Kohta se selviää.

Marian lukiotodistus

Olen asiasta ottanut niin moneen tahoon yhteyttä, että alkaa kohta selviämään.

6

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • missä totuus?

      No johan on aikakin kun näin monta vuotta on sitä pantattu... Me äänestäjät olemme kyllä hermoina tällaisesta demarien salailusta.. Siis totuus esiin vihdoin!!!

    • Totta ja oikeaa

      Hyvä, kun joku jaksaa toimia oikeuden ja totuuden puolesta näinä helteisinä aikoina, kun kansa taitaa tuntea itsensä kuumuuden keskellä aika vetkuksi.

      Minullakin on taipumusta tutkivaan journalismiin ja väylät kyllä selvät, mistä se tieto (onko ylioppilas vai ei suomalaisen mallin mukaan)kaivetaan, mutta en ole toden totta viitsinyt vaivautua mokoman ämmänrutjakkeen takia, kun on tässä ollut fiksumpaakin tekemistä.

      Mutta, jäädäänpä ilolla nyt odottamaan totuuden selviämistä.

    • 7+6=36 tai ei.

      Samalla voisi joku innokas selvittää, mitkä ovat ne kuuluisat Suomelle myönnetyt vakuudet. Ehkäpä Jutta tai Jyrki antavat pyydettäessä oikeaksi todistetun kopion kirjallisista vakuuksista. Nehän kirjataan aina kun on kysymys laina-asioista. Jouduin itsekin tekemään oikein kirjallisen sitoumuksen pankin kanssa kun tarvitsin asuntolainaa.
      Totuus ei liene sen vaikeampaa kuin lyödä paperit näkyville, niin ylioppilastodistus kuin lainan vakuudetkin. Jos ko. papereita ei esitetä, ei niitä toden näköisesti ole mistä esittää. Simple?

      • Keep it simple !

        Sinäpä sen sanoit. Jos ei papereita esitetä, ei ole tutkintoakaan olemassa. Mitä täällä oikein tohistaan ?
        Lähdetään siitä, että Guze ei ole ylioppilas - ja sillä siisti. Demarit pelaa nyt yhtaikaa upporikasta ja rutiköyhää- ja esittelee Guzen naamävärkkiä lähes päivittäin maan johtavassa päivälehdessä.
        Se yo-asia ei siitä kyllä tokene, koska Hesari ei niitä ylioppilastutkintoja todellakana myönnä.

        Voihan se olla, että hyvässä tapauksessa Guze on yrittänyt tehdä yo-kokeita, mutta (esimerkiksi) hermot eivät ole kestäneet ja tietopohjakin on heikonlainen, joten kesken on jäänyt.... Tämä nyt tällaisena kansalaisnäkemyksenä, kun ei ole parempaakaan tietoa saatavissa.


    • Hienoa!

      Se ettei Guzeninalla ole Obaman rohkeutta (laittoi syntymätodistuksensa julkisesti nähtäväksi nettiin kun epäiltiin ettei ole syntynyt USA;ssa), saattaa johtua siitä, ettei Guzeninalla ole todistusta mitä esittää.

      Helvetin hyvä, että joku kaivaa esiin totuuden!

    • just joo...

      Kyllä asia on niin, että jos Guzenina olisi ylioopilas, niin kyllä sitä olisi mainostettu joka suunnalta..ja Guzenina olisi kehuskellut miten hyvä hän oli ollut lukiossa. Mutta...kun ei ole ylioopilas niin ainoa keino kehuskella on laittaa Hesarin luottotoimittajan kirjoittamaan hänen olevan Y L I O P P I L A S...kissan kokoisin kirjaimin...Hesarin ensimmäisillä sivuilla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4098
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe