Minä olen filosofian maisteri ja todella ammattitaitoinen saksan ja englannin opettaja, tosin vammautunut ja on se niin väärin, kun meitä tietämättömät kyykyttää ja tuhoaa koko maapallon paskaan. Minulla on hyvin humaaneja ja uskonnollisia aatteita, mutta en ole tietämätön ummikkosilmäinen ja kaiken kateellinen tuhoaja. Tämä nykyisen presidentin valtakausi on ollut minulle todella vammautumisen mielessä raskasta, lisää päähän ja jalkoihin. Minun pitää kävellä kaupungilla hammaslääkäriin viisi kilometria saaden luupiikki, kun kaupungilla keveissä töissä olleet pääsee naapuriin paikalliseen hammashoitolaan jonottamatta. Kuinka paljon on kyykyttämisen ja matkattamisen määrä? En ehkä ole synnyttänyt itse, mutta kärsinyt jo koulussa väkivaltaa poikien taholta ja siitä varovaisuus ja sitä Väyrysen mainostamaa mediapeliä nykyisin. Se on todella piikikästä, ilkeää ja brutaalia, millainen en itse ole. Mutta kun sität tehdään raukkamaisesti joukolla tiimityönä YLEssä, niin ketään ei saa vastuuseen. Kumma, että yksi "oikeistolainen" saa yksin niin paljon tuhoa aikaan. Olisivat itse perustaneet kasvihuoneita Venäjälle, niin ei tarvitsisi olla valittamassa Suomen elintarvikkeista. Niitä menee kyllä Afrikkaankin ihan määränsä niin paljon kuin kansa saa tuotettua. Oikeastaan pitäisi alkaa tosissaan tarkkailemaan, kuinka paljon ihmisiä tapetaan turhaan maailmassa.
On se niin väärin
18
<50
Vastaukset
- palstan kepulainen
Asiaa.
Sinunlaisia kaivataan keskustan riveissä.
Tervetuloa Keskustan Kirjoittajakerhoon. - L
Laitoin jokin aika sitten johonkin instanssiin sähköpostia, että pitäisi laittaa sellaiset satelliitit, jotka kattaisivat koko maapallon, että "nuoret" osaisivat elää ihmisiksi. Se ei ole mahdotonta, onhan se USA:n echelonkin vai mikä se nyt sitten on se ei niin salainen salakuuntelujärjestelmä. Sekin on vaan tahdon asia, miten halutaan homma hoitaa.
- L
Vielä valituksena mainittakoon kaksi virkavallan puuttumista elämään 10 vuoden sisällä. Toisella kerralla liikenneverikoe Oulussa tullessani Helsingistä opettajien koulutustilaisuudesta ja toisella hoitoonohjaus, mikä saattoi olla asiallinenkin. Sitä ennen en ollut poliisia nähnyt kuin parikymppisenä puhallutettaessa viedessäni "senaattoria" kotiin äidin autolla. Tällaista on elämä Suomessa. Mutta tällaisilla puuttumisilla saadaan lokaan aktiivisinkin seurakuntanuori.
- parannuksia ??
Asiat tuntuvat hiertävän, mutta mitä aiot tehdä noiden epäkohtien korjaamiseksi ??
- L
Alpo kirjoitti, että sovin toimimaan esimerkkinä nuorille. Olkoon sitten vaikka varoittava esimerkki. Aion omalla elämälläni osoittaa, että ihan tavallisellakin elämällä voi vaikuttaa yleisiin trendeihin. Käydä yhä kirkossa sunnuntaisin 2010-luvulla, kirkkokonserteissa, siivota paskansa ja yrittää siivota kaikki makkarin matonsa,
(hyvä mieli ennen kaikkea), jne., tukea kepua, lukea ja surfata.
Ja syödä. Onko kepu pilannut kulinarismin ilon koko maailmalta idän ja lännen rajalla. Ennen joulua kannustin näillä palstoilla tehoviljelyyn. Ei pitäisi olla vaikea suomalaiselle nuorelle käydä maatalousalan koulua ja lähteä esim. kasvihuoneyrittäjäksi Afrikkaan. Sellaiseen aion kannustaa, enkä sotimiseen. Mutta se kiihko tulee jostain ja temperamenttinen luonteenlaatu, että haluaa tappaa. Kun kaikki voitaisiin tehdä ihan toisin, rauhallisesti, viljellen ja varjellen.
- L
Mutta kun ne poliisit vei ambulanssiin ja ambulanssi Aurooraan, niin sain niin hyvät lääkkeet, että juttua tulee ja on terve olo, kun juo päivällä kahvia. Hankkikaa ihmeessä, turha nykyaikana enää kärsiä ja tämä on kansansairaus sen lukion englanninkirjan Passwords mukaan. Onneksi on olemassa seriffi, että en paljasta kaikkia valtiosalaisuuksia. Sekin, että se Iida olisi mulle antanut omaisuutensa loppumetreillä, vaikka olin ihan lapsi, mutta muut vastusti. Mutta kiitos, että saa kirjoittaa, minulla on monta mehukasta stooria yölamppuna.
- Nyt tulee asiaa
kuin kesäsadetta noiden punikkihöyryjen jälkeen, pysyhän palstalla.
- tarinaa,,
Missä viipyy kertomus äidinmaidossa imetystä kepulaisuudesta ??
- Vaikene.
ei minkäänlaisia tapoja kun palstalla on viimeinkin hieno kirjoittaja.
- OIkeusmurhani
Jos kansalainen on ollut lainkuuliainen kaidan polun kulkija koko ikänsä, ja joutuu sitten vaikkapa perättömän ilmiannon seurauksena tutkittavaksi, syyttäjä tekee hänestä vähintäänkin epäillyn vaikkei syytettä nostakaan. Mutta mitä tekevät laillisuudenvalvojat? Mitä on tehnyt oikeuskansleri, mitä eduskunnan oikeusasiamies, mitä oikeusministeri, mitä valtakunnansyyttäjä? Eivät mitään. Oikeusvaltiossa nämä kaikki olisivat jo vähintäänkin joutilaita kehäraakkeja mutta parhaimmillaan telkien takana. Syyttäjä- ja oikeuslaitoksen juristeriaa "valvovat" laillisuudenvalvojat ovat nykymuodossaan täysin tarpeettomia. Ne puuttuvat silloin tällöin muodon vuoksi lillukanvarsiin, että julkisuuskuva säilyy ja kansa luulee niiden olevan valppaita. Kokonaisuus, ns. maan tapa suoltaa oikeusmurhia ja tekee kunnon kansalaisista rikollisia. Pelottavinta tässä on se, että kansa palvoo keskitysleirinsä vartijoita kuin maanpäällisiä jumalia. Esimerkiksi kirjoittajasta tehtiin epäilty, kun yhtiö kumppani teki perättömän ilmiannon valehtelemalla kostoksi laamannille, että hänelle kuuluvan laskun maksuvastuu kuuluu kirjoittajalle. Laamanni siirsi perinnän serkulleen, joka teki rikosilmoituksen. Poliisi ja syyttäjä totesivat ilmiannon perättömäksi, mutta syyttämättäjättämispäätöksen juristerialatinan sanankääntein erään käräjäoikeuden laamanni väänsi oikeusmurha-automaattia ja teki rikoksen uhrista syyllisen eli vieraan velan maksajan. Perintä pyörii kirjoittajan "piikissä" nyt kuudetta vuotta. Perättömän ilmiannon tehnyt pääsi taitavan keimailunsa ansiosta kuin koira veräjästä. Niin pääsi myös vuonna -88 eräs myyntipäällikkö, joka teki työnantajalleen kepulin miljoonapuhalluksen vuoden 1989 vuosi-ilmoittelusopimuksia myydessään. Asian paljastuttua myyntipäällikkö ajoi suoraan kilpailevan lehden palvelukseen. Siviilikorvauskanteen tehtäväkseen saanut asianajotoimisto "unohti" tehtävänsä ja palautti saamansa rahat vasta kun sitä uhattiin rikosilmoituksella, Suomen Tietotoimistolla ja asianajajien liitolla. Eräässä avovankilassa istuu parhaillaan yrittäjä, jonka tuomion oikeellisuus tutkitaan vielä sana sanalta ja rivien väleistäkin. Erittäin suurella todennäköisyydellä koko jutun tutkinta ei siedä päivänvaloa. Kuulustelupöytäkirjojakin kerrotaan sormeillun niiden jo tultua allekirjoitetuiksi. Kun tutkijaparia kuultiin käräjäoikeudessa, toinen tutkija vastasi sormeilua koskevaan kysymykseen: "Onko tähän pakko vastata?" Oikeuden puheenjohtaja vastasi: "Ei." Vääryydentekijät "oikeuslaitoksessa" ja syyttömistä epäiltyjä tehtailevat syyttäjät on saatava vastuuseen niin pian kuin suinkin mahdollista. Se ei kuitenkaan tule onnistumaan, mikäli kansalaiset luopuvat oikeuksistaan yhden kurjan pahvilautasrokan hinnalla. On ryhdistäydyttävä, sillä sikailu maksaa miljardeja euroja vuosittain kaikkinensa pakkotyöttömyyden ja elinkautisvelkavankeuden sekä moninkertaisesti ylisuuren hallintobyrokratian muodossa. Rahat otetaan sinunkin kukkarosta. Maailman iljettävin ja kallein saippuaooppera on finaalissaan.
- L
Äidinmaitoa sai 2 kk, kun äiti jo kiirehti purkamaan TK:n saneluita konekirjoittamalla, mutta se oli vaativaa työtä yo-merkonomillekin, siltaa ei vielä ollut ja kelirikkoaikana piti kulkea Ossauskosken kautta. Isä kysyi missä tili, kun olin hoidossa ja äiti jäi suosiolla kotiin emännäksi. Ja on monta kyykkyä hänkin seniorilla tehnyt sitten sillä tiellään. Mutta ei tee enää, tänä vuonna syntyi vain sonnivasikoita ==> sosiaaliset ongelmat kärjistyvät. Työ on terapeuttista kaikille, ja siksi minäkin kokeilen näitä kansantajuisen toimittajan töitä ja kirjoittamista blogiin. Siitä on varmasti monelle iloa, jos yhtään muistelen nuoruuttani.
- L
Miksi kansalaisen on paha olla?
- L
Eikö voitaisi muuttaa suomalainen yhteiskunta sellaiseksi, että ihan KAIKILLA olisi hyvä olla, hyvä lääkitys, ruokaa, vaatteita, kiva asunto, ihmisiä ympärillä, ostaminen tekee monet onnelliseksi, varaa ostaa sopivasti materiaa jne. Että kenenkään ei tarvitsisi nähdä puutetta ja siksi ryhtyä epätoivoisiin tekoihin. Moni yrittäjä on tiukilla ja kamppailee ihan jokapäiväisen toimeentulon kanssa. Laskut on maksettava ja kaikki välttämättömät hankinnat tehtävä.
Monesti valtiollinen valta asettaa ihan liian yliampuvia vaatimuksia, mitä tavallinen yrittäjä voi tehdä ja osin ihan piruuttaan pinkoilee.
Tai tietämättömyyttään, monen yrittäjänkin mielenterveys on koetuksella, jos on näköpiirissä taloudellsiia vaikeuksia.
- L
Niin, niistä taloudellisista syistähän se minunkin mielenterveys alunperin meni ja lääkitys on vaan laastaria haavoille. Vaikea varmaan uskoa tuollaisten, jotka ovat jatkuvasti vieraalla töissä monta polvea. Kyllä minä heti huomasin. Ja loukkaannuin. Ko en minä oikeastaan koskaan ole käytökselläni itse ollut sellainen, joka luokittelee ihmisiä luokkajaolla, vaikka mielessäni olen jaotellut ehkä. Sekin kastijako on median tuottamaa, ei meillä koskaan kotona ole puhuttu mitään kummempaa. Media on tosi raaka ja perfektionistinen ihanne. Se on todella vaarallista todellista elämää ajatellen, tämä kansankynttilänä. Kun ihminen näkee itsensä sen median antaman esimerkin mukaisesti, ei humaanisti. Meillä on otettu arkena vastustuskykyä paskaa kolaamalla ja pistetty isompana pyhänä valkoinen paita päälle. Ja sitä voi vain suositella mahdollisimman monelle nuorelle.
Yhteistyössä, se ehkä tässä systeemissä on ollut virhe, että yrittäjä on niin yksin ongelmineen, sosialismi on yhteisöllisempää. - L
Niin, Päivihän siinä luki työnimenä siinä minun päiväsairaalan työkykyarvion tittelinä 2005, oliko se virhe? Kun minä aika täyspäisenä itseäni pidän, kun vaan lääkkeet on.
Ja ne siitä nokkimisjärjestyksestä puhui, mutta minä nyt olen vaan tällainen vaatimaton lande kyykkykepu. Liikunan opettaja sanoi yläasteella, että jos jatkan samaa rataa 45-vuotiaana en pääse edes kyykkyyn. Ja äiti sanoi nyt, että kuka sinuakin rullatuolissa työntää? - L
Mutta sain nyt isältä kuvan Iidasta sota-aikana sairaanhoitajana Petroskoissa kansliassa, että isä sanoi, että voit anopillekin näyttää.
Että en mie ihan ip voi olla, kun mie siitäkin niin paljon muistan ja mie olin sentään vain 3,5, kun se kuoli. Terveys on tärkeää.
Että ÄO mulla on sen Tickle testin mukaan 131. Mutta minua niin hirvitti sen Tytin polkuja lähteä seuraamaan, aika suuri vastuu kuiteski. Mutta kyllä mie sitä Hitlerin kunniakirjaa säikähdin, kun ei minua miksikään äärioikeistolaiseksi ole koulutettu, vaikka olenkin saksanopettaja ja ihan eurooppalaista hyvää tasoa, olen ulkomailla huomannut. - L
Että kyllä mie olen ihan semmonen:you can not have the cake and eat it tylsä kyykkykepu, joka on vaan ainoastaan käytännöllisenä ihmisenä huolissaan siitä onko siellä keskusliikkeen hyllyillä tarpeeksi ruokaa. Että tällainen yli vuosikymmenen grillimaisteri vauhdissa. Mulla onkin ihollakin oireita, joita tarkempi jo tutkituttaisi.
- L
Mutta onhan se hyvä, että se TP oli niin onnellinen, kun se näki sen YK:n pääsihteerin. Että minkä numeron siitä oikein antaisi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874048Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6864
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750