihtaa puhelinnumeroitanne ja ruveta viettämään aikaa yhdessä.

    Kaikki teistä on haukkunut mikkeliläisiä pöljiksi, idiooteiksi ym ym. Niin teitä kun alkaa olla jo hyvä kööri, niin eikös teidän kannata yhdistyä ja vietää aikaa keskenään, niin ei tarvii meistä pöljistä niin välittää.

    PS. Etelä-Suomi on helmipaikka.... LOL

    Itseasiassa toihan kuullostaa aivan loistavalta idealta...mikä ettei :)

    Vielä sen verta pakko "porata", että toi Mikkeli-puisto on ajatuksena ihan kaunis ja voisin olla innostunutkin siitä, vaan kun olen nähnyt esim. espoossa Margareth bergin = Marketan puiston, niin aivan oikeasti toi Mikkelin puisto on...sanonko mikä. Toivon kuitenkin sydämmestäni, että siihen satsataan tulevaisuudessa enempi, että se olisi kunnon puutarha keidas vielä joskus.
    Käykää vaikka itse tsekkaamassa vertailun vuoksi espoossa, jos liikutte suunnalla, vaikka noin piruuttanne.
    Eipä mulla muuta ;)

    Äänestä

Eipä tullut miljardööri mikkeliin laivoineen, meinaan, savonlinna sai tämän seurueen vierailusta yksistään jo 300000€. Mistähän johtuu että mikkeli ei kelpaa...ei kai vaan siitä, että satamaan ei pääse kun noilla pikkukipoilla, joita kyllä onkin parkissa muutama kappale. Ison maailman rikkaat on vähän eriluokkaa kun nämä mikkelin "rikkaat" jotka säilyttää muovikippojaan satamassa. On varaa ihan ajellakin, vaikka cayman saarilta savonlinnaan.

Äänestä
  • LOL.. Ketä oikeesti kiinnostaa?
    Kävitkö tuon saman viestin kirjoittamassa kaikkiin satamakaupunkeihin?
    Kaverilla taitaa olla pienehköt antipatiat tai kateudet Mikkeliä kohtaan.

    PS. Oot kuitenkin sitä mieltä, että jantteri olisi tullut Mikkeliin mieluummin kuin Savonlinnaan, jos vain olisi päässyt veneellään tänne =)

    Äänestä

  • huvittava kaveri kirjoitti:

    LOL.. Ketä oikeesti kiinnostaa?
    Kävitkö tuon saman viestin kirjoittamassa kaikkiin satamakaupunkeihin?
    Kaverilla taitaa olla pienehköt antipatiat tai kateudet Mikkeliä kohtaan.

    PS. Oot kuitenkin sitä mieltä, että jantteri olisi tullut Mikkeliin mieluummin kuin Savonlinnaan, jos vain olisi päässyt veneellään tänne =)

    Niin mikkelissähän on sentään valssimylly ja siilo unohtamatta ruskeaa reikää, kyllä siinä riittää katselemista! Tämä mikkeli on yksi niistä kylistä jotka on olemassa ainoastaan itseään varten, jos tämä pahainen merkityksetön kylä häviäisi maailman kartalta, niin kenellekään ei tulisi ikävä!

    Äänestä

  • -A- kirjoitti:

    Kiitos viiltävästä analyysistä.
    Näyttää vain erästä -A-:ta kiinostavan kun jaksaa täällä olla asiasta kitisemässä. Ehkä sun kannattaisi suosiolla jättää tämä Mikkeli ja Mikkeli-osio taaksesi elämässäsi ja keskittyä pelkästään siihen Savonlinnaan.

    Toki ymmärrän kauteutesi, mutta helpottaa omaakin oloasi kummasti, kun et edes ajattele koko asiaa.

    Ei tulisi ikävä, ei todellakaan ja ainakaan itse en ymmärrä lausetta ollenkaan, että joku voisi olla "kateellinen mikkelille" (siis mistä?)...(heh).
    Itseasiassa voisi aloittaa niinkuin puhtaalta pöydältä uuden kylän pystyttämisen, jos tämä tyhjiö pyyhkästäis veke...niin, jos jotakuta jäisi jotenkin moinen "tyhjiö" kaivelemaan.

    Äänestä

  • Sydän yhä espoossa kirjoitti:

    No kovasti tuntuu asiat kiinnostavan, kun pitää täällä foorumillakin roikkua päivästä toiseen. Itselleni ei taas tulisi mielenkään mennä rehvastelemaan asioilla Savonlinna topiikkiin tai mennä sinne kertomaan kuinka *askasta paikasta on kyse.

    Katos kun mua ei kiinnosta... Tiedän, että Suomessa on muitakin todella surkeita kaupunkeja kuin Savonlinna tai Mikkeli, mutta ei mun tarvitse sitä mennä mihinkään keskustelupalstalle toitottamaan.

    Joko kyse on kateudesta tai sitten päässä viiraa muuten vaan...

    Äänestä

  • Sydän yhä espoossa kirjoitti:

    Ei tulisi ikävä, ei todellakaan ja ainakaan itse en ymmärrä lausetta ollenkaan, että joku voisi olla "kateellinen mikkelille" (siis mistä?)...(heh).
    Itseasiassa voisi aloittaa niinkuin puhtaalta pöydältä uuden kylän pystyttämisen, jos tämä tyhjiö pyyhkästäis veke...niin, jos jotakuta jäisi jotenkin moinen "tyhjiö" kaivelemaan.

    Loistavaa kirjoittelua (viimeinen kappaleesi). Enpä jaksa enää väitellä.

    Äänestä

  • Do not feed the... kirjoitti:

    Loistavaa kirjoittelua (viimeinen kappaleesi). Enpä jaksa enää väitellä.

    Mistään väittelystä ei mielestäni ole ollutkaan kysymys... tai ehkä sinulla olisi tarvetta väitellä siitä onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Kyllä nämä kirjoittamani tekstit ovat vain olleet ihmettelyä siitä, että kuinka joku jaksaa toitottaa tuota samaa roskaa sivukaupalla.

    Äänestä

  • väittelyäkö? kirjoitti:

    Tarkoitin siis "Sydän yhä espoossa" viestiä. Mielestäni tällaiset keskustelut ovat täysin turhia, jos perustelut ovat ala-asteen ainekirjoitusten tasoa... Over and out.

    Äänestä

  • Ohhoh jopas se kirjoitti:

    Kiitos viiltävästä analyysistä.
    Näyttää vain erästä -A-:ta kiinostavan kun jaksaa täällä olla asiasta kitisemässä. Ehkä sun kannattaisi suosiolla jättää tämä Mikkeli ja Mikkeli-osio taaksesi elämässäsi ja keskittyä pelkästään siihen Savonlinnaan.

    Toki ymmärrän kauteutesi, mutta helpottaa omaakin oloasi kummasti, kun et edes ajattele koko asiaa.

    Tuota noin, mistä mikkelille pitää olla kateellinen? :D Ei tule yhtä ainutta asiaa mieleen.

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    Tuota noin, mistä mikkelille pitää olla kateellinen? :D Ei tule yhtä ainutta asiaa mieleen.

    Äläs nyt - täällä on monta kadehdittavaa asiaa: kaupungin velkamäärän Suomen ennätys, leväperäinen huomautuksia saanut vanustenhoito, kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot Suomen kärkeä, monta hopeasijaa (Jukurit, Kampparit, Idols), Suomen lyhytaikaisin ehjä tori (2 pvää) jne.

    Äänestä

  • One of the best kirjoitti:

    Äläs nyt - täällä on monta kadehdittavaa asiaa: kaupungin velkamäärän Suomen ennätys, leväperäinen huomautuksia saanut vanustenhoito, kaupungin henkilöstön sairauspoissaolot Suomen kärkeä, monta hopeasijaa (Jukurit, Kampparit, Idols), Suomen lyhytaikaisin ehjä tori (2 pvää) jne.

    Et näe hopeasijoissakaan mitään positiivista? Et näe positiivisena juttuna sitäkään, että kaupungin matkailumäärät ovat nousseet tänä vuonna ilmeisesti eniten Suomessa? Ja mites uudet kauppakeskukset ym.? Ja monet paikkansa vahvistaneet tapahtumat (ravit, Mikkeli Soikoon, Yöt, Jurassic Rock), jotka ovat vetäneet ennätysyleisöt. Jos et näissä näe mitään positiviista, niin anna olla...

    Äänestä

  • Kaupunki kehittyy kirjoitti:

    Enks mä luetellut monta kahdehdittavaa asiaa vai etkö osaa oikeesti lukee? Ainakii seitsemän!
    Tietysti siihen vois kahdeksantena lisätä vielä pikkusataman, johon ei pääse edes kunnon purjeveneellä eikä isolla huvialuksella. Niitten pitää mennä Savonlinnaan tai Lappeenrantaan.

    Äänestä

Asuupa Mikkelissä heikolla itsetunnolla varustettua väkeä! Eipä olis uskonut.

Äänestä
  • Perusteluja kiitos...

    Äänestä

  • Peemäelle kirjoitti:

    Perusteluja kiitos...

    Missä on Pieksämäki? Miksi pitäisi tietää?

    Äänestä

  • Huikeaa kirjoitti:

    Missä on Pieksämäki? Miksi pitäisi tietää?

    Se on se paikka joka ei saanut ideaparkkia.

    Äänestä

  • 10 + 9 kirjoitti:

    Se on se paikka joka ei saanut ideaparkkia.

    Mutta Mikkeli ei älynnyt edes Ideaparkista neuvotella ja Sukarin Topi kävi neuvottelemaan siitä Pieksämäen kanssa.

    Äänestä

  • 10+7 kirjoitti:

    Mutta Mikkeli ei älynnyt edes Ideaparkista neuvotella ja Sukarin Topi kävi neuvottelemaan siitä Pieksämäen kanssa.

    Kaupat kuuluu olla keskustassa, eikä maanteiden varsilla.

    Äänestä

  • 10+7 kirjoitti:

    Mutta Mikkeli ei älynnyt edes Ideaparkista neuvotella ja Sukarin Topi kävi neuvottelemaan siitä Pieksämäen kanssa.

    Tyhjän sai pyytämättäkin. Pmk neuvotteli ja mikä oli lopputulos?

    Äänestä

  • 2 + 9 kirjoitti:

    Tyhjän sai pyytämättäkin. Pmk neuvotteli ja mikä oli lopputulos?

    Mihinkäs se Sukari Mikkelissä sen Ideaparkin halusikaan? Jätevedenpuhdistamon paikalle! Minulle kaikki ja heti-tyylillä. Kyllä mikkeliläiset olivat sentään järjissään sen vaatimuksen edessä. Muutaman vuoden kuluttua siinä on tilaa kun saadaan alue tyhjäksi. Odotetaan sitten niitäviisaita rakentajia.

    Äänestä

  • Mielestäni kirjoitti:

    Kaupat kuuluu olla keskustassa, eikä maanteiden varsilla.

    Niin kuin Graani - ihan ydiskeskustassa????

    Äänestä

  • Mun mielestä kirjoitti:

    Niin kuin Graani - ihan ydiskeskustassa????

    Oikeassa Kaupungissa ydinkeskusta on isompi kuin mikkelin kylän 200 x 200 m. Josta suurin osa on vielä toria eli tyhjää tilaa.

    Äänestä

  • 2 + 9 kirjoitti:

    Tyhjän sai pyytämättäkin. Pmk neuvotteli ja mikä oli lopputulos?

    Pieksämäki neuvotteli asia loppuun saakka niin, että Topi Sukari päätti Ideaparkin rakentamisesta Pieksämäelle eikä Mikkeliin. Mikkeli ei pystynyt esittämään Sukarille edes tonttia neuvotteluista puhumattakaan!
    Se oli ympäristäministeriö ja Jan Vapaavuori, jotka torppasi Sukarin suunnitelman. Ja nyt KHO vain siunasi ministeriön aikaisemman päätöksen.

    Äänestä

  • De facto kirjoitti:

    Niin. Eli turhaa aikaa ja rahaa paloi...

    Äänestä

  • so saaaaaad kirjoitti:

    Niin. Eli turhaa aikaa ja rahaa paloi...

    Niin tyypillistä mikkeliläistä ajattelua: kun ei neuvottele eikä tee mitään, ei tee virheitä, ei kulu aikaa eikä rahaa!
    Ja valitettavasti siitä kärsimme me kaupunkilaiset kun väki vähenee ja työttömyys lisääntyy.

    Äänestä

Hyi hyi, Mikkeli kikkeli...en ole koskaan pitänyt enkä tule pitämään...Itä-Suomen ns. helmi on Kuopio.

Äänestä

Miksi vastailette tähän jonkun kateellisen ihmisen virittämään 'keskusteluun' jossa tällä aloittajalla ei ole muuta ajatusta kuin missio Mikkelin mustamaalamiseksi.

Jos ilman suuntaa pitäisi veikata niin Savonlinnasta tuulee.

Mikkelin nousu on takuulla havaittu muuallakin ja voinemme odottaa lisää vastaavan kaltaisia kateellisten avauksia.

Antakaa vaan tämän ketjun kuolla pois omia aikojaan. Ei ole mitään syytä vastailla koska se ei johda mihinkään.

Äänestä
  • Jaahas, täällä on päässyt koneen ääreen joku sensuurin kannattaja!!!

    Asiat on hyvin kun kukaan ei arvostele eikä esitä ainakaan kritiikkiä, niinkö? Vanhaan neuvostoliittolaiseen tapaan, mutta miten kävi Neuvostoliitolle?

    Toivottavasti vastauskielto ja sensuuri-into ei johda samanlaiseen lopputulokseen!

    Mikkelissä on liian paljon kiellettyjä puheenaiheita alkaen homekouluista ja -päiväkodeista kaupungin henkilöstön suuriin sairastavuuslukuihin.

    Ja uskomattomalta Mikkelissä tuntuu tämä Savonlinna-kauna ja -pelko! Ikään kuin kaikki kritiikki ja arvostelu tulisi aina naapurista! Kyllä arvostelulle löytyy sijaa ihan kotikutoisesti.

    Kyllä tätä Mikkeli-kritiikkiä voi esittää ihan näin kotikutoisesti. On nämä asiat sen verran levällään.

    Äänestä

  • Mikklein puolesta vois vetää ne neljä euroo vaikka vessanpöntöstä ja julistaa sensuuria ja keskustelukieltoja jossain muualla.

    Äänestä

Nyt Itä-Suomen persaukinen helmi Mikkeli haluaa palkita työssään epäonnistuneet kaupungin johtavat virkamiehet 22 000 euron palkankorotuksella. Se tekee vähintään 300-500 euroa kuukaudessa/epäonnistunut virkamies.

Äänestä
  • Kaupunkilaiset saa maksaa ennäysvelkoja kun korkein virkamiesjohto nostaa omia palkkoja! Hävytöntä menoa eikä onnistu kuin surkeassa Mikkelissä.

    Äänestä

Varmaan tää johtavien virkamiesten palkankorotus on niitä kiellettyjä ja sensuroitavia aiheita Mikkelissä.

Äänestä
  • Eivät olleet viélä hereillä kun palstalla kirjoittelu aloitettiin? Kyllä ehtivät kunhan pitävät muutaman palaverin ja hätäkokouksen.

    Äänestä

  • Torimumma kirjoitti:

    Eivät olleet viélä hereillä kun palstalla kirjoittelu aloitettiin? Kyllä ehtivät kunhan pitävät muutaman palaverin ja hätäkokouksen.

    Nyyh nyyh. Voi kyynel....
    Voi kun minua ärsyttää niiiiiin suunnattomasti kun virkamiesten palkkoja nostettiin... Ai kauhea...

    Olisi kiva nähdä kuinka tätä kaupunkia hoidettaisiin, jos nämä ainaiset kitisiät olisi päättämässä asioista.

    Hajotkaa tuskaanne....

    Äänestä

  • voi itku ja parku kirjoitti:

    Johan ne heräs kaupungin töissä kun ruokatunti alkaa!!! Ja muuta ei saada aikaan kuin ikuista taivastelua, että "olisi kiva nähdä kuinka tätä kaupunkia hoidettaisiin".

    Äänestä

  • voi itku ja parku kirjoitti:

    Nyyh nyyh. Voi kyynel....
    Voi kun minua ärsyttää niiiiiin suunnattomasti kun virkamiesten palkkoja nostettiin... Ai kauhea...

    Olisi kiva nähdä kuinka tätä kaupunkia hoidettaisiin, jos nämä ainaiset kitisiät olisi päättämässä asioista.

    Hajotkaa tuskaanne....

    Minusta olisi kyllä kivempaa nähdä, mitä nämä palkkojaan korottavat kaupungin virkamiehet Mikkelissä oikeasti saavat aikaan!

  • Onko näkemistä kirjoitti:

    Minusta olisi kyllä kivempaa nähdä, mitä nämä palkkojaan korottavat kaupungin virkamiehet Mikkelissä oikeasti saavat aikaan!

    Minusta on kyllä kivempaa nähdä, kuinka paljon nämä korotukset ottavat kupoliin eräitä. Vollauksen mestaruus tuloillaan... Hajotkaa siihen...

    Äänestä

  • itkua ja parkua kirjoitti:

    Minusta on kyllä kivempaa nähdä, kuinka paljon nämä korotukset ottavat kupoliin eräitä. Vollauksen mestaruus tuloillaan... Hajotkaa siihen...

    Minusta on kyllä kivempaa nähdä, kuinka paljon näistä palkankorotuksista puhuminen ottaa kupoliin eräitä. Ärsyyntymisen mestaruus tuloillaan... Jatkakaa vaan...

    Äänestä

  • Mikkelillä kaupunkina ei ole mitään tekemistä Stellan kanssa.

    Stellan toteuttaa ja rakentaa Osuuskauppa Suur-Savo eikä Mikkeli kaupungin nihkeästä suhtautumisesta huolimatta!

    Aikoinaan maakunnan ensimmäinen Prisma rakannettiin muuanne (=Savonlinnaan), kun Mikkelin kaupunki ei halunnut neuvotella osuuskaupan kanssa. Prisma koettiin uhkana Mikkelin kauppaiassuvulle.

    Äänestä

  • Ei-Toivakka kirjoitti:

    Mikkelillä kaupunkina ei ole mitään tekemistä Stellan kanssa.

    Stellan toteuttaa ja rakentaa Osuuskauppa Suur-Savo eikä Mikkeli kaupungin nihkeästä suhtautumisesta huolimatta!

    Aikoinaan maakunnan ensimmäinen Prisma rakannettiin muuanne (=Savonlinnaan), kun Mikkelin kaupunki ei halunnut neuvotella osuuskaupan kanssa. Prisma koettiin uhkana Mikkelin kauppaiassuvulle.

    HAHAHA!
    Ai nyt eritellään jo kaupungin sisällä mikä kuuluu Mikkeliin kaupunkina ja mikä ei. Voi tsiisus...

    Mikkeli = Mikkelin kaupat, palvelut, alueet ym ym.

    Jos puhutaan Mikkelistä Suomen surkeimpana kesäkaupunkina, niin kyllä tuo Stella siihen kuuluu ihan yhtälailla. Oli kaupunki sitä rahoittamassa tai ei. Käsittääkseni kaupunki kuitenkin omistaa tuon tontin, että kyllä sillä jotain tekemistä on sen kanssa.

    Äänestä

Ei Mikkelissä kaupunkina ole mitään vikaa. Palvelut ovat kohdallaan. Ainoastaan kaupungin yleinen henki ja kielteinen ilmapiiri (=virkamiesten osaamattomuus, saamattomuus ja jatkuvat virheet) pilaavat muuten hyvän kaupungin.
Kaupunkia (siis hallintoyksikköä) ei ainakaan voi aktiivisuudesta ja liiallisesta ripeydestä syyttää, kun Toriparkkia, Akselia, Stellaa, jäähallia, Hänskiä, satamaa, kouluja ym on Mikkeliin päätetty ja puuhattu!!!

Äänestä
  • Mikkelin virkamiehet on samanlaisia kuin asukkaat: herkkähipiäisiä, osaamattomia,hitaita ja saamattomia!

    Äänestä

  • Opiskelija muualta kirjoitti:

    Mikkelin virkamiehet on samanlaisia kuin asukkaat: herkkähipiäisiä, osaamattomia,hitaita ja saamattomia!

    Tuolla asenteella et olisi päässyt muualle opiskelemaankaan.

    Äänestä

  • Maisteri yliopistost kirjoitti:

    Tuolla asenteella et olisi päässyt muualle opiskelemaankaan.

    MOT!

    Äänestä

Onko savolaiset myös hitaita hämäläisiä? Ilmeisesti silloin kun sivistys lähti Hämeestä etenemään, mukaan eksyi joku aito hidas hämäläinen. Nyt niitten jälkeläiset on Mikkelissä virkamiehinä.

Äänestä
  • Hämäläiset tekevät, eivät jahkaa. Valmista tulee ja niitä päätöksiä ei tarvitse jälkikäteen korjata. Tuottavat myös ymmärrettävää ja selkeää puhetta ja tekstiä.

    Äänestä

  • Hämeen likka kirjoitti:

    Hämäläiset tekevät, eivät jahkaa. Valmista tulee ja niitä päätöksiä ei tarvitse jälkikäteen korjata. Tuottavat myös ymmärrettävää ja selkeää puhetta ja tekstiä.

    Musta nää kaikki hitaat on sitten Mikkeliin tullu?

    Äänestä

Mikkeli on kummallinen kaupunki. Täällä valitellaan jo siitä että toriparkkiin tulee liikaa autoja jos kadunvarsipysäköintiä rajoitetaan.

Äänestä

Oliko mukavaa nostella tätä paska ketjua? Mikkeli on Suomen paras kaupunki.

Hehheh ja hohhoh

Äänestä
  • On!
    Varsinkin kun sinunlaisesi typerykset ottaa siitä pulttia!!!
    Relax boy!

    Äänestä

  • Mannerheim hylkisi Mikkeliä, jos eläisi. Veisi päämajansa vaikka Iisalmeen.

    Äänestä

  • Veijo-Kirsikka kirjoitti:

    Mannerheim hylkisi Mikkeliä, jos eläisi. Veisi päämajansa vaikka Iisalmeen.

    Olisko Mikkelin kaupunkia edes perustettu 1838?

    Äänestä

  • Erkki-Kyllikki kirjoitti:

    Olisko Mikkelin kaupunkia edes perustettu 1838?

    On se onni, että kesä on loppu. Päästään haukkumaan talvikaupunkeja. Vai ensinkö syyskaupunkeja?

    Äänestä

  • Syksy saapuu kirjoitti:

    On se onni, että kesä on loppu. Päästään haukkumaan talvikaupunkeja. Vai ensinkö syyskaupunkeja?

    Pannaan kaikki samaan menoon kun Mikkeli olis kaikissa eka.

    Äänestä

  • Eka on kirjoitti:

    Pannaan kaikki samaan menoon kun Mikkeli olis kaikissa eka.

    No hemmetti. Ykkönen sentään jossain =)

    Äänestä

  • JukuriKamppariIdoli kirjoitti:

    Toisena ollaan myös suomalaisten kaupunkien keskustojen vetovoimaisuuden vertailussa!

    http://mikkelinkeskus.fi/?page_id=9&postnum=1473

    Meille näitä hopeasijoja vaan kertyy: Jukurit, Kampparit, Idols ja nyt keskustan vetovoimaisuus!!!
    Millon oltas ykkösiä?

    Äänestä

  • Aina vaan hopealla kirjoitti:

    Meille näitä hopeasijoja vaan kertyy: Jukurit, Kampparit, Idols ja nyt keskustan vetovoimaisuus!!!
    Millon oltas ykkösiä?

    Hoppee ei oo häppee. Vai oisko sittenkii?

    Äänestä

Mikkelissä on 600 asiakaspaikkaa torin ympäristön terasseilla ja tunti sitten niissä 5 asiakasta. Ja varmasti terassien asiakaspaikat kannattaa?!?!?!

Äänestä
  • No eipä siellä enää noin montaa asiakaspaikkaa ole, kun kesäsesonki on jo mennyt...

    Katsotaanpa sitten ensi kesänä ovatko tuolit vähentyneet.

    Äänestä

  • Tässä säässä? kirjoitti:

    No eipä siellä enää noin montaa asiakaspaikkaa ole, kun kesäsesonki on jo mennyt...

    Katsotaanpa sitten ensi kesänä ovatko tuolit vähentyneet.

    Pitää olla kaljanmyynnissä hirvee kate, jos Mikkelin torinseudun terassit tekevät kahdessa kuukaudessa vuoden tuloksen!!!

    Äänestä

  • Kovat kateprosentit kirjoitti:

    Pitää olla kaljanmyynnissä hirvee kate, jos Mikkelin torinseudun terassit tekevät kahdessa kuukaudessa vuoden tuloksen!!!

    Kuka edellyttää vuoden myyntiä terasseilta?

    Äänestä

Mikkelissä on kyllä suomen rumin satama.. Asialle pitäisi äkkiä tehdä jotain.

Äänestä
  • Mikkelin keskustassa, Anttolassa, Otavassa vai Haukivuorella? Mikkelissä kun noita satamia on useita.

    Äänestä

  • Niinhän sille ollaan tekemässäkin.
    Mikkeliin tulee uusi satama Marina Pursiala. Myös keskustan satama tullaan remontoimaan/uusimaan.

    että näin....

    Äänestä

  • tulossa tulossa kirjoitti:

    Niinhän sille ollaan tekemässäkin.
    Mikkeliin tulee uusi satama Marina Pursiala. Myös keskustan satama tullaan remontoimaan/uusimaan.

    että näin....

    Sitten Mikkelissä on neljä satamaa, mutta keskustan satamiin ei kuitenkaan pääse kunnon purjeveneillä!!!

    Äänestä

  • Hyvä siitä tulee?!? kirjoitti:

    Sitten Mikkelissä on neljä satamaa, mutta keskustan satamiin ei kuitenkaan pääse kunnon purjeveneillä!!!

    Kyyl. Onneks ei pääsekkään. Ne purjevene-tyypit onkin aika gay-porukkaa. Parempi vaan et pysyvät vähän kauempana.

    Äänestä

  • purjeboyz kirjoitti:

    Kyyl. Onneks ei pääsekkään. Ne purjevene-tyypit onkin aika gay-porukkaa. Parempi vaan et pysyvät vähän kauempana.

    Eiks Mikkelin satamasta vois tehdä sellasen ett sinne pääsis vaan soutuveneellä. Sillon ei kukaan valittas ett satamassa on vääränlaisia asiakkaita tai vääriä veneitä.

    Äänestä

  • Hyvä esitys? kirjoitti:

    Eiks Mikkelin satamasta vois tehdä sellasen ett sinne pääsis vaan soutuveneellä. Sillon ei kukaan valittas ett satamassa on vääränlaisia asiakkaita tai vääriä veneitä.

    Sulla kun on noin hyviä ideoita, niin voisit vaikka vähän suunnitella ja kertoa meille lisää tuosta. Miten toteutetaan ja muuta.

    Oikea järjenjättiläinen. Yrittää olla hauska, mutta olikin urpå.

    Äänestä

  • hyvä esitys? NOT kirjoitti:

    Sulla kun on noin hyviä ideoita, niin voisit vaikka vähän suunnitella ja kertoa meille lisää tuosta. Miten toteutetaan ja muuta.

    Oikea järjenjättiläinen. Yrittää olla hauska, mutta olikin urpå.

    Tämän kirjoittelun pohjalta voi jo tehdä sen päätelmän, että tilanne on Hyvän esityksen kaltainen. Siis toteutettu.

    Äänestä

  • hyvä esitys? NOT kirjoitti:

    Sulla kun on noin hyviä ideoita, niin voisit vaikka vähän suunnitella ja kertoa meille lisää tuosta. Miten toteutetaan ja muuta.

    Oikea järjenjättiläinen. Yrittää olla hauska, mutta olikin urpå.

    Mikkeliin ei enää tartte suunnitella eikä rakentaa soutuvenesatamaa. Sehän on jo sellanen!

    Äänestä

  • Venhosatama kirjoitti:

    Mikkeliin ei enää tartte suunnitella eikä rakentaa soutuvenesatamaa. Sehän on jo sellanen!

    Lasketaan Savilahden siltaa alemmaks nii ei tartte polkee mäkkee ylös kun ajelee pyörällä pullojen palautukseen Graanille. Siinä ratkeis samalla tää soutuvenesataman ongelma.

    Äänestä

  • Hikkee pukkaa kirjoitti:

    Lasketaan Savilahden siltaa alemmaks nii ei tartte polkee mäkkee ylös kun ajelee pyörällä pullojen palautukseen Graanille. Siinä ratkeis samalla tää soutuvenesataman ongelma.

    Tuo oli hyvä idis. Se helpottas lisäks vanhusten kulkemista. Mitä Mikkeli sellasella satamalla tekkee mihin ei pääse isoilla laivoilla ja venneillä.

    Äänestä

Kyllä Mikkeli on sitten surkee ja mitätön kaupunki. Vaikka koulut homehtuu ja oppilaat ja opettajat sairastuu, niin kaupunki ei meinaa kunnostaa homekouluja. http://lansi-savo.fi/Etusivu/11544610.html

Rahat on kuulemma loppu! Se ei kyllä ole mikää uusi tieto - ne rahat on Mikkeliltä ollu loppu ainakin viimeset 10 vuotta.

Koulujen homehaitoista on opettajia kielletty hiiskumasta vanhemmille etteivät ne vaan hermostu. Ja sairastuneita opettajia siirretää koulusta toiseen eikä työsuojelun valvojat puutu mitenkään asioihin.

Tehkää päättäjät jotain näille homekouluille. Kaivakaa rahat jostain turhemmasta.

Äänestä

Homeongelma on niin iso, että sitä ei pystytä hoitamaa. Jokainen pelastakoon itsensä.

Yhteiskunnalta menisi kaikki rahat ja kukaties rakennusfirmat jäisivät voitoitta, duunarit palkoitta ja hyteiskunta veroitta.

Tämä homerakentaminen jatkuu ja siihen liittyvä "korjausrakentaminen" jatkuu. Systeemi on ikiliikkuja. Vähät siitä että se köyhdyttää maan ja sairastuttaa ihmiset.

Rakennetaan ja heti pakko korjata muutama kerta. Sitten uskotaan ettei korjaukset auta ja rakennetaan sama homekasvattamo uudestaan.

Äänestä

Kyl näin valoisana kesäiltana Mikkeli kuolee nopeasti tuossa iltakahdeksan jälkeen. Tori on hiljainen, kirkkopuisto on hijainen, joku Otonkulman Siwa vielä auki jne. Aika nihkeää.

En mä mitään stadion-konsertteja kaipais, mutta jotain pientä viihdykettä, ei kaikki lomaile pelkästään heinäkuussa.

Äänestä

Olen kateellinen kaikille pienillä paikkakunnilla asumaan pystyville. Minä en saanut nuorena työpaikkaa. Huoltoasemalta kusyessäni epäilivät osaisinko laskea paljonko tankkaajalta pitää litroista veloittaa.
Muutin pois ja ällistyin täihin ja kouluunkin pääsyä. Eläkkeelle jäin opettajan virasta.
Menestystä pienille kunnille.O.P.

Äänestä

Oikeesti toi on niin ärsyttävää mikkeli on oikeesti ihan hieno kaupunki täällä on ostoskeskukset ja muut hienot jutut ja tapahtumia ja kerhoja ja toimintaa riittää nuorille kuin. Vanhoillekin savonlinnalla ja mikkeliläistä on ollu aina kinastelua mut jos savonlinnalla menee huonosti nii ne tulee heti arvostelee toisia kaupunkeja tän on kirjottanu 12 vuotias lapsi joka ihmette tyhmiä aikuisia jotka on kateellisia mikkelille

Äänestä

Kommentoi aloitusta

täys dinosauria kirjoitti:

Emmeitä kyllä olisi, vettä ja rantaa sun muuta, mutta jo "satama" kertoo kaiken. Rautatien kupeessa on ensin muutama karsee betoniparakki ja sen takana kelluu kaljapurtilo, ja laiturin vierestä saa kippolasta lörtsyjä ja tietysti olutta. Oikeita ravintoloita ei missään, pari hotellia joihin ei ole raaskittu palkata henkilökuntaa, muutama katukuppila joista saa taas olutta. Kebabeja joka kulmasta. Torilla myydään marjoja, lakritsia ja t-paitoja. Joko kaupungin johto on täysin päästään vialla, tai sitten lörtsynmussuttajat ei vain välitä, edes bisneksistä. Joka tapauksessa kuoleva käpykylä joka on valovuosien päässä vaikkapa Savonlinnasta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu