Yksin ollessa paniikkikohtaukset

Onko muilla tätä? Itselleni ei muuten paniikkikohtausta tule, vain silloin kun olen yksin/tiedän että jään yksin kohta. Esim nukkuessa, kun herään yöllä ja huomaan että kumppani nukkuu = saan paniikkikohtauksen. Ja kun joudun olemaan pitkään yksin kotona = paniikkikohtaus.

Näihin molempiin liittyy kauhea kuolemanpelko. Kun olen yksin, mietin että nyt kuolen ja kukaan ei voi auttaa minua, ja kohtaus vaan voimistuu ja voimistuu. Ihan kamalaa, nukkuakaan en viitsi koska luulen että kuolen nukkuessani.

Anyone?
93655
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Et ole ainoa.
Saan paniikkikohtauksen kun jään yksin kotiin ja muutaman tunnin päästä pitäisi mennä yksin nukkumaan. Pelkään, että mulle sattuu jotakin tai että pahimmassa tapauksessa kuolen.
Esim. Avomies lähtee baariin ystäviensä kanssa klo 21.00. Tunnin taikka kaksi pärjään ihan hyvin katsellen televisiota tai tietokoneella, mutta kun alkaa väsymys painaa ja pitäisi mennä nukkumaan, kyttään koko ajan kelloa ja tulee pakottava tarve päästä ulos ja pois kotoa.
Harvemmin silti alan panikoimaan jos herään yöllä ja mies nukkuu, koska mieheni on luvannut että jos on paha olla, hänet saa herättää. Sitten ajattelen aina että ei ole vielä niin paha olla että viitsisin siksi toista herättää ja lopuksi nukahdan uudelleen.

Äänestä

Samanlaisia kokemuksia on mullaki. Aikoinaan paniikkihäiriön jyllätessä pahimmillaan en pystynyt olemaan yksin kotona. Niinpä majailin perheenjäsenteni luona tai vaihtoehtoisesti joku tuli minun luokseni. Sain kyllä paniikkikohtauksia muutenkin kuin yksin ollessani, mutta tuo yksin oleminen oli kyllä aivan ylitsepääsemätöntä.

Äänestä

minullakin oli yhteen aikaan yksinollessa todella vaikeata,esim kun muu perhe lähti mökille niin olin koko viikonlopun aivan paniikissa.en osannut tehdä muuta kuin käydä koko ajan pyöräilemässä tai kävelyllä.liittyi kyllä minulla voimakkaaseen stressiin ja luulen että tietyt lapsuuden tapahtumat liittyvät asiaan.
Oletteko joskus lapsena olleet yksin jossakin tilanteessa missä olette kokeneet voimakasta pelkoa tai ahdistusta?Aikuisiällä jokin vastaava asia/tilanne/tunnelma voi laukaista saman ahdistuksen uudestaan.

Äänestä

Ihanaa kuulla etten tässä ole ainoa. Pelkään iltaisin ja ahdistun. Nyt kun mieheni on lähdössä työpaikan järjestämälle risteilylle on poissa torstaista sunnuntaihin olen jo paniikissa pelkästä odotuksesta. Kysehän ei ole siitä että olen kiinni hänessä vaan pelkotiloista pimeässä. Yksin ollessa ravaan vessassa vartin välein, nousen sängystä tupakalle, itken, pyörin ja vaihtelen asentoa kun pelkään että joku hyökkää päälleni enkä uskalla nukahtaa. En aio olla se kaamea akka joka mieheltä kieltää menot omien olotilojen takia, haluaisin joskus oppia olemaan ja löytää ratkaisun iltoihin että voisin rauhassa nukahtaa.

Äänestä

Itsellä sama. Kuolemanpelko on ollut niin paha että vasta nyt, neljän vuoden jälkeen pystyn olemaan yksin kotona muutaman tunnin.

Äänestä

ET OLE AINOA

Äänestä

Tällä hetkellä paniikki ja ahdistus on niin paha, että se ei mene ohi. Se tulee aalloissa, lähtee pois ja tulee taas.
Rintaa puristaa/ahdistaa
Sydän tykyttää
Oksettaa
Taju lähtee
Sekoan
Pitääkö soittaa ambulanssi?
Ahdistaa....

Nyt en uskalla mennä nukkumaan, tai yritin jo oikeastaan nukkua, mutta ei siitä tullut mitään, kun tuli paniikki ja oli pakko avata kone ja aloittaa keskustelu jonkun kaverin kanssa, joka nyt sattui vielä olemaan facebookissa.
Huomenna soitan ajan jonnekkin. Tämän on pakko nyt loppua...

Olen yksin, ahdistaa....
Opiskelujen aloittaminen vieraassa kaupungissa olikin niin kivaa, että se laukaisi kytevän paniikkihäiriön täysin valloilleen.

Äänestä

Puhuminen tai fb:ssä jutteleminen auttaa yleensä jos meinaa tulla kohtaus. Jos ei muuta niin soittaa jollekin tai alottaa netissä keskustelun jostain tyhjänpäiväsestä. Olispa facessa joku ph ryhmä jossa olis kohtalotovereita valveilla yökaudet :)

Äänestä

Jos pelkäätte kuolemaa turvatkaa Jeesukseen,joka uskoo Minuun ei ikinä kuole sanoi Jeesus.Kuolemaa vastaan ainut turva on Jeesuksessa. Ei tarvitse pelätä mitään kun itse Jumala antaa turvansa, se on ainut keino tässä elämässä,parannuin kun rukoilin paniikkitilasta joka oli kestänyt yli 20 vuotta,tajusin että se on syntynyt turvattomuudesta ja Jumala kosketti sieluani ja tunsin suuren turvan,sen jlkeen ei ole pelko ja kauhu tullut, siitä on nyt 3 vuotta, en pystynyt matkustamaan kauhu tulvi ylitseni mikä nyt hymyilyttää sillä en tunne mitään pelkoa, ei kukaan tee pahaa,ei kukaan pysty minua uhkaamaan niin tunnen nyt, kiitos vaan Jumalalle.hjk

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tulossa hulluksi??! kirjoitti:

Onko muilla tätä? Itselleni ei muuten paniikkikohtausta tule, vain silloin kun olen yksin/tiedän että jään yksin kohta. Esim nukkuessa, kun herään yöllä ja huomaan että kumppani nukkuu = saan paniikkikohtauksen. Ja kun joudun olemaan pitkään yksin kotona = paniikkikohtaus.

Näihin molempiin liittyy kauhea kuolemanpelko. Kun olen yksin, mietin että nyt kuolen ja kukaan ei voi auttaa minua, ja kohtaus vaan voimistuu ja voimistuu. Ihan kamalaa, nukkuakaan en viitsi koska luulen että kuolen nukkuessani.

Anyone?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu