Ei sitten kaupunki liputtanut :-(

suuresti pettynyt

Ylöjärven kaupungin kriisivalmius on katasrofaalinen. Edes lippuja ei saada suruliputusasentoon. Ajatelkaas, jos tulisi ongelmia virastoajan ulkopuolella kesäaikaan. Nokialla ei kuollut paskaveteen kuin muutama ihminen, mutta miten kävisi täällä?

Maailmalla tapahtuvat, mutta meitä koskettavat kriisit ovat erinomainen tapa testata omaa valmiutta. Tänäänkin asianmukainen suruliputus olisi kertonut siitä, että kahden kuukauden kesälomat kaupungin työntekijöille kustantava veronmaksaja saisi olla turvallisella mielellä mahdollisen kriisin iskiessä päälle omassa kylässä.

Vähäinen luottamus kaupungin kriisivalmiuteen romahti pahasti pakkasen puolelle. Taitaa olla paha johtamisongelma, johon valtuutettujen on syytä puuttua ja kovalla kädellä.

23

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • bigshame

      Hävettää Ylöjärveläisenä!!

      Muuta en voi sanoa

      • oi voi

        Hävetkää oikein kunnolla, minä nauran ulkopaikkakuntalaisena teidän lapsellisuudelle. Lipunnostolla ei pelasteta yhtään ihmistä, eikä kaikkia maailman kriisejä voida täällä suruliputtaa. Jos yhtä liputetaan, pitää liputtaa muitakin, joka päivä liputuspäivä, jotta te pikkupimperot ette loukkaannu taas ja häpeä?!


      • Lumia odotellessa
        oi voi kirjoitti:

        Hävetkää oikein kunnolla, minä nauran ulkopaikkakuntalaisena teidän lapsellisuudelle. Lipunnostolla ei pelasteta yhtään ihmistä, eikä kaikkia maailman kriisejä voida täällä suruliputtaa. Jos yhtä liputetaan, pitää liputtaa muitakin, joka päivä liputuspäivä, jotta te pikkupimperot ette loukkaannu taas ja häpeä?!

        Onko ulkopaikkakuntalainen sen kiinteistöhoitoyhtiön osakas, jolle Ylöjärven kaupunki on ulkoistanut töitään, jotta joku voi jättää ne tekemättä?


      • ssrrkk
        oi voi kirjoitti:

        Hävetkää oikein kunnolla, minä nauran ulkopaikkakuntalaisena teidän lapsellisuudelle. Lipunnostolla ei pelasteta yhtään ihmistä, eikä kaikkia maailman kriisejä voida täällä suruliputtaa. Jos yhtä liputetaan, pitää liputtaa muitakin, joka päivä liputuspäivä, jotta te pikkupimperot ette loukkaannu taas ja häpeä?!

        Kyky ja halu osoittaa myötätuntoa tällaisten tapausten kohdalla pelastaa ihmishenkiä. Näin itse kukin saa kaivettua välittämisen kautta itsestään positiiviset ja hyvälle elämälle välttämättömät tunteet, jotka saattavat peittyä muutoin pessimistisen ja vihamielisen turhautumisen alle.

        Erityisen tärkeää kaupungin suruliputus olisi ollut lapsien ja nuorten henkisen kasvun kannalta. Yhteinen suru ja konkreettinen mitättömältäkin tuntuva ele tuo sitä turvaa ja yhteenkuuluvaisuuden tunnetta, jota nuori ihminen tarvitsee.


    • huonot on tavat

      Suuronnettomuuden yhteydessä sisäasianministeriö voi suosittaa yleistä suruliputusta. Tälläinen suositus annettiin ja uutisoitiin laajasti sunnuntain osalta. Ylöjärven kaupunki ei noudattanut hyvää liputustapaa.

      Yksityishenkilöille asetus Suomen lipulla liputtamisesta antaa mahdollisuuden joustaa liputuksen aloitus- ja lopetusajasta hieman. Kaupungille tätä vapautta ei ole. Ylöjärven kaupunki rikkoi siis lakia sen lisäksi, että näin ei synny hyvää kaupungin kyvystä hoitaa velvoitteitaan.

    • Ristiriitaisia

      ajatuksia heräsi, kun mietti nuorten kohtaloa Oslossa, Teboilin suruliputusta ja Moision koulun tyhjää lipputankoa sunnuntaina ohi ajellessa.

    • 99 %
    • ihmemaa ylöjärvi

      Sitä henkilökuntaa ei ole, joka vetäis liput salkoon todellisten asioiden puolesta
      ;o(
      Ilmeisesti Ylöjärvellä ei ajateltu asian koskettavan, vaikka entisen kunnanjohtajan vaimo oli kotoisin Norjasta. Entisiä ei tule tästä asiasta moittia, mutta nykyiset saisivat hävetä.

    • turhaa narinaa

      Ylöjärven kaupunki hoiti Norjan tapahtumien suruliputuksen asettamalla kaupungintalon salossa lipun suruliputukseen. Tämä on mielestäni aivan hyvä ja kunnioittava tapa hoitaa tallainen tilanne.

      • Selvitetään asiaa

        Vai on se turhaa narinaa ... mutta oikeutettua. Hyviin tapohin kuuluu liputtaa silloin, kun on liputtamisen aika. Näin sitä levitetään itsekeskeisyyden ja piittamattomuuden ilosanomaa. Kuka on päättänyt kaupungin politiikasta suruliputusten suhteen. Saisiko nimen, kiitos!


    • mummonikin 94liputti

      1 lippu kaupungintalolla, ei ole hyvä eikä lainkaan kunniottava ele menehtyneitä kohtaan. Ylöjärvellä ei tiedetä edes hyvistä ja arvokkaista tavoista.

    • Pieleen meni

      Jos olisi posahtanut jossain Norjan kunnan virastossa tai olisi ammuskeltu valtuustosalissa, niin miehet olisi jo matkalla ilmaisemaan suruaan paikan päällä. Ei pieni virkamies kaupungin johdossa ymmärrä omaa napaansa suurempia asioita saatikka hyviä tapoja.

    • turhaa narinaa

      Tuskin norjalaisten tuskaa helpottaa yhtään se onko jossain Yöjärvellä liputettu tai oltu liputtamatta. Nämä narisijat täällä ovat sitä porukkaa, jotka eivät muuta osaa, kuin arvostella. Pitäisikö nyt liputtaa joka salossa sen vuoksi, että Somaliassa kuolee satoja tunhansia ihmisiä nälkään? Osoittaa todellistä sivistymättömyyttä, että täällä aletaan itkeä jostain liputuskäytännöstä kun samaan aikaan voisi auttaa todella hädässä olevia.

    • VoiAikojaVoiTapoja

      Helpottaako Norjalaisia sitten se, että presidentti Obama esitti surunvalittelunsa henkilökohtaisesti? Ylöjärven kaupunkilla ei ole tapoja ja se on niin pirun itsekeskeinen!

      Yhdysvaltain presidentti Barack Obama ja varapresidentti Joe Biden ilmaisivat henkilökohtaisesti osanottonsa Norjan joukkomurhien johdosta vierailemalla Norjan suurlähettilään virka-asunnossa Washingtonissa. Obama kirjoitti surunvalittelukirjaan viestin. "Me olemme kaikki surun murtamia sen takia, että niin moni ihminen menehtyi traagisesti, ja erityisesti sen takia, että menehtyneiden joukossa oli nuoria, joilla oli elämä vielä edessään. Mitkään sanat eivät lievitä surua, mutta tietäkää, että Norjan kansa on kaikkien amerikkalaisten ajatuksissa ja rukouksissa ja että olemme teidän tukenanne." Kun Obama oli kirjoittanut tervehdyksensä surunvalittelukirjaan, hän tervehti suurlähetystön työntekijöitä ja sanoi: "Me olemme järkyttyneitä, mutta olemme samassa rintamassa teidän kanssanne."

      http://m.hs.fi/inf/infomo?site=hstxt&view=news_ulkomaat_child&feed:a=hs.fi&feed:c=news&feed:i=1135268097727

    • rintarottinkilla

      Hieno kirjoitus VoiAikojaVoiTapoja, kiitos siitä.
      Yhteiskunta on rappeutumassa ja Ylöjärvellä on sen alku mikäli voi näin "löysästi" ilmaista. Norjan hätä on glopaali ei paikallinen. Tähän ei voi vetää somaliaa mikaan.

    • vihainen asukas

      Kaksi edellistä, ja yksi keväinen VIRALLINEN LIPUTUSPÄIVÄ on jäänyt väliin kaupungilta. Ei ollut lippua kouluilla, kaupungintalolla eikä vanhainkodilla.

      • Faktoja esiin

        Mikä yhtiö laskuttaa kaupungin liputuksista?


      • kaikkeakanssa
        Faktoja esiin kirjoitti:

        Mikä yhtiö laskuttaa kaupungin liputuksista?

        On jumalaut teidän maailmanne vamis, kun tuommoiset liputukset vaivaa!


      • Kalahtiko?
        kaikkeakanssa kirjoitti:

        On jumalaut teidän maailmanne vamis, kun tuommoiset liputukset vaivaa!

        Se vaivaa, jos joku nosta palkkaa tekemättömästä työstä.


    • RUKKI

      Nythän on kohta Ittepäisyyspäivä ehkä Kaupungille vois ilmoittaa
      ketkä ois vapaa ehtoisia mostamaan LIPUN ja kunnioittaa Suomen
      Itsenäisyyttä. Varsinkin kun uhka on EU suunnalta että kohta ei
      lippua tarvita ollenkaan. Taas tehdään suur Saksaa ja virkamiehet auttaa
      kilvan.

      • Kyllä jännitti

        Ei mennyt liputus tyylillä, mutta kyllä tangoissa liput liehuivat.


    • West..

      Ei mennyt liputus tyylillä, ei liehunut lippu esim. kirjaston lipputangossa?

      • Häpeäisivät edes

        Oikeassa olet. Noloa. Isänmaan petturit eivät näe tarpeelliseksi liputtaa itsenäisyyspäivänä. Omina henkilökohtaisina juhlapäivinä ollaan kyllä liputtamassa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      101
      4507
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      29
      3343
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2370
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      36
      1388
    5. Minulla on käsitys

      Ettet ole kovin se k s uaalinen ihminen.
      Ikävä
      34
      1183
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      37
      1116
    7. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      13
      1064
    8. 158
      1007
    9. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      934
    10. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      872
    Aihe