Halla-aho huolissaan

uhkailusta

Pelottaisi olla perussuomalainen oikeustaistelia. Vaarat ovat hirmuiset. Suuttunut vihreä homo saattaisi lyödä käsilaukulla.

http://www.halla-aho.com/scripta/hieman_uhkailuista.html

5.5.2011
Hieman uhkailuista

Kuluvan kevään jauhetuimpia aiheita ovat olleet "nettiviha" ja verkossa esitetyt "uhkailut". Niistä ovat parkuneet etenkin maahanmuuttomyönteiset tahot, ja syyttävä sormi on yleensä osoittanut enemmän tai vähemmän perussuomalaisten tai perussuomalaisia lähellä olevien tahojen suuntaan. Mm. "maahanmuuttotutkijat" ovat kuuleman mukaan joutuneet uhkailujen vuoksi rajoittamaan esiintymistään julkisuudessa.

Mainituista uhkailuista on kovin vähän näyttöä, mikä panee epäilemään, onko niitä todellisuudessa tapahtunut lainkaan. On valitettavaa, että tiedotusvälineet julkaisevat "maahanmuuttotutkijoiden" tai muiden oikeamielisten esittämiä väitteitä sellaisenaan tosiasioina välittämättä tarkistaa niiden oikeellisuutta. Esim. kansanedustajaksi valittu vihreiden Jani
Toivola viihtyi mainiosti marttyyrinviitassa ja revitteli roskalehdistössä häneen kohdistuneilla uhkauksilla, joita ensi tiedon mukaan oli esitetty Suomen Sisu -nimisen järjestön jäsenten sähköposteissa ja myöhemmän tiedon mukaan Hommaforumilla. Kuten muistamme, kumpikin syytös osoittautui perättömäksi.

Media on ollut paljon haluttomampi käsittelemään niitä raivokkaita (ja kiistatta tapahtuneita) purkauksia, joita suvaitsevaiset ja avaramieliset tahot ovat kohdistaneet perussuomalaisiin sekä ennen vaaleja että varsinkin niiden jälkeen. Otetaan muutama esimerkki kuvakaappausten kera:

Eino Nurmiston Facebook-seinällä on käsitelty nimitystäni eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtajaksi.Laura Latva -niminen henkilö kertoo, että hänen tekisi mieli hankkia ase ja tappaa muutama ihminen. Seuraavassa kommentissaan hän tosin toivoo, että jollekulle muulle tulisi sama ajatus mieleen, jotta hänen itsensä ei tarvitsisi lähteä tiilenpäitä lukemaan...

1

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tsekkaa peilistä

      "Sitä saa mitä tilaa."

      "Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan."



      Halla-aho on itse hengenheimolaisineen saatanallinen uhka vapaalle demokratialle.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4108
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2921
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2320
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      766
    10. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    Aihe