Tämä viesti on kirjoitettu etenkin sinulle
Tommy,joka olet aiemmin avannut tästä aiheesta
keskustelun,mutta joka nyt sitten on jäänyt
tuonne sivujen taakse.
Perisynnin käsittäminen vain ihmisen osittaiseksi
syntiturmelukseksi on Raamatun vastainen
oppi.Olisi nurinkurista ajatella,että ihminen
tarvitsee pelastuksen vain osittain.
Room.5:18,ja monet muut sen kanssa yhtäpitävät
raamatunpaikat eivät jätä mitään sijaa
tulkinnoille.Vaan jos me kristityt annamme
Raamatun sanan puhua sydämillemme niinkuin se on
kirjoitettu,ja niinkuin se Pyhässä Hengessä on
ymmärrettäväksi tarkoitettu,niin Luterilainen
perisyntioppi on perin lohdullinen.Sehän näet
selkeästi opettaa,ettei ihminen omine
avuineen,eikä minkään itsessään olevan tähden voi
pelastua,eikä siten esittää Jumalalle
tuomiopäivänä omiin ominaisuuksiinsa perustuvaa
vaatimuskirjaa,jonka perusteella Jumala olisi
pakotettu pelastamaan tällaisen kirjan esittäjä.
Raamattu nimenomaan painottaa ihmisen pelastuvan
yksinomaan armosta ts.ilman mitään hyviä tekoja
tai ominaisuuksia.Saamme siis perustaa
pelastuksemme yksinomaan Kristukseen,eikä meidän
siten tarvitse rauhattomina pyöriskellä itsemme
ympärillä katsellen löytyykö meistä ns.
pelastumisen tunnusmerkkejä.Hyviä tekoja,Hengen
hedelmiä,uudestisyntymistä jne.Ei ole puun asia
pyöriskellä itsensä ympäri ja katsoa löytyisikö
minusta hedelmää ? Se on viinitarhurin asia !
Edelleen,jos otamme Raamatum opin sellaisenaan-
typistämättä siitä mitään pois-on se sangen
lohdullinen.Raamattu näet pitää Aadamia synnin
sijaisena,ja Jeesusta vanhurskauden
sijaisena.Näin ollen kaikki se synti,jota teet
tänään on luettu jo Aadamin eli ihmisen
rikkomukseksi.Näinollen kenenkään ei tarvitse
olla siinä luulossa,että hänen syntinsä olisivat
niin suuret,ettei hänelle enää riittäisi
anteeksiantamusta,vaan kaikki ne ovat jo
tapahtuneet Aadamissa.Ts.kukaan ei voi enää tehdä
pahempaa rikosta kuin Aadam,ja juuri tuon
rikkomuksen on Jumala tullessaan Pojassaan
ihmiseksi sovittanut ristinkuolemallaan.
Ja taas vastavuoroisesti ottamalla vastaan
Jeesuksen,otat vastaan täydellisen
vanhurskautuksen,niin kuin esim.Hebrealaiskirje
opettaa.Saat siis sijaisessasi Jeesuksessa
Kristuksessa sen vanhurskauden,jota Jumala
sinulta vaatii.Täten on myöskin hyvin helppo
ymmärtää,miksi Raamattu pitää Aadamia Kristuksen
esikuvana.Toisin sanoen,samoin kuin Aadam on
synnin esikuva,samoin on Kristus vanhurskauden
esikuva.
Jeesus on siis täydellisesti täyttänyt lain(eli
sen mitä Jumala meiltä vaatii)meidän
puolestamme,kunhan uskomme Häneen,emmekä perusta
pelastusta omiin tekoihimme tai
onnistumisiimme.Tämä on juuri,ja tasan tarkkaan
se asia,joka erottaa kristinuskon kaikista muista
maailman uskonnoista.Kaikki muuthan
uskonnot/jumalat vaativat ihmiseltä
tekoja,uhreja,riittejä jne.
Saat siis olla varma,että kun Jeesus huusi
ristillä:"tetelestai",eli se on täytetty,niin
tuolloin laki tuli täytetyksi,eikä kukaan voi
siihen enää mitään lisätä.
Ja nyt sinulle erityisesti Tommy! Kun kerroit
jossain viestissäsi joutuneesi uskonnollisen
painostuksen uhriksi,niin et ole yksin.Jaat muun
muassa kohtalosi minun kanssani.Olin itse
uskoontuloni jälkeen seitsemän vuotta seurakunnan
jäsenenä,joka ei sallinut minun esittää omia
mielipiteitäni,vaikka olisin ne kuinka hyvin
Raamatulla perustellut.Olin tämän tuosta siellä
vanhemmiston puhuttelussa muka radikaaleista
mielipiteistäni,vaikka mielestäni näin ne kaikki
oikeutetuiksi,ja Raamattuun perustuviksi.
He yrittivät perustella muka raamatulla minulle
mielipiteideni hataruuden,kunnes itse havaitsin
etteivät nämä samaiset veijarit itse lukeneet
Raamattujansa juuri ollenkaan.Monet heistä olivat
omaksuneet käsityksensä ideologisesti jo
äidinmaidossa.Ts.suurin piirtein samalla tavoin
kuin jonkin poliittisen puolueen lapsista tulee
usein saman aatteen kannattajia jo
äidinmaidossa,ilman,että he olisivat koskaan edes
yrittäneet älyllisesti eritellä tai formuloida
omaa vakaumustaan.
Niinpä sitten vuosien uskossaolon jälkeen
omatuntoni oli viimein vahvistunut sille
tasolle,että uskalsin pyytää eroa kyseisestä
seurakunnasta,mutta sepä ei niin vain
järjestynytkään.Heistä kun kuulemma ei voinut
erota,he ainoastaan eroittivat.Ja koska edelleen
tunnustin olevani uskovainen eivät he nähneet
perusteita erottamiseeni.Lopulta kun sanoin,että
älkää nyt takertuko muodollisuuksiin,vaan,että
minulle on aivan sama eroanko minä itse vai
erotatteko te minut,he kahden vuoden harkinta-
ajan jälkeen vihdoin erottivat minut.
Liityin heti takaisin Luterilaiseen
seurakuntaan,jonka jäsen olen edelleen.Eikä tämä
ole mikään mainos Luterilaisesta
kansankirkosta,mutta siellä ei kukaan ole
vaatinut minulta mitään.Käyn itse mielelläni
etenkin ehtoollisjumalanpalveluksissa,ne kun
antavat minulle eniten.On lohdullista mennä
ehtoollisalttarille ja saada siinä toisen veri ja
ruumis omakseen,kun en tässä omassani kelpaa.Ja
uskoni on tällä hetkellä vankka,mutta ei enää
omaan itseeni,niin kuin uskonelämäni alussa vaan
Jeesukseen.
Enkä myöskään ole tahtonut millään muotoa tuomita
muita seurakuntia,vaan sanoa ainoastaan
niille,jotka kokevat ahdistuvansa missä tahansa
seurakunnassa,tai yhteisössä,että niistä voi
lähteä vekeen.Puhdas omatunto on näet paras
päänalunen.
Tommy,joka olet aiemmin avannut tästä aiheesta
keskustelun,mutta joka nyt sitten on jäänyt
tuonne sivujen taakse.
Perisynnin käsittäminen vain ihmisen osittaiseksi
syntiturmelukseksi on Raamatun vastainen
oppi.Olisi nurinkurista ajatella,että ihminen
tarvitsee pelastuksen vain osittain.
Room.5:18,ja monet muut sen kanssa yhtäpitävät
raamatunpaikat eivät jätä mitään sijaa
tulkinnoille.Vaan jos me kristityt annamme
Raamatun sanan puhua sydämillemme niinkuin se on
kirjoitettu,ja niinkuin se Pyhässä Hengessä on
ymmärrettäväksi tarkoitettu,niin Luterilainen
perisyntioppi on perin lohdullinen.Sehän näet
selkeästi opettaa,ettei ihminen omine
avuineen,eikä minkään itsessään olevan tähden voi
pelastua,eikä siten esittää Jumalalle
tuomiopäivänä omiin ominaisuuksiinsa perustuvaa
vaatimuskirjaa,jonka perusteella Jumala olisi
pakotettu pelastamaan tällaisen kirjan esittäjä.
Raamattu nimenomaan painottaa ihmisen pelastuvan
yksinomaan armosta ts.ilman mitään hyviä tekoja
tai ominaisuuksia.Saamme siis perustaa
pelastuksemme yksinomaan Kristukseen,eikä meidän
siten tarvitse rauhattomina pyöriskellä itsemme
ympärillä katsellen löytyykö meistä ns.
pelastumisen tunnusmerkkejä.Hyviä tekoja,Hengen
hedelmiä,uudestisyntymistä jne.Ei ole puun asia
pyöriskellä itsensä ympäri ja katsoa löytyisikö
minusta hedelmää ? Se on viinitarhurin asia !
Edelleen,jos otamme Raamatum opin sellaisenaan-
typistämättä siitä mitään pois-on se sangen
lohdullinen.Raamattu näet pitää Aadamia synnin
sijaisena,ja Jeesusta vanhurskauden
sijaisena.Näin ollen kaikki se synti,jota teet
tänään on luettu jo Aadamin eli ihmisen
rikkomukseksi.Näinollen kenenkään ei tarvitse
olla siinä luulossa,että hänen syntinsä olisivat
niin suuret,ettei hänelle enää riittäisi
anteeksiantamusta,vaan kaikki ne ovat jo
tapahtuneet Aadamissa.Ts.kukaan ei voi enää tehdä
pahempaa rikosta kuin Aadam,ja juuri tuon
rikkomuksen on Jumala tullessaan Pojassaan
ihmiseksi sovittanut ristinkuolemallaan.
Ja taas vastavuoroisesti ottamalla vastaan
Jeesuksen,otat vastaan täydellisen
vanhurskautuksen,niin kuin esim.Hebrealaiskirje
opettaa.Saat siis sijaisessasi Jeesuksessa
Kristuksessa sen vanhurskauden,jota Jumala
sinulta vaatii.Täten on myöskin hyvin helppo
ymmärtää,miksi Raamattu pitää Aadamia Kristuksen
esikuvana.Toisin sanoen,samoin kuin Aadam on
synnin esikuva,samoin on Kristus vanhurskauden
esikuva.
Jeesus on siis täydellisesti täyttänyt lain(eli
sen mitä Jumala meiltä vaatii)meidän
puolestamme,kunhan uskomme Häneen,emmekä perusta
pelastusta omiin tekoihimme tai
onnistumisiimme.Tämä on juuri,ja tasan tarkkaan
se asia,joka erottaa kristinuskon kaikista muista
maailman uskonnoista.Kaikki muuthan
uskonnot/jumalat vaativat ihmiseltä
tekoja,uhreja,riittejä jne.
Saat siis olla varma,että kun Jeesus huusi
ristillä:"tetelestai",eli se on täytetty,niin
tuolloin laki tuli täytetyksi,eikä kukaan voi
siihen enää mitään lisätä.
Ja nyt sinulle erityisesti Tommy! Kun kerroit
jossain viestissäsi joutuneesi uskonnollisen
painostuksen uhriksi,niin et ole yksin.Jaat muun
muassa kohtalosi minun kanssani.Olin itse
uskoontuloni jälkeen seitsemän vuotta seurakunnan
jäsenenä,joka ei sallinut minun esittää omia
mielipiteitäni,vaikka olisin ne kuinka hyvin
Raamatulla perustellut.Olin tämän tuosta siellä
vanhemmiston puhuttelussa muka radikaaleista
mielipiteistäni,vaikka mielestäni näin ne kaikki
oikeutetuiksi,ja Raamattuun perustuviksi.
He yrittivät perustella muka raamatulla minulle
mielipiteideni hataruuden,kunnes itse havaitsin
etteivät nämä samaiset veijarit itse lukeneet
Raamattujansa juuri ollenkaan.Monet heistä olivat
omaksuneet käsityksensä ideologisesti jo
äidinmaidossa.Ts.suurin piirtein samalla tavoin
kuin jonkin poliittisen puolueen lapsista tulee
usein saman aatteen kannattajia jo
äidinmaidossa,ilman,että he olisivat koskaan edes
yrittäneet älyllisesti eritellä tai formuloida
omaa vakaumustaan.
Niinpä sitten vuosien uskossaolon jälkeen
omatuntoni oli viimein vahvistunut sille
tasolle,että uskalsin pyytää eroa kyseisestä
seurakunnasta,mutta sepä ei niin vain
järjestynytkään.Heistä kun kuulemma ei voinut
erota,he ainoastaan eroittivat.Ja koska edelleen
tunnustin olevani uskovainen eivät he nähneet
perusteita erottamiseeni.Lopulta kun sanoin,että
älkää nyt takertuko muodollisuuksiin,vaan,että
minulle on aivan sama eroanko minä itse vai
erotatteko te minut,he kahden vuoden harkinta-
ajan jälkeen vihdoin erottivat minut.
Liityin heti takaisin Luterilaiseen
seurakuntaan,jonka jäsen olen edelleen.Eikä tämä
ole mikään mainos Luterilaisesta
kansankirkosta,mutta siellä ei kukaan ole
vaatinut minulta mitään.Käyn itse mielelläni
etenkin ehtoollisjumalanpalveluksissa,ne kun
antavat minulle eniten.On lohdullista mennä
ehtoollisalttarille ja saada siinä toisen veri ja
ruumis omakseen,kun en tässä omassani kelpaa.Ja
uskoni on tällä hetkellä vankka,mutta ei enää
omaan itseeni,niin kuin uskonelämäni alussa vaan
Jeesukseen.
Enkä myöskään ole tahtonut millään muotoa tuomita
muita seurakuntia,vaan sanoa ainoastaan
niille,jotka kokevat ahdistuvansa missä tahansa
seurakunnassa,tai yhteisössä,että niistä voi
lähteä vekeen.Puhdas omatunto on näet paras
päänalunen.
Vastaukset 65
Vanhimmat
Onkohan mitään ns. korkeauskontoa, jossa olisi
noin hatara teologia?
On huvittava oppi, että Aatamin tekemä synti
periytyisi jokaiselle ihmissukupolvelle. On
melkoisen vitsikäs ajatus, että yhden miehen
ristilläroikkuminen saisi kaikkien jäljestä päin
syntyneiden synnit anteeksi.
Naurettava lause "...kukaan ei voi enää tehdä
pahempaa rikosta kuin Aadam". Tuollainen on
muutenkin huvittava teoria, mutta todella
koomiseksi tuollaisen uskon tekee se, että ei ole
epäilystäkään etteikö Raamatun luomiskertomus
olisi satua. Jeesuksen tarinaa sentään tuhannet
tutkijat tutkii yliopistoissa, ja kirjoittaa
aiheesta kirjoja, mutta Adam-satuun suhtaudutaan
niin satuna, että sitä ei edes vakavasti tutkita.
Onhan historioitsija kyenneet osoittamaan, että
juutalaisten tarina VT:ssä on rappeutunut
lainakertomus, kertomus, jonka voidaan osoittaa
lainatun vanhemmilta kulttuureilta, ja vieläpä
niin, että paljon on tarinaa lyhennetty ja oiottu.
"Saat siis olla varma,että kun Jeesus huusi
ristillä:"tetelestai",eli se on täytetty,niin
tuolloin laki tuli täytetyksi,eikä kukaan voi
siihen enää mitään lisätä."
Et voi olla edes Raamatun valossa varma, että
Jeesus huusi noin. Kaksi muuta evankeliumia antaa
aivan toiset sanat Jeesuksen sanoiksi. Vai onko se
taas sitä rusinapullauskoa? Valitaan monesta se
vaihtoehto, mikä itselle sopii.
Pakana, minne olet kadottanut järkesi pienen
valonpilkkeen?
Itsehän juuri perisynnissäsi pyöriskelet ja
väität samaan hengenvetoon "ei tässä yhtään
mitään pyöriskellä, NAURETTAVAA!".
"Onhan historioitsija kyenneet osoittamaan, että
juutalaisten tarina VT:ssä on rappeutunut
lainakertomus, kertomus, jonka voidaan osoittaa
lainatun vanhemmilta kulttuureilta, ja vieläpä
niin, että paljon on tarinaa lyhennetty ja
oiottu."
Olisin erittäin kiinnostunut lukemaan näiden
historioitsijoiden esitykset. Jos voit niin
mainitse kirjat taikka edes www-osoite josta
voisin tarkistaa puheesi ja heidän puheensa.
Mainitsemassasi sitaatissa oli painovirhe, piti
olla historoitsijat, eikä yksikkömuoto. Palaan
astialle, kun löydän todistetta tuolle. Enhän
merkitse kaikkea lukemaani muistiin.
http://www.smsu.edu/relst/GENA.html
Pakana hyvä, evankeliumit täydentävät toisiaan.
Jeesus puhui ristiltä useaan otteeseen. Ei ole
niin, että yksi evankeliumi olisi oikeassa ja
muut väärässä - evankeliumien kirjoittajat ovat
katsoneet tärkeiksi merkitä muistiin eri asioita.
Yksi halusi kertoa, että Jeesus huusi "Jumalani,
Jumalani, miksi minut hylkäsit?" Toinen taas
katsoi tärkeämmäksi mainita, että "Se on
täytetty." Molemmilla huudoilla oma, tärkeä
merkityksensä.
Lissu hyvä. Et näköjään tunne Raamattuasi. Ei
sillä ole väliä, puhuiko Jeesus ristiltä useaan
otteeseen vai ei. UT ilmoittaa Jeesuksen
VIIMEISIKSI sanoiksi seuraavat:
Matt. 27:46,50 "Ja yhdeksännen hetken vaiheilla
Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: Jumalani,
Jumalani, miksi minut hylkäsit? Niin Jeesus taas
huusi suurella äänellä ja antoi henkensä."
Luuk. 23:46 "Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja
sanoi: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Ja
sen sanottuaan hän antoi henkensä."
John. 19:30 "Kun nyt Jeesus oli ottanut
hapanviinin, sanoi hän: Se on täytetty, ja
kallisti päänsä ja antoi henkensä."
On se kummallista, jos et näe ristiriitaa noissa
kolmessa jakeessa. Evankeliumit ovat täynnä
vastaavia ristiriitaisuuksia. Muutamana
esimerkkinä seuraavat:
Mark. 1:12 "Kohta sen jälkeen Henki ajoi hänet
erämaahan."
Mark. 1:13 "Ja hän oli erämaassa neljäkymmentä
päivää..."
Joh. 1:35-36 "Seuraavana päivänä Johannes taas
seisoi siellä ja kaksi hänen opetuslapsistansa. Ja
kiinnittäen katseensa Jeesukseen, joka siellä
käveli, hän sanoi: Katso, Jumalan Karitsa!"
Joh. 2:1-2 "Ja kolmantena päivänä oli häät
Galilean Kaanassa ... Ja myös Jeesus ja hänen
opetuslapsensa olivat kutsutut häihin."
Voidaan siis hyvällä syyllä uskoa, että tuo
erämaakeikka on jälkikäteen lisätty, eikä pidä
yhtä totuuden kanssa.
Joh. 3:22 "Sen jälkeen Jeesus meni opetuslapsineen
Juudean maaseudulle ja oleskeli siellä heidän
kanssaan ja kastoi."
Joh. 4:2 "Vaikka Jeesus ei itse kastanut, vaan
hänen opetuslapsensa."
Kastoiko siis Jeesus vai ei? Toinen kohta samassa
evankeliumissa valehtelee. Eikö tule mieleen, että
tätäkään evankeliumia ei ole yksi kirjoittaja
kirjoittanut?
1. Joh. 3:15 "Jokainen, joka vihaa veljeänsä, on
murhaaja; ja te tiedätte, ettei kenessäkään
murhaajassa ole iankaikkista elämää,
joka hänessä pysyisi."
1. Joh. 4:20-21 "Jos joku sanoo: Minä rakastan
Jumalaa, mutta vihaa veljeänsä, niin hän on
valhettelija ... joka rakastaa Jumalaa, se
rakastakoon myös veljeänsä."
Luuk. 14:26 (Jeesus julistaa) "Jos joku tulee
minun tyköni eikä vihaa isäänsä ja äitiänsä ja
vaimoaan ja lapsiaan ja veljiään ja
sisariaan, vieläpä omaa elämäänsäkin, hän ei voi
olla minun opetuslapseni."
Jokainen voi nähdä, että Johanneksen Jeesus ei ole
sama mies kuin Luukaksen Jeesus.
Joh. 17:12 "... eikä heistä joutunut kadotetuksi
yksikään muu kuin se kadotuksen lapsi, että
kirjoitus kävisi toteen."
Joh. 18:9 "... En minä ole kadottanut ketään
niistä, jotka sinä olet minulle antanut."
Edellä käy ilmi se, että evankeliumeja
kirjoitettiin niin, että ennustukset kävisivät
toteen. Mutta väärentäjä sekoilee välillä.
Joh. 19:17 "Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän
meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota
kutsutaan hebreankielellä Golgataksi."
Matt. 27:32-33 "Ja matkalla he tapasivat
kyreneläisen miehen, jonka nimi oli Simon. Hänet
he pakottivat kantamaan hänenristiänsä. Ja
tultuaan paikalle, jota sanotaan Golgataksi - se
on: pääkallon paikaksi ..."
Niin, kantoiko Jeesus itse ristinsä vai ei?
Tuossakin näkee sen, että UT kirjoitettiin
alunalkaenkin kreikaksi. Juutalaiset tuohon aikaan
puhuivat arameaa, ei hebreaa.
Luuk. 24:51 - Luukas väittää Jeesuksen nousseen
taivaaseen samana päivänä kuin heräsi kuolleista.
Ap. 1:3-12 -Tässä väitetään, että Jeesus nousi
taivaaseen vasta 40 pv:n jälkeen.
Kumpi valehtelee?
Matt. 7:21 "Ei jokainen, joka sanoo minulle:
'Herra, Herra!', pääse taivasten valtakuntaan."
Room. 10:13 "Sillä jokainen, joka huutaa avuksi
Herran nimeä, pelastuu."
Matt. 11:7-15 "Kun he olivat menneet, rupesi
Jeesus puhumaan kansalle Johanneksesta: Mitä te
lähditte erämaahan katselemaan? (9) Profeettaako
katsomaan? Totisesti, minä sanon teille: hän on
enemmän kuin profeetta. (11) Totisesti minä
sanon teille: ei ole vaimoista syntyneitten
joukosta noussut suurempaa kuin Johannes Kastaja
(14) ja jos tahdotte ottaa vastaan: hän on Elias,
joka oli tuleva."
Joh. 1:21 (Johannes Kastajalta kysytään) "Ja he
kysyivät häneltä: 'Mikä sitten? Oletko sinä
Elias?' Hän sanoi: 'En ole'. 'Se
profeettako olet?' Hän vastasi: 'En'."
Niin, oliko Johannes Elias vai ei? Toisaalta, jos
oli, niin sielunvaellus on osa kristinuskoa.
Toisaalta, tuossahan kielletään se, että Johannes
olisi ollut. Joka tapauksessa, Raamatussa on selvä
valhe.
Listaa voisi jatkaa todella pitkään, melkeinpä
voisi käydä läpi evankeliumit jae jakeelta, mutta
tuossa on jo riittävästi todistetta.
Sovitaanpa, että kommentoin ensin muutamaa muuta
kohtaa ja vasta lopuksi, jos ehdin, tuota
ristillä huutelua.
Siis ensiksi tuo toinen mainitsemasi "ristiriita".
Markuksen evankeliumissa ei puhuta mitään Kaanaan
häistä. Markus ei siis katsonut tarpeelliseksi
mainita niitä. Myöskään tarkkaa ajankohtaa sille,
milloin Jeesus vietiin riivattavaksi, ei mainita.
Sanotaan vain, että "kohta". Sanon minäkin,
että "kohta", jos vaikkapa kuukauden, parin
kuluttua täytän vuosia ja minulta kysytään ikää.
Seuraavaksi sitten tuo kastamisjuttu. Sanotaan,
että Jeesus pikemminkin kastatti kuin kastoi. Hän
oli paikalla ja ehkäpä siunasi ihmisiä, jotka
kasteella kävivät, mutta hän ei varsinaisesti
tehnyt vesikastetta. Simppeliä, vai mitä?
Seuraavaksi esittämäsi "ristiriita" ei itse
asiassa ole mikään ristiriita. Raamattu opettaa
rakastamaan lähimmäistään niin kuin itseään.
Ihminen on Jumalan kuva, jos tapat ihmisen, tapat
Jumalan, sillä ihminen on Jumalan luoma.
Kuitenkaan sinun ei pidä rakastaa lähimmäistäsi
niin paljoa, että asettaisit hänet Jumalan ja
Jeesuksen edelle elämässäsi. Sitä Jeesus
tarkoittaa.
Seuraava, kadotukseen liittyvä "ristiriita" on
selkeä: Jeesus puhuu opetuslapsistaan, joista
yksi, Juudas Iskariot kavalsi Jeesuksen, ja
myöhemmin hirttäytyi. Hän oli tämä kadotuksen
lapsi. Seuraavassa luvussa puhutaan samasta
ennustuksesta. Siinä ei mainita enää "kadotuksen
lasta", mutta kirjoitus on toteutunut: Jeesus ei
kadottanut muita kuin sen yhden, Juudaan.
Tottakai evankeliumeissa mainitaan se, että
ennustukset kävivät toteen, sillä niinhän kävi.
Tiedätkö miksi? Koska Jeesus oli Vapahtaja,
Jumalan Poika, josta Vanha Testamentti puhuu.
Kyllä Jeesus kantoi ristinsä tavan mukaan itse,
mutta koska se oli niin raskas, hän uupui ristin
alle, ja mainitsemasi Simon komennettiin
auttamaan häntä. Ei siis ristiriitaa siinäkään.
Eikä tuossa nähdäkseni mainittu, mitä kieltä
silloiset juutalaiset puhuivat, mutta millä
kielellä vanhat kirjoitukset oli kirjoitettu?
Sitä en muista, mutta olisivatkohan hebrean
kielellä.
Nuo kohdat eivät myöskään ole ristiriidassa,
vaikka inhimillisesti ajateltuna näin on. Jeesus
oli todellakin maanpäällä 40 päivää kuolemansa
jälkeen. Hän vaelsi ihmisten seassa ja ilmestyi
omillensa. (Luuk. 24:51)"Ja tapahtui, että hän
siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet
otettiin ylös taivaaseen." Tarkoittaa sitä, että
Jeesus katosi heidän keskeltään siltä kertaa.
Missä Jeesus oli silloin, kun hän ei ollut
näkyvillä kuolemansa jälkeen? Kuka tietää. Kuka
osaa kertoa. Kuitenkin sen tiedämme, että
lopullisesti (jos ei viimeistä tuomiota lasketa)
Jeesus nousi taivaisiin vasta helatorstaina.
Room. 10:13:
12. Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä
kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on
kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka
häntä avuksi huutavat.
13. Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran
nimeä, pelastuu".
14. Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä,
johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa
siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he
voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
Taas sinä, Pakana-ystäväiseni luit Raamattua
pirun lailla, jae kerrallaan, vain, jotta
löytäsit ristiriitoja. On selkeitä eroja siinä,
kuinka Herraa huudetaan. Toiset käyttävät sitä
voimasanana, ja se taas on vastoin toista käskyä
(Älä turhaan lausu Herran, sinun Jumalasi nimeä,
sillä Herra ei jätä rankaisematta sitä, joka
Hänen nimeään turhaan lausuu.). Kun taas se, joka
todella etsii Jumalaa, huutaa Häntä avukseen
hädän hetkellä, saa avun.
Luuletko, että Johannes Kastaja tunsi olevansa
parempi kuin muut ihmiset? Luuletko, että hän
ymmärsi olevansa profeetta Elias? Ei. En minäkään
uskoisi, jos joku tulisi sanomaan minulle, että
hei sinä olet jälleensyntynyt kiinan keisari.
Uskoisitko sinä? Johannes Kastaja tunsi olevansa
huono uskovainen, syntinen ihminen, mutta Jumala
tiesi paremmin, Jeesus tiesi myös, sillä Pyhä
Henki sen hänelle ilmoitti. Tuo ei kuitenkaan
tarkoita sitä, että pitäisi uskoa
sielunvaellukseen, ei todellakaan. Raamatussa
tosin ennustetaan Eliaan palaavan maan päälle,
mutta se tarkoittaa lähinnä sitä, että tulee
toinen, joka on yhtä suuri, samankaltainen kuin
profeetta Elia.
Lopuksi, kuten lupasin, koetan selkeyttää sinulle
noita Jeesuksen viimeisiä sanoja.
Matteuksen evankeliumissa mainittiin välissä se
hapanviiniin kastettu sieni, jonka jälkeen Jeesus
Johanneksen mukaan huusi viimeiset sanansa.
Matteus ei siis kerro, että Jeesus heitti
henkensä heti, kun oli huutanut "Jumalani,
Jumalani, miksi minut hylkäsit?". 50:nnessä
jakeessa sanotaan hänen huutaneen TAAS. Huomaatko?
Luukkaan ja Johanneksen kertoman mukaan viimeiset
sanat olivat erilaiset, mutta toisaalta aika
lailla samanhenkiset. Molemmat lohdullisia ja
jokseenkin tunnelma on niissä nöyrä mutta
kiitollinen. Mistä päättelet, ettei kaikkia noita
kahta lausetta ole voitu huutaa yhdellä kertaa?
Siinä olivat ne "ristiriidat". Jumala avasi
sanansa minulle tällä kertaa ja antoi viisautta
niin, että osasin ne selittää sinulle. Yksin en
olisi kyennyt siihen.
Lissu on täysin oikeassa !Nimittäin jos
evankeliumit olisivat toistensa täydellisiä
kopioita,niin sehän se vasta saisikin epäilemään
niiden aitoutta,ja mieleen herkästi hiipisi
epäilys,että taustalle on kätketty huijaus.
Mutta juuri seikka,että evankelistat kertovat eri
tavalla kokemansa asiat vahvistaa evankeliumien
aitoutta.
Ja minä en totta vieköön voi käsittää sinun Pakana
(M)kristinuskoon kohdistuvaa vihaasi.On niin kuin
Nietzsche olisi herännyt kuolleista.Siksi
yritänkin kaikessa rakkausdessa kirjoittaa
sinulle joitakin Nietzschen viimeisiä
sanoja:"Minä yritin kieltää Luoja-Jumalan
väittäen,että maailma elää vain itselleen ja syö
omia jätteitään.Minne titaaninen uhmani johti
minut ? Samaan hornaan,johon Schopenhauerin
titaaninen kieltäminen johti-moraaliseen ja
hengelliseen nääntymykseen,tyhjyyden pohjattomaan
kuiluun.Jäljellä oli vain kaikkein tuskallisin ja
sydäntäsärkevin kysymys ja sydän,joka kysyy
itseltään,missä voin olla kotonani"? Eikä tämä
ole mistään uskovaisten kirjasta temmattu
sitaatti,vaan löydät sen Nietzschen kirjasta My
Sister and I sivulta 213.
Anteeksi Lissu,jos menin sekaamaan sinun
viestiäsi,mutta vastasimme näköjään suurin
piirtein yhtä aikaa Pakanalle.On muuten kiva kun
saa toiselta tällä tavalla tukea,eikä tarvitse
olla aina itse vastaamassa jokaiseen viestiin.
Siunausta elämääsi !
Eschaton
"Seuraavaksi sitten tuo kastamisjuttu. Sanotaan,
että Jeesus pikemminkin kastatti kuin kastoi. Hän
oli paikalla ja ehkäpä siunasi ihmisiä, jotka
kasteella kävivät, mutta hän ei varsinaisesti
tehnyt vesikastetta. Simppeliä, vai mitä?"
Eikä sanota. Raamatussa sanotaan, että Jeesus
kastoi. Mikä sinä olet sanomaan, että Jeesus ei
kastanut? Ei todellakaan ole simppeliä.
"Seuraavaksi esittämäsi "ristiriita" ei itse
asiassa ole mikään ristiriita....". Sinähän
selittelet itsekään ymmärtämättä. Jos noin haluaa
selittää, niin kaikki mahdolliset ristiriidat ja
mahdottomuudet voi itselleen selittää siten kuin
haluaa. Minä en niin tee. Minusta on fiksumpaa
reilusti myöntää, että ei tiedä tai ei ymmärrä,
kuin väkisin keksiä selityksiä, jotka eivät istu.
Kadotukseen liittyvä ristiriita? Edellisen
kappaleen kommentti käy tähänkin.
"Kyllä Jeesus kantoi ristinsä tavan mukaan itse,
mutta koska se oli niin raskas, hän uupui ristin
alle, ja mainitsemasi Simon komennettiin auttamaan
häntä. Ei siis ristiriitaa siinäkään. Eikä tuossa
nähdäkseni mainittu, mitä kieltä silloiset
juutalaiset puhuivat, mutta millä kielellä vanhat
kirjoitukset oli kirjoitettu? Sitä en muista,
mutta olisivatkohan hebrean kielellä."
Sinä taas "tiedät". Raamattu ei tue tarinaasi.
Jeesuksen aikaan juutalaiset puhuivat arameaa, ei
hebreaa. UT:n yksikään osio ei ole kirjoitettu
juutalaisten kielellä, vaan alusta alkaen
kreikaksi. Tuokin on yksi todiste UT:n
epäaitoudesta.
"Nuo kohdat eivät myöskään ole ristiriidassa,
vaikka inhimillisesti ajateltuna näin on. Jeesus
oli todellakin maanpäällä 40 päivää kuolemansa
jälkeen. Hän vaelsi ihmisten seassa ja ilmestyi
omillensa. (Luuk. 24:51)"Ja tapahtui, että hän
siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet
otettiin ylös taivaaseen." Tarkoittaa sitä, että
Jeesus katosi heidän keskeltään siltä kertaa.
Missä Jeesus oli silloin, kun hän ei ollut
näkyvillä kuolemansa jälkeen? Kuka tietää. Kuka
osaa kertoa. Kuitenkin sen tiedämme, että
lopullisesti (jos ei viimeistä tuomiota lasketa)
Jeesus nousi taivaisiin vasta helatorstaina."
Niin, ei ristiriita sillä poistu, että sinä
kiellät ristiriidan olemassaolon.
Niin, minä luen Raamattua Pirun lailla, jos löydän
sieltä ristiriitaisuuksia, tuo on jo minulle
tuttua. Tosi asia vain on, että totuus ei pala
tulessakaan. Raamatussa on suoranaisia valheita,
ja ne voidaan sieltä osoittaa.
Niin vain sinä selvitit tuon
Johannes-probleemankin. Mutta, et uskottavasti.
Jeesuksen viimeiset sanat on jokaisen luettavissa
Raamatusta, kolmella eri tavalla. Ne mainitaan
viimeisiksi sanoiksi, et sinä kykene minua
vakuuttamaan. Minä olen sen sortin uskovainen,
että todistan Raamattua Raamatulla.
Evankeliumit kertovat niin erilailla, jopa
päinvastaisesti, että se todistaa esimerkiksi sen,
että ei voida luottaa yhdenkään Jeesuksen puheen
pitävän paikkaansa. Akateemiset tutkijat ovat sitä
mieltä, että kaikki neljä evankeliumia ovat kopion
kopion kopioita samasta alkulähteestä. Niihin on
vain tehty lisäyksiä ja muutoksia matkan varrella.
Onko muka vihaa, jos raamatunlauseita vertaa
toisiinsa? Sekö on minun vihaani, jos Raamatussa
on ristiriitaisia lauseita? Jos Raamattu olisi
Jumalan erehtymätöntä sanaa, niin se kestäisi
verrata eri jakeita toisiinsa.
Tyypillistä, että uskovat aina suuttuvat, kun
heille todistetaan Raamatun avulla, että Raamattu
valehtelee. Käsittäisinkin, jos minä omasta
päästäni esittäisin herjoja, mutta minähän vain
esitin suoria lainauksia. Osoitin UT:n
valehtelevan.
Et sinä osoittanut Ut:n valehtelevan.Lissuhan
juuri kirjoitti sulle vastausessaan,kuinka sinä
olet käsittänyt asiat väärin.
Enkä minä suutu.Se kaikki mitä kerroin
Nietzcshestä oli kristillisellä rakkaudella
osoitettu sinulle,ettei sinun tarvitsisi joutua
kokemaan samaa kuin hän,sillä ainakaan minä en
voinut liikuttumatta lukea noita Nietzcshen
surullisia sanoja,niin puhuttelevat ne
ovat.Jokaisen ateistin pitäisi saada ne lukea,ja
ymmärtää millaiseen rappioon uskonnollisen
hartauden asteelle kohotettu ateismi ihmisen
johtaa.
Sinä olet sitkeä. Täytyy myöntää. Mutta juuri
siksi sinun kanssasi on niin mukava
keskustella. :)
Mikähän selityksissäni ei istunut? Kerropa
tarkemmin, niin yritän selventää VIELÄKIN
tarkemmin mitä tarkoitan. Luin nimittäin tekstini
uudestaan, ja mielestäni se oli kyllä jotakuinkin
selkeä ja ymmärrettävissä.
"Jeesuksen viimeiset sanat on jokaisen
luettavissa
Raamatusta, kolmella eri tavalla. Ne mainitaan
viimeisiksi sanoiksi, et sinä kykene minua
vakuuttamaan."
Itse asiassa vain kahdessa kohtaa mainitaan lause
VIIMEISIKSI sanoiksi. Kuten edellisessä
viestissäni kerroin, yhden
evankeliumin "viimeisten sanojen" ja Jeesuksen
kuoleman välillä on usean jakeen mittainen väli -
ja kaiken lisäksi Matteus kertoo Jeesuksen
huutaneen TAAS (synonyymi sanalle taas = jälleen,
uudemman kerran) juuri ennen kuolemaansa.
"Raamatussa on suoranaisia valheita,
ja ne voidaan sieltä osoittaa."
Minulle et ole vielä kyennyt yhtäkään
osoittamaan. Odotan mielenkiinnolla sitä päivää,
jolloin kykenet.
"Lukee kuin piru raamattua" tarkoitti ainakin
minun lapsuudessani tarkkaanottaen sitä, että
ottaa lauseen sieltä, toisen täältä (ja
yhdistelee niitä). Esimerkiksi "Jeesus käski
heidän mennä kansan keskuuteen","on aika
tappaa","menkää te ja tehkää samoin".
Tuollaiseen en minä ole syyllistynyt.
No, jos kaksikin evankeliumia ilmoittaa Jeesuksen
viimeiset sanat erilailla, niin se on jo todiste
Raamatun valehtelusta.
No, sinulle ei kai voi todstaa millään, kun ei
edes Raamatusta osoittamalla.
Kierretään kehää,ja luepa siten uudelleen tuossa
pari riviä alempana oleva viesti "Katso itse",tai
lue uudelleen Lissun viesti,jossa hän selittää
nämä evankeliumien erilaisuudet.
yksinomaan armosta, niin sehän on hyvä, koska
meiltä ei silloin vaadittaisi mitään tekoja (mm.
Jumalaan uskomista), vaan Jumala olisi rakastava
ja armollinen, ja ateistitkin pelastuisivat.
Sulta vaaditaan Jumalan teko.Jeesus sanoi:"Se on
Jumalan teko,että te uskotte häneen,jonka Jumala
on lähettänyt".
sitten venkoilemaan, sen kun ihmetellään ja
odotellaan josko Jumala tekisi 'tekosiaan', ja
tekisi 'Jumalan tekosillaan' ateisteista Jumalaan
uskovia.
Jos Jumala tosiaan tekisi näitä 'Jumalan tekoja',
niin silloin hän olisi armollinen ja rakastava.
Jumalan voisikin käydä jonkinlaisen 'kurssin',
jossa Hän opiskelisi armollisuutta ja
rakkaudellisuutta. Sen jälkeen alkaisi
ehkä 'Jumalan tekojakin' ilmaantua.
Jeesus käski myös vihaamaan isäänsä ja äitiään!
"lukee kuin piru raamattua"?
Minäkin pelastun!
Olet oikeassa ja onkin turhaa ajanhukkaa
kinastella siitä sen enempää.
Nyt vain menoksi ja iloisesti irstailemaan, koska
minä ainakin haluan nauttia tästä elämästä.
Mikäs on sitten vikana, jos vaikka kuinka yrittää
uskoa mutta ei vaan pysty (siis uskomaan).
Uskohan on tahtotila, ei siis järjellä
aikaansaatava olotila, mihin tulemista ei pysty
itse itseään "käskemään". Minun mielestäni kyse
on hiukan samanlaatuisesta tilasta kuin
impotenssissa, jossa "se" ei onnistu vaikka
kuinka tahtoisi. Valitettavasti impotenssin
suhteen minulla ei vielä ole omakohtaisia
kokemuksia, uskon suhteen kylläkin.
Impotenssinkin "parantamiseen" on omat
lääketieteelliset keinonsa, uskon osalta en
tällaisia tiedä olevan olemassa. Eli kiteyttäen:
kenen on "syy", jos vaikka kuinka haluaisi uskoa,
ei vaan "usko tule", ei vaikka kuinka rukoilisi
ja itkisi???
piru miten lukee, niin on
kristittyjenkin tulkinta omanlaisensa,
yks löytää yhtä, toinen toista itselle
sopivaa. Ja sit heitetään, että Pyhä
Henki auttaa ymmärtämään Raamattua. Vaikka
toinen toistaan neuvotaan perusteisiin, jonka
jälkeen voidaan tuomita muiden lukutavat.
Niin ainoa tapa järkevälle ihmiselle on
lobotomialeikkaus. Sen jälkeen uskoon tuleminen on
helppoa. Täysijärkinen kyseenalaistaa likaa
uskovien juttuja.
Kaikki eivät tosin tarvitse leikkausta...
Miksi Raamatusta ei saa lukea "epämiellyttäviä"
kohtia? Onko se rienausta, jos tuo esiin jotain,
mikä ei sovi yleiseen Jeesus-kuvaan?
Tämä uskonpointti näyttäisi tuottavan harmaita
hiuksia aika monelle.Kysymys ei kuitenkaan ole
kovin monimutkainen.Sinun tosiaankin tarvitsee
vain uskoa Jeesukseen,ja tämän uskon on Jumala
lahjoittanut jokaiselle Poikansa Jeesuksen
Ristinkuoleman kautta.
Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä,että Jumala
pakottaisi ketään uskomaan.Kenenkään ei siis
tarvitse yrittää itse aikaansaada kristillistä
uskoa,eikä siihen meistä kukaan kykenisikään.Se
on Jumalan lahja.
Tämä selittyy parhaiten ehkä siten,ettei meistä
kukaan kykene uskomaan ilman Jumalaa,sillä
Jumalahan on luonut sinutkin joka uskot.Miten
sitten joku saattaisi sanoa uskoa omaksi teokseen.
Otan vielä yhden mielestäni havainnollisen
esimerkin.Muurasimme tässä muutama vuosi
taaksepäin isäni kanssa savupiippua,kun isäni
kovana ateistina halusi irvailla minulle ja
tokaisi:"Saat olla saletti,että Jumala ei tätä
savupiippua muuraa,jos me emme sitä tee".Sanoin
tähän isälleni,että:"sinäkö noin sanot,jonka
Jumala on tehnyt.Kuinka sinä voit sanoa saavasi
tämän piipun valmiiksi ilman Jumalaa,jos kerran
Jumala on tehnyt sinut,joka muuraat tätä piippua".
Näin on uskonkin laita.Jumalan vaikutus
kääntymisessä ja ihmisen oma tietoinen
kääntyminen Jeesuksen Kristuksen puoleen ovat
täysin sama asia.
Ja sen jälkeen kun tämä kääntyminen on
tapahtunut,sinun hyväksesi luetaan välittömästi
Kristuksen vanhurskaus,eikä sinulta koskaan muuta
vaadita kuin tämä usko.
Niille taas,jotka sanovat,että siinä
tapauksessahan me saamme kääriä hihat ja alkaa
tekemään syntiä oikein olan takaa,jos kerraan
tämä usko pelkästään vanhurskauttaa sanon minä
Paavalin sanoilla:"Pois se"!Nimittäin sillä
tavoinhan me teemme Jeesuksesta
synnintekijän,joka nyt Henkensä kautta asuu
meissä uskovissa,eikä Hän saata syntiä tehdä,vaan
taistelee sitä vastaan lihassamme.Jos sen sijaan
minulle sattuu näitä tekosyntejä,ovat ne aina
lähtöisin minun vanhasta
olemuspuolestani "lihasta",ja ne minä saan
anteeksi,koska minulla on usko Kristukseen.
Onx tää ny sitä rienaamista, tä?
Aikalailla selittelyn makua.
Tuo jotakin uutta keskusteluun. Jos jumalaan
(jeesukseen) uskoo vain jumalan tahdosta ja
voimasta niin se ei ole silloin vapaaehtoista ja
ihmisestä lähtöisin.
Jotakin logiikkaa juttuihin, please.
Kyllähän minä toki Jeesukseen uskon,
historiallisena henkilönä. Riittääkö se
pelastukseen? Mutta jos kehotat uskomaan
Jumalaan, niin sehän on ihan pöhköä, sillä miksi
uskoa sellaiseen, jota ei ole olemassa. Sehän
olisi vain höpsöä itsepetoksella siloiteltua
itsesuggestiota. Jeesukseen uskon, ja olen
ateisti. Jos Jumala olisi rakastava tai
armollinen, niin silloinhan olisin jo kääntynyt
harjoittamaan itsesuggestiota, ja suggeroinut
itselleni 'mielikuvitusrakastajan'(Jumalan)!
Perusta ja nyanssit, siinä on hienoinen ero.
Jokainen saa tietysti lukea ihan miten huvittaa,
mutta uskoa tuo tapa ei vie eteenpäin.
Tuli näköjään kaksi kärpästä yhdellä iskulla.
Saa lukea, mutta koen sen leikkimisenä tai
tyhmyytenä.
Jumalallisen suurta ja iankaikkista rienaamista.
Kiitos. Puit sanoiksi sen mitä ajattelen.
Onko todellakin niin että vaikka kuinka tekisimme
syntiä maan päällä niin sillä ei ole mitään
merkitystä?
Onko todellakin niin että mikään tekemämme ei
vaikuta?
Entistä oudompaan valoon joutuu tämä
sadunkertojien uskonto
Saattaapi kuulostaa ensialkuun helpolta mutta
turhaan ei puhuta leveästä ja kapeasta tiestä.
Siinäpä se on!
Miksi asiat täytyvät olla kuten pääpappi sanoo?
Tämä on yksi parhaita aivopesun keinoja!
Vapautta ajatteluun toivoisi myös muilta
uskovilta tai uskomattomilta.
Kaikki ei ole selitettävissä vanhan kirjan oppien
mukaan, on myös kyettävä itse ajattelemaan.
Tämä omaehtoinen ajatteluhan on uskonnoissa
yleensä kielletty, joku voi vaikka huomata, että
tämähän on huijausta!
Niinpä, ja juuri sentähden itse oon aina jollakin
tavoin rinnastanut uskonnot ja poliittiset
ajatukset toisiinsa. Uskontojen ympärille on
organisoitunut kirkkokuntia, lahkoja jne. jne.,
poliittisten ideologioiden ympärille
puolueorganisaatiota ym. ym... Näissä kaikissa on
peruselementtinä tiettyyn kaavaan pääideologien
paketoimat "perusaksioomat", joita sitten eri
organisaatiot hyödyntävät yhteiskunnallisesti.
Lopputulos on heterogeeninen joukko "susilaumoja"
jotka ulvovat johtajiensa tahtiin. Noo, aivan
ymmärrettävää ja hyväksyttävääkin, kun muistaa
että ihminen on sosiaalinen olio, joka saa
tyydytystä siitä ulvomisesta ja on vielä valmis
siitä huvista maksamaankin. Mitäpä sitä
moittimaan, kaikella huvilla on hintansa.
Kiitän ymmärryksestäsi ja kiitän siitä että olet
ylipäätään ollut kiinnostunut mielipiteistäni ja
kirjoituksistani.
Kirjoituksessasi sydämesi puhuu hyvää ja
kauniisti. Kirjoituksessasi näkyy aito rakkaus
Jumalaan ja halu ymmärtää kokonaisuutta - Luojaa.
"Raamattu nimenomaan painottaa ihmisen pelastuvan
yksinomaan armosta ts.ilman mitään hyviä tekoja
tai ominaisuuksia"
Ei rakas ystävä, kukaan ei voi turvata tekoihin
joita ei ikinä tehdä. En väitä että joutuisit
kadotukseen tekemättä hyvää mutta ymmärrä
kokonaisuus. Olet - tulet aina olemaan - osa
Jumalan kokonaisuutta.
Raamattu ei ole huono kirja - päinvastoin -
Raamattu on täynnä syvää viisautta.
Jos opiskelet tuoreimman lakikirjan niin
tarkoittaako se sitä että tiedät parhaiten mikä
on oikein? Vaikka siteeraat Raamattua kuin
juristi lakikirjaa (monet toisaalta siteeraavat
huomattavasti enemmän) tiedät ettei laki
absoluuttisesti sisällä oikeutta.
Oikeus löytyy ymmärryksestä, oikeus löytyy
ilosta, hyväksymisestä ja siitä, että jätät
tuomitsematta vaikka se olisi mahdollista.
Oikeus on rakkautta ja rakkaus on oikeutta.
Raamattu on tie...hyvä tie niille jotka
ymmärtävät miten tiellä edetä. Kuitenkaan
Raamattu tai Jumala ei sulje pois niitä jotka
tahtovat kykyjensä mukaan olla mukana.
Jumala on ilo, totuus, vapaus ja rakkaus.
Ajattele elämää laajemmassa merkityksessä, Jumala
on joutunut tekemään niin jo pitemmän aikaa.
On helppoa taivutella lauseita ja käydä oikeutta
siitä mikä kirjoitus juridisesti on oikein,
pätevä ja oikeaksi todistettu.
Voidaan myös käydä käräjiä siitä onko
kristinuskon perusperiaatteet pohjattu
Egyptiläisiin, Persialaisiin tai muihin-
vanhempiin - uskonkäsitteisiin. Nämä ovat
seikkoja joilla ei ole merkitystä siihen onko
Jumalaa olemassa.
Jos Jumala on olemassa...ja jos Jumala todella
vastaa koko maailmankaikkeuden olemassaolosta,
säännöistä ja oikeutuksista, niin Jumalan
toimivalta on niin laaja ettei sitä
yksinkertaisesti kykene kukaan edes ymmärtämään.
Jos Jumalaa ja ihmistä edes pyritään asettamaan
rinnakkain, niin ajattele tilannetta jossa
yliopiston professori opettaa banaanikärpäselle
ydinfysiikkaa. Ei kieltä, käsitteitä, kulttuuria
tai yhteistä ymmärrystä. Silti professori
opettaa...ilman odotuksia.
Kyllä Jumalan voi oppia tuntemaan.Hänhän on
ilmestynyt meille Pojassaan Jeesuksessa.Raamattu
sanoo näet,että Hänet(Jeesus)havaittiin
olennaltaan ihmiseksi,vaikka Hän oli totisesti
myös Jumala samassa persoonassa.
Kun otit esimerkiksi tuon banaanikärpäsjutun,niin
siitä tuli mieleeni toinen vähän samankaltainen
tarina.
Jos näet tiellä muurahaiskeon ja sitä kohti
tulevan täryjyrän ja siten tuhon.Jos sinä
rakastaisit noita muurahaisia,niin sinä voisit
vaikkapa tekeytyä yhdeksi muurahaiseksi
muurahaisten joukkoon,mutta se ei auttaisi niitä
vielä yhtään.Siten olisit lisännyt niiden
lukumäärää vain yhdellä.Toinen vaihtoehto olisi
säilyttää ihmisymmärrys,opiskella muurahaisten
kieli ja tekeytyä muurahaisen kaltaiseksi ja
sanoa muurahaisille:"Let`s go viisi metriä
vasemmalle".Täten ne muurahaiset,jotka uskoisivat
puheesi pelastuisivat.
Juuri näin teki myöskin Jumala.Hän
näki "täryjyrän" tulevan,ja Hän rakasti
suunnattomasti luomiaan ihmisiä,vaikka nämä
olivat kääntyneet Hänen vihollisikseen.Hän tuli
Pojassaan maan päälle ja kertoi miten jutut on.Ja
ennen lähtöään täältä Hän lupasi,ettei Hän
jättäisi ihmisiä orvoiksi,vaan,että Hän palaisi
niitten luokse,jotka uskovat takaisin Pyhän
Henkensä välityksellä.
Ja nyt tämä Hänen lähettämänsä Pyhä Henki opettaa
tuntemaan Häntä itseään,Raamatun sanojen ja
muiden asioiden kautta.Ja juuri siksi olen
painottanut useissa viesteissäni,että Raamattu
pysyy täysin salattuna ja ristiriitaisena kirjana
niille,joilla ei ole Pyhää Henkeä.
Eikä tämä ole mitään sokeaa uskoa.Kun Pyhä Henki
opettaa ihmistä,niin sinä saat olla tuossa
tapahtumassa mukana käyttäen kaikkia
rationaalisia kykyjäsi.Sanonpa tähän loppuun
erään Anglikaanisen kirkonmiehen ja tiedemiehen
sanoilla että:"Jumala on luonut meidät
rationaalisiksi olennoiksi,jotta me voimme uskoa".
Ketään ei siis pyydetä Jumalan seurakuntaan
sanoen:"tervetuloa,ja jättäkää tullessanne aivot
hattunaulakkoon.Usko ei täten ole mikään
oljenkorsi,johon herkkäuskoinen ihminen
tarttuu,kun hänellä ei ole apua muusta,vaan se on
ainut rationaalisuuden ehto. Minä ainakin olisin
lähtenyt oitis kalppimaan,jos se ei olisi pitänyt
paikkaansa.
Kokeilkaa kaikki ja te tulette tuntemaan onko
tämä oppi Jumalasta vai puhunko minä omiani!
siis kokeilla? Ei ole millään
muotoa 'rationaalista' kokeilla
jotain 'horoskopiaa'. Parempi olisi kokeilla
vaikkapa jotain 'uusia ajatuksia' vanhojen ja
viettienergiaa yllyttävien uskontojen asemesta.
Ei omiin ajatuksiinsa uskominen niin upeaa ole,
se on pikemminkin este ymmärryksen kehittymiselle.
Ei usko ole rationaalista, vaan toimivaa
itsesuggestiota niille, jotka sitä
joihinkiin 'ongelmiinsa' tarvitsevat. Parempi
olisi opiskella ja ymmärtää, kuin suggeroida
itsensä uskomaan johonkin 'hörömömpsikseen'.
Sanoin jopa niinkin-jos huomasit-että kristinusko
on anoa rationaalisuuden ehto.Nimittäin ilman
uskoa et voi tietää hökäsen pölähtämää
siitä,mistä olet tänne tullut,kuka olet,mikä on
elämän tarkoituksesi,ja laajemminkin,mikä on koko
universumin tarkoitus.
Kaiken maailman
evolutionistit,hömppäuskonnot,mainitsemasi
horoskoopit jne.ovat kyllä tarjoamassa sulle
teorioitaan,mutta rationaalisuutta niissä ei ole
häivääkään.Ne ovat pelkkiä ihmismielen
illuusioita tai epäjumalia.
Tämä Pyhään Henkeen uskominen ei ole mitään
sellaista kuin johonkin horoskooppiin
uskominen,sillä kun uskot Pyhään Henkeen,niin
Jumala(jonka olemassaoloa epäilet)tulee sinun
luoksesi itse Pyhässä Hengessään.Tätä kokemusta
et voi olla havaitsematta.Siksi kehoitin
kokeilemaan.Eihän se maksa penniäkään !
Mitä ne ovat?
Ilman kristinuskontoa(tai ilman mitään muutakaan
uskontoa), voin oikein hyvin tietää, mistä olen
tänne tullut jne... Olen tullut tänne maailmasta,
jonka osa siis olen. Maailma on taas ollut
(jossakin olomuodossa) aina olemassa, eikä
maailma ole mistään 'tullut'. Tarkoituksia
maailmalla on niin monia kuin on tarkoituksien
antajia, eli eri eläinyksilöitä(mm.
ihmisyksilöt). Uskonnot, mm. kristinuskonto, on
ihmismielen luoma illuusio, ja muutkin ihmisten
keksimät Jumalat ovat illuusioita ja epäolevia.
Vähän hassusti kehotat minua uskomaan
johonkin 'mielikuvituskaveriin', vaikka juuri
sanoin että olen ateisti. Ei ole alkuunkaan
rationaalista uskoa johonkin, jota ei ole.
Jeesus sanoi vähän ennen
Ristiinnaulitsemistaan,että:"Nyt käy toumio tämän
maailman ylitse;nyt tämän maailman ruhtinas pitää
heitettämän ulos".Ja juuri sillä hetkellä kun
Jeesus oli rakastanut meitä loppuun asti,ja antoi
henkensä Isänsä käsiin kävi tuomio tämän maailman
ylitse.Maailmanloppu tai historianloppu on siis
jo täysin toteutunut ja täyttynyt
historiallisessa henkilössä Jeesuksessa
Kristuksessa,vaikka me nyt elämmekin
paradoksaalisesti historiassa sen "lopun" tuolla
puolen.
Tältä maailmalta,sen kuninkailta,hallitsijoilta
ja itse Perkeleeltä on siis riisuttu kaikki
aseet.Ne ovat hampaattomia,samoin kuin kaikki
ne,jotka näitten epäjumalien joukossa
matkaavat.Hyöty on siis siinä,että uskomalla
Jeesukseen siirryt tuon tuomion ulkopuolelle,ja
sinusta tulee taivaan valtakunnan kansalainen.
Ja nyt ei enää mene kauan,kun tulee lopullinen
tilinpäätös,ja Jeesus saapuu takaisin
kirkkaudessaan.Hän ei siis enään tule ratsastaen
aasintammalla,vaan nyt hänellä on vaipassaan
kirjoitettuna nimi:"Kuningasten Kuningas ja
herrain Herra".Silloin ei enää ole aikaa muuttaa
mieltään.
Ja mitä ihmettä te menetätte,te jotka tahdotte
niin kovasti pitää kiinni tästä näkyväisestä
maailmasta.Katsokaa ruumistanne,kuinka heikko ja
hauras se on.Tarvitaan vain pieni
esim.aivoverenvuoto,ja peli on pelattu.Katsokaa
sieluanne,kuinka se on usein ahdistunut ja
rauhaton.Eikö jo nämä seikat huomioonottaen
kannattaisi kokeilla Jeesusta,joka on luvannut
muuttaa meidän alennustilamme ruumiin kirkautensa
kuvan kaltaiseksi,sillä voimallaan,jolla Hän voi
myös tehdä kaikki itsellensä alamaiseksi.Ja
edelleen Hän on hajoittava uskoviensa maalliset
majat maahan,ja antava niiden tilalle
iankaikkisen majan taivaissa.Eikö tässä jo ole
syitä riittämiin?
Jos minä itse en pitäisi näitä tosiasioina,niin
luulisitteko,että minä vain huvikseni
kirjoittelisin tänne(kun ei sattuisi olemaan
muutakaan tekemistä käsillä).
Vastatkaa siis tuohon täysin pyyteettömään
Jeesuksen rakkauden kutsuun myöntävästi,sillä
mitään muuta tosirakkautta ei tällä telluksella
olekaan.
Tästä Jumalteoriaan uskomisesta onkin siis vain
niille, joilla on ylikorostunut
eloonjäämisvietti, ja jotka eivät suostu
nöyrtymään siihen asiaintilaan, että kuollessamme
tietoisuutemme ja kokemuksemme sammuvat eli
loppuvat. Aineemme palautuu kiertoon, ja
ajatuksemme hajoavat lopullisesti.
Eihän Jeesuksen rakkaus voi olla aitoa, kun Hän
pyytää meiltä tekoja(mm. uskomista), eikä armahda
eikä rakasta meitä pyyteettömästi.
Jeesuksen 'rakkaus' on epäaitoa ja ehdollista.
Armohan pelastaa meidät kaikki, eikä meidän
tarvitse kaikkien hurahtaa. Kyllä niitä
hurahtaneita on riittävästi!
Näkeehän sen siitä, että vastaus on aina
sivunmittainen kopio raamatusta, tai
raamatuntulkintaoppaasta.Tulkintaopas täytyy
olla, koska muuten jokainen voi tulkita sen
omalla tavallaan!
Se, että pidät jotakin tosiasiana, ei todista
asiaa todeksi.
Juuri tällä lauseellasi sinä oivasti
todistat,ettet tiedä mitään olemassaolostasi ja
sen suhteesta maailmaan.Olet pimeässä hapuileva
ihmispolo,jolleka Jeesus tahtoisi tuoda
valon.Annatko sinä ?
Tuolla kirjoituksellasi todistit, että olet
päällepäsmäri lähetyssaarnaaja, joka väkisin
tuputtaa uskontoaan muille.
Olenhan juuri aiemmissa viesteissäni sanonut,että
tämän uskonkin sinä saat lahjana.
Meidän ihmisten toisiamme kohtaan osoittama
rakkaus on aina pyyteellistä.Me toisin sanoen
emme osaa rakastaa haluamatta jotakin
vastineeksi.Ja kun me teemme hyviä tekoja,niin
motiivimme ovat aina poikkeuksetta väärät.Tämän
seikan voit vaikka tarkistaa tukeutumatta
ollenkaan kristittyihin.Sinun tarvitsee lukea
vain Albert Camusin kirja "Putoaminen".Siinä
Camus mielestäni kuvaa aika hyvin ihmisten
tekojen raadollisuuden.
Jumalan rakkaus ilmenee juuri Jeesuksessa,jossa
persoonassa Jumala tuli itse maan päälle ja kärsi
meille ihmisille kuuluvan rangaistuksen meidän
puolestamme häpeällisellä ristinkuolemalla,niin
ettei kenenkään tarvitsisi joutua kadotukseen.
Saatat tietenkin kysyä,etteikö Jumala sitten
voisi vielä mennä askeleen pidemmälle ja pelastaa
ihmiset vastentahtoisesti ? Mutta ei Hän
mene,sillä hän ei halua iankaikkisuuteen
kumppaneikseen ihmisiä,jotka ovat siellä
pakosta.Eikä Hän halua kenenkään palvelevan Häntä
pakosta toisin sanoen lainalaisena.
Jos sinulla olisi ja saattaa tietenkin ollakin
lapsia,niin tahtoisitko sinä heidän tottelevan
sinua vapaaehtoisesti,vai olisiko sinun
mielestäsi parempi,että joutuisit pelottelemaan
heitä yhtenään piiskalla saadaksesi heidät
tekemään oikein ?
Jos en tiedä mitään olemassaolostani ja
olemassaoloni suhteesta maailmaan, miten voin
kirjoittaa tämän? Kyllä minä tiedän missä ja
miten olen, pimeyttä sen sijaan en ole löytänyt.
Todennäköisesti onkin niin, että
käytät 'kristillisiä' fraaseja huomaamatta
niiden 'harhaisuutta', ja siksi hapuilet
pimeydessä, josta voit päästä tosin päästä pois
löytämällä Suuren ja Todellisen ateistisen
Rakkauden, ilman ehtoja.
Olet päälle päsmäri Pakana,joka yrittää väkisin
tuputtaa pakanuuttaan muille.
Enhän toki henkilökohtaisesti kenellekään. Sinä ja
muut hihhulit yhdelle henkilölle osoitetuissa
viesteissänne tuputatte homeista uskoanne.
Jumalalla sitten silloin on, kun Hän ei tahdo
minun pelastuvan, vaan haluaa minua helvetissä
kiduttaa? Nimittäin jos(ja kun) Jumalan rakkaus
on pyyteellistä ehto-eli epärakkautta, ja jos
minun on pakko uskoa pelastuakseni, niin miksi
Jumala ei sitten anna minun uskoa? Viittaat
lapsiin. Jos olisit Jumala, niin tahtoisitko että
ateistit tottelisivat
sinua 'vapaaehtoisesti'(tahtosi mukaisesti), vai
olisiko sinun mielestäsi parempi, että joutuisit
pelottelemaan heitä yhtenään kadotuksella
saadaksesi heidät 'oikeaan uskoon'?
Missähän se 'uskonlahja' oikein on, kun me
ateistit emme sitä havaitse?
Saat olla varma,että Jumalan puolelta sinun
uskomisellesi ei ole mitään esteitä.Jos niitä
on,niin ne ovat omassa olemuksessasi.
Ei Jumala ei tahdo kenenkään pelastuvan vasten
tahtoaan.Vaan Jumala kunnioittaa ihmisen omaa
tahtoa niin pitkälle,ettei hän ryhdy tekemään
kenestäkään väkisin lastaan.Sitäpaitsi se olisi
Jumalalle jopa mahdotonta! Hän on näet se mikä
Hän on,eikä näin ollen toimi,eikä voi toimia
itsekään persoonallisuuttaan vastaan.Esimerkiksi
Jumala on kyllä kaikkivaltias,muttei silti tee
kaikkea mitä voisi vallallaan tehdä,sillä
silloinhan univesumi sortuisi kaaokseen,vaan
Häntä sitoo Hänen oma persoonansa,niin kuin
Raamattu sanoo,että itseänsä kieltää Hän ei saata.
Siis sen pidemmälle kuin mitä Hän meni
ristinkuolemassaan,Hän ei mene.
Mikäli olen vähänkään oikein seurannut sinun
viestejäsi,niin sinähän se olet ollut
tyrkyttämässä homeista pakanuuttasi vähän
kaikille.
Sitäpaitsi,näyttää olevan niin,että sinä olet
aina heti tunkeutumassa jokaiseen
keskusteluun,heti kun saadaan jotain asiallista
aikaiseksi.
Luitko muuten tuolta ylempää,missä vertasin sinua
Nietzscheen ?
siis minun itseni tuottama, vai onko Jumalalla
ollut vaikutusta siihen millainen olen? Eihän
minun olemukseni ole minun luomani, vaan Jumalan,
jonka kuva minunkin pitäisi olla! Jos siis
Jumalalla on sellainen 'vastentahto' että Hän
tahtoo 'itseään vastaan', eikä tahdo minua
pelastaa, niin miten tämä olisi Jumalalle
mahdotonta? Jos Jumalalla on
sentyyppinen 'sementoitu' persoonallisuus, kuin
annat ymmärtää, niin Hän ei voisi siis koskaan
oppia aitoa rakkautta ja pyyteettömyyttä, jossa
Hän rakastaisi ja armahtaisi meitä ateistejakin.
Jos Hän ei mene pidemmälle 'rakkaudessaan', niin
täytyy odottaa syntyväksi rakastavampaa ja
armollisempaa Jumalaa.
Kun sanoin,ettei Jumala pelasta ketään vasten
tahtoaan,niin tarkoitan tällä "vasten tahtoaan"
sinun enkä Jumalan tahtoa.Sori jos olen
kirjoittanut epätarkasti.Myönnän kyllä,että
tuosta minun lauseestani voi saada helposti
väärän käsityksen.
että jos minulla on jokin tahto, niin sen on
oltava nyös Jumalan tahto, jos Jumala on
ns.kaikkivaltias! Jos
Jumala 'kaikkivaltiudessaan' tahtoo, että minun
tahtoni on 'vastoin Jumalan tahtoa', niin mitä
muuta 'minun tahtoni' on kuin Jumalan tahtoa? Ja
minkä takia Jumala tahtoo tuomita minut
kadotukseen ateismini tähden, jos Jumala
kerran 'rakastaa' minua? Jumala ei siis ole
armollinen eikä rakastava, koska se on vastoin
Hänen tahtoaan.
Jumala ei tahdo tuomita sinua kadotukseen vaan
nimenomaan pelastaa sinut siltä.Sinun oma
luontosi tuomitsee sinut kadotukseen,sillä
ateismillasi sinä osoitat olevasi
itseriittoinen,Jumalasta riippumaton persoona.Lue
tuolta ylempää Pakanalle osoittamani
viestin "Katso itse" alta yhden maailman
kuuluisimman ateistin viimeisimpiä sanoja.
Sinua kristillisellä rakkaudella siunaten!
Eschaton
voi olla vain sellainen ihminen, joka luulee
olevansa itselleen syötetyistä uskonnoista
riippumaton, MUKA aitoon rakkauteen ja armoon
uskova ihminen, joka ei tahdo nähdä lähimmäisten
(ateistien) raakaa kiduttamista, vaan uskoo
Jumalan(valheelliseen) rakkauteen täysin sokeasti
ilman armollisuutta, eli pelastumista ateismissa.
En voi koskaan olla 'itseriittoinen', sillä voin
olla olemassa vain siksi että maailma on(ja on
aina ollut) olemassa.
No, Nietzche oli sentään arvostettu filosofi. JA
historiallinen henkilö.