Helvetti ei ikuinen (?)

http://www.theshop.net/gjess/thebiblehell.htm

Tuossa on aika kattavan näköinen
englanninkielinen tutkimus aiheesta. Jos joku
aikoo lukea sen, niin kommentit tervetulleita.
(Aion kyllä itsekin lukea paremmalla ajalla.)

Tutkimuksen pääprinsiippi näyttää olevan se, että
oppi ikuisesta helvetistä on epätosi ja pääosin
käännösvirheen aikaansaannosta.

-aadee
11464
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Tämä on aivan totta ja olen sen useaan kertaan
tälläkin palstalla esille tuonut. Raamattu puhuu
AIOONISESTA eli "aikakautisesta" helvetistä. Aion
on kreikkaa ja tarkoittaa epämääräisen pituista,
rajallista aikaa. Myös monet muut kohdat
Raamatussa viittaavat helvetin rajalliseen
kestoon. Synneillä on ensinnäkin mittansa, jonka
Jeesus täytti ristillä "Se on täytetty".
Muutoinhan hän olisi ristillä vieläkin. Jeesus
itse puhuu siitä, kuinka eri ihmiset saavat
kuoleman jälkeen erilaisia rangaistuksia. Jotkut
enemmän, jotkut vähemmän lyöntejä. Olipa niitä
siis kuinka paljon tahansa, niitä on aina
rajallinen määrä eikä ketään rangaista
kohtuuttomasti.

Keskiajalla, kun haluttiin pelotella ihmiset
kuuliaisiksi alamaisiksi, opetettiin, että
helvetistä ei muka koskaan pääse pois.

Äänestä
  • Olisikohan sinulla sitten jonkunlaista näkemystä
    siitä, mitä tapahtuu ihmisen päästyä pois
    helvetistä?

    Tähänhän löytyy pääasiassa kai kahdenlaista
    opetusta. Toisen mukaan kaikki pääsevät lopulta
    taivaaseen, toisen mukaan taas helvetti-
    rangaistuksen jälkeen kuollaan lopullisesti.

    -aadee

    Äänestä

  • aadee kirjoitti:

    Olisikohan sinulla sitten jonkunlaista näkemystä
    siitä, mitä tapahtuu ihmisen päästyä pois
    helvetistä?

    Tähänhän löytyy pääasiassa kai kahdenlaista
    opetusta. Toisen mukaan kaikki pääsevät lopulta
    taivaaseen, toisen mukaan taas helvetti-
    rangaistuksen jälkeen kuollaan lopullisesti.

    -aadee

    Nuo kaksi mainitsemaasi teoriaa eivät ole ainoita
    mahdollisia vaihtoehtoja. Itse lähden siitä, että
    koska mielestäni Raamattu puhuu sen verran
    selkeästi jälleensyntymisen puolesta ja koska
    nykyjuutalaisuuteen edelleenkin tuo käsitys
    kuuluu, ratkeaa ongelma tätä kautta.

    Jälleensyntymiseen viittaavia kohtia Raamatussa
    ovat mm. kohdat, joissa Jeesus mainitsee Johannes
    Kastajan olevan yhtä kuin profeetta Elia. Myös
    opetuslapset pohtivat sitä, kuka Jeesus kenties
    on aikaisemmin ollut ja sitäkin, mitä pahaa
    sokeana syntynyt mies kenties on tehnyt, kun
    hänen piti sokeana syntymän.

    Jälleensyntyminen oli alkuseurakunnassa aivan
    luonnollinen asia. Vasta vuoden 553
    Konstantinopolin kirkolliskokouksessa sen
    opettaminen seurakunnissa kiellettiin Itä-Rooman
    keisari Justinianuksen mahtikäskyllä. Tätä
    keisarin käskyä suuret kirkot edelleenkin pitävät
    tärkeämpänä, kuin Jeesuksen ja hänen
    apostoliensa opastuksia.

    Äänestä

  • K.T.S. kirjoitti:

    Kiitos vastauksesta, mutta entä mikähän lienee
    helvettiin joutuneen ihmisen lopullinen kohtalo
    sen jälkeen, kun viimeinen tuomio on julistettu?
    Käsittääkseni siinä vaiheessa vanha maa on jo
    hävitetty ja on jäljellä enää paratiisi sekä
    helvetti. Eli koska helvetti ei ole ikuinen,
    pitäisi lopullisen ratkaisun mielestäni perustua
    kuitenkin jompaan kumpaan noista kahdesta
    teoriasta. Vai?

    Vastaan niin kuin olen asian Raamatun ja muunkin
    asiaan liittyvän lähdekirjallisuuden avulla
    ymmärtänyt.

    Tuossa kyseisessä vaiheessa (viimeinen tuomio) on
    kyse siitä, että maapallo ikään kuin
    "eterisöityy" ja ne sielut, jotka kykenevät tuota
    eterisöitymistä seuraamaan nousevat ikään kuin
    seuraavalle tasolle (Uusi Jerusalem, Uusi Maa
    jne.). Tämä kaikki on osin vertauskuvallista ja
    vaikeaselkoista.

    Ne sielut, jotka eivät kykene seuraamaan tuota
    eterisöitymistä jäävät ikään kuin "luokalle"
    aiooniseen eli maailmankautiseen vaivaan. Siihen
    samaan vaivaan, jossa me nytkin olemme tässä
    nykyisessä maailmankaudessa (aionissa). Teosofian
    mukaan demonihenget (tämän maailman eli "aionin"
    herrat) ovat noita "edellisen ikäluokan" luokalle
    jääneitä oppilaita, jotka nyt vuorostaan
    "koulukiusaavat" meitä pienempiä.

    Kysymys: mitä siitä seuraa,kun "sokea toista
    sokeaa opastaa? Eivätkö he molemmat putoa
    kuoppaan?"

    Äänestä

  • rami kirjoitti:

    Kysymys: mitä siitä seuraa,kun "sokea toista
    sokeaa opastaa? Eivätkö he molemmat putoa
    kuoppaan?"

    Ilmankos sinä sinne putositkin kun puhut niin
    kokemuksen syvällä rintaäänellä.

    Äänestä

  • K.T.S. kirjoitti:

    Ilmankos sinä sinne putositkin kun puhut niin
    kokemuksen syvällä rintaäänellä.

    Se koira älähtää,johon kalikka kalaahtaa,sanotaan.

    Äänestä

  • rami kirjoitti:

    Se koira älähtää,johon kalikka kalaahtaa,sanotaan.

    Ennenkuin joku takertuu pilkun...
    korjaan edellisen kirjoitusvirheeni.Piti sanomani
    että: SE KOIRA ÄLÄHTÄÄ,JOHON KALIKKA KALAHTAA.

    Äänestä

  • rami kirjoitti:

    Ennenkuin joku takertuu pilkun...
    korjaan edellisen kirjoitusvirheeni.Piti sanomani
    että: SE KOIRA ÄLÄHTÄÄ,JOHON KALIKKA KALAHTAA.

    Ainoa koira joka täällä oksennukselleen palaa
    olet sinä.

    Äänestä

ikuinen se helvetti. Raamatussa sanotaan, että
"ikuinen itku ja hammasten kiristys"

Sellasta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

aadee kirjoitti:

http://www.theshop.net/gjess/thebiblehell.htm

Tuossa on aika kattavan näköinen
englanninkielinen tutkimus aiheesta. Jos joku
aikoo lukea sen, niin kommentit tervetulleita.
(Aion kyllä itsekin lukea paremmalla ajalla.)

Tutkimuksen pääprinsiippi näyttää olevan se, että
oppi ikuisesta helvetistä on epätosi ja pääosin
käännösvirheen aikaansaannosta.

-aadee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu