Ensinnäkin on todettava oksettava totuus kommunisteista ja sosiaalidemokraateista kuinka he hyeenoina juoksevat haukkumaan oikeistoa ja kuinka oikeisto olisi kiellettävä,tämä tietenkin vain sen takia että saisivat itse enemmän kannattajia.
Vasemmistolaiset itse terrorisoivat katuja aina kun on huippukokouksia poltellen autoja ja tuhoten ihmisten omaisuuksia tai valtion ,kuten anarkistit ovat viime aikoina tehneet, heidän yrittämissään pommiiskuissa onneksi kukaan ei kuollut,pommit eivät räjähtäneet.
Ennen kaikkea Norjan terroristi oli mielisairas tappoihan hän viattomia lapsia, tulevia kukkahattutäejä kylläkin joilla palestiinalaishuivit olisivat lepattaneet tulevaisuudessa kauloilla jos niitä kauloja ei ääriainekset heidän Norjaan tuomana olisi ennättäneet katkaista sitä ennen..
Saaressahan järjestettiin pro-palestiina leiri edellisenä iltana.
Terroristi ei ole kuulunut moniin vuosiin oikeisto puolueeseen ,on yhtä hullua väittää häntä homoksi ja syyttää tätä kaikkea homouden viaksi kuin leimata hänet oikeistolaiseksi, hänhän ei seurustellut joten on syytä olettaa hänet homoksi, myöskään yhtään tyttöystävää ei ole ilmaantunut.
Hänen ystävänsä päinvastoin luonnehti häntä äärivasemmistolaiseksi kuin oikestolaiseksi.
Hän varmaan lapsuudessaan kuuluin kultapossukerhoon kuten moni muukin, jospa se on kaiken syy.
Mutta nuokin rahat mitä on niin Norjassa kuin Suomessakin syydetty maahanmuuttajille olisi voitu ohjata omien kansojen hyvinvointiin niin tälläistä ei olisi päässyt tapahtumaan nyt tälläisiä suljetuille osastoille kuuluvia tapauksia kulkee vapaina kaduilla vain odottamassa iskeäkseen koska ei ole kuulemma varoja,Kreikkaan on kyllä ohjattu muutamia miljardeja jotka nekin on otettu velaksi.
Katsoi asiaa miltä kantilta tahansa niin syypäänä voidaan pitää liberaalia vasemmistoa ja löysää maahanmuuttopolitiikkaa.
Terrorismi on aina väärin,tapahtui se kenen tahansa tekemänä.
Totean loppuun vielä että löysän maahanmuuttopolitiikan seurauksena maahanmuuttaja vähemmistö aiheutti kaikki viime vuonna kaduilla tapahtuvat raiskaukset Oslossa.
He raiskasivat myös sosiaalidemoraattisesti suuntaneita nuoria.
Terroristi kuului vähemmistöihin.
19
<50
Vastaukset
- Oskari P.
Hyvin kirjoitettu!
- Ha ja hi
Ihan ittekö kehut ittees?
Älä naurata. - Pertsa.
Ha ja hi kirjoitti:
Ihan ittekö kehut ittees?
Älä naurata.Tuo oli Oskari, minä olen Pertsa.
Ja sinä olet vasemmistoa,olet tyhmä. - hyvää elämää sulle
Pertsa. kirjoitti:
Tuo oli Oskari, minä olen Pertsa.
Ja sinä olet vasemmistoa,olet tyhmä.Olipas sulla minun suhteeni nopea älykkyystesti.
Ehkä se ei ole kovin hyvin konstruoitu.
Minä en voisi olla mitään äärioikeistoa, siihen minulla on aivan liian hyvä empatian lahja ja vahva omatunto. - Pertsa.
hyvää elämää sulle kirjoitti:
Olipas sulla minun suhteeni nopea älykkyystesti.
Ehkä se ei ole kovin hyvin konstruoitu.
Minä en voisi olla mitään äärioikeistoa, siihen minulla on aivan liian hyvä empatian lahja ja vahva omatunto.Empatiaasi kuuluu mm tuottaa Suomeen ääriislamistista ainesta.
Hmmmm??
Idiotismia,kuten vasemmisto on. - buaahh
Pertsa. kirjoitti:
Empatiaasi kuuluu mm tuottaa Suomeen ääriislamistista ainesta.
Hmmmm??
Idiotismia,kuten vasemmisto on.Heh, se siitä empatiasta....
- ,,,just,,,
Olet sairas uusnatsisika jonka mielestä teko oli oikeutettu ja syyllistät nyt vasemmistolaisia siitä, että he julkeavat tuomita tämän teon. Puhut muutenkin valheellista paskaa. Ymmärtäisit edes hävetä!
- Pertsa.
Etkö osaa lukea?
Minähän tuomitsen terrorismin,kuolemantuomion hän ansaitsisi 30v istumisen jälkeen.
- siniristilippumme...
Ap:ltä asiallista tekstiä. Olen täysin samaa mieltä, että maahanmuuttopolitiikkaa on kiristettävä ja ohjattava mamuille suunnatut rahat suomalaisten hyvin vointiin!
- ,,,just,,,
Selvästi pystyy lukemaan kirjoitetuksestasi että:
a) vähättelet tekoa sillä olihan uhrit maahanmuuttajia
b) koko tapaus on maahanmuuttajien syy, koska jos he eivät olisi tulleet maahan ei heitä olisi surmattu
Siis kertoo enemmän kuin riittävästi sinusta itsestäsi tuo kirjoitus...- Pertsa.
A-Kukaan ei vielä tiedä keitä olivat, mistä muka tiedät heidät maahanmuuttajiksi?
B-Katso A.
Ja mitä tämä kertoo sinusta,olet tyhmä vasemmisto nuori.
- näin se on
Tämä tuhotyö on seurausta lepsusta mamupolitiikasta.
- Pertsa.
Kyllä, ja se kostautui tälläisellä hirvittävällä tavalla.
- ,,,just,,,
"viattomia lapsia, tulevia kukkahattutäejä kylläkin joilla palestiinalaishuivit olisivat lepattaneet tulevaisuudessa kauloilla"
Ihan sinun omaa tekstiäsi.
"syypäänä voidaan pitää liberaalia vasemmistoa ja löysää maahanmuuttopolitiikkaa"
Aikamoista vastuunpakoilua.- Pertsa.
En minä ole vastuussa mistään muiden tekemisistä,oletko sinä vasemmistolaisena vastuussa Saksassa 70 luvulla tapahtuneista äärivas terrorismista?
Jos olet perehtynyt heidän puolueohjelmaan niin olsit samaa mieltä. - näin sivusta
Mielestäni nimenomaan vastuunottoa.
- Jääman
Ollakseen äärioikeistolainen ei tarvitse kuulua mihinkään puolueeseen mistä todisteeksi käyvät skinit jotka ovat äärioikeistolaisia mutta eivät silti kuulu mihinkään puolueeseen.
Kukaan ei siis halua kieltää oikeistoa kokonaan vaan nyt vaaditaan pelkästään äärioikeiston kieltämistä.
Sinä itse olet selvästikin perussuomalaisten kannattaja eli kun haukut vasemmistopuolueita haukut samalla myös kannattamaasi puoluetta perussuomalaisia koska he ovat konservatiivisia sosialisteja eivätkä siis kuulu oikeistoon niin kuin sinä näyt luulevan.- ''[
Olet selv'sti hakoteill' ja katsot ett' PS on pahasta.
- ,,,just,,,
Toisten perusteeton syyllistäminen ei tietääkseni ole vastuunottoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517118Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235517- 1152592
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar152076Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361775Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111007- 59959
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45899Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32897