Tällä tekstillä ajattelin selittää vähän tarkemmin
kuinka luonnonvoimien personoiminen jumaliksi ja
jättiläisiksi voidaan yhdistää eri tieteellisten
teorioiden kanssa.
Joidenkin kristittyjen mielestä raamatullinen
luomiskertomus on absoluuttinen kuvaus siitä miten
jumala loi maailman. Sitten on olemassa niitä
joiden mielestä tämä täytyy tulkita symbolisena.
Jolloin esim. "yksi päivä" vastaa monta miljoonaa
vuotta. Mutta jos heidän mielestään raamatullista
luomiskertomusta voi katsoa symbolistisesta
näkökulmasta, niin miksei silloin voisi tehdä
samoin muiden uskontojen luomiskertomusten kanssa.
Pohjoisen luomiskertomuksen, jonka kristityt
laskevat ainoastaan olevan "tyhmä" satu, voi myös
käsittää symbolistisesti. Itse asiassa mielestäni
pohjoinen luomiskertomus sopii paljon paremmin
yhteen nykyisten tieteellisten teorioiden kanssa.
Völuspa 3:sta voi lukea että ennen kuin maa
luotiin ei ollut mitään. Ainoa mitä oli olemassa
oli tulimaa Muspellheim ja pakkasmaa Nifelheim, ja
niiden välissä oli Ginnungagap. Ginnungagapissa
oli lauhaa. Jos tätä vertaa tieteeseen, niin
Muspellheim voisi olla aurinko ja Nifelheim
universumi maapallon tuolla puolen. Auringosta
täydellisellä etäisyydellähän sijaitsee
Maa. Maa sijaitsee siis siinä missä Ginnungagap
"sijaitsi".
Maapallon etäisyyshän aurinkoon on sopiva elämän
kehittymiseen ja jatkumiseen. Ginnungagapissa sai
alkunsa jättiläinen Ymer. Jättiläisethän
symbolisoivat kaaosta ja voisi kuvitella että oli
aika kaaottista kun mm. kaasuja ja mineraaleja
yhdistyi siksi mitä me nykyään kutsumme Maaksi.
Ymeristä kasvoi esiin jättiläisten suku, eli
erilaisia kaaosvoimia. Ginnungagapista tuli myös
lehmä Audhumla, josta Ymer sai "ravintonsa".
Audhumla voi vastata kaaoksen, eli Ymerin,
ruokkimista eri partikkeleilla maapallolla
esihistorialliseen aikaan. Audhumla vastasi myös
Bure-miehen, jumalten esi-isän, luomisesta, eli
partikkeleiden tuottaminen oli lopulta tuottanut
tietyn "rauhan" kaaoksen keskelle.
Kaaoksenhan täytyy rauhoittua joskus, koska sitä
ei voi olla olemassa ainaisesti. Yksi
energiamuotohan muuttuu lopulta toiseksi.
Vähitellen oli kaaos rauhoittunut niin paljon että
harmoniset voimat, eli jumalat, olivat
lisääntyneet ja Buren pojasta Borista tuli
loppujen lopuksi veljekset Oden, Vile ja Ve. Borin
pojat tappoivat Ymerin ja harmonia voittaa
kaaoksen, ja kaikki jättiläiset kuolivat verestä
joka valui. Kaikki paitsi yksi, Bergelmir, joka
säästyi koko kotiväkensä
kanssa. Kaaosei siis kuollut sukupuuttoon.
Oden, Vile ja Ve tekivät maapallon Ymeristä.
Lihasta maan, verestä meret ja järvet, luista
vuoret, hampaista ja murskaantuneista luista soran
ja kivet, aivoista pilvet ja pääkallosta
taivaskannen. Tästä voidaan sanoa että kun
harmonia oli "voittanut", alkoi maapallo
kehittymään enemmän ja enemmän elämiseen
sopivalle. Siinä mitä kaaos piti sisällään, eli
kaikki minkä Ymer oli "saanut" Audhumlalta, oli
aineita joista maa, vesi, ilmapiiri jne. pystyivät
muodostumaan. Harmoniasta tuli kaikki elämä ja sen
mukana lopulta ihminen. Ensimmäisten ihmisten
nimet olivat Ask (saarni) ja Embla (jalava). Oden
antoi heille hengen ja elämän, Vile antoi heille
järjen ja liikkuvaisuuden ja Ve antoi heille
ulkonäön, äänen, kuulon ja näön.
Luonnon voimat ovat siis luonnon lakien kautta
kehittäneet kaikki lajit -niiden muassa ihmisen-
niiksi miksi ne ovat tänään. Ja kehitys jatkuu
edelleen, mikäli me ihmiset emme toimi luontoa
vastaan.
Luomisen symboli on Triskelese, symboli joka
vastaa jumalallisesta puheesta (3) ja Odenista,
Vilesta ja Veestä. Eli symboli mm. luomiselle ja
alkuperäisille luoville ja järjestäville voimille
universumissa.
Myös kertomukset Ragnarökista voidaan laittaa
tieteelliseen näkökulmaan. Kun elämä maapallolla,
sellaisena kuin se on nyt, tuhoutuu niin tulevat
viimeiset ajat luonnollisesti olemaan kausia joina
rauhalliset ja kaoottiset voimat hallitsevat
vaihtelevalla menestyksellä. Eli taistelu jumalten
ja jättiläisten välillä. Ragnarök tulee
tapahtumaan ennemmin tai myöhemmin, mutta ihminen
voi jo aikaisemmin käynistää Ragnarökin olemalla
välittämättä luonnon tasapainosta. Pienentynyt
kunnioitus luontoa kohtaan, joka on seurausta
Jerusalemin uskontojen moraalisäännöistä, voi siis
aihettaa sen että ihminen kaivaa omaa hautaansa.
Tässä taistelussa kaoottisten ja "harmonisten"
voimien välillä tulee kaaos lopulta "voittamaan".
Tulivuorijättiläinen Surt heittää tulta maailman
ylle ja polttaa sen. Mutta tasapaino
luonnonvoimien välillä on ikiaikainen. Kaikki
jumalat eivät kuole tarinan mukaan. Odenin pojat
Vidar ja Vale, Torin pojat Mange ja Mode sekä
jumalattaret selviävät hengissä. Tarinoiden mukaan
palaavat myös Balder ja Höder Helistä.
Harmoniset voimat eivät siis kuole. Tämä voidaan
tulkita niin, että vaikka suurin osa elämästä maan
päällä tuhoutuu, niin planeetta toipuu vielä
aikanaan. Voimathan ovat jäljellä. On myös
mainittu että kaksi ihmistä, Liv ja Levtrase,
tulevat selviämään hengissä Ragnarökistä. Tämän
voi symbolisesti tulkita -niin kuin tiedekin
sanoo- että suurin osa ihmiskunnasta tulee
tuhoutumaan mutta pienempi joukko selviää. Maa
tulee toipumaan ja taistelu rauhan ja kaaoksen
välillä jatkuu aina seuraavaan Ragnarökiin asti.
Ragnarök tulee siis tapahtumaan useammin kuin
kerran.
Silti tulee vielä Ragnarök, joka on enemmän
"lopullinen". Gylfaginningissä (Snorren Eddassa)
sanotaan että Ragnarökissä tulee taivas
repeytymään ja että Muspellheimin pojat tulevat
sieltä. Tätä voidaan verrata aurinkoon, joka
tähden luonnollisen vanhentumisen mukaan kasvaa
-nk. valkoiseksi jättiläiseksi- ja nielee
auringonratamme sisimmät planeetat Maa mukaan
luettuna. Ragnarökin kertomuksessa useimmat
jumalista tapetaan ja Surt, Muspellheimin poikien
johtaja, heittää tulta maan ylle ja polttaa
maailman.
Tämä voidaan tulkita niin että aurinko, jota minun
luomis-vertauksessani edustaa Muspellheim,
nielaisee Maan ja polttaa sen, mutta nykyäänhän
tiedetään että tähti, joka kasvaa valkoiseksi
jättiläiseksi, kutistuu lopulta valkoiseksi
kääpiöksi. Harmoniset voimat tulevat aina takaisin
ja palauttavat tasapainon. Ragnarökin tarinan
mukaan synnyttää Sol (=Aurinko) tyttären joka
seuraa äitinsä rataa. Tämän voi tulkita niin, että
vaikka aurinko tuhoutuu niin ajan myötä tulee uusi
tähti sen sijalle. Tämä voi käsittää miljoonia tai
miljardeja vuosia, mutta se mahdollisuushan on
olemassa. Elämä tulee silloin vähitellen takaisin
maapallolle.
Tällä haluan osoittaa, että vaikka pohjoiset
kertomukset voivat olla tulkinnan kannalta
monimutkaisia, ne soveltuvat täydellisesti siihen
mitä tiedämme luonnosta ja maailmankaikkeudesta.
Toisin kuin monet Jerusalemin uskontojen
seuraajat, joiden mielestä raamatulliset
kertomukset ovat sanalleen totta, niin ei
varmaankaan yksikään nykypäivän pohjoinen pakana
tulkitse pohjoisia kertomuksia kirjaimellisesti.
Toisin kuin monet fundamentalistisesti aivopestyt
kristityt, juutalaiset ja muslimit, me ymmärämme
että kertomuksien sisältöä täytyy katsoa
symbolistisesta näkökulmasta jotta ne pystyisi
tulkitsemaan oikein. Jos tekee niin, niin huomaa
että esi-isiemme tarinoihin kätkeytyy paljon
totuutta ja viisaita sanoja.
/ Orm
http://www.pakana.homestead.com/files/naf.htm
Tämän sivun tekstit on julkaistu aiemmin NAF:n
kotisivuilla. (Nordisk Antikristen Front)

Vastaukset 5
Vanhimmat
Vai pelkkiä akanoita.
Ei, kyllä olen selvästi puolueellinen.
Kaikilla kansoilla on tarustonsa luomisesta.
Meillä Kalevala. Gooteilla on jotunit-
jättiläiset ja peikot. Homeroksella on parempi
kuin Odin -OdinZeus! VT:sä ovat nykyk.
refalaiset eli jättiläiset, Bibliassa
kalevanpojat.
Esoteerisistä kirjoista löytyy ilmoituksellista
tietoa muinaishistoriasta.
Niissä esiintyy maailmansaarni(uusi käännös)
Yggdrasil,jonka juuria käärmeet kalvavat.
Beowulf on runolema,jossa esiintyy muinais-skandi-
naavisia kuninkaita ja snakari Beowulf,joka tappaa
hirviön,mutta samalla kuolee itsekin.Se on ihmisen
tragedia.(käännös Osmo Pekonen).
Suomalainen asia- ja scifikirjailija Risto
Isomäki ekofilosofisessa kirjassaan Gilgamesin
tappio kuvittelee planeetan, jonka ekologiaa
hallitsee tietoinen jättiläispuu. Puun siemeniä
salakuljetetaan maahan ja muille planeetoille ja
uudet huippunopeakasvuiset puut alkavat ottaa
planeettoja valtaansa, mutta ihmiskunnan
valtaapitävät tekevät vastahyökkäyksen ja
tuhoavat ydinasein maailmojen emopuun, mutta sen
tuhoutumisen psykopulssi muuttaa ihmisten
mielenlaadun.