Päivi Räsänen ja sohvaperunan mietteitä äärikistillisyydestä

mieti tätä

Kuuntelin iltauutiset joissa haastateltiin Päivi Räsästä, tuota julkikristittyjä ministeriä ja kristillisen puolueen jäsentä. Toimittaja kysyi Norjan terroriteosta ja hänen mielipiteestään krisittynä siihen että tekijä oli äärikristitty. Sen hän tuomitsi ( totta kai) mutta liputti mielestäni koko ajan sitä, että tekijä oli äärioikeistolainen ja se näytti olevan hänestä suurin syy tekoihin. Olisi kai, sohvalta kysyen, liian vaikea pohtia sitä, mitä ääriuskonnollisuus tekee maailmankuvalle, kun kyse ei ole islamista vaan kristinuskosta.

Maailmakuva rakentuu vakaumuksista ja niiden sisältöä pitäisi uskaltaa miettiä aina kun kyse on tuonkaltaisesta teosta... Mitenhän asiaa katsotaan joissakin ns. vapaissa suunnissa..
Muutoinkin tällä palstalla voisi jutella analyyttisemmin vakaumuksista ja äärivakaumuksista..aiheita ainakin on...
Lisäksi minusta yhteinen piirre noille tekijöille on aina jonkin sortin henkinen syrjäytyminen/ kuvittelu että he omistaa totuuden jota ei muille ole tullut selväksi.

5

81

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kulttuurirasisti

      "Maailmakuva rakentuu vakaumuksista ja niiden sisältöä pitäisi uskaltaa miettiä aina kun kyse on tuonkaltaisesta teosta"

      Se, että ihmisten maailmankuva ja varsinkin maailmankatsomus rakentuu vakaumuksista, on juuri kaikkien massamurhien, väkivallan ja ylipäätään kaiken kurjuuden syynä. Ja tätä tosiasiaa ihmisten on lähes mahdoton hahmottaa. Miksi? Koska jokainen (sinäkin) pitää OMAA maailmankatsomustaan oikeana.
      Ihmisten väliset taistelut, sodat ja väkivallanteot ovat aina maailmankatsomusten välisiä mittelöitä.

      Voiko ilman minkäänläista maailmankatsomusta tai opittua "ismiä" elää? 99,9 % ihmisistä ei voi. Siksi tilanne on lähes toivoton. Mutta kun se on, niin kuin se on, pitäisi maailmankatsomukset ainakin ARVOTTAA. Ja siitä olen jossakin vaiheessa täklläkin palstalla yrittänyt puhua.

      On olemassa maailmankatsomuksia, jotka eivät ole kunnioituksen arvoisia ja sitten on olemassa maailmankatsomuksia, jotka ovat ihmisten välisen rinnakkaiselon kannalta arvokkaampia, eli tuottavat enemmän yhteistä hyvää ja vähemmän pahaa.

      Maailmankatsomukset, joihin sisältyy taikauskoa, typeriä perinnäistapoja, uskonnollista kiihkoilua, naiivismia tai poliittisia intohimoja, ovat kaikki arvottomia ja ne pitäisi jotenkin kitkeä ihmiskunnasta pois.

      Mainitsen esimerkkinä muutamia tällaisia yksilöä ja yhteiskuntia vakavasti vahingoittavia maailmankatsomuksia:

      - Islam (keskiaikainen, taikauskoinen, ihmisarvoa väheksyvä, naista alistava jne.)

      - Fundamentalistinen kristillisyys (samaa kuin islam)

      - Kommunismi (yksilön mahdollisuudet kieltävä, typeryyttä ylistävä, luovuuden tappava, pakkokoneistolla hallitseva jne.)

      - Yltiösuvaitsevaisuus (tosiasiat sivuuttava, naiivi, väkivallalle alistuva, makeilulla ja imartelulla asemansa hankkiva, reaalimaailmasta täysin vieraantunut)

      Esimerkkinä suhteellisen hyvästä ja humanistisesta maailmankatsomuksesta olkoon vaikkapa Platonin hahmottelema filosofien (viisaiden) johtama valtio.
      Eli eduskuntaan pyrkivillä pitäisi olla älykkyysosamäärätesti. Alle 120 ÄO -pisteen tolleroita ei sinne pitäisi päästää. Eikä myöskään maailmankatsomuksensa lukkoon lyöneitä jästipäitä ja agitaattoreita.

      • mieti tätä

        M nun maailmankuvani on oikea minulle, ja siinä on se pieni ero etten tyrkytä sitä muille. Keskustelen asioista mutta en väitä tai vaadi että muiden pitää olla samaa puuta kuin minä. Toisin kuin kristillisyys tai islam, minä en käännytä enkä oleta että minun maailmankuvani on se ainut oikea jonka kaikkien pitäisi omaksua.


      • humanist1

        Fundamentalistit ovat vahingollisisia, ovatpa he sitten kristitttyjä tai muslimeja. Platonin Valtion ajatuksia löytyy kommunismin, fasismin ja kristinuskon taustalta.


    • revolu

      Ehdottomuus tuottaa vain ongelmia joko itselle tai muille. Pitäisi hyväksyä että muilla on oikeus ajatella kuten haluavat kunhan eivät aiheuta muille tahallisia ongelmia ja kunnioitttavat ihmisyyttä. Mielestäni Räsänen sivuaa ääriajattelua, kuten osa perussuomalaisistakin. Ei ole oiken että joku muu tulee sanomaan jollekulle miten pitää elää tai kuolla, se jääkööt jokaiselle itselleen. Tämä ei sovi Räsäselle vaan hänen pitää tulla muiden elämää säätelemään. Onneksi täällä voi elää varsin vapaasti, varsinkin kun laittaa oven kiinni niin eipä sinne kukaan tule meuhkaamaan.

    • Ala-Sofisti

      "Voiko ilman minkäänläista maailmankatsomusta tai opittua "ismiä" elää? 99,9 % ihmisistä ei voi."

      Periaatteessa kysymys on loputon, sillä joka tapauksessa se 00,1 % valitsee sen oman isminsä, olla ottamatta mitään ismiä "ohjenuorakseen". (Miksi sitä sitten kutsutaankin...)

      "Mutta kun se on, niin kuin se on, pitäisi maailmankatsomukset ainakin ARVOTTAA."

      Kenen mukaan? Jälleen mennään äärettömyyteen. Jokainen ihminen kaupungissa, maassa, maapallolla, (vaikka universumissa) elää eri tavalla, kuin toinen. Miten asiat voitaisiin laittaa ns. "paremmuusjärjestykseen". Se on mahdotonta. Okei, meillä on demokratia, ja enemmistö päättää. Ei se tarkoita, että enemmistö olisi oikeassa, ja heidän arvonsa paremmat kuin Tiaj Liillä Filippiineillä..

      "On olemassa maailmankatsomuksia, jotka eivät ole kunnioituksen arvoisia"

      Sinun mielestäsi.

      "Esimerkkinä suhteellisen hyvästä ja humanistisesta maailmankatsomuksesta olkoon vaikkapa Platonin hahmottelema filosofien (viisaiden) johtama valtio.
      Eli eduskuntaan pyrkivillä pitäisi olla älykkyysosamäärätesti. Alle 120 ÄO -pisteen tolleroita ei sinne pitäisi päästää."

      Ainoa vika mitä me "sohvaperunafilosofistit", sekä oikeat filosofit, emme ota huomioon, että tuskin saisimme mitään aikaiseksi/kehittyisi, jos puntaroisimme asioita vuoden päivät. (vaikka kuinka hyvä AÖ meillä olisikin) Lopulta kumminkin tulisimme tulokseen, että kysymys on jälleen ääretön. Eikö juuri siksi ole hyvä, että "ne tyhmemmät" tekevät ne päätökset, ja "me fiksummat" voimme sitten keskustella niistä, ja tehdä mm. aloitteita. Jopa eduskunnan elktroniikka on tehty idioottivarmaksi. :)

      "Eikä myöskään maailmankatsomuksensa lukkoon lyöneitä jästipäitä ja agitaattoreita."

      - Ei jästeille ja alligaattoreille! -

      P.S. Ihan aiheeseen viitaten... En tosiaan usko että norja-poika Anders oli mikään tyhmä. Hän vain kuulu siihen 99,9%:n. >-<

      *Rauhaa*

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      267
      17307
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5557
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      116
      2605
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2106
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1782
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1021
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      962
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      914
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      913
    Aihe