Noblessa-keittiöt

raksaaja77

Hei,

Onko kellään kokemusta Keittiömaan Noblessa-keittiöistä?

144

50279

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • heips. Meidän keittiö tuli sieltä. Lähetin kuvat sähköpostilla keittiöstä ja myyjä teki valmiiksi suunnitelman ja lähetti minulle takaisin s.postilla. Sovimme ajan ja lähdimme käymään hämeenlinnassa kun asumme jyväskylässä asti. Teimme pieniä muutoksia suunnitelmaan paikanpäällä ja sovimme kaupat. Keittiö tuli niin kuin soveimmekin aikataulussa. Laatu on aivan loistavaa!! Verrattavissa puustelliin. Otimme kaikkiin oviin hidastateet ja ym härpäkkeet. Puiset aterin laatikot laatikoihin ja likueste matot saarekkeen vetolaatikoihin. Siitä huolimatta hinta oli neljä tuhatta euroa halvempi kuin muiden keittiöfirmojen tarjoukset. Ainoa miinus joka sitten sattui oli että rungot piti olla harmaat mutta saapuivatkin valkoisena. He valittivat tapahtunutta sillä niitä ei edes heillä valmisteta harmaina. Tämä oli myyjän virhe. Mutta eipä tuo nyt haittaakkaan. Meillä on siis 6 metriä pitkä saareke , korkeakiilto oveilla ja 3 metriä kaappiriviä vastakkaisella seinällä. Jossa on apteekkarin kaapit ja maitolasiyläkaapit... todella tyylikkään kokonaisuuden osasi tämä nainen valmistaa.

      • raksaaja77

        Kiitokset viestistäsi! Saako heiltä korkeakiiltoisia lakattuja vai kalvo-ovia?

      • saksalainenkeittiö

        Myyjän virhe joka olisi pitänyt tunnustaa että on tilannut vääränväriset rungot tehtaalta. Väite ettei ole harmaita saatava ei pidä paikkaansa koska valikoimista löytyy useita harmaan sävysiä runko vaihtoehtoja. Reklamaatio päälle ja uudet rungot tilaukseen on asiakkaan oikeus. Tiedän asian koska itselläni on samalta tehtaalta tullut 2kk sitten keittiö.

      • ?

        Hei.Missä Hämeenlinnan liike sijaitsee?

      • Tarjouksen hakenut

        ja höpölöpölöpö...

      • sepeteus22

        Eikö sinulla ole muuta tekemistä?? Eihän se materia siitä lisäänny että tuote oikean värinen ja se mikä tilattu. Virhe on aina virhe ja asiakas on oikeassa!

      • Anonyymi
        Tarjouksen hakenut kirjoitti:

        ja höpölöpölöpö...

        Ostan mieluummin kotimaisen Puustelli -keittiön, kuin jonkun ulkomaalaisen.

      • Anonyymi
        saksalainenkeittiö kirjoitti:

        Myyjän virhe joka olisi pitänyt tunnustaa että on tilannut vääränväriset rungot tehtaalta. Väite ettei ole harmaita saatava ei pidä paikkaansa koska valikoimista löytyy useita harmaan sävysiä runko vaihtoehtoja. Reklamaatio päälle ja uudet rungot tilaukseen on asiakkaan oikeus. Tiedän asian koska itselläni on samalta tehtaalta tullut 2kk sitten keittiö.

        säästyy luontoa jos ei ole itku neiti

    • mdf-ovet onko se sitten tuo kalvo ovi? hyvä kun en tiedä itsekkään mitä materiaalia nämä ovat :D

      • Valistettu ostaja

        Kannattaa tarkistella mitä ostaa, koska hyvät kiillotetut lakatut saattavat olla kolme kerta arvokkaamat kuin halpis kiiltävät kalvot. Onneksi meidän myyjä ei huijannut vaan kertoi meille, että osasimme valita oikein.

      • eroa on joo
        Valistettu ostaja kirjoitti:

        Kannattaa tarkistella mitä ostaa, koska hyvät kiillotetut lakatut saattavat olla kolme kerta arvokkaamat kuin halpis kiiltävät kalvot. Onneksi meidän myyjä ei huijannut vaan kertoi meille, että osasimme valita oikein.

        Jeps, kalvo-oven ja korkeakiiltoisen maalatun lakatun oven hintaero on melkoinen. Ja mitä kiiltävämpää maalattua sen kalliimpaa, siinä tulee jo käsityötä, eli ovet ns. myllytettään.

      • Rehtikauppiasko

        Ostimme myös keittiön Noblessalta. Outoja piirteitä myynnissä. Suunnitelmaa ei saatu itselle, vain myyjän koneelta sitä sai pähkäillä. Kauppaan kuuluvista koneista vain pyynnöstä sai esitteitä, nekin aika vajavaiset. Selityksenä "kun ovat saksalaisia". Talo oli rakenteilla (syksyllä 2015) ja sovittiin että seuraavana kesänä olisi hyvä saada keittiö rakennukselle, kun ulko-ovet ovat jo paikoillaan. Kävimme muissa asioissa ko. liikkeessä jotain toimittamassa ja huomasimme liikkeessä olevan esittelymalli kokonaisuuden olevan edulliseen hintaan myynnissä. Kiinnostuimme ja pohdimme ääneen, josko tuo olisi hyvä, alkuperäisen valinnan sijaan. Yllätys oli aikamoinen, kun myyjä olikin jo marraskuussa tehnyt tilauksen keittiöstämme Saksaan. Siis yli ½ vuotta ennen tarvetta ja mahdollisuutta sijoittaa keskeneräiseen taloon. No, myyjä järjesti tilaukselle paikan varastosta, josta yritti periä meiltä maksua. Emme maksaneet, koska ratkaisu oli hänen omansa. Kun keittiön kuljetusaika talollemme lähestyi, kävimme varastolla katsomassa kollien määrää kuljetuksen järjestämiseksi. Varaston hoitaja ilmoitti, että tilauksessa oleva jääkaappi ei tule meille, vaan se tulee myymälästä. Vielä silloin ei asia ihmetyttänyt. Kun keittiö sitten lopulta oli asennettu alkoi jääkaapin toiminta ihmetyttää. Ovi ei sulkeutunut, vaan toistuvasti hälytti. Jääkaapin alareunasta valui nesteitä. Reklamoimme asiasta myjää, joka kehotti tilaamaan huollon. Huoltomies ei kauaa asiaa katsellut, kun ilmoitti että meillä on esittelykone, jonka kätisyys on jossain vaiheessa vaihdettu. Tiivisteet eivät palautuneet ennalleen. No, tätä jatkui ja parikin kertaa reklamoimme myyjälle joka tivasi vain, että olihan koneenne pahvipaketissa kun sen saitte. No, paljastuihan meille että myyjä oli keksinyt oivan keinon saada esittelykoneista täyden hinnan - säilyttää pakkausmateriaalit ja myy ne uutena. No, alkuperäinen jääkaappi on nyt sitten vaihdettu, mutta ikävä maku jäi toimintatavoista. Kyseisen myyjän löytää nykyään Hyvinkään Noblessasta.
        Keittiökaapit ovat toimivat ja sitä mitä niiden pitkin olla. Integroitu mikro aika laiska. Apkone ok, Keittotaso ja uuni perusmalleja.
        Erikoista samalla kauppiaalla; päätimme ostaa myös wc tilaan peilikaapin ja altaan kaapilla. Olivat kuulemma tarjouksessa 900€. Myöhemmin käydessämme Tallinnan Espekissä, kyseinen yhdistelmä maksoi siellä pikkusen päälle 300€. Eikä mitään ale-lappuja päällä. Tämän mainitsin kauppiaalle, jolla nyt hiukan väri vaihtui kasvoissa. Ei liene ainoa kauppias, joka hyödyntää näitä naapurimaan edullisia hintoja.
        Kokemus Noblessa-kauppiaasta oli aika ikävä. Toivottavasti ovat vain hänen kaupanteko tapojaan, eivätkä muiden saman nimen alla toimivien.

      • Harmittaa

        Huonoa toimintaa myös Kotkassa johon muutettiin. Siellä toinen suunnittelija ei ole ammattitaitoa nähnytkään ja toisella taas on niin vahvat mielipiteet , että menee jo hieman yli.
        Virheitä tuli joihin ei oteta kantaa kuin olan kohautuksella. Unohdetaan tilata asioita. Virheitä sattuu kaikille, mutta nyt myös uudelle tutulleni sattui samoja asioita samasta liikkeestä.
        Pahinta on olla olevinaan! En suosittele Kotkan Noblessaa.

      • Anonyymi
        Rehtikauppiasko kirjoitti:

        Minäkin Ostin tämän laatukeittiönä mainostetun noblessan. Todellakin keittiökoneet it puutteelliselle esittelylle ja siksi ovat peruskamaa. Itse keittiösuunnitelma oli mielikuvikseton. Jäi vaikutdl.a ettei myyjällä ollut miän tietoa esim gtehoseuran tutkimuksista. Ovia vaihdettiin kun vääntyilivät. Viimeistä ei korjattu kun en ollut kertonut sii silloin kun muut ovet vaihdettiin. Se vääntyi myöhemmin ja vaikutusta korosti mittavirhe. Lisäksi asentaja meinasi viedä yhden hyllyn suoraan roskiin
        Minäkin olen nyt sitämieltä, että että kotimainen valinta olisi paras.

      • Anonyymi
        Rehtikauppiasko kirjoitti:

        Ostimme myös keittiön Noblessalta. Outoja piirteitä myynnissä. Suunnitelmaa ei saatu itselle, vain myyjän koneelta sitä sai pähkäillä. Kauppaan kuuluvista koneista vain pyynnöstä sai esitteitä, nekin aika vajavaiset. Selityksenä "kun ovat saksalaisia". Talo oli rakenteilla (syksyllä 2015) ja sovittiin että seuraavana kesänä olisi hyvä saada keittiö rakennukselle, kun ulko-ovet ovat jo paikoillaan. Kävimme muissa asioissa ko. liikkeessä jotain toimittamassa ja huomasimme liikkeessä olevan esittelymalli kokonaisuuden olevan edulliseen hintaan myynnissä. Kiinnostuimme ja pohdimme ääneen, josko tuo olisi hyvä, alkuperäisen valinnan sijaan. Yllätys oli aikamoinen, kun myyjä olikin jo marraskuussa tehnyt tilauksen keittiöstämme Saksaan. Siis yli ½ vuotta ennen tarvetta ja mahdollisuutta sijoittaa keskeneräiseen taloon. No, myyjä järjesti tilaukselle paikan varastosta, josta yritti periä meiltä maksua. Emme maksaneet, koska ratkaisu oli hänen omansa. Kun keittiön kuljetusaika talollemme lähestyi, kävimme varastolla katsomassa kollien määrää kuljetuksen järjestämiseksi. Varaston hoitaja ilmoitti, että tilauksessa oleva jääkaappi ei tule meille, vaan se tulee myymälästä. Vielä silloin ei asia ihmetyttänyt. Kun keittiö sitten lopulta oli asennettu alkoi jääkaapin toiminta ihmetyttää. Ovi ei sulkeutunut, vaan toistuvasti hälytti. Jääkaapin alareunasta valui nesteitä. Reklamoimme asiasta myjää, joka kehotti tilaamaan huollon. Huoltomies ei kauaa asiaa katsellut, kun ilmoitti että meillä on esittelykone, jonka kätisyys on jossain vaiheessa vaihdettu. Tiivisteet eivät palautuneet ennalleen. No, tätä jatkui ja parikin kertaa reklamoimme myyjälle joka tivasi vain, että olihan koneenne pahvipaketissa kun sen saitte. No, paljastuihan meille että myyjä oli keksinyt oivan keinon saada esittelykoneista täyden hinnan - säilyttää pakkausmateriaalit ja myy ne uutena. No, alkuperäinen jääkaappi on nyt sitten vaihdettu, mutta ikävä maku jäi toimintatavoista. Kyseisen myyjän löytää nykyään Hyvinkään Noblessasta.
        Keittiökaapit ovat toimivat ja sitä mitä niiden pitkin olla. Integroitu mikro aika laiska. Apkone ok, Keittotaso ja uuni perusmalleja.
        Erikoista samalla kauppiaalla; päätimme ostaa myös wc tilaan peilikaapin ja altaan kaapilla. Olivat kuulemma tarjouksessa 900€. Myöhemmin käydessämme Tallinnan Espekissä, kyseinen yhdistelmä maksoi siellä pikkusen päälle 300€. Eikä mitään ale-lappuja päällä. Tämän mainitsin kauppiaalle, jolla nyt hiukan väri vaihtui kasvoissa. Ei liene ainoa kauppias, joka hyödyntää näitä naapurimaan edullisia hintoja.
        Kokemus Noblessa-kauppiaasta oli aika ikävä. Toivottavasti ovat vain hänen kaupanteko tapojaan, eivätkä muiden saman nimen alla toimivien.

        Ei ole meno muuttnut Hyvinkään nolessassa. ylimielistä, vähättelevää ja asiakas on heidän yrityksessä aina väärässä.

        oliko myyjä petri ikonen

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei ole meno muuttnut Hyvinkään nolessassa. ylimielistä, vähättelevää ja asiakas on heidän yrityksessä aina väärässä.

        Olen samaa mieltä. Tilasin kalliiln keittiön Noblessalta ja kaikki meni pieleen. Tuli vääriä osia ja tilattiin uudet Saksasta ja niiden saaminen Suomeen kesti sitten 3 viikkoa. Korvaus viivästymisestä olis ollut 28 e, jonka nostivat sitten peräti 100 e.
        Naurettavaa asiakkaan kannalta. Jäi todella p-fiilis

        Heillä on ihan nimetty reklamaatiopäällikkö, joten niitä taitaa tulla paljon.

      • Anonyymi
        Harmittaa kirjoitti:

        Huonoa toimintaa myös Kotkassa johon muutettiin. Siellä toinen suunnittelija ei ole ammattitaitoa nähnytkään ja toisella taas on niin vahvat mielipiteet , että menee jo hieman yli.
        Virheitä tuli joihin ei oteta kantaa kuin olan kohautuksella. Unohdetaan tilata asioita. Virheitä sattuu kaikille, mutta nyt myös uudelle tutulleni sattui samoja asioita samasta liikkeestä.
        Pahinta on olla olevinaan! En suosittele Kotkan Noblessaa.

        En suosittele Suomenojan Noblessaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä. Tilasin kalliiln keittiön Noblessalta ja kaikki meni pieleen. Tuli vääriä osia ja tilattiin uudet Saksasta ja niiden saaminen Suomeen kesti sitten 3 viikkoa. Korvaus viivästymisestä olis ollut 28 e, jonka nostivat sitten peräti 100 e.
        Naurettavaa asiakkaan kannalta. Jäi todella p-fiilis

        No melkoinen hyvitys 😁 Hämeenlinnan Noblessassa myös hyvin töykeä ja ylimielinen palvelu.

    • Hermot riekaleina.

      Keittömaasta kun alkaa tilaamaan, niin kannattaa miettiä vähän seuraavia asioita. Muistatteko Keittiömaailman ja sen Vantaan Variston kauppiaan? Niin tässä on sitä samaa tavaraa uudessa paketissa. Tekevät hutiloiden työt ja aikataulut eivät pidä, ellei sopimus ole niin tiukka että on ihan pakko. Kaikki mikä menee pieleen on aina joko asiakkaan vika, tai jonkun muun kolmannesosapuolen. Itse he vaan eivät koskaan tee mitään virheitä. Kaikissa selvittämättömissä asioissa vitkutellaan niin kauan, että asiakas luovuttaa ja korjaa itse virheet. Heidän sopimukset ovat niin monimutkaiset jotka vapauttavat heidät melkein kaikista asioista. Esim. vakuutukset on kirjattu niin, että kun he aiheuttavat jonkun vahingon, niin se ensisijaisesti korvataan ko. kiinteistön vakuutuksista. Sopimuksissa myös jätetään auki kohta muut lisätyöt mm. sähkö ja putkityöt. Nämä edellä mainitut työt kannattaa itse kilpailuttaa, jotta saadaan kustannukset pysymään siellä missä ne kuuluvatkin. Itse suosittelisin urakkatarjousta, mikä on hiukan kalliimpi, mutta silloin yleensä työt hoidetaan vähän sovittua rivakammin ja laskun loppusumma on tiedossa. Tämä on vapaa maa, eli jokainen tilaa mööpelinsä mistä tykkää ja lopuksi ollaan tyytyväisiä tai sitten ei. Itse suosittelen jotain muuta toimittajaa kun edellä mainittu. Vihtori, Matti, Urho, Matti

    • Myös hermot meni

      Nimimerkille hermot riekaleina.

      Yhdyn täysin kommentteisi ja kehottaisin todellakin miettimään mistä ostaa. En todellakaan suosittelisi kyseistä kauppaa kenellekkään. Aikataulut ja vastuut ovat täysin asiakkaan vastuulla ja kun jokin menee pieleen, niin vastuuta ei todellakaan oteta myyjän puolelta. Itse olen menossa kuluttaja-asiamiehelle meidän tapauksesta ja katsotaan, mikä on lopputulos !

      • Joopajoooo

        Kerrotko lisää tästä tapauksesta?

        Meillä on katastrofi myös käsillä.
        Kraateri keittiön tilalla..

    • Teksti/hinta

      Kuluttaja-asiamiehen kanssa kannattaa varmasti tutkia sopimuksia. Sopimus saattaa kyllä helpottaa kauppiaan asiaa, sen verran varauslausekkeita on.
      Parempi olisi tutkia ennen kuin tekee sopimuksen.

    • Suomenojan Noblessa

      Meillä on hyviä kokemuksia Espoon Suomenojan Noblessa-keittiöistä. Tosin tilaamamme keittiö ei ole vielä saapunut, mutta so far so good. Palvelu on ollut erinomaista, toisin kuin muutamissa muissa keittiömyymälöissä, joista ei ensimmäisen suunnittelutapaamisen jälkeen kuulunut mitään tai vastauksia kysymyksiin sai odotella pitkään ja kysellä useita kertoja...

      • Huonoasennus

        Suomenojan Noblessa hyvä palvelualttius ja asioihin perehtyneisyys. Suunnittelu todella ammattitaitoista ja asiakkaat huomioiva. Kalusteet hyviä kokonaisuuksia. Mutta kalusteiden kokoojalla ei ammattitaitoa. Teki ja korjaili edestakaisin. Työnjohto pihalla kuin lumiukko.

    • Tuleva Remontoija

      Laita ihmeessä tuntemuksia kun Noblessa keittiönne saapuu. Kävin tänään kyseisessä liikkessä ja kohta pitäisi alkaa päättäämään mistä uuden keittiön hommaa.

      • AEL

        Minä myös kävin. Kerro kokemuksesi.

      • Tosipettynyt
        AEL kirjoitti:

        Minä myös kävin. Kerro kokemuksesi.

        Kiertäkää kyseinen firma hyvin kaukaa. Jos vielä mahdollista, kääntykää ympäri, juoskaa, älkääkä katsoko taaksenne! Firma edustaa laadukasta Noblessan keittiötuotetta, mutta edustus on valitettavasti nyt täysien tomppelien käsissä. Ko. firman toimitusjohtajapariskunta kusee hyvän ja laadukkaan tuotteen keltaiseksi pelkällä ylimielisyydellään ja huolimattomuudellaan. Työntekijät siellä ovat pahassa välikädessä kun koittavat parhaan kykynsä mukaan paikata pariskunnan tumpeloiteja. Ihmeisiin hekään eivät pysty. Toimari yhdessä miehensä kanssa tilaa vääriä komponentteja, mittaavat väärin, hukkaavat tilauspapereita eivät vastaa aina sähköposteihin tai soittopyyntöihin. Kun asiakas vaatii korjaamaan, tulee päivänselvissä virhetilanteissa ko. firman toimitusjohtajalta vain viisastelua asiakkaalle. Meidän tapauksessa he joutuivat lopulta pakon edessä tuomittamaan kaiken kuten oli tilattu. Huh! Mikä homma! Meillä oli kaikki ylhäällä. Toimitus tuli lopulta todella pahasti myöhässä , mutta kun kaikki tavarat olivat tulleet ja menneet (osa kolmeen kertaan väörin), lähes tilauksen mukainen keittiö siitä tuli. Mitään ei tietenkään hyvitetty, saatikka edes pahoiteltu.

        Kun kerkiän, tulen kirjoittamaan tästä surullisesta projektistamme blogin nettiin. Julkaisen sinne valokuvia ja parhaat sähköpostiviestit, miten tämä "wannabe Kirsti Paskkanen", johtamistaidon taidonnäyte, suunnittelutaidon hiottu helmi hoiti asioita. Minä tulen unohtamaan firman nimeltä Keittiömaa vielä, mutta tulen pitämään huolta, että google ei unohda. Blogini tulee löytymään 5:n ensimmäisen hitin joukossa aina kun googlettaa Noblessa tai Keittiömaa. Jos kuulen, että vaihtavat taas firmansa nimen edellisen ryvettyessä, tulen huomioimaan, että google löytää myös sen.

      • Tosipettynyt
        Tosipettynyt kirjoitti:

        Kyseessä oli siis Keittiömaa, Helsinki, Töölö ja Espoo, Suomenoja. Samat sankarit asialla molemmissa, ketkä ovat takana Tammiston konkurssin tehneessä Keittiömaailmassa. Ei vissiin sitten opittu konkurssistakaan mitään.

      • Umpisurkeaa
        AEL kirjoitti:

        Minä myös kävin. Kerro kokemuksesi.

        Jos on kyseessä Keittömaa, Töölö tai Suomenoja. Toisin sanoen, jos kyseessä Tj Eija Kanniainen: PAETKAA, jos vain vielä voitte. Säästätte paljon rahaa, aikaa ja ennen kaikkea hermojanne. On osaaviakin firmoja, jotka toimittavat Noblessaa. Tämä ei ole yksi niistä!

      • SurkeaPalvelu

        Annan saman ohjeen kun aiemmat kommentoijat. Kiertäkää Keittiömaa Ikonen ja Kanniainen kaukaa. Hermot menee. Jos haluatte Nobelia keittiön, tilatkaa keittiö toiselta toimittajalta. Olen kokenut talonrakentaja ja tämä on ollut pohjanoteeraus.

    • Turku/noblessa

      Tilattiin keittiö Turun Noblessalta. Kaikkein edullisin (jos IKEAa ei lasketa), kiiltolakatut ovet, hyvä palvelu suunnittelu, tarkistusmittaukset jne. Toimitus ihan ajoillaan ja keittiön asennuksen hinta myös kohtuullinen. Käyttökokemusta ei vielä ole, mutta tähän asti kaikki on mennyt moitteettomasti. Ollaan tyyytyväisiä.

    • turhautunut
    • keittiö harkinnassa

      Itse hankkimassa uutta keittiötä ja käynyt pyytämässä tarjouksen näistä saksalaisistakin keittiöistä. Mielestäni kannattaa katso keneltä kauppiaalta Noblessa-keittiön ostaa (jos siis on esim. pääkaupunkiseudulta). Näyttävät ilmoittavan nettivuillaan, että jokainen on itsenäinen kauppias - jokaisella siis lienee omat tapansa toimittaa keittiö mutta itse kamat tulee samalta tehtaalta. . .

    • Remontoija68

      Nyt pääsee hieman helpommalla Noblessan suhteen. Jämsään oli avattu joskus alku vuodesta myymälä. Vaikka itse asunkin Vaajakoskella, niin nopeasti pääsee käymään katselemaan malleja. Hyvä juttu!

    • remontoija

      Olemme kiinnostuneita Noblessa keittiöstä,mutta Vantaan liikkeeseen emme mene.Te,ketkä olette ostaneet keittiön Espoon puolelta,oletteko olleet tyytyväisiä laatuun (palvelu,toimitus,asennus)??

      • pettynyt asiakas

        Tammikuussa 2013 tilattiin putkiremontin yhteydessä Variston Keittiömaa,Ikonen myyjä keittiö Noblessa.Toimitusajat mätti,kivitaso myöhässä,väärä jääkaappipakastin.Eivät pysyneet aikataulussa.Kiinnostus loppui ,kun rahat tilillä.Kaikki asiakkaan syy.Epämiellyttävää palvelua.Ilman sisustussuunnittelijan apua ei olisi keittiö valmiiksi.Urakoitsijan kanssa ei yhteistyö ja info kulkenut..Keittiö viivästyi pari kk.Ikävät muistot vieläkin.Olisi kannattanut hankkia muualta kuin tältä lipevältä kauppias Ikoselta!

      • HyvaTuoteSurkeaPalvelu

        Surkeat kokemukset meilläkin. Keittiömaa Töölö kyseessä :/ Kanniainen/Ikonen. Vastemielinen tapaus. Selkeitä virheitä ei myönnetä. Meille tuli tilausvirheitä, suunnitteluvirheitä ja toimitusajat ylittyivät moninkertaisiksi. Osa tavaroista toimitettiin useampaan kertaan, koska aina tuli väärin. Hukkasivat tilauspapereita. Sen tason farssi, jota ei todeksi uskoisi! Onneksi meillä oli kaikki itsellämme paperilla. Pahinta ei ollut virheet, vaan heidän ala-arvoinen asiakaspalvelunsa selkeissä virhetilanteissa. Kun heidän olisi pitänyt oikeasti jo ottaa hattu käteen ja hoitaa asia, saimme vain ala-arvoista viisastelua osaksemme. Onneksi homma ohi ja viimeisen pakon edessä joutuivat toimittamaan sen, mitä olimme tilanneet. Jos joku osaa hommansa, ymmärrän ammattiylpyden. Se on kuitenkin täysin eriasia kuin ylimielinen suhtautuminen yhdessä amatöörimäisen tumpeloinnin kanssa, kruunattuna töykeällä asiakaspalvelulla. Kiertäkää kaukaa. Noblessa on hyvä ja laadukas tuote, mutta nyt Keittiömaan kohdalla edustus on täysien tomppeleiden käsissä. On muitakin toimittajia, kuin Keittiömaa. Keittiömaa Töölön ja Espoon taustalla jatkavat samat tyypit kun jo konkurssin tehneellä Keittiömaa Vantaa.

      • en.suosittele

        Asioimme keittiöhankinnoissa Noblessa Espoo / paikallinen myyjä Sete Oy
        Myyjä toimii soitteessa Kurjenkellontie 1 Espoo. Palvelu tuntui aluksi varsin miellyttävältä ja asiantuntevaltakin mutta kokonaisuutena jälkikäteen jäi varsin ikävä maku. Toimitin myyjälle omat mittakuvat ja Myyjän mittamies kävi varmistamassa mitat paikanpäällä.
        Myyjä kävi kanssani heidän myymälässä toimitussisällön ja mitat läpi ennen tilausvahvistusta pohja- sekä naama kuvilla. Vertasimme ne osa osalta toimittamiini kuviin. Kun siinä vaiheessa kaikki oli oikein niin sovittiin että myyjä lähettää yhdessä tarkistetulla sisällöllä tilausvahvistuksen jonka vahvistettuani tilaus lähtee tuotantoon.

        Kun kalusteet tulivat ne poikkesivat osin yhdessä tarkastamistamme ja sovituista kuvista, myyjä oli tehnyt niihin omia muutoksia josta tietysti reklamoin. Vaikka mitat olivat muuttuneet vain parin kaapin osalta niin lopputulos olisi ollut suoraan sanoen torso.

        Tässä kohtaa ”kaappikauppiaan” oikeustaju ja myyjän palvelumalli sai omaleimaisia piirteitä! Minun asiakkaan olisi pitänyt löytää heidän tehtaan koodeja vilisevät toimitussisällöstä heidän tekemänsä muutos tai virhe joka oli tehty minulta kysymättä. Kun asiasta reklamoin sain tylyn vastaanoton, asiasta vastuussa oleva myyjä vetäytyi myymäläpäällikön selän taa ja asiaa alkoi hoitaa varsin hyökkäävään tyyliin myymäläpäällikkö.

        Kun keittiökalusteet piti saada paikalleen ja jotenkin asiasta sovittua niin jotenkin oikean kokoiset kaapit oli saatava ja keittiö asennetuksi paikalleen. Sisään muuton painaessa päälle suostuin kustannuksen puolittamiseen vaikka kysymyksessä oli täysin myyjän virhe.

        Toiminta jossa asiakasta palvellut myyjä pakenee myymäläpäällikön selän taa eikä osallistu asian selvittelyyn ja asiaa tulee selvittämään henkilö joka ei ole osallistunut kaupantekoon on yököttävä. Tämä kertoo siitä ettei virheestä vastuussa oleva halua ottaa vastuuta tekemisistään. Kokonaisuutena ajatellen hyvin alkaneesta kaupasta tuli erittäin epämiellyttävä tapahtuma josta jäi syvälle mieleen kylmäkiskoinen ja ylimielinen asiakkaan nöyryytys,

        Sama asenne toistui kun myöhemmin yritin kysellä neuvoa ovipumppujen säädöstä, ei löytynyt opastusta kun en käyttänyt heidän ylihinnoiteltua asennuspalvelua. On syytä huomata että ovipumppujen säädöt ei liity mitenkään kaappien paikalleen asentamiseen tai asennuspalveluun koska niitä joudutaan säätämään uutuuden jäykkyyden jälkeen ja käytön myötä riippumatta siitä kuka on kaapit seinään kiinnittänyt. Eli tässäkin kohtaa palvelu päättyi kun perävalot hävisivät pihasta. Onneksi on olemassa internet ja haeskeltuani sieltä löytyi ohjeet säätöihin.

        Kalusteet olivat laadukkaat ja toimitusaika piti.Poikkeuksena heidän suosittelema malliston ”paras” jätekaappi on osoittautunut käytössä varsin heppoiseksi, suoraan sanoen leluksi jolle en ennakoi kovin pitkää ikää, ottaen huomioon että se on jäteastioineen kaapiston eniten käytetty osa. Summa summarum…Palvelu pelaa siihen saakka kun nimi on paperissa, reklamaation hoito ja vastuunotto ala-arvoista.

      • vihainen1

        Me asioimme Sete Oy:n Vantaa liikkeessä. Myyjä oli asiantunteva ja miellyttävä mutta laittoi tilaukseen väärän version, josta johtuen tuli vääriä tuotteita ja puuttui tuotteita. Väittää tehtaan muuttaneen tilausta. Heidän asentajansa kävi katsomassa ongelmaa, hänen mukaansa tehdas ei muuta tilausta. Myyjä ei ota vastuuta tilauksesta, vetoaa kiireeseen että saatiin tilaus nopeasti tuotantoon.

    • Rakennusmies78

      Hinnaltaan täydellisen kilpailukykyinen ja markkinoiden laadukkain keittiö kyseessä. Puustelli, domus, topi ja isku jäävät ainakin laaduntarkkailussa ja homman toimimisessa jälkeen. Noblessa on myös meidän tulevan asunnon valinta.

      Toivottavasti saadaan myymälä myös keski-suomen alueelle.

      • Olen suomalainen

        Toivottavasti suomalaiset alkaisivat ostaa suomalaista tavaraa.
        Keittiöhankinta on iso ostos. Jos suomalaiset ostaisivat kymmenellä eurolla kuukaudessa enemmän suomalaista, kymmen tuhatta työtöntä saisi työtä.

        Noblessassa ei ole mitään mitä ei saisi yhtä edullisesti suomalaisesta.

        Niin, että toivotaan kaikki, että ostajat päättäisi, ettei Suomeen kannattaisi tehdä enää yhtään uutta tuontikeittiömyymälää.

        Järki käteen!

      • laatu

        Ei nyt kyllä kuulosta yhtään todelliselta. Laadun tarkkailu voi olla jotakin, mutta laaduntaso on sitten aivan eri asia, ei saa sekoittaa.

        Laadukkainhan se ei ole.

        Muista kirjoituksista päätellen homman toimiminenkin on aika kepposta, ainakin joillakin kauppiailla.

      • Uusi keittiökö
        laatu kirjoitti:

        Ei nyt kyllä kuulosta yhtään todelliselta. Laadun tarkkailu voi olla jotakin, mutta laaduntaso on sitten aivan eri asia, ei saa sekoittaa.

        Laadukkainhan se ei ole.

        Muista kirjoituksista päätellen homman toimiminenkin on aika kepposta, ainakin joillakin kauppiailla.

        Kyllä se vain laadukkain tuntuu olevan. Näin minulle totesi entinen keittiökauppias, nyt jo eläkkeellä, myynyt aikanaan Puustellia ja Keittiömaailman tuotteita ja nyt perehtyi puolestani Noblessaan.
        Kauppiaiden toimista ei puhetta hänen kanssaan ole ainakaan vielä ollut.

      • Olen suomalainen
        Uusi keittiökö kirjoitti:

        Kyllä se vain laadukkain tuntuu olevan. Näin minulle totesi entinen keittiökauppias, nyt jo eläkkeellä, myynyt aikanaan Puustellia ja Keittiömaailman tuotteita ja nyt perehtyi puolestani Noblessaan.
        Kauppiaiden toimista ei puhetta hänen kanssaan ole ainakaan vielä ollut.

        Ei tunnu olevan eikä ole laadukkain. Tästä sakalaisesta ei oikeasti löydy yhtään asiaa, joka olisi laadukkaampi kuin joku hyvä suomalainen.

        Eipä nuo Puustellit ja petraparmaalacrtet nyt juuri kovin suomalaisiakaa ole.
        Eivätkä ole laadukkaitakaan.

        Että oli hiukan oonneton vertailu.

        Kymppi suomalaiseen on kymmenen tuhatta työpaikkaa suomalaiselle

      • Noblessa on paras

        Jyväskylässä on vasta avattu Noblessa myymälä. Kauppiaana Tuomo Kolari jolla 30 vuoden kokemus keittiöiden tekemisestä, laadusta, suunnittelusta jne. Ei tarvitse asiakkaana miettiä mitä tuli ostettua! Olin varma että tein hyvän kaupat Noblessalla.

      • Noblessa on paras
        Olen suomalainen kirjoitti:

        Toivottavasti suomalaiset alkaisivat ostaa suomalaista tavaraa.
        Keittiöhankinta on iso ostos. Jos suomalaiset ostaisivat kymmenellä eurolla kuukaudessa enemmän suomalaista, kymmen tuhatta työtöntä saisi työtä.

        Noblessassa ei ole mitään mitä ei saisi yhtä edullisesti suomalaisesta.

        Niin, että toivotaan kaikki, että ostajat päättäisi, ettei Suomeen kannattaisi tehdä enää yhtään uutta tuontikeittiömyymälää.

        Järki käteen!

        Eikös ne saksalaiset osaa tehdä hyvät autotkin. Miksi ei keittiöitä ja onhanse se jo ihan selvä juttu, että ostaja ostaa mitä haluaa. Raha ja laatu on Noblessassa kohdallaan! Ja sit vielä kenen valmistamia on kaikkien keittiöiden myymien laatikoiden, saranoiden, vetimien ja runkolevyjen valmistajat? Ei nakaan suomalaisia! Noblessa on paras!

      • Noblessa on paras
        Olen suomalainen kirjoitti:

        Ei tunnu olevan eikä ole laadukkain. Tästä sakalaisesta ei oikeasti löydy yhtään asiaa, joka olisi laadukkaampi kuin joku hyvä suomalainen.

        Eipä nuo Puustellit ja petraparmaalacrtet nyt juuri kovin suomalaisiakaa ole.
        Eivätkä ole laadukkaitakaan.

        Että oli hiukan oonneton vertailu.

        Kymppi suomalaiseen on kymmenen tuhatta työpaikkaa suomalaiselle

        Osta Noblessa keittiö tuet suomalaista työtä!
        Myynti ja asennustyöt tekee suomalaiset!

      • Kiitosjkl
        Noblessa on paras kirjoitti:

        Jyväskylässä on vasta avattu Noblessa myymälä. Kauppiaana Tuomo Kolari jolla 30 vuoden kokemus keittiöiden tekemisestä, laadusta, suunnittelusta jne. Ei tarvitse asiakkaana miettiä mitä tuli ostettua! Olin varma että tein hyvän kaupat Noblessalla.

        Kiitos hyvästä palvelusta, ammattitaitoisesta suunnittelusta, aikataulut piti ja asentajat antoi loppusilauksen koko työlle. Voin vilpittömästi suositella Noblessa keittiöt Jyväskylän kauppiasta Tuomo Kolaria.

      • Läpinäkyvää

        Täällä taitaa kauppias itse kirjoitella kehuja itsestään.

      • Anonyymi
        Noblessa on paras kirjoitti:

        Jyväskylässä on vasta avattu Noblessa myymälä. Kauppiaana Tuomo Kolari jolla 30 vuoden kokemus keittiöiden tekemisestä, laadusta, suunnittelusta jne. Ei tarvitse asiakkaana miettiä mitä tuli ostettua! Olin varma että tein hyvän kaupat Noblessalla.

        ja paskat

    • miksei 60 %

      Kuka uskoo 40 % alennukseen, ei kertakaikkiaan mitään järkeä.

      Ei voi mitenkään olla oikeasti totta.

    • Keittiömaan huijaama

      En TODELLAKAAN suosittele Keittiömaata, en Espoota enkä Vantaata!!! Ostimme suunnitelman ja keiitiön Espoosta, sekä asennuksen. Kaikki vaikutti hyvältä. Suunittelun perusteena oli että putkia ei tarvitse siirtää. Suunnitelmaan kuului viinikaappi. Nyt meillä on viinikaapin aukko keittiöss, putket piti siirtää ja asennus viivastyi 2kk. Mikään tästä ei ole heidän vikansa vaan meidän! Nyt asia menossa jo kuluttajariitalautakunnassa....USKOMATONTA!! Älkää vaan kukaan luottako tähän huijarifirmaan!

      • Fixu66

        Keittiömaa vantaa on mennyt konkurssiin, näin käy huijarifirmoille.

    • Ei noblessa

      Noblessa keittiön kanssa on todella surkea kokemus Lahdessa.
      Väärät toimitukset, laatuvirheet, aikataulu viivästyi, reklamaatiot on hoitamatta.
      Emme suositella kenellekään.

    • Kyllä Noblessa

      Keittiömaa Vantaa ei ole mennyt konkurssiin. Keskittänyt vaan toimintansa kauppakeskus Liilan tiloihin.
      Mikäli olisi mennyt konkurssiin niin sitten varmaan Keittiömaa kokonaisuudessan olisi konkurssissa.

    • Selvittänyt

      Kyllä on, Keittiömaa Tammisto ja Varisto taustalla ollut RSE-Business Oy on mennyt konkurssiin, espoon keittiömaata pyörittävät samat henkilöt eri yrityksellä.

    • mikäköhän sitten

      Miten voi keittiöitä välittävä firma mennä konkurssiin ? Hehän ottavat ennakkoa eli ei pitäisi olla rahoituskulujakaan. Taitavat olla aikamoisia sluipareita, ja varsinkin jos nämä samat Vantaan kauppiaat jatkavat edelleen Espoossa. Hieman on hämärää. Itse olin miettinyt hankkia, ainakin tarjouspyyntö, kyseisiltä tyypeiltä, mutta taidanpa jättää väliin. Hyvä, että joku kirjoittaa faktaakin tänne, kiitos tiedosta.

    • Saneeraaja

      En osaa muiden paikkakuntien toiminnasta puhua, mutta jyväskylän myymälässä homma ainakin pelaa. Asiakaspalvelu oli parempaa kuin puustellilla, sekä keittiömaailmassa.

    • Joensuu-tiiättekylläkuka

      Tilasin noblessalta keittiön. Keittiö tuli ajallaan (joutui tosin itse soittelemaan toimittavan tahon kanssa että saako sen ajallaan vai ei), mutta valitettavasti toimittivat väärät ovet ja väärin poratut reijät kahvalle, sekä roskiskaappi oli väärän kokoinen. Myyjä väittää että tilasin ovien väriset kaappien rungot, vaikka itse olen tästä eri mieltä. Ei sinänsä haittaa, sillä ihan hyvä väri tuokin on. Asennuksessa oli hankaluuksia, kun ei ollut aiemmin rakennusfirma tällaisiin keittiöihin törmännytkään.

      Asennuksen piti olla helppoa ja nopeaa, mutta ensimmäinen asennuspäivä meni vain miettiessä miten mikäkin laitetaan. Asennuksessa kesti n. 2 viikkoa yhdellä hitaalla miehellä. Tämä ei tietenkään noblessan vika ole. Minulle myytiin tilaa säästävä liitin 9e, jolla ei loppupeleissä tehnyt mitään ja palautin pussissaan avaamattomana myymälään. Suostuivat tästä hyvittämään 5e.

      Kaupanteossa sovittiin suullisesti että maksan tuotteet vasta kun ovat saapuneet, mutta myymäläpäällikkö oli sitä mieltä että tuotteet maksetaan kun eräpäivä koittaa (vaikka oikeat ovet puuttuvat). Tässä olin yhteydessä kuluttajasuojeluun, jossa sanottiin että maksat vain tuotteista mitkä olet saanut. Niinpä soittelin myymäläpäällikölle joka sitten vastahakoisesti tähän suostui vähentäen ovien hinnan kauppasummasta. Nyt odottelen ovien/roskiskaapin sisuksien saapumista, näillä näkymin tulevat tammikuun puolessa välissä, ja odotellessa käytän vääriä ovia.

      Tässä on kaikkea muuta sähellystä ollut niin rakennusyhtiöltä kuin myös sähkömieheltä, niin keittiö ei ole vieläkään valmis. En siis pysty vielä arvioimaan käytettävyyttä tai kestävyyttä, mutta tähän asti mitä olen noita kaappeja katsellut/kokeillut niin hyvältä näyttää! Myöskin asiakaspalvelu on ollut tosi hyvää, on selvitelty asioita urakalla ja vastattu nopeasti puhelimeen/sähköpostiin/tekstiviestiin aina kun minulla on mielessä jokin asia ollut.

    • Lapsiperhe4

      Voin vilpittömästi suositella Jyväskylän Noblessa keittiöitä. Kauppias Tuomo Kolari oli todella hyvä asiakaspalvelija. Kuunteli meitä mitä halutaan ja teki suunnitelman heti siinä samalla. Sitä sitten pikkasen vielä hiottiin niin valmista tuli. Naapuri liikkeessä meitä ei kyllä palveltu ja haukkuvat kilpailijat. Tyytyväinen ja onnellinen Noblessa keittiön omistaja.

      • lapsiperhejyväskylästä

        Lapsi perheenä saimme upeaa adiaksspalvelua. Lapsemme olivat mukana ja heidät kauppias Tuomo Kolari otti vastaan kuin meidätkin. Koko perhe sai sellaista palvelua jota saa muualta hakea. Suosittelemme vilpittömästi kaikille lapsiperheille! Lapset eivät ole este tässä liikkeessä asioidessa vaan kunnia asiakkaita! Onnelliset Noblessa keittiön omistajat.

    • AsiakasOnAinaVäärässä

      Noblessa tuotteet ovat hyvin laadukkaita. En kuitenkaan suosittele ostamaan niitä ainakaan Töölön keittiömaasta. Sama kauppias ilmeisesti vaikuttaa myös joissakin muissa pääkaupunkiseudun myymälöissä.

      Kauppiaalla on mielestäni erittäin sekava ulosanti, minkä takia väärinkäsityksiä syntyy helposti. Sähköpostitse on melko turha lähettää kysymyksiä, koska kaikkiin kysymyksiin harvoin vastataan ja perään joutuu kuitenkin soittamaan. Ja puhelimessa tai myymälässä suullisesti käytyihin keskusteluihin on vaikea vedota jälkeenpäin kun ei ole mustaa valkoisella. Tähän kun vielä yhdistetään se että vastuu väärinkäsityksistä ja viivästyksistä siirretään lähes poikkeuksetta kuulijalle, niin lopputuloksena ei ole tyytyväinen asiakas.

    • kes

      Asioin äskettäin Hämeenlinnan Noblessa. Tuotteet vaikuttivat laadukkailta ja sain hyviä ideoita. Palvelu oli hyvää ja asiantuntevaa! Nyt odottelen suunnitelmaa ja laskelmia...perästä kuuluu, mikä on lopputulos. Mukava lukea täältä toisten hyviä kokemuksia Noblessa-tuotteista ja palvelusta!

    • jyrvö

      Hei! Kuinka paljon teillä on keittiö tullut kustantamaan?

    • Otoa

      Meille myös asennettiin noblessa keittiö.suunnitelma ja hinnat tulivat nopeasti.ja kaikki tuntui menevän hyvin.kysymyksiin vastattiin s-postissa nopeasti.kunnes asennusvaiheessa tulikin ongelmia(heidän oma asentaja).siihen loppui myös vastaaminen s-postiin!minkään näköistä kontaktia en ole saanut,vaikka useasti pyytänyt tulemaan katsomaan epäkohtaa.
      Keittiökalusteet itsessään tuntuvat laadukkailta ja olen tyytyväinen näin kuukauden käytön jälkeen.mutta asiakaspalvelu henkisyys päättyy saman tien kun tulee ongelmia.nähtäväksi jää mitä tuleman pitää...

      • SamaMeilla

        Anna kun arvaan Keittiömaa? Kanniainen/Ikonen?

    • SiennaRie

      Miksi suomalainen halua tukkutavara Saksasta,,,tätä Noblessa on...muistakaa että suomalaiset merkit (3-4) saa käyttää avainlippu-merkkiä... Saksalaiset ei ja niiden materiaalit tule itästä...
      P.s " olen itse saksalainen Suomessa. Ja ostan suomalaista...miksi? ... Minä asun täällä!,,

      • äippä72

        Ei ole Noblessa tukkutavara, tukkutavara myydään litteänä pakettina. Yksi "kotimainen" merkki on ruotsalaisen sijoitusyhtiön omistama.

      • Saksastaainaparempaa

        Hyvä laatuista tukkutavaraa, maailmalla myydään ilman merkkiä, maksat vain kunnon tavarasta :)

    • marko.vee

      Kuopion Noblessassa on aivan loistava palvelu: myymälässä Katri on huikea asiakaspalvelija, joka on kärsivällisesti vastannut kaikkiin tiedusteluihin ja asiantuntevasti hoitanut keittiöprojektiamme. Keittiömme tuli tänään ajallaan ja asentajatkin (ulkopuolinen firma) ovat jo hyvässä vauhdissa.
      Jouduin soittamaan tänään illalla vielä Katrille tarkistaakseni erään seikan ja kauppias itse tuli salamana vielä samana iltana paikan päälle kotiimme selvittämään asian. Samalla hän antoi vielä lukuisia vinkkejä asennukseen ja oli kaikinpuolin asiantunteva ja Asiakaspalvelija.
      Kunhan keittiö on kokonaan valmis, kirjoittelen vielä lopputunnelmista.
      Tässä vaiheessa ainakin suosittelen lämpimästi. Hinta/laatusuhdekin näyttää olevan oikein kohdallaan.

      • marko.vee

        Ja tässä jatkoa: keittiöön tehtiin eilen viimeiset pistorasioiden asennukset eli kaikki on valmista. Näyttää hyvältä ja kaikki tapahtui ajallaan. Keittiön asensi aina loistava Insaco Oy, jonka toiminnasta en löydä pahaa sanottavaa. Noblessan kauppias itse tulee huomisiltana tekemään vielä katselmuksen, mutta itse en ole löytänyt moitteen sijaa. Keittiöhän myytiin koneineen ja kaikki toimivat: jääkaappi on todella kylmä, tiskikone hiljainen, mikro ja liesituuletinkin asialliset. Voin suositella varauksetta niin keittiötoimittajaa kuin asennusfirmaakin.

      • NääKans

        Myös meille tuli keittiö Kuopion Noblessalta, ja Katri palveli myös meitä. Ei voi muuta kuin kehua, hyvää suunnittelua, palvelua ja laatua.

    • Mepealffi

      Turun myymälässä huippu hyvä palvelu, hinta-laatusuhteen suhde kohdallaan. Tilaus tuli juuri ajallaan. Nyt kaappeja ja saareketta asennetaan, kaikki on kohdallaan ja laadukasta juuri sitä mitä on tilattu. Olemme todella tyytyväisiä, kaappeihin tilattiin valoja nekin ovat juuri sitä mitä luvattiin. Kodinkoneet huippuja. Eli meillä ei ainakaan ole mitään valittamista. Suosittelen lämpimästi Noples keittiötä. Vielä käyn kysymässä josko heiltä voisi tilata välitilalevyt kun nyt ei oikein meinaa löytyä muualta mieleistä.

    • Remonttihaluinen

      Taitaa näillä Nobilia-kauppiailla mennä hyvin kun ei tarvii myydä. Kävin kolme kertaa Lanternan kauppakeskuksessa Laatukeittiössä kolkuttelemassa, pitäis olla auki vaan ovi on kiinni. Sitten ajoin asioilla Espoossa ja sielläkin oli lappu luukulla. Hohhoijaa. Mistähän sitä laatua saisi ostaa? Ja millaista laatua? Puuseppää aina tarvitaan....

    • Keittiöremontoija

      Noblesse Espoo Hannus, kokemuksia toimivuudesta ja palvelusta ym?

      • Anonyymi

        Älytön hinta tuossa Seten myymälässä, Sain maakunnasta huomattavasti halvemmalla samalla suunnitelmalla.

      • Anonyymi

        Oliko tuo putkiremontti? Yritettiin rahastaa ilmoittamalla että Sete on ainoa jolta saa keittiön ostaa eikä muita saa asentaa. Hinnaksi ilmoitettiin parikymmentätuhatta. kun vertailtiin samaa suunnitelmaa sekä muilla merkeillä ja Noblessan muissa paikoissa kun ei kerrottu mihin on tarkoitus toimittaa oli se puolet tuosta.rakennusliike sanoi että muita vaihtoehtoja ei ole ja hinnat määrä Sete

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Älytön hinta tuossa Seten myymälässä, Sain maakunnasta huomattavasti halvemmalla samalla suunnitelmalla.

        Kiitos tämän vinkin säästin verrattuna vantaan sete --> hyvinkään liike monta tuhatta euroa. Sain enemmän vieläpä tavaraa ja paremmilla kodinkoneilla. Jokainen Noblessa on ilmeisesti oma kauppiaansa kuitenkin, josta syystä tämä hintaero? Seteltä unohtui myös tuo -40% tarjous ilmeisesti, vaikka myyjä muuta väittikin. Käykäähän Hyvinkäällä, sama tavara ilman pk-seutu korotusta :)

    • VakuuttunutM

      Noblessan myyjä n.80 kg meni seisomaan täysin avatulle alalaatikolle, eli näytti, että laatikko kestää enemmän painoa kuin suomalaiset. Se vakuutti ja kaupat tuli tehtyä.

      • pysy.totuudessa

        Väite on niin huuhaata, eihän Suomessa tehdä minkään tasoisia laatikkomekanismeja.

        Kaikki kotoisat keittiövalmistajat käyttävät tuontimekanismeja, osa parhaita mitä markkinoilta löytyy.

      • VakuuttunutMies
        pysy.totuudessa kirjoitti:

        Väite on niin huuhaata, eihän Suomessa tehdä minkään tasoisia laatikkomekanismeja.

        Kaikki kotoisat keittiövalmistajat käyttävät tuontimekanismeja, osa parhaita mitä markkinoilta löytyy.

        Totta kai Suomessa tehdään laatikoita ja niihin myös mekanismeja. Mene seisomaan suomalaisen keittiö alalaatikolle ja varo ettet puton pohjan läpi lattialle. Heheh!

      • pysy.totuudessa
        VakuuttunutMies kirjoitti:

        Totta kai Suomessa tehdään laatikoita ja niihin myös mekanismeja. Mene seisomaan suomalaisen keittiö alalaatikolle ja varo ettet puton pohjan läpi lattialle. Heheh!

        Kun nyt väität tietäväsi kotimaisia laatikkomekanismien valmistajia, niin mainitse yksi?

      • pysy.totuudessa
        pysy.totuudessa kirjoitti:

        Kun nyt väität tietäväsi kotimaisia laatikkomekanismien valmistajia, niin mainitse yksi?

        VakuuttunutMies oli pelkkä trollaaja, keittiöfirmat ostavat laatikot ja kiskot erikseen ja noissa ne erot on.

        Kaikki kotimaiset firmat ostavat ulkomaisia laatikkomekanismeja koska kotimaisia ei ole markkinoilla. Noblessakaan ei tee omia mekanismeja, vaan ostaa ne samoilta markkinoilta kuin muutkin.

        Keittiöfirmat teettävät omiin keittiöihinsä saranoihin ja laatikkosivuihin painettavat peitelevyt omilla logoilla, mutta tuo ei tee niistä mekanismivalmistajia.

      • Anonyymi
        VakuuttunutMies kirjoitti:

        Totta kai Suomessa tehdään laatikoita ja niihin myös mekanismeja. Mene seisomaan suomalaisen keittiö alalaatikolle ja varo ettet puton pohjan läpi lattialle. Heheh!

        Mekanismeja hallitsevat kolme valmistajaa, Blum, Häfele ja Hettich. Suomessa mekanismeja ei valmisteta.

    • Suosittelenlämpimästi

      "Kiitosjkl
      7.2.2016 12:14
      Noblessa on paras kirjoitti:
      Jyväskylässä on vasta avattu Noblessa myymälä. Kauppiaana Tuomo Kolari jolla 30 vuoden kokemus keittiöiden tekemisestä, laadusta, suunnittelusta jne. Ei tarvitse asiakkaana miettiä mitä tuli ostettua! Olin varma että tein hyvän kaupat Noblessalla.
      Kiitos hyvästä palvelusta, ammattitaitoisesta suunnittelusta, aikataulut piti ja asentajat antoi loppusilauksen koko työlle. Voin vilpittömästi suositella Noblessa keittiöt Jyväskylän kauppiasta Tuomo Kolaria."

      Lainasin oheisen kirjoituksen koska olemme todella tyytyväisiä. Syy miksi valitsimme Jyväskylän oli myyjän asiakaspalvelu ja tietämys keittiöistä vuosien varrella sekä valmiiksi kasatut kokonaisuudet sovitulla toimitusaikataululla. Asennusta tosin jouduin viivästyttämään oman aikataulun pettäessä 2-viikkoa mutta sekin sopi heille. Asentajat (vakituiset) erittäin ammattitaitoisia ja päivässä valmis kokonaisuus eikä ole vuoden käyttökokemuksen perusteella valittamista!

    • lapsiperhemuuramesta

      Jyväskylän Noblessalla arvostetaan asiakasta. Saimme loistavaa palvelua ja meitä kuunneltiin sekä suunnittelija Tuomo Kolari otti huomioon meidän omat toiveet. Voin todellakin suositella tätä myymälää ystävilleni ja sinulle joka mietit mistä hankin keittiön. Lastu ja palvelu vei voiton muilta liikkeitä.

    • K.A.Lieto

      Tänään kiinnitin viimeisenkin listan keittiöremontista.
      Noblessa keittiö tilattiin Silkkitimpureilta Turusta,tilaus tuli viimeistä piirtoa myöten oikein ja ajallaan.
      Laatu ja palvelu hyvää.Itse kun asensin niin tuli pari kertaa soitettua ja varmistettua yksityiskohtia ;vastaukset sain ystävällisesti ja ammattitaidolla.
      Suosittelen.

      • Pettyneet

        Kiertäkää HML:n kyseinen firma hyvin kaukaa. Samaa tuotta myydään muissakin kaupungeissa.
        Frima edustaa laadukasta Noblessan keittiötuotetta, mutta edustus on valitettavasti nyt täysin heikoissa käsissä. Ko. firman pariskunta pilaa maineen ylimielisyydellä ja huolimattomuudella, asiakasta ei kuunnella. Työntekijä asentaa, vaikka ei pitäisi koska työtaso oli lyhyt. Asentaa vaan heikolle pohjalle toisenkin. Näin ollen purkamaan jouduimme nämä kaikki ja siinä tuli vahinkoa meillekin.Mitä ei korvanneet. Yli kuukaudella myöhästyi, ei mitään korvausta,
        EI EDES ANTEEKSI PYYNTÖÄ.

    • Essi2345

      Ainakin Vantaan Noblessa myymälässä myyjän asenne tuntui olevan, että asiakas on vain välttämätön paha myyjän ja asiakkaalta kiskottavan rahan välissä.

      Olisiko pieni koulutus myyntityöstä, kilpailutilanteesta ja asiakaspalvelusta paikallaan? Muitakin uravaihtoehtoja toki löytyy.

    • Anonyymi

      Noblessan Jyväskylän myymälä ei ollutkaan eentisellä paikallaan Ahjokadulla.
      Nettisivujen mukaan osoite pitäisi olla entinen, tietääkö joku minne on muuttanut?

      • Anonyymi

        Hei. Noblessa keittiöt Jyväskylä on edelleen ahjokatu 16 .
        Muutimme 01.06. sama rakennus. Olemme ihan ahjokadun varressa.

    • Anonyymi

      Onko pääkaupunkiseudulla hyviä kokemuksia jostain Noblesse-toimittajasta kenelläkään ? Olisin kiitollinen vinkeistä.

    • Anonyymi

      On ainakin Keittömaasta Töölöstä. Pysy niin kaukana kuin pystyt!!!

    • Anonyymi

      Hankittiin Jämsän Noblessasta mökille keittiökaapistot ja tiskipöytä. Toimituksessa on ollut puutteita. Asennus viivästyy osittain.

    • Anonyymi

      Noblessaan haksahdettiin, vaikka Puustelli oli toinen vaihtoehto viime metreille. Noblessan ongelmana ainakin Setellä (Vantaa) on huolimattomuus, hommat tehdään vähän sinne päin. Asiakas saa sitten kysellä perään. Ja mitään hintoja et saa näkyvästi kuten kilpailijoilla, vaan ne kätketään rivien taakse, jotta asiakas ei ymmärrä. Kaikki paperit, jotka Noblessalta tulee, on täynnä epämääräisiä koodeja, joista asiakas saa sitten arvailla mitä on tullut tilattua. Puustellin viestintä on selkeämpää ja avoimempaa ja asiakaskin ymmärtää mitä on tilannut. Aikataulujen perään saat kysellä ihan itse ja kukaan ei ole yhteydessä, ellet itse kysy. En suosittelisi Noblessaa, valitettavasti. Iso pettymys.

      • Anonyymi

        Samaa mieltä että iso pettymys.
        Asentaja oli kuulemma käynyt tekemässä ”tarkistusmittauksen” ennen asennusta jolloin sähköt olivat jo paikoillaan.
        Nyt on kaappienrungot sahattu paskaksi ja syytetään sähkömiestä johtojen paikoista.
        Muutenkin jälkiä taustalevyt täynnä.
        Noblessan mielestä asennus on ok.
        Olisivat mielummin jättäneet asentamatta niin olisi nyt edes ehjät kaapit jotka joku ammattilainen voisi asentaa.
        Noblessan vessan peilikaappeja ei kannata ostaa.
        Normi kaappi missä peili liimattu melamiinin päälle ja ovessa sarana joka sallii 90 asteen avauksen. Sisäpuolen peilit aivan turhia ja saranoiden takia kapeampia kuin ovi. Idioottimaisen näköisiä.
        Myytiin peilikaappina ja ei ollut liikkeessä mallikappaletta ennen ostoa vaikka kysyttiin.
        Ei myytäisi ainuttakaan jos olisi

      • Anonyymi

        Olemme erittäin tyytyväisiä Noblessa keittiöön, asennus sujui kun tanssi ja laatu ylitti odotukset. Palvelu huippu luokkaa. Kyseessä Porin Noblessa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olemme erittäin tyytyväisiä Noblessa keittiöön, asennus sujui kun tanssi ja laatu ylitti odotukset. Palvelu huippu luokkaa. Kyseessä Porin Noblessa.

        Porin Noblessalle sekä heidän asentajille pisteet myös meidän upeasta keittiöstä. Toimitus oli täydellinen, kalusteet sekä asentajat tulivat ajallaan ja olivat todella ammattitaitoisija. Työnjälki on täys kymppi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mieltä että iso pettymys.
        Asentaja oli kuulemma käynyt tekemässä ”tarkistusmittauksen” ennen asennusta jolloin sähköt olivat jo paikoillaan.
        Nyt on kaappienrungot sahattu paskaksi ja syytetään sähkömiestä johtojen paikoista.
        Muutenkin jälkiä taustalevyt täynnä.
        Noblessan mielestä asennus on ok.
        Olisivat mielummin jättäneet asentamatta niin olisi nyt edes ehjät kaapit jotka joku ammattilainen voisi asentaa.
        Noblessan vessan peilikaappeja ei kannata ostaa.
        Normi kaappi missä peili liimattu melamiinin päälle ja ovessa sarana joka sallii 90 asteen avauksen. Sisäpuolen peilit aivan turhia ja saranoiden takia kapeampia kuin ovi. Idioottimaisen näköisiä.
        Myytiin peilikaappina ja ei ollut liikkeessä mallikappaletta ennen ostoa vaikka kysyttiin.
        Ei myytäisi ainuttakaan jos olisi

        Vai liimattu melliin tämä sitten on tuskin Noblessan vaan jonkun alihankkijan kaappi..

    • Anonyymi

      Rovaniemen Noblessalla vissiin menee liian hyvin, kun eivät edes tarjousta vaivautuneet toimittamaan, vaikka kovin lupailivat. Ei sen puoleen sama juttu Elega-keittiöillä.

    • Anonyymi

      EN SUOSITTELE !

      Kaunis keittö mutta toimituksessa ja reklamoinnissa pahoja puutteita. Heillä on huono asenne, että asiakas on väärässä. Reklamointiin vastaan huonosti ja uudet toimitukset tahahtuivat hitaasti. Tämän lisäksi jouduimme itse leikkauttamaan puusepällä ovimateriaalista tehdyn välipalan oikean kokoiseksi. Noblessa toimitti vain perusmittaisen kaapinoven, eikä edes ilmoittanut etteivät leikkaa tätä piirutusten mukaan.

      Keittiömme oli valmis ja kaikki osat olivat lopullisesti saatu vasta noin 10kk kuluttua ensimmäisestä (aluperäisestä) toimituksesta. Vieläkään ei Noblesse ole edes pahoitelut myöhastymisiä !!!

      En voi suositella Noblessa keittiötä!!!

      • Anonyymi

        Tuo edellinen kirjoittaja kun ei suositellut Noblessaa , niin olisi mukava tietää mistä päin Suomea olet keittiösi ostanut....

      • Anonyymi

        Kirjoitit ettet suosittele Noblessaa, kaapeissa vika vai toimittamassa. Voisitko siis selventää kuka oli kauppias. Kiitos!

    • Anonyymi

      Onko kellään kokemuksia Tampereen liikkeen toiminnasta?
      Keittiöremppaa suunnitteleva

    • Anonyymi

      Noblessa keittiöt ovat laadukkaita, mutta toimitus takkuilee; osia puuttuu , kaapit naarmuuntuneita. ASIAT HOIDETAAN, mutta tipotellen . Vaatii asiakkaalta pitkää pinnaa. Asennuksen kanssa ongelmia, kaikki eivät osaa hommia, viikkojen päästä tullaan korjaamaan. Keittiö tilattiin tammikuun puolessa välissä ja vielä odotellaan puuttuvia osia. Ei ole kokemusta suomalaisista toimittajista. Mutta esim. Inarian toimituksessa kävi samoin, osia puuttuu, kun hoputtelin niin myyjä menetti hermonsa ja vähätteli asiaa. Mutta kun joka toimittajalta joutuu odottelemaan uusia toimituksia, niin pinna palaa . Muutto ja remontti on kyllä hermoja raastavia. Tuntuma ettei kukaan osaa tehtäviään, vaikka hinnat ovat korkeat. Laadukasta työtä ei haluta tehdä!

    • Anonyymi

      Erittäin laadukas ja hyvä duosittelen

    • Anonyymi

      Meillä ollut Noblessa nyt vuoden. Asennus oli kokemuksena ikävä ja turhauttava. Nyt harmittaa päivittäin että laitoimme rahaa kiinni Noblessaan. Esim tummat keittiötasot on NIIN halvan näköiset että harkitsen niin vaihtoa. Roskiskaappi on niin rimpula että mietin milloin jo hajoaa. Jne. Harkitse kahdesti. Itse ostimme Vantaan pisteestä, mutta tavaran laatu kaikkialla sama.

    • Anonyymi

      Keittiö Noblessa Herttoniemestä. Erittäin ammattitaitoinen myyjä ja saatiin erinomainen keittiö kun oli huipputarkka asentaja. Osia jäi uupumaan eli siihen joutuu varautumaan että keittiö ei ole heti täysin valmis. Meillä mennyt 2 kuukautta. Mikäli tekisin kauppaa heidän kanssa uudestaan niin vaatisi soppariin valmistumispäivän ja korvaus määriteltynä jos ei valmistu tuohon päivään mennessä. Hiljaa hyvää tulee...

    • Anonyymi

      Kukaan ostanut Noblessaa Jyväskylässä? Kolleega osti muutama vuosi sitten ja kehui.

      • Anonyymi

        On ostettu Jyväskylästä n. 5v sitten kun se vielä sijaitsi vanhalla paikalla. Suunnittelu ihan ok ja toimituksen aikataulu piti. Asiakaspalvelu myös hyvä.

        Mutta mutta siihen ne positiiviset asiat sitten loppuivat.
        Nimittäin laatu on todella kehnoa ainakin sellaisissa ovissa joissa on oven mittainen alumiini lista vetimenä. Listan sovitus oveen ei ole kosteutta kestävä ja ovet alkavat turvota listan liitoksien kohdalta. Uusia ovia ja muita osia saatu takuuseen mutta ei se ongelmaa poista. Myös kaappien rungot turpoavat esim. kannellisen bio roskiksen yläpuolelta.

        Jotta keittiö kestäisi normaalia käyttöä tulisi kaikki ovet vaihtaa paremmin kosteutta sietäviksi saumattomalla rakenteella oleviksi. Bio roskis pitäisi olla kosteuden pitävällä kannella jotta esim. suodatinpussin kosteus ei pääse haihtumaan ja aiheuttamaan kaapin rungolle ongelmia.

        Vanha keittiö oli yli 20v vanha jossa kaikki ovet ja rungot täysin ehjiä vaikka oli ollut kovassa käytössä lapsiperheellä!

        Ensimmäinen ja varmasi se viimeinen Noblessa meille ja tuttaville. Pahasti pettynyt kovasti mainostettuun Saksalaiseen laatuun.

        Tampere Lielahden Noblessan myyjä todella ammattitaidoton ja päällekäyvä.
        Omat virheet koittaa kaataa asiakkaan syyksi vaikka omaehtoisesti muutellut sovittuja asioita.
        Mm. metriseen laatikkoon asennettu kaksi 50 cm etulevyä koska hänestä ne on paremman näköiset niin.
        Kun reklamoin, niin kuulemma puhuin vain metrisestä laatikosta…en ymmärtänyt mainita erikseen etulevyä.
        Onko kukaan muu koskaan joutunut erikseen mainitsemaan ks. asiasta? Mielestäni on selviö, että laatikon levyinen etusarja…ellei erikseen pyydä jotain muuta.
        Metrinen pariovellinen komero toimitettiin kahtena 50cm leveitä joiden kätisyys molemmissa vasen.
        Myyjä vetosi piirustuksiin joita ei ollut koskaan minulle toimittanut!
        Ja paljon , paljon muuta…
        Kiertäkää kaukaa NOBLESSA TAMPERE/ LIELAHTI !!!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ostettu Jyväskylästä n. 5v sitten kun se vielä sijaitsi vanhalla paikalla. Suunnittelu ihan ok ja toimituksen aikataulu piti. Asiakaspalvelu myös hyvä.

        Mutta mutta siihen ne positiiviset asiat sitten loppuivat.
        Nimittäin laatu on todella kehnoa ainakin sellaisissa ovissa joissa on oven mittainen alumiini lista vetimenä. Listan sovitus oveen ei ole kosteutta kestävä ja ovet alkavat turvota listan liitoksien kohdalta. Uusia ovia ja muita osia saatu takuuseen mutta ei se ongelmaa poista. Myös kaappien rungot turpoavat esim. kannellisen bio roskiksen yläpuolelta.

        Jotta keittiö kestäisi normaalia käyttöä tulisi kaikki ovet vaihtaa paremmin kosteutta sietäviksi saumattomalla rakenteella oleviksi. Bio roskis pitäisi olla kosteuden pitävällä kannella jotta esim. suodatinpussin kosteus ei pääse haihtumaan ja aiheuttamaan kaapin rungolle ongelmia.

        Vanha keittiö oli yli 20v vanha jossa kaikki ovet ja rungot täysin ehjiä vaikka oli ollut kovassa käytössä lapsiperheellä!

        Ensimmäinen ja varmasi se viimeinen Noblessa meille ja tuttaville. Pahasti pettynyt kovasti mainostettuun Saksalaiseen laatuun.

        Hmm... Kolleega osti myös 2017. Oliko Kolarin Pekka myymässä? Muuten siinä (lähes) samassa paikassa myymälä kun joskus 2021 syksyllä katsoin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On ostettu Jyväskylästä n. 5v sitten kun se vielä sijaitsi vanhalla paikalla. Suunnittelu ihan ok ja toimituksen aikataulu piti. Asiakaspalvelu myös hyvä.

        Mutta mutta siihen ne positiiviset asiat sitten loppuivat.
        Nimittäin laatu on todella kehnoa ainakin sellaisissa ovissa joissa on oven mittainen alumiini lista vetimenä. Listan sovitus oveen ei ole kosteutta kestävä ja ovet alkavat turvota listan liitoksien kohdalta. Uusia ovia ja muita osia saatu takuuseen mutta ei se ongelmaa poista. Myös kaappien rungot turpoavat esim. kannellisen bio roskiksen yläpuolelta.

        Jotta keittiö kestäisi normaalia käyttöä tulisi kaikki ovet vaihtaa paremmin kosteutta sietäviksi saumattomalla rakenteella oleviksi. Bio roskis pitäisi olla kosteuden pitävällä kannella jotta esim. suodatinpussin kosteus ei pääse haihtumaan ja aiheuttamaan kaapin rungolle ongelmia.

        Vanha keittiö oli yli 20v vanha jossa kaikki ovet ja rungot täysin ehjiä vaikka oli ollut kovassa käytössä lapsiperheellä!

        Ensimmäinen ja varmasi se viimeinen Noblessa meille ja tuttaville. Pahasti pettynyt kovasti mainostettuun Saksalaiseen laatuun.

        Meille asennettiin Noblessa keittiö tammikuussa 2022. Tähän asti ollaan oltu kaikin puolin tyytyväisiä tuotteeseen ja asennukseen. Kaapisto oli hinnaltaan kilpailukykyinen (ei halvin), kun hankimme sen syksyn tarjouskampanjan aikaan (kodinkoneet hankimme muualta). Hinnan lisäksi päätöksentekoon vaikutti laatuvaikutelma ja asiakaspalvelu. Pekka Kolari osasi suunnitella keittiön meidän toiveiden mukaisesti (ja keittiön toimivuus on todettu hyväksi myös käytännössä). Erityisen tyytyväisiä olemme asennukseen. Asennus tehtiin hosumatta ja jälki oli hyvä, vaikka keittiö oli osittain hieman haastava ja tämän myös asentajakin meille totesi. Yhdestä seinäkaapista puuttui upotus valolistalle. Saimme kahden viikon kuluttua oikean kaapin asennettuna. Myös meidän keittiöön tuli koko kaapin levyinen alumiini vedin. Jos tästä tai jostain muusta seikasta ilmenee ongelmia, niin pitänee kirjoitella tänne.
        - Mika-

    • Anonyymi

      Kiinnitys yms. kaappien takana olevat välit ...Täysin perseestä!!

    • Anonyymi

      Meillä keittiö myös Jyväskylän myymälältä.
      Suunnittelu, asennus ja mittaus hoitui näppärästi ja myyjällä riitti huumorintajua meidän valinnanvaikeuksien kanssa.

      Taitaapa ne negatiiviset äänet kantautua aina positiivisimpia paremmin näillä keskustelupalstoilla. Olipa se firma, tai yhtiö mitä tahansa…

      Progressin ja junkerin kodinkoneet ovat kuulema electroluxin ja siemensin valmistamia?

    • Anonyymi

      NOBLESSA TOSI HUONO JA EI KANNATA JA HUONO PALVELU. KULJETUKSEN MYÖHÄSSÄ, MITATTU HUONOSTI

    • Anonyymi

      Jämsän Noblesse, erinomaisen asiantunteva myyjä, kaikki hoitui kerralla, toimitus tuli ajallaan, mitat oli itsellä, olemme erittäin tyytyväisiä, kaikki kysyvät ostopaikka kun ovat nähneet meidän mummonmökin keittiön. Helppo asentaa koska kalusteet oli valmiiksi kootut.🤗🤗

    • Anonyymi

      Keittiö itsessään on vissiin ihan ok, mutta asennus ihan karsea kokemus. Ihan todella huonosti tehty, siis aivan luokatonta touhua. En tiedä pitäisikö tälle itkeä vai nauraa. Pk-seudulla Noblessalta tilattiin keittiö ja on ollut yksi tuskan ja vastoinkäymisten tie eikä keittiössä vieläkään ole kaikki kunnossa ja oikein, vaikka rempan "valmistumisesta" jo kohta 1,5 vuotta. Eipä oikein mennyt mikään ihan niinkuin piti ja hauskoja "ylläreitä" tehty asiakkaalle kuten jemmattu kaikenlaista roskaa ja paskaa keittiön sokkelin alle. Kiitos vaan Noblessa.

    • Anonyymi

      Oma Noblessa Line N ollut nyt pari vuotta käytössä. Myyjä sähläsi tilauksen kanssa ja myi aluksi keittiön jollaista ei voitu toimittaa. Myyjä nosti käden pystyyn ja tuli hyvin vastaan ja sain alennusta reilusti kaappeihin upotetut ledinauhat, jotka valaisevat myös kaapin sisustan. Kaappeja asentaessani huomasin että integroitavan mikron kaappi puuttui kokonaan ja sitä odoteltiin saksasta sitten pari viikkoa. Myös asennustarvikkeita puuttui ja improvisoin ne sitten K-raudan avulla. Itse keittiö on laadukkaan tuntuinen ja kestänyt moitteetta meidän käyttöä. Tasoina korkeapainelaminaattia.

    • Anonyymi

      Noblessa mainostaa itseään laatukeittiönä Suomessa. Saksassa halpakeittiö tittelillä. Sama mallisto molemmissa maissa..

      • Anonyymi

        Saksassa siis jopa halpakeittiöt ovat laadukkaampia kuin nämä meidän kotimaiset. Mitenhän hyviä ovat sitten kalliit saksalaiset? Meillä edellisessä talossa kotimaiset ja nykyisessä Noblessa - olleet jo kohta viisi vuotta. Todella tyytyväinen olen. Varmaan ostopaikkakunta vaikuttaa tyytyväisyyteen, koska ihmisten välistä kauppaahan nää kaupat on.

    • Anonyymi

      Lahden Noblessasta tuli meidän keittiö. Kaikenlaista harmia oli toimituksen suhteen. Vioittunut mikroaaltouuni, vioittunut kaappi, vääriä ovia, vetimet väärissä kohtaa osissa ovia ja näiden korjaukseen aikaa kului n 3kk. Anteeksi pyysivät sentään...

    • Anonyymi

      Hei, meillä tosi huono kokemus. Muutettiin uuden taloon, ostettiin kaikki uudet tavarat siihen keittiöön ja mietitiin, että täällä kerralla ei oo aika suunitella itse , että otetaan ”laadukas” keittiö :) Noblessasta. Alussa suuniteötiin kahvikone polven korkeudelle, ihan 1,5 vuotias sais sieltä kuuma vettä ottaa rauhassa. Sitten pakastin mihin arvo (3000 euroa) täynnä lommoja nyt , kun asitapesukone ovi käy sinne vastaan. Ne molemmat ovet käyvät auki koko aik j ne ei sais olla vierekkäin…. Mul siellä Noblesessa suunniteltiin ne ovet siellä vierekkäin. Myös kaapin ovi asitapesukone ylhäällä ei saa aukea pakastin oven kanssa kun sitten tulee lommoja jompi kumpiin oveen. Vielä jos tuoto keittiö tänne taloon, me ei ollut vielä muuttanut siään, kaikki oli uuso ja talo ei ollut vielä valmis. Niin me kantajat kuka oli Noblessa lähettänyt meille, ne rikkoivat meiden uuden kotiin lattian ja kuka ei oo sitä korvanut meille. Vielä sovittiin, että tulee lisä pala, että se pakastin ja astianpesukone ovet ei törmäs toisiinsa, seki ei oo tullut tänne asti meille. Eikä ke välitä mistä siellä Noblesessa, sait rahat käteen ja enää ei kiinosta niitä mitään. Edelisessa kodissa ostetiin Ikeasta keittiö ja suuniteltiin se itse, ei siellä ollut mikä tommosia vikoja, kaikki oli super. Myt maksettiin 2-3 x enemmän ja saatiin siis tommonen keittiö mistä ei olta ollenkan tyytyväisiä. Täynnä vikoja. Mietika tarkka ennen kun tilaatte , että onko muita vaihtoehtoja, niin suositele. Muualta tilta. Aurinko ☀️

    • Anonyymi

      Vielä lisäksi, että sieltä oon noin 2-3 kertaa Noblesseen soittanut ja kysynyt, että missä meille luvattu keittiö lisäpala on? Ja vielä , että missä vaiheessa se rikottuun lattian asia on ja en oo saanut sieltä mikä selkeä vastausta. Nyt on aika mennyt joo noin 1,5 vuotta siitä ja mitään ei oo tapahtunut. Y.T

    • Anonyymi

      Hei, En suosittele Noblessaa enkä Sete Oy:tä Espoossa. Kova kiire oli tehdä kaupat koska keittiökoneet tarjouksessa puoleen hintaan. Puolet keittiöstä oli vaurioitunut kuljetuksen aikana. Nyt on asennettu keittiö 3 viikkoa sitten mutta vielä pitää paljon vaihtaa kalusteita ja odotus tehtaalta 3. viikkoa. Reklamaatio on lähetetty kyseiselle liikkeelle ja reklamaatio varmasti vielä Kilpailu- ja kuluttujavirastolle. Laskuttaa he ainakin osaavat ja laskuissa myös jo eräpäivä ollut! Todellinen pettymys! Mielummin olisin pitänyt vanhan keittiöni. Myynnin jälkeen ei asiakkaaseen enää olla yhteydessä vaan hoitavat seuraavia kampanjoitaan.

    • Anonyymi

      Mitä nämä Noblessan hinnat on?? Muiden tarjoukset luokkaa 6-8k€ keittiön KALUSTEISTA.. Noblessa n.14k€!? Ja mainostavat samaan aikaan kampanjaa "kalusteet -40%"?? Mukavat olisi hinnat ilman "tarjousta" 😅

      Muuten laatu tuntui todella hyvältä ja palvelu moitteetonta.

    • Anonyymi

      Mites näissä keittiökaupoissa maksut menee? Itse kun olin projektipäällikkö ja piti hankkia palveluja, asennuksia jne. Niin sopparit oli sellasia että 10-15% maksettiin vasta kun asiakas eli minä yhtiön edustajana olin hyväksynyt. Vähän oli ongelmia ja aina pieniä. Onko yleisesti maksettava etukäteen koko potti kun kuulostaa siltä jos on 1,5v jälkeen asiat vielä levällään?

    • Anonyymi

      Meillä Hämeenlinnan nolessasta hankittu keittiö ja kaikki toimi meidän ehdoilla ja todella hyvin. Kaikki yhteistyö + keittiö arvosanalla 10+.

    • Anonyymi

      Tilasin keittiöni kyseisestä firmasta eli Noblessalta.
      Osa tilatuista tuotteista tuli sovitusti helmikuun alussa.
      Sitten tulivat tipoittain, led valot tason alle puuttuivat. Tämän vuoksi en voinut tilata sähkömiestä sillä halusin sähkötyöt joutuvan kerralla.
      Tämän vuoksi keittiöprojekti kesti 2 kk. Lopulta myyjä haki ledvalot muualta jotka eivät tosin vasta neet tilaamaani tuotetta.

      Keittiön suunnittelussa saa olla valppaana, tilausvahvistuksessa kävi ilmi että keittiön väliseinä olisi muutoin jäänyt paitsi väliseinää osittain.

      Näin vaikeaa keittiö remonttia en ole aiemmin kokenut. Jatkossa suosin suomalaista, joka olisi pitänyt ymmärtää jo ennen tilausta.
      Sain myös virheellistä informaatiota useankin seikan suhteen
      Asentaja oli oma, Noblessa kehoittaa ottaa asentajan heidän kautta.
      - päivänselvää kun tilaukset tulevat tipoittain
      -olin varannut oman asentajan 2,5 viikoksi, purin keittiöni itse. Noblessan veloitus tästä olisi ollut 600e ja oman asentajan veloitus olisi ollut 200e.
      - pieni keittiö, purkutöissä meni 3,5h omatoimisella purkutyöllä🙃

    • Anonyymi

      Teetin keittiöremontin Noblessalta 1/23. Oli oma asentaja, tavarantoimitukset tulivat asteittain, toimitukset myöhästyivät.
      Keittiöremontti venyi tämän vuoksi 2 kk pituiseksi, sähkömiehestä en tilannut erikseen sillä keittiön tasovaloja odottelin syystä että saisin kaikki sähkötyöt tehtynä samaan aikaan(lieden, uunin asennus)

      Kun valoja ei kuulunut haki keittiösuunnittelija nämä erikseen ja valot eivät vastanneet tilaamiani tuotteita
      Lisäksi oli valkoiset lasit välitasossa virheellisesti mitattuja. Lasi on 1 cm lian lyhyt.
      En suosittele, ja huom että Noblessa ei tarjoa kuivauskaappia 80cm vaan tuli tavallinen kaappi.
      Saksassa ei käytetä kuivauskaappeja😂
      Tilauksesta jäi myös puuttumaan maustekaappi, Noblessa järjesti heidän asentajan tätä tekemään ja hyllyt on aivan vinot 🤕

    • Anonyymi

      Noblessa kokemuksemme oli keittiömyyjän ja asentajien osalta huono. Itse kalusteet ovat laadukkaat. Myyjän rakennustekninen osaaminen oli puutteellista. Toisin sanoen myyjä myi asioita, joita keittiöasentaja ei pystynyt toteuttamaan. Lisäksi asentaja teki vain nopeasti valmista ja jälkiä korjailtiin myöhemmin.

    • Anonyymi

      Puustellista kolmannella saa korvapuustin.

    • Anonyymi

      Kalusteiden laatu OK, mutta jos tulee tarvetta hankkia lisäkalusteita, niin hinta on törkeä ja toimitusaka 1,5-2 kuukautta. Keraamisen altaan takuu on vain 2 vuotta kun muilla on 10 vuotta. Takuuasioissa kyllä selittelyä tulee tuutin täydeltä. Selvitä ennen kauppoja takuu ja toimitusaika ja pyydä kirjallinen sopimus. Seuraavan keittiön kauppa ei ole Noblessa !

    • Anonyymi

      Päältä siistit, mutta kiinnitys systeemi huono.
      Yläkaappien taakse jää iso väli kerää kaiken keittiössä syntyvän pölyn ja rasvahöyryt.
      Ammattilaisena en suosittele.

      • Anonyymi

        Jos kiinnitys tuntuu huonolta olet amatööri.

    • Anonyymi

      Keittiö piirrettiin ja suunniteltiin hyvin toiveittemme pohjalta. Keittiö on kaunis ja juuri sen näköinen, mitä odotimme. Näin parin kuukauden jälkeen ainakin vielä Noblessa tuntuu hyvältä valinnalta ja Progress-kodinkoneet laadukkailta. Tosin keittiösuunnittelija lupaili asioita, joita ei ollut mahdollista tehdä, mutta sattuuhan näitä.

      Seten asennuksesta ei kyllä voi suuremmin kehuja antaa. Tilattiin keittiö siis putkiremontin yhteydessä ja jo urakan ollessa kesken melkoisen monta juttua vaihdettiin ja korjattiin, ennen kuin keittiötä edes meille luovutettiin.

      No, muuttaessamme löydettiin mm. liian pitkästä ruuvista johtunut ylätäytelevyn halkeaminen, valmis naarmu tiskialtaassa, ylimääräisiä reikiä tiskikaapin hyllynpäädyssä sekä kaapistojen sisällä näkyvien ruuvinjälkien kivat rispaantumat, kun ruuvauskärjellä ei ole vain osuttu ensin kohdilleen. Liedestä on myös unohtunut poistaa pari muoviklipsiä, joten liesitaso klenkkaa ja tiskialtaalta roiskevedet pääsevät kivasti sen alle. 20k maksava keittiö on hieno ulkoa katsottua, mutta kaappien sisältä taika paljastuu.

      Keittiösuunnittelijan kanssa viestiteltyä luvattiin tilata uudet osat, jotka vaihdettaisiin pian. Viimeisetkin osat saapuisivat ennen juhannusta. No, juhannuksen jälkeen meille saapuu Seten kaveri ja totta kai luullaan, että nyt hommat korjataan. Tämä veijari onkin vasta tarkastamassa, mitä kaikkea pitää korjata ja tarvitseeko ylipäätään. Asiakaspalvelutehtävissä ei myöskään kannattaisi asiakkaan kotiin tullessa juuri loppumetreillä vetäistä norttia kaksin käsin, sillä se jää asiakkaan kotiin lemuamaan melkoisen pitkään. Kuvastaa ammattitaitoa.

      Hänen mukaansa mikään ongelmista "ei ole niin kovin paha" ja tulee vahvasti fiilis, että tässähän vain turhasta valitetaan. Tiskialtaatkin totta kai naarmuuntuvat käytössä, mutta olisi hauskempaa saada itse naarmuttaa sen sijaan, että asentaja luovuttaisi valmiiksi naarmutetun. Keittiömyyjä lupasi uuden altaan, mutta tämä asennuksen johtaja vähätteli koko seikkaa. Kiva asiat olisi kuitenkin itse rikkoa, mun mielestäni ainakin.

      Tämä sankari sitten lupaili korjaajan saapuvan ensi tai viimeistään sitä seuraavalla viikolla, mutta ei kyllä ole näkynyt. Lisäksi uuden ylätäytelevyn yms. piti olla maassa jo reippaasti kesäkuun alussa, mutta edelleen heinäkuun puolivälissä mietitään, missä asentelija on. Kun on rahat saatu, niin mitä siitä enää kiinnostumaan. Rahoitusyhtiölle, joka lupasi 6kk korottoman maksuajan keittiölle, keittiön luovutus on ilmoitettu kuukausi ennen kuin me saimme keittiön käyttöömme, joten tämäkin kertoo osaltaan jotain.

      Sete harjoittaa paljon maksullista artikkelimainontaa iltapäivälehdistössä ja siellä toimari kertoo, miten "tärkeää on olla omat ammattitaitoiset asentajat talossa". Meidän kokemuksen mukaan asentajat ovat välinpitämättömiä, sokeita sekä keskittymiskyvyttömiä. Ja asennustyön johtaja on "lievästi" ylimielinen ja asiakasta halveksuva.

      Eli, Noblessaa voimme suositella ja keittiömyyjän ammattitaitoa piirrossa, suunnittelussa ja kokonaisuuksien esittelyssä. Omasta kokemuksestamme emme missään tapauksessa voi suositella Seten asennusta, kannattaa asentaa itse tai ottaa asennus muualta. Tämä asennuksen ja työnjohdon saamattomuus ei vain kerrassaan vastaa tätä muuta laatukeittiön kuvaa, joka hommassa luontevasti olisi.

      • Anonyymi

        Aivan kuin meillä, asennustyön johto jopa huusi minulle kurkku suorana. Olin asiakkaan hieman ihmeissäni asenteestaan. Toimarilta en pahoitteluja enkä anteeksipyyntöä saanut mutta tulivat lopulta hoitamaan asennuksen loppuun. Huono maku jäi koko yrityksestä, rahastuksen maku. En suosittele Sete Oytä.

        Suunnittelija olisi voinut olla hieman ammattitaitoisempi, hän keskittyi esittelemään turhia ja kalliita varusteita. Minulla oli valmiina jo yksi itse tekemäni keittiösuunnitelma, johon hän sitten antoi tarjouksensa, jälkikäteen ajatellen hän olisi voinut itse myös miettiä, olisiko hänellä ollut mitään omaa ideaa keittiöstä, olisi voinut tarjota ammattilaisena muitakin kalustusvaihtoehtoja. Hirveä kiire oli saada kauppaa aikaiseksi. Harmittaa liesituulettimen asennus, tehokas tuuletin resonoi melko kovaa, olisiko siihen löytynyt ratkaisuksi vaikka äänieristystarvikkeita, samoin mikroaaltouuni on melko korkealla näin lyhyelle ihmiselle. Tuossa yksi päivä naureskelin, että 16 000 euron keittiöön ei kuulu hanaa, jossa olisi lämpötilan rajoitin, eli voi helposti polttaa kätensä.

    • Anonyymi

      Teimme sopimuksen viime kuussa ja tuli vielä kysyttävää myöhemmin. Myyjä ei vastaa enää mihinkään yhteydenottoihin. Joko kiire, tai kun nimi paperissa, ei enää kiinnosta mikään. Seuraavaksi menemme ihan myymälässä käymään ja kysymään vielä tarkennettavat asiat..
      On kyllä huono, jos asiakas unohdetaan heti sopimuksen teon jälkeen. Koko suunnitteluajan painotettu, että myyjä on se ensimmäinen kontakti ja apu kaikkeen ja on saatavilla.

    • Anonyymi

      On kokemusta, 2024, loka-marraskuu. Vedettiin vaimon kanssa projekti TODELLA pitkän kaavan kautta, eli kilpailutettiin lähes kaikki tarjoajat ja myös uudiskohdefirmat, jotka eivät tätä tarjoa. En lähde tässä yksilöimään eri firmoja, toimintatapoja, palvelualttiutta tai palautenopeutta.

      Noblessa ja Espoo / Vantaa Mariann oli AINOA, joka halusi tulla paikan päälle katsomaan. Ja jes, tsekattiin kaikki foorumit kokemuksista, eikä millään firmalla ole puhtaita papereita. Ja btw, me suomalaiset ollaan ahkeria jakamaan negatiivisiä mielipiteitä, paras kiitos Suomessa on kun mitään ei kuulu, joten forumit on vaan täynnä valituksia.

      Budjetoi siinä sitten 30t eur keittiöön, ja osalla tarjoajista lähestymistapa meilitse, että tässä sulle mitä tohon laitetaan. Ei soittoa, ei paikan päällä käyntiä, ei tarvekyselyä, ihan kun olisit jotain auton rengasta ostamassa.

      Itse arvelin, että kun meidän keittiö + muut huoneet on järjetön palapeli, tää ei vaan voi onnistua kerralla, kun itsekin oltiin sitä ja tätä mieltä ja vaihdeltiin palikoita. Noita palikoita on satoja, ihan laatikon reunoista lähtien.

      Itse purettiin vanha keittiö ja palkattiin seinien tasoittaja (kiviseinät), putkari ja sähköfirma. Noblessalla siis nollatilanne asennukselle. No oliko ne seinät suorat, tottakai ei, jos 3 metrit matkalla heittää sentin.

      Nyt päästään asiaan. Noblessan kaverit tuli sisään, suojasivat lattiat ja kantoivat kaapit sisään. Vajaat 2 viikkoa kun asuisi makuuhuoneessa, kun kaikki paikat on täynnä uutta kamaa. Joka aamu, 7.30 kaverit tulivat ja jatkoivat projektia. Meillä oli keittiö, eteinen ja kodinhoitohuone.

      About 2 viikkoa ja homma on valmis. Ei ainuttakaan vinoa saumaa, ei millin heittoa asennuksessa, noi kundit oli vaan järjettömän pedantteja kun leipoivat kaappeja kohdalleen.

      No mikä meni pieleen? Yksi lasiseinä ja parit leditvalot jäi jälkitoimitukseen. En ihmettele, kun itsekin kohkailtiin detalien kanssa. Tulevat Joulukuun alussa. Oma arvosana Noblessalle on lähes kymppi.

      Päädyttiin Noblessaan.

      No

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      112
      5825
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      32
      3927
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3332
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      2946
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      250
      1997
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      87
      1963
    7. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      141
      1758
    8. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1686
    9. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      39
      1685
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1529
    Aihe