Ei kansa niin tyhmää ole

Perussuomalaisena

Että sen poliittinen ajatusmaailma muuttuu tuon Oslon murheellisen tapauksen myötä Perussuomalaisia vastaan, kuten eräät kiihkoilijat täällä toivoo. Ei yksi ampuja muuta ampumalla yhteiskunnallisia asioita ja kumpa vain mieleltään sairaat tietäisivät, että he vain pahentavat väkivallalla asioita.

Tuossa monikulttuurisuusaiheessa ongelmat ovat olemassa teki joku mielisairas toisella laidalla mihin taustaan kuuluneena mitä hyvänsä.

Kyse kuitenkin on siitä tahdommeko poliiittisella yliavoimuudella antaa sellaisen kulttuurin kasvaa maassa, jonka arvoja emme jaa.

Tämän ristiriitoja tulevaisuuteen yhä enemmän aiheuttavan maahanmuuttovirran vastustaminen tulee olla rauhanomaista tietysti ja politiikkaan vaikuttavaa.

Minä en esim voi millään hyväksyä positiivistä syrjintää missään muodossa, kuten nämä suomalaiset naispoliitikot tahtovat. Eivätköhän monet väkivallan teot lähde juuri siitä, että on ulkona yhteiskunnastaan,jota kohtaan viha nousee sitten. Kyllä meidän tulee hoitaa omiemme asiat kuntoon, ennen kuin ruokitaan ja hyysätään muita.

Yhteiskunnallinen ajattelumaailmani ei muutu miksikään Oslon tapauksen vuoksi. Surren seuraten olen tuota läpi käynyt mielessä kuin kuka tavallinen tahansa tyyppi.

Olen vankkumatta sitä mieltä, että islamin alueen ja afrikan väestöt aiheuttavat maanosaan ongelmia lisää. Merkelkin totesi jo monikulttuurin epäonnistuneen ja asiahan on selvä eräiltä osin.

34

145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Herra Huu

      Kirjoituksesi on erittäin hyvä.

      Toivottavasti myös fundamentalistinen ylläpitokin ymmärtää mistä tässä kaikessa on kysymys, eikä kohtele aloitustasi samalla kaavalla kuten minun tekemiäni.

      Palstalla vihaa lietsovia viestejä viljelevä laholatva taitaa muuten toimia myös täällä valvojana. T: Kadunlakaisija.

      • -

        toi sun mainitsema laholatva saa muuten jauhaa tota paskaansa tääl joka vitun päivä. miks niitä ei muuten koskaan poisteta täält???

    • ei niin

      Perussuomalaiset eivätkä muutkaan puolueet ole syyllisiä tuollaiseen käsittämättömään hirmutekoon.

    • ,,,,,,,,,,,,,,,,,,

      Norjan tapaushan kertoo juuri siitä, että millaisia muotoja avoimien ovien politiikka saattaa aiheuttaa. Norjan tapauksesta täytyykin ottaa opiksi, että vastaavanlainen trakedia ei tulisi koskaan todeksi Suomessa, eikä missään muuallakaan. Ylisuvaitsevaisuudella ei saavuteta haluttua päämäärää vaan ainoastaa heitetään bensaa liekkeihin ja luodaan kasvualustaa samanlaisille tapahtumille. Joten nyt on korkea aika ottaa järki käteen maahanmuuto / pakolaispolitiikkaan. Mieluummin eilen kuin vuoden päästä.

      • Iso-5

        Jos teillä olisi yhtään älliä päässä, mitä ei tunnu olevan, niin lopettaisitte tuo itse säälisen itkeskelyn "että miten tämä vaikuttaa puolueen kannatukseen". Teidän puolueenne ja sen teesi ovat eri asia kuin mitä nyt on tapahtunut, mutta MAHDATTEKO TAJUTA ITSEKKÄÄN että kirjoittelunnen tyyli ja pohjimmainen sanoma on BREIVIKIN tekoja puolustelava ja niille syitä keksivä. Argumentoikaa asiaanne oikealla tapaa oikeassa paikkassa, mutta tajutkaa myös pitää turpanne kiinni, sillä kaivatte monttuanne vain syvemmäksi.

    • dafda

      Ääriliberaalit tässä syyllisiä ovat. Ärsyttävät kansaa joka maassa.

      • demosthenes

        No, ehkä näin. Itse en ymmärrä, miksi. Ainoa, mitä minä ja kaltaiseni (oletan, että olisin mielestäsi 'ääri'liberaali, vaikken olen varma mitä tarkoitat) ajamme on kaikkien yksilöiden vapaus ja hyvinvointi.

        Vastapainona kuitenkin, kaikkia pelottaa sinun ja kaltaistesi syvä, paatunut, väkivaltainen vihamielisyys.

      • Kalle Tappinen
        demosthenes kirjoitti:

        Juuri noinhan asiat eivät vain mene.

        "Nuoriso mellakat", etniset autojen polttelut, hulvaton väkisinmakaamisen kulttuuri ja pohjaton viha meitä länsimaisia koiria kohtaan.

        Vastapainona laki ja järjestys. T: Kadunlakaisija.

      • demosthenes
        Kalle Tappinen kirjoitti:

        Juuri noinhan asiat eivät vain mene.

        "Nuoriso mellakat", etniset autojen polttelut, hulvaton väkisinmakaamisen kulttuuri ja pohjaton viha meitä länsimaisia koiria kohtaan.

        Vastapainona laki ja järjestys. T: Kadunlakaisija.

        No, miten sitten odotat, että syrjäytynyt, halveksittu ja normaalin yhtiskunnan ulkopuolelle suljettu joukko reagoi olosuhteisiinsa? Samaa ulkopuolelle sulkemisen tunnettahan niin moni näistä 'monikulttuurisuuden vastustajistakin' potee.

        Mellakoita on nähty aina, kun poljettu kansanosa syttyy jostain yksittäistapauksesta; oljenkorsi, joka katkaisee kansan selän. Tämänhetkinen vastakkainasettelu ei lupaa hyvää tulevaisuudelle. Hyvällä omallatunnolla en voi kuitenkaan antaa periksi ksenofobialle!

        Mitä tuohon hulvattomaan "väkisinmakaamisen kulttuuriin" tulee, Suomen rikoslaista poistettiin vaimon raiskaus vasta 1994. En ole aivan varma, mitä puuta haukut.

      • Hurja Bill

        Sinähän kirjoitat kuin rasismi palstan sheriffi. T: Kadunlakaisija.

      • demosthenes
        Hurja Bill kirjoitti:

        Sinähän kirjoitat kuin rasismi palstan sheriffi. T: Kadunlakaisija.

        Ei sano itselle mitään, en ole näitä foorumeita paljoa vielä selannut. Tulin eilen katsomaan, mitä normaalien uutiskanavien ulkopuolelta olisi sattunut tulemaan nettikansan tietoisuuteen Norjan järkyttävistä tapahtumista, ja sitten päätin ihan tehdä oman tilin tänne, kun huomasin, miten järkyttävää vihapuhetta täällä kylvetään.

        Itse olen vakaumuksessani vakaa, mutta avoin hyville argumenteille. Löytyykö?

      • demosthenes
        kapteeni Koukku kirjoitti:

        Tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena.

        Aikuisten oikeasti, eilen oli ensimmäinen kerta, kuin näille foorumeille kirjoitin. Aiemmin olin täällä käynyt varmistaakseni puhelinmyyjien numeroita.

        Mutta hauska tietää, että argumentointini kuulostaa vakuuttavalta :) Olen siihen opinnoissani jossain määrin harjaantunut.

        Ja kyllä, välinpitämättömyys on hyvien ihmisten pahin synti. Sitä vastustaakseni minäkin täällä kirjoittelen. Onko se vaikea uskoa?

        Halonen on mielestäni pätevä, mutta merkityksetön tapapoliitikko. Homot ovat mukavaa vaihtelua naisten välissä. Humpuuki on ihmiskunnan perisynti. Ja pahin humpuuki on yleensä se, joka vastaa omia uskomuksia, valitettavasti.

        Suvaitsevaisuus sen sijaan on aivan helvetin vaikea taito, jota ei muutamassa sukupolvessa hallita. Itse omien ruusunpunaisten lasieni läpi näkisin siinä mahdollisuuden parempaan maailmaan, jossa ajatukset ja kulttuurit kilpailevat rauhanomaisesti kyvystään hallita fyysistä todellisuutta. Sinä, käsittääkseni, näet konflikteja ja sotia.

        Tie monikulttuurisuuteen ei ole helppoa; konfliktit ovat perustavaa laatua. Mutta joka kulttuurilla on annettavaa, ja joka kulttuurissa parannettavaa. Miten muuten kuin vuorovaikuttamalla ne voivat kehittyä?

      • Idi Amin

        Oikeastihan maan pakottaminen monikulttuurisuuteen on eräs maanpetturuuden kieroin laji.

        Kulttuurit voivat kyllä ottaa toisistaan oppia, mutta järjetön intergraatio on ihmisten alistamista mielipuoliseen järjestelmään.

        Eihän sekajätetäkään heitetä metallin joukkoon, eihän? T: Kadunlakaisija.

      • demosthenes
        Idi Amin kirjoitti:

        Ehkä aliarvioit kulttuuriperimämme voimaa säilyttää identiteettinsä muutosten halki.

        Kuitenkin, sana 'järjetön' integraation edellä saa kannatukseni. Mitään integraatiota tai muuta kuin väkivaltaista vuorovaikutustahan ei tapahdu, ellei järki ole mukana. (Sekajätteen voi heittää metallin joukkoon, jos on valmis pitämään lämpötilan noin 3 tuhannessa celsiuksessa, kuvaavaa).

        Kuitenkin, on aika hankala kuvitella, miten voisimme enää säilyttää maantieteellisesti erottuneet kulttuurialueet muutoin kuin hylkäämällä nykyaikaiset kulkuvälineet. Ihmiset yksinkertaisesti liikkuvat liian nopeasti, Ja osa liikkeestä tapahtuu väkivaltaisemmista ja alistavemmista kulttuureista suvaitsevaisempiin, tuoden mukanaan myös sen kulttuurin epätoivottavia piirteitä. Jos kuitenkin yritämme padota tuon liikehdinnän, joudumme pystyttämään seulana toimivan järjestelmän, joka jo itsessään muokkaa kulttuuriamme jähmeämpään ja siten haavoittuvampaan suuntaan.

        Me emme pienenä kansana voi ottaa vastaan kuin pienen määrän siirtolaisia, siitä olen samaa mieltä. Mutta en näe, miksi meidän pitäisi rajoittua monokulttuuriin. Toki kai voimme yksien rajojen sisällä elää monien normien mukaan?

        Sitä en sano, etteikö se voisi johtaa ongelmiin ja väkivaltaisuuksiin, ja etteikö näiden ongelmien ehkäisemiseen vaadittaisi paljon voimavaroja, mutta olen melko varma että Suomen hyvinvointi kyllä suo meille tarpeeksi resursseja ongelmien ratkomiseen. Palkintona meillä voi olla vahvempi kulttuuri ja yhteiskunta kuin koskaan.

        Antaakseni oman analogiani: metalleista vahvimmat ovat lejeerinkejä, eikö?

      • Hunttalan Masa

        Lisään kirjoitukseesi vielä että, voimme ottaa vastaan vain hyvin pienen määrän valikoituja siirtolaisia.

        Muutenhan se onkin kutakuinkin noin. T: Kadunlakaisija.

      • demosthenes
        Hunttalan Masa kirjoitti:

        Lisään kirjoitukseesi vielä että, voimme ottaa vastaan vain hyvin pienen määrän valikoituja siirtolaisia.

        Muutenhan se onkin kutakuinkin noin. T: Kadunlakaisija.

        No, tuo kuulostaa maltilliselta ja mahdolliseen kompromissiin suotuvalta mielipiteeltä. Nähdäkseni meillä olisi enää keskusteltavaa vain Suomeen mahtuvien siirtolaisten määrästä ja laadusta.

        Luulisin, :) että oma seulani on höllempi kuin sinun, mutta siitä on aina mahdollista puhua. Itse lähtisin siitä, että ensimmäiset maahanmuuton ongelmat Suomessa ovat tällä hetkellä näkyvissä vasta sitä vastaan nousseessa kansanryhmässä. Itse en jaa heidän huolenaiheitaan; minulla ei ole ollut ongelmia tänne tulleiden intialaisten, arabien, kiinalaisten, japanilaisten, korealaisten, vietnamilaisten, somaleiden, nigerialaisten, kiinalaisten, saksalaisten, ranskalaisten, brittien tai venäläisten kanssa. Nyt ei tule mieleen muita kansalaisuuksia, joita olisin kohdannut. Välillä näen naisia burkhassa, mutta en ole koskaan kyllä kysynyt, ovatko sitä vapaaehtoisesti käyttäneet. Tuskin vieraalle miehelle puhuisivat.

        Kaikki ovat kuitenkiin olleet kohteliaita ja positiivisen ja yritteliään oloisia. En siis vielä näe syytä olla hädissäni tänne tulvivien ulkomaalaisten määrästä ja laadusta.

        Rikostilastoja kuitenkin olen nähnyt siteerattavan, ja nämä näyttäisivät viittaavan integroimisen ongelmiin. Omasta mielestäni paras tapa vastata näihin on etsiä, hakea ja kouluttaa alkuperältään vierasmaalaisia henkilöitä, jotka arvostavat suomalaisen yhteiskunnan piirteitä ja voivat siten auttaa muita kulttuurinsa jäseniä sopeutumaan.

        Pelko ja torjunta kuitenkin on mielestäni epäviisasta ja tuhoisaa. Ehkä minut nähdään sinisilmäisenä, mutta vihamielisyyden negatiivisista seurauksista on paljon enemmän esimerkkejä kuin viattomuuden.

      • Jussuf (se sama)

        Suomen suurin maahanmuuttajajoukko ovat rajan takaa tulleet karjalaiset, joita on Suomessa joidenkin arvioiden mukaan yli 400 000. Paluumuuttaneita suomalaisia on sitten toinen mokoma. Kun puhutaan "maahanmuuttajista" tai "siirtolaisista", tarkoitetaan siis lähinnä tätä porukkaa, sillä seuraava joukko (venäläiset) ovat kaukana näiden kahden takana.

        Jos ihmisen muuttohistoria on niin kovin tärkeä, pitänee noita rikostilastoja selventää sillä tavoin että ilmenee kuinka moni rikoksentekijä yleensäkään on käynyt ulkomailla ja kuka ei. Voisi olla mielenkiintoinen tieto...

      • Niinkö kaukaa
        Jussuf (se sama) kirjoitti:

        tuli Jussuf että Sorokasta saakka !

    • Päättäjien pohdittav

      Poliitikkojen olisi syytä miettiä työtään. Joka puolella on havaittavissa tyytymättömyyttä ja epäluuloa nykyisiä päättäjiä ja heidän ajamiaan arvoja kohtaan. Ainakin mielipidepalstoilla ja työpaikoilla, kahviloissa, jos niistä voi jotain päätellä.

      Kannattaisi pohtia sanan kansanedustaja merkitystä. Tarkoitus ei ole omien asioiden ajaminen vaan olla äänestäjien luottohenkilö.

    • Jääman

      Se miten Norjan tapaus vaikuttaa perussuomalaisten kannatukseen selviää ensi viikon lopulla jolloin yle julkaisee tuoreimmat kannatusluvut.

      Norjan tapaus saattaa ainakin tilapäisesti kääntää perussuomalaisten kannatuksen laskuun tai perussuomalaisten kannatus ei nouse eikä laske tai perussuomalaisten kannatus jatkaa nousuaan.

      Osa perussuomalaisten kannattajista voi hyvinkin vaihtaa puoluetta Norjan tapauksen seurauksena koska lehdistössä on sotkettu perussuomalaiset tapaukseen vain siksi, että iskujen tekijä on maininnut Halla-ahon kirjoittamassaan manifestissä ja lähetti kyseisen manifestin sähköpostilla perussuomalaisten Pirkanmaan piirisihteerille.

      • ..

        "Se miten Norjan tapaus vaikuttaa perussuomalaisten kannatukseen selviää ensi viikon lopulla jolloin yle julkaisee tuoreimmat kannatusluvut."

        Niitä kerätään koko kuukauden ajalta, joten ei näy kunnolla seuraavissa kannatusluvuissa vaan vasta sitä seuraavissa.

    • Hullu kulli Jokinen

      Joo ja se muuten mainitsi Ahtisaaren ja Hannu Takkulankin, joten pään raapimista riittää.

      Jyrki Kataista ja Paavo Arhinmäkeä se ilmeisestikin jumaloi. T: Kadunlakaisija.

      • Jussuf (se sama)

        Ei Anders ihaillut Ahtisaaren sanomisia, vaan ilmoitti olevansa toista mieltä.

        Vai mahdatko tietää Andersin mielipiteistä enemmän kuin me muut? Oletko hänen suoralla postituslistallaan? Käydäänkö Jyväkylästäkin Lontoossa?

      • -dorka-
        Jussuf (se sama) kirjoitti:

        Ei Anders ihaillut Ahtisaaren sanomisia, vaan ilmoitti olevansa toista mieltä.

        Vai mahdatko tietää Andersin mielipiteistä enemmän kuin me muut? Oletko hänen suoralla postituslistallaan? Käydäänkö Jyväkylästäkin Lontoossa?

        tossahan oli vaan juttuu siitä ketä se hullu suomesta mainitsi. opettele pässi ymmärtään mitä sää luet...

    • PETOSJYTKY HAISEE

      PETOSJYTKY HAISEE. VEROPAKOLAISTEN PITI SAADA VARAKOKOOMUS, EDELLISEN HALLITUKSEN KOKOOMUKSEN SUOSION LASKUN VARALLE JA SITÄ OVAT P-SUOMALAISET, EIVÄT MITÄÄN MUUTA, KUTEN OLETTE JO NÄHNEET.

      Soini möllöttää oppositiossa juuri siksi, että äärioikeisto sai Kataisesta pääministerin ja monikansallisten pankkien lainat ja vakuudet läpi.

      Persut on pelkkä KakkosKokoomus, suurin vedätys, sitten velivenäläisen.

      Ryssä tuli tänä päivänä Äärioikealta Petosjytkyn muodossa.

      • Äärioikeisto EU

        Sitä olivat ne Soinin ja Kataisen salaiset Bilderberg neuvottelut ennen hallituksen muodostusta.

        Edelleen 2 miljoonaa syrjäytettyä, edelleen miljoona suomalaista köyhyysrajan alapuolella ja suurtyöttömyys.

        Kansan kahtiajako syvenee ja valtion verovarat valuvat veropakolaisten taskuihin.

      • Vihakirjoittajapersu
        Äärioikeisto EU kirjoitti:

        Sitä olivat ne Soinin ja Kataisen salaiset Bilderberg neuvottelut ennen hallituksen muodostusta.

        Edelleen 2 miljoonaa syrjäytettyä, edelleen miljoona suomalaista köyhyysrajan alapuolella ja suurtyöttömyys.

        Kansan kahtiajako syvenee ja valtion verovarat valuvat veropakolaisten taskuihin.

        Äärioikeistolaiset KokPersut koettavat nyt selitellä ja perua puheitaan, keksiä syitä muualta, ettei vaan tarvitsisi tunnustaa omaa syyllisyyttään Norjankin tapahtumiin. Ei tule onnistumaan.

        Suopo Persujen taustoja tutkimaan nyt tarkemmin.

    • Tämä oli Norjan

      hommalaisilta vain yksittäistapaus eikä tämän perusteella pidä kuvitella että kaikki kristityt, hommalaiset, perussuomalaiset jne jne olisivat samanlaisia sekopäitä.

      • Sekopääpersut

        Ei auta äärioikeistolainen kokpersu selittely, kaikki kirjoituksenne ovat tallessa ja joudutte niistä vastuuseen.

      • siltä vaikuttaa
        Sekopääpersut kirjoitti:

        Ei auta äärioikeistolainen kokpersu selittely, kaikki kirjoituksenne ovat tallessa ja joudutte niistä vastuuseen.

        Niin kauan, kuin tämä palsta on ollut, vihakirjoituksiin on pyydetty puuttumaan, mutta turhaan, sillä tämä palsta on äärioikeiston omistuksessa ja poliisi ilmeisesti suojelee äärioikeistoa.

      • Juha A.
        siltä vaikuttaa kirjoitti:

        Niin kauan, kuin tämä palsta on ollut, vihakirjoituksiin on pyydetty puuttumaan, mutta turhaan, sillä tämä palsta on äärioikeiston omistuksessa ja poliisi ilmeisesti suojelee äärioikeistoa.

        Suomi24:n palvelimet sijaitsee Tukholmassa, eivät siis Suomen lakien alaisia. Poliisien on hankala saada tietoa tänne kirjoittelevista, joutuu monen mutkan kautta pyytämään.

      • red is crime
        Juha A. kirjoitti:

        Suomi24:n palvelimet sijaitsee Tukholmassa, eivät siis Suomen lakien alaisia. Poliisien on hankala saada tietoa tänne kirjoittelevista, joutuu monen mutkan kautta pyytämään.

        Ja itku senkun jatkuu.Mitä näiden puna-viher-infantiilien aivoissa mahtaakaan liikkua ilman lisäksi,kun jokainen kirjoittaja joka ei kumarra Leniniä leimataan äärioikeistolaiseksi.Heikosti näyttää menevän puna-viher-stalinisteilla nykysuomessa.

    • jaiaiaiaiaiaiaiaiai

      Pari eu hulttiomaiden raha-avustuspakettia lisää ja kannatus palaa perussuomalaisille vaikka tästä huolimatta laskisi.

    • Jussuf (se sama)

      Mitähän maata mahtaa persu tarkoittaa sanoessaan että "...kulttuurin kasvaa maassa, jonka arvoja emme jaa". Persut eivät siis jaa Suomen arvoja!

      Persun mielestä ampumalla lapsia saadaan ne arvot sitten oikaistua.

      On ne kyllä sairaita...

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe