Heinistä saattaa tulla uhka omalle joukkueelleen eilisen perusteella. Typerä jankkaaminen ja toisen keskeyttäminen väittelyssä ei ole oikea tapa.Pitäisi jaksaa kuunnella toisen asia loppuun ennenkuin sanoo yhtään mitään. Taisi joukkue innostua liikaa Heinin voitosta, edestään lyötää. Muutenkin ei ole kilpailun aihe saati sitten näyttää moista riitelyä...
säälittävää
defjam
2379
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Niin siinä saattaa käydä ja asiatonta järjestää edes tollaista väittelyä, jossa vaan sitten aiheutetaan joukkueiden välille riitaa ja kyräilyä. Minä tähän asti pidin Heiniä järkinaisena, mutta meni hiukan överiksi, kun alkaa nyt kyselemään syitä, miksi Jouni tiputettiiin. Eihän Jouni enää ole edes kisassa ja vielä eri joukkueessa kuin Heini joten Heiniltäkö se olisi lupa pitänyt kysyä kenet Ankkuri heittää yli laidan. Hölmöä touhua.
Riikka varmasti nauttii, kun sai selvästi Heinin ärsyyntymään, ei hitto olisi edes itkenyt. Ahdin kanssa sentään pokka piti, mutta ei tuo mitään väittelyä enää ollut kun ei edes kuunnellut mitä Ahti yritti sanoa vaan koko ajan vaimensi Jounijankkauksellaan. Ikävää Heinin kannalta, meinasin äänestää kapuksi, nyt en kyllä tiedä, taitaa mun äänet mennä Juhalle. Tämäkö seikkailua, ei siltä näytä enää..hohhoijaa
Kaiken lisäks Heini parku et Jouni oli vahvempi ku muut ettei sitä olis sen takia saanu äänestää. Mutta tais Heiniltä unohtuu että Jouni äänesti vahvimman ensimmäiseksi pois, eikä sitä ketä olis halunnut lähtee.
Ei mulla muuten mitään Heinii vastaan, mut on se niin älytöntä parkua ja huutaa telkkarissa tolleen! Taitaa Heini olla ylpee "väittely" tilanteesta kun kattoo sitä nauhalta >:)