Norjan tapahtumien vertaaminen kouluampumisiin ontuu. Meille yritetään selittää yhtäläisyydet, ikäänkuin niissä olisi yhtäläisyyksiä. Jokaisella neuroosipennullahan on asunto Oslossa, maatila sen lähellä, automaattiase ja kuusi tonnia nitraattilannoitetta.
Vihasta on kyse. Silmittömästä ja osoitteetomasta vihasta. Meidän Kallemme on osoittanut tällä palstalla vihaa, Kalle ei yksilöi, ei erittele. Kalle jakaa, viime aikoina Kalle on jakanut itsensä melko yksinäiseksi.
Ei kalleista ole apulannanostajiksi, he tulevat toimeen silkalla paskallaan. Sitä nitraattia eivät kaipaa edes persut.
Viha kumpuaa jostakin. Kenties historiasta, henkilöhistoriasta, väärinkäsityksestä, huonoista kokemuksista. Siitä ettei seiso.
En yhdistä Norjan tapahtumia kouluampumisiin. Yhdistän sen oikeistolaiseen fasismiin, Lapuanliikkeeseen meillä. Ei Norjakaan siitä vapaa ole sen sikäli kun Hamsunia puidaan.
Viha poikii vihaa. Viha ei poiì välttämättä vastavihaa vaan ruokkii pienestä vihasta suuren. Siitä Norjassa on kyse.
Kalle edustaa tällä palstalla pientä vihaa, sellaista napinkokoista. Sellaisellekaan vihalle ei pitäisi antaa sijaa demokraattisessa yhteiskunnassa. Voi miten pienet sielut ovat päässeet vallan makuun Saksassa, Argentiinassa, Chilessä, Uruguaissa, Paraguaissa, Boliviassa, Haitissa. ... Koreassa, Taiwanissa, Laosissa ja jos minun vilkkaat poikani olisivat vallassa Suomessa, en toki moittisi heitä jos he panisivat vuorotellen Marilyn Monroen näköistä ja tapaista naista. Tällaiset veljethän ovat demokratian emämaan ikoneja.
Meidän ei pidä hyväksyä vihaa. Meidän pitää kieltää se sen jokaisessa vaiheessa. Turhaan en osoita Kallea, katsokaa palstan historiaa ja Kallen puheita siellä. Inhotkaa yksipuolisuutta, yksinkertaista maailmanselitystä, piittaamattomuutta historiasta ja täydellistä huumorintajuttomuutta.
Viha rakentuu pienestä. Kas, eiväthän vihanlietsojat ole nyt nimimerkkeineen paikalla. Eivätkö Kalle ja Työlikäinen nyt aiokaan kertoa kansalaissodan aikaisesta Kalmista ja muista sankareistaan. Häyhällä oli kuudettasataa tappoa. Katsokaa palstan historiaa ja ihmetelkää miten miten tappaminen saa oikeutuksensa kun tapetaan oikein ja oikeassa paikassa. Norjan tappaja oli juuri sitä mitä meillä olivat Kosola, Muilu ja Simojoki - fasisteja. Kosolaako meidän pitäisi verrata kouluampujiin ja antaa hänelle terapia-apua?
Ontuu
33
<50
Vastaukset
- Työeläkeläinen
Se on pottu niin, että koko kommunismi poikii vihasta ja kateudesta muita kohtaan, sen on kommunismin ja sitä yrittäneiden historia meille osoittanut. Muutoin se ei olisi jättänyt jälkeensä sitä kymmenien miljoonien joukkohautaa joka sen harteilla nyt lepää ja jota se ei halua selvittää kuten natsit joutuivat tekemään aikoinaan.
Miksi ihmeessä meidän pitäisi lähteä retostelemaan pari sukupolvea vanhoja tapauksia jotka olivat nekin puna-lähtöisiä. Nuo kaikki olisivat jääneet tapahtumatta jos punaista lippua ei olisi kapinan merkiksi aikoinaan nostettu Hesan työväentalon salkoon. Oma moka mikä oma joten ei kannata siitä muita syyttää. Varmasti oli tiedossa jotta jos huonosti käy niin se saattaa muuttua tosihuonoksi.
Miksi ette uskoneet demokratiaan? Vaaleissa1913 sosialistit saivat 90 paikkaa, 1916 vasemmisto sai 103 paikkaa 200:sta mutta uusissa vaaleissa 1917 vain 92 joten väliaikainen enemmistö menetettiin. Eikö olisi ollut viisaampaa jäädä tekemään työtä rauhan olosuhteissa kuin alkaa kapinoimaan, demokratiassahan kaikki on kansan käsissä. Oli varsin turhaa kuvitella valkoisen puolen antautuvan ilman yritystä palauttaa maahan laillinen järjestys jota enemmistö tuki. Kun nyt olet niin tietoinen niin tutkipa mitä Toijalassa ja sen ympäristössä tapahtui kapinan aikaan! Vaikkapa Mustialan maatalousoppilaitoksen oppilaille?
Häyhällä ei ollut tappoja vaan siistejä sotilastoimia jotka vihollinen eli rüssä aloitti ihan itse. Ne olivat siihen tilanteeseen sopivia ja jopa suotavia. Rüssän ei olisi pitänyt alkaa nipottamaan vaan antaa suomalaisten olla rauhassa.
Onko aina ollut niin, että komu-uskonto vie lopunkin järjen jolta se nyt taas täälläkin näyttää?- niinkö?
Kun jokaisen lahtarimurhaajan hautakiveen kiinnitettäisiin merkki, jossa lukee :"syyllistyin kansanmurhaan 1918"
Tällä hetkellähän valkoisilla on hautamerkkejä, joten tuo uusi merkki puhdistaisi murhiin syyllistymättömien maineen, koska tällä hetkellä tuo valkokaartin hautamerkki on ainoa mikä kertoo vuoden 1918 puolen valinnasta. - hmmmmmmmmm....
Kun Breivik tappoi 93 ihmistä niin se on suuri järkytys. Kun Saaren Jallu aikoinaan tappoi n. 50 niin häntä ei edes tuomittu ja muutenkin siitä halutaan vaieta uhrit syyllistäen.
Mistähän johtunee, tietääkö kukaan, edes valkoisetkaan? - Työeläkeläinen
niinkö? kirjoitti:
Kun jokaisen lahtarimurhaajan hautakiveen kiinnitettäisiin merkki, jossa lukee :"syyllistyin kansanmurhaan 1918"
Tällä hetkellähän valkoisilla on hautamerkkejä, joten tuo uusi merkki puhdistaisi murhiin syyllistymättömien maineen, koska tällä hetkellä tuo valkokaartin hautamerkki on ainoa mikä kertoo vuoden 1918 puolen valinnasta.1918 Suomessa oli komujen tai silloisten sosialistien alkama kapina joka onneksi lannistettiin, täällä ei ollut kansanmurhaa vaan yleisin kuolinsyy oli tauti. Tauti taas oli kuuluisa influenssa espanjan tauti joka tappoi koko Euroopassa miljoonia. Rokotteita ei ollut ja oli ihan noiden kapinallisten oma syy jotta niitä koottiin leireille joissa taudit kylläkin levisivät tehokkaasti mutta vain koska puinaiset olivat alkaneet kapinan laillista hallitusta vastaan.
Täällä meinasi tulla kansanmurha kuten Venäjänkin puolella mutta valkoisten voitto esti sen. - tehtävä sinulle
Työeläkeläinen kirjoitti:
1918 Suomessa oli komujen tai silloisten sosialistien alkama kapina joka onneksi lannistettiin, täällä ei ollut kansanmurhaa vaan yleisin kuolinsyy oli tauti. Tauti taas oli kuuluisa influenssa espanjan tauti joka tappoi koko Euroopassa miljoonia. Rokotteita ei ollut ja oli ihan noiden kapinallisten oma syy jotta niitä koottiin leireille joissa taudit kylläkin levisivät tehokkaasti mutta vain koska puinaiset olivat alkaneet kapinan laillista hallitusta vastaan.
Täällä meinasi tulla kansanmurha kuten Venäjänkin puolella mutta valkoisten voitto esti sen.Kerrohan nyt ihan rehellisesti
mitä te valkoiset vieläkin, yli 90 vuoden jälkeen, noin kovasti pelkäätte? Miksi kevät -18 on teille edelleenkin niin mahdottoman arka paikka ja koko aihe on tabu, johon ei kukaan saisi koskea millään tavoin. Niin, no, ainoastaan se on sallittua, että toitotetaan punaisten hirvittävää petomaisuutta ja puhutaan valkoisten panneen toimeen vain 113 kuolemantuomiota. Kaikki muut kuolleet työläiset olivatkin sitten taistelutappioita eikä ketään teloitettu tai muulla tavoin surmattu ilman laillista tutkimusta ja tuomiota.
Saisiko kerrankin rehelllisen vastauksen. - Kansanmurha Suomessa
Työeläkeläinen kirjoitti:
1918 Suomessa oli komujen tai silloisten sosialistien alkama kapina joka onneksi lannistettiin, täällä ei ollut kansanmurhaa vaan yleisin kuolinsyy oli tauti. Tauti taas oli kuuluisa influenssa espanjan tauti joka tappoi koko Euroopassa miljoonia. Rokotteita ei ollut ja oli ihan noiden kapinallisten oma syy jotta niitä koottiin leireille joissa taudit kylläkin levisivät tehokkaasti mutta vain koska puinaiset olivat alkaneet kapinan laillista hallitusta vastaan.
Täällä meinasi tulla kansanmurha kuten Venäjänkin puolella mutta valkoisten voitto esti sen.Kansanmurha Suomessa keväällä 1918
Se mitä Suomessa 1918 tapahtui oli kansanmurha: ruotsinsuomalaiset, ruotsalaiset ja suomalainen yläluokka tappoivat suomalaisia ja venäläisiä ampumalla ja nälkään näännyttämällä aivan järjestelmällisesti. Se oli häikäilemätöntä etnistä puhdistusta. Punaisten kapinan syitä ei etsitty ajan yhteiskunnallista epäkohdista ja työväestön hädästä vaan suomalaisten ja venäläisten "rodullisista" ominaisuuksista. Kyse oli samasta rasismin ideologiasta joka lopulta huipentui kammottavalla tavalla natsien rikoksina ihmiskuntaa vastaan.
Suomen keskitysleirit 1918 olivat lähestulkoon kuolemanleirejä. Niiden uhreja ei tule unohtaa eikä heidän murhaajilleen pidä antaa anteeksi. Ei koskaan. - hmmmmmmm......
Työeläkeläinen kirjoitti:
1918 Suomessa oli komujen tai silloisten sosialistien alkama kapina joka onneksi lannistettiin, täällä ei ollut kansanmurhaa vaan yleisin kuolinsyy oli tauti. Tauti taas oli kuuluisa influenssa espanjan tauti joka tappoi koko Euroopassa miljoonia. Rokotteita ei ollut ja oli ihan noiden kapinallisten oma syy jotta niitä koottiin leireille joissa taudit kylläkin levisivät tehokkaasti mutta vain koska puinaiset olivat alkaneet kapinan laillista hallitusta vastaan.
Täällä meinasi tulla kansanmurha kuten Venäjänkin puolella mutta valkoisten voitto esti sen.Tässä nyt sinun itsesi kirjoittamaa tekstiä.
"oli ihan noiden kapinallisten oma syy jotta niitä koottiin leireille."
Sinä olet nyt siis täysin sitä miletä että näiden niinsanottujen valkolahtarien ylläpitämät vankileirit keväällä 1918 olivat ihan täysin sosiaalidemokraattisen liikkeen ja kommunistisen liikkeen vastuulla.
Aika kova väite sinulta nyt kyllä tuli.Kovin vaikea on tuota väittämääsi kyllä uskoa todeksi ilamn mitään lisäselvitystä.
Joten kyllä se nyt on tuo todella raju väittämäsi täysin tuulesta temmattu juttu. - Kansanmurha oli tott
Työeläkeläinen kirjoitti:
1918 Suomessa oli komujen tai silloisten sosialistien alkama kapina joka onneksi lannistettiin, täällä ei ollut kansanmurhaa vaan yleisin kuolinsyy oli tauti. Tauti taas oli kuuluisa influenssa espanjan tauti joka tappoi koko Euroopassa miljoonia. Rokotteita ei ollut ja oli ihan noiden kapinallisten oma syy jotta niitä koottiin leireille joissa taudit kylläkin levisivät tehokkaasti mutta vain koska puinaiset olivat alkaneet kapinan laillista hallitusta vastaan.
Täällä meinasi tulla kansanmurha kuten Venäjänkin puolella mutta valkoisten voitto esti sen.olet väärässä, koska setäkertoojaselostaakuva selvitti, että valkoiset syyllistyisvät kansanmurhaan:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/8775499
"Suomen rikoslain 11 luvun 6 §:ssä (21.4.1995/578) käytetään kansanmurhasta termiä joukkotuhonta. Se perustuu Wikipedian mukaan: "Yhdistyneiden Kansakuntien yleiskokouksen vuonna 1948 hyväksymään yleissopimukseen kansanmurhana pidettävän rikoksen ehkäisemiseksi ja rankaisemiseksi (Convention on the Prevention and Punishment of the Crime of Genocide). Suomen rikoslaissa kansanmurha eli joukkotuhonta märitellään mm. näin: "Joka jonkin kansallisen, rodullisen, etnisen tai uskonnollisen ryhmän taikka niihin rinnastettavan kansanryhmän hävittämiseksi kokonaan tai osittain 1) surmaa ryhmän jäseniä, 2) aiheuttaa ryhmän jäsenille vaikeita ruumiillisia tai henkisiä sairauksia tai vammoja,..."
Jos kyseisten määritelmien mukaan mennään, niin punaiset muodostivat rikoslain joukkotuhontasäädöstön edellyttämän kansallisen ja yhteiskunnallisen ryhmän, eli silloisen työväenliikkeen. Koska punaisten johto, kuten kansanvaltuuskunta ja punakaartin johto ja esikunnat koostuivat työväenpuolueen, Suomen Ammattijärjestön sekä teollisuus- ja maaseututyöläisten ammattiyhdistysjärjestöjen johtajista, sekä punaisten taistelujoukot muodostuivat pääosin em. puolueen ja järjestöjen aktiiveista sekä jäsenistä.
Ja punaisten yhteiskunnallisesti mahdollisimman täydelliseksi eliminoimiseksi - joukkotuhoamiseksi, kansanmurhaamiseksi, valkoiset pyrkivät suunnitelmallisesti surmaamaan mahdollisimman paljon punaisia, etenkin punaisten eri tasoisia johtajia ja nokamiehiä- ja naisia, sekä aiheuttaen vankileireillä punaisille vaikeita sairauksia.
Punaisten kansanmurhan todisteena esinnäkin se, että Mannerheim antoi 25.2.1918 julistuksen, ns. ammutaan paikalla käskyn, jonka mukaan jokainen, joka tavattiin rintaman selustassa aseistettuna, joko tekemässä vahinkoa valkoiselle armeijalle tai vain yrittämässä vastarintaa, saatettiin ampua ilman eri kuulusteluja tai tuomitsemista. Tämä oli valkolahtareille todellinen tappo-valtakirja. Ja sitä myös käytettiin, eli aseettommia, antautumaan pyrkiviä ja haavoittuneita punaisia ammuttiin Mannerheimin luvalla säälittä.
Toinen kansanmurhan todiste oli se, että etenkin punaisten johtajia, punapäälliköitä ja aktiiveja pyritiin suunnitelmallisesti surmaamaan siten, että ns. kenttäoikeuksien ohjeissa kuulusteltavat jaettin kolmeen ryhmään: ensimmäiseen ryhmään kuuluivat mm. punaisten johtajat ja päälliköt, jotka ohjeiden mukaan ammuttiin, toiseen ryhmään kuuluivat mm. taistelujoukoissa miehistössä ja huoltoportaissa olleet, jotka vietiin vankileireille, sekä kolmanteen mm. pakolla kaartiin otetut, jotka vapautettiin. Tämän jaottelun varmisti mm. valkoisten Itä-armeijan komentaja kenraali Löfström toteamalla, että: "...punaiset johtajat ja taistelevat venäläiset sotilaat ovat lain ulkopuolella ja heitä kohdellaan sen muaisesti.". Eli heille nappi ottaan!
Komantena todisteena kansanmurhasta oli se, että joukkotuhontaa ohjattiin sunnitelmallisesti valkoisten päämajasta käsin. Tätä osoittaa em. Mannerheimin antama tappokäsky sekä kenttäoikeudet. Konkreettisena todisteena myös se, että vallattuja seuduilla punaisia systemaattisesti metsästäneitä ja murhanneita ns. lentäviä osastoja johdettiin valkoisten päämajasta käsin. Tähän nimettiin toukokuussa 1918 oma elin, Valloitettujen Alueiden Turvaamisosasto eli VATO.
Neljäs todiste kansanmurhasta oli se, että vankileireillä, joilla oli kaikkiaan noin 80-90 000 punaista, suunnitelmallisesti tapettiin punaisia nälkään, janoon, kylmyyteen ja tauteihin. Leireillä elintarvikkeet ja juomavesi olivat säännöllisesti pilaantuneita ja ruoka-annokset mitättömiä. Leirien hygienia oli myös olematonta, koska sama vankitila saatoi toimia niin makuutilana kuin WC:näkin ja lasten synnytystilana. Vankitilat olivat myös kylmiä. Leirikuolemia myös edesautettiin siten, että mm. espanjantautia, rajua influenssaa, isorokkoa, kurkkumätää ja tulirokkoa jne. sairastavia vankeja siirrettiin leiristä toiseen, jolloin taudit, etenkin espanajntauti, levisivät vauhdilla. Espanjantautiin kuoli leireillä taudin huippukautena heinäkuussa 1918 neljästä viiteen tuhanteen vankia
Leirejä myös yhdistettiin, esimerkiksi kun vuoden 1918 toukokuun alussa oli 81 000 vangille 64 leiriä, niin kesäkuun leiriyhdistämisten jälkeen noin 75 000 vangille oli enää 26 leiriä. Tällöin vangit ahdettin entistä ahtaampiin tiloihin, jolloin kaikilla ei ollut edes nukkumatilaa. Tämä lisäsi leirikuolemia, kuten edellä mainittuina tautikuolemina. Leireillä myös toimivat kenttäoikeudet, eli punaisia teloitettiin leireillä runsaasti. " - tyäkkäri nurin
Työeläkeläinen kirjoitti:
1918 Suomessa oli komujen tai silloisten sosialistien alkama kapina joka onneksi lannistettiin, täällä ei ollut kansanmurhaa vaan yleisin kuolinsyy oli tauti. Tauti taas oli kuuluisa influenssa espanjan tauti joka tappoi koko Euroopassa miljoonia. Rokotteita ei ollut ja oli ihan noiden kapinallisten oma syy jotta niitä koottiin leireille joissa taudit kylläkin levisivät tehokkaasti mutta vain koska puinaiset olivat alkaneet kapinan laillista hallitusta vastaan.
Täällä meinasi tulla kansanmurha kuten Venäjänkin puolella mutta valkoisten voitto esti sen.Tässä olisi nyt tyäkkärille hiukan Suomen virallista lakitekstiä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
Luehan tyäkkäri nyt Suomen lakitekstiä sitten todella tarkkaan ja hartaasti.
Luehan varsinkin tuo 11. luku ja pykälät 1,2,3,4,5 ja 6.
Niin sitten sinullekin nyt selviää jos vain sinä olet edes jotenkin järjissäsi että kyllä Suomessa todellakin tapahtui kansanmurha alkuvuodesta 1918 valkolahtarien toimesta. - Työeläkeläinen
tyäkkäri nurin kirjoitti:
Tässä olisi nyt tyäkkärille hiukan Suomen virallista lakitekstiä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
Luehan tyäkkäri nyt Suomen lakitekstiä sitten todella tarkkaan ja hartaasti.
Luehan varsinkin tuo 11. luku ja pykälät 1,2,3,4,5 ja 6.
Niin sitten sinullekin nyt selviää jos vain sinä olet edes jotenkin järjissäsi että kyllä Suomessa todellakin tapahtui kansanmurha alkuvuodesta 1918 valkolahtarien toimesta.Lait ovat voimassa vasta säätämisensä jälkeen joten haepa laki joka oli voimassa 1918 ja siihen voit vedota. Demokratioissa kun ei yleensä harrastella lakien jälkikäteen muuttelua.
Toisaalta tuossa laissa johon viittaan ei lahtareista taideta puhua mitään. Vai löytyykö??
Kommunismissa kuten Neukkulassa saatettiin lakeja voimaan jälkikäteen ja onhan meilläkin yksi surullinen esimerkki, sotasyyllisyyslaki joka teki syylliseksi teoista jotka olivat maan ja yhteiskunnan edun mukaisia tekohetkellään ja todelliset syylliset kuten Stalin ja Molotov jäivät tuomitsematta. - älä jaksa
Työeläkeläinen kirjoitti:
Lait ovat voimassa vasta säätämisensä jälkeen joten haepa laki joka oli voimassa 1918 ja siihen voit vedota. Demokratioissa kun ei yleensä harrastella lakien jälkikäteen muuttelua.
Toisaalta tuossa laissa johon viittaan ei lahtareista taideta puhua mitään. Vai löytyykö??
Kommunismissa kuten Neukkulassa saatettiin lakeja voimaan jälkikäteen ja onhan meilläkin yksi surullinen esimerkki, sotasyyllisyyslaki joka teki syylliseksi teoista jotka olivat maan ja yhteiskunnan edun mukaisia tekohetkellään ja todelliset syylliset kuten Stalin ja Molotov jäivät tuomitsematta.5 § (11.4.2008/212)
Sotarikos
Joka sodan taikka muun kansainvälisen tai valtionsisäisen aseellisen selkkauksen tai miehityksen yhteydessä vastoin maasotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden ja sairaiden aseman parantamisesta, merisotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden, sairaiden ja haaksirikkoutuneiden aseman parantamisesta, sotavankien kohtelusta tai siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana tehtyjä Geneven sopimuksia (SopS 8/1955, Geneven yleissopimukset) tai kansainvälisten aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta ja kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta tehtyjä, vuoden 1949 Geneven yleissopimusten lisäpöytäkirjoja (SopS 82/1980, I ja II lisäpöytäkirja) taikka muita sotaa, aseellisia selkkauksia tai miehitystä koskevia kansainvälisen oikeuden sääntöjä ja tapoja
1) surmaa toisen tai haavoittaa tai kiduttaa häntä taikka hänen etujensa vastaisesti silpoo häntä tai alistaa hänet biologiseen, lääketieteelliseen tai tieteelliseen kokeeseen taikka aiheuttaa hänelle muulla tavoin suurta kärsimystä tai vaikean vamman tai vahingoittaa vakavasti hänen terveyttään,
2) raiskaa toisen, orjuuttaa häntä seksuaalisesti, pakottaa hänet prostituutioon, raskauteen tai sterilisaatioon taikka harjoittaa häntä vastaan muuta vastaavaa törkeää seksuaalista väkivaltaa,
3) tuhoaa, takavarikoi tai anastaa omaisuutta mielivaltaisesti ja ilman sotilaallista tarvetta,
4) hyökkäyksen yhteydessä tai muutoin ryöstää kaupungin tai muun vastaavan paikan,
5) ottaa tai värvää alle 18-vuotiaita lapsia asevoimiin tai ryhmiin, joissa heitä käytetään vihollisuuksiin,
6) pakottaa sotavangin tai muun suojellun henkilön palvelemaan vihollisen asevoimissa tai osallistumaan sotatoimiin omaa maataan vastaan,
7) epää sotavangilta tai muulta suojellulta henkilöltä oikeudenmukaista ja laillista oikeudenkäyntiä koskevat oikeudet taikka muutoin kieltää häneltä oikeudelliset takeet,
8) aloittaa hyökkäyksen, joka aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä tai vammoja taikka laajoja, pitkäaikaisia ja vakavia ympäristövahinkoja, jotka ovat selvästi liiallisia verrattuna odotettavissa olevaan todelliseen ja välittömään sotilaalliseen hyötyyn,
9) hyökkää siviiliväestöä, vihollisuuksiin osallistumattomia siviilihenkilöitä tai siviilikohteita taikka Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan (SopS 1/1956) mukaisissa tehtävissä olevia henkilöitä tai heidän käytössään olevaa omaisuutta vastaan,
10) hyökkää siviilikohteisiin, joita ei puolusteta, tai pommittaa niitä, hyökkää uskonnonharjoitukseen, tieteeseen, taiteeseen, sairaanhoitoon tai hyväntekeväisyyteen tarkoitettuihin kohteisiin tai historiallisia muistomerkkejä vastaan taikka hyökkää Geneven yleissopimuksissa tai niiden I tai III lisäpöytäkirjassa tarkoitettuja tunnusmerkkejä käyttäviä vastaan,
11) käyttää väärin valkoista lippua, vihollisen lippua, Yhdistyneiden Kansakuntien lippua, sotilasmerkkiä, sotilaspukua tai Geneven yleissopimuksissa tai niiden I tai III lisäpöytäkirjassa tarkoitettuja tunnusmerkkejä,
12) pitää laittomasti vangittuna taikka pakkotoimin siirtää tai karkottaa väestöä tai sen osia,
13) ottaa ihmisiä panttivangeiksi, ilmoittaa, että armoa ei anneta, käyttää hyväksi siviilihenkilöitä tai muita suojeltuja henkilöitä sotilaskohteiden suojelemiseksi, estää siviilihenkilöiltä ravinnon tai muiden henkiin jäämiseksi välttämättömien tarvikkeiden saamisen tai tarpeellisen hätäavun taikka käyttää muuta kansainvälisessä oikeudessa kiellettyä sodankäyntitapaa taikka
14) käyttää myrkkyä tai myrkkyasetta, tukehduttavia tai myrkyllisiä kaasuja taikka muita vastaavia aineita, liiallisia vammoja tai tarpeetonta kärsimystä aiheuttavia aseita, ammuksia tai tarvikkeita taikka kemiallisia, biologisia tai muita kiellettyjä aseita tai taisteluvälineitä,
on tuomittava sotarikoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Sotarikoksesta tuomitaan myös se, joka tekee Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (SopS 56/2002) 8 artiklassa sotarikokseksi määritellyn muun teon taikka muulla tavoin rikkoo Suomea velvoittavan sotaa, aseellista selkkausta tai miehitystä koskevan kansainvälisen sopimuksen määräyksiä taikka yleisesti tunnustettuja ja vakiintuneita kansainvälisen oikeuden mukaisia sodan lakeja ja tapoja.
Yritys on rangaistava. - infoa!!!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Lait ovat voimassa vasta säätämisensä jälkeen joten haepa laki joka oli voimassa 1918 ja siihen voit vedota. Demokratioissa kun ei yleensä harrastella lakien jälkikäteen muuttelua.
Toisaalta tuossa laissa johon viittaan ei lahtareista taideta puhua mitään. Vai löytyykö??
Kommunismissa kuten Neukkulassa saatettiin lakeja voimaan jälkikäteen ja onhan meilläkin yksi surullinen esimerkki, sotasyyllisyyslaki joka teki syylliseksi teoista jotka olivat maan ja yhteiskunnan edun mukaisia tekohetkellään ja todelliset syylliset kuten Stalin ja Molotov jäivät tuomitsematta.Tietoa työeläkeläiselle.
Suomen käytössä oleva rikoslaki säädettiin 1889 ja se tuli voimaan vuoden 1891 alussa.
Rikoslain kokonaisuudistuksessa rikoslakia on modernisoitu vuodesta 1991 lähtien.
Kaikkia rikoksia koskevat yhteiset säännökset eli niin sanotut rikosoikeuden yleiset opit uudistettiin 2003 ja muutokset tulivat voimaan 2004.
Niitä koskevat säännökset ovat lain kymmenessä ensimmäisessä luvussa. - Mannerheim Haagiin
Työeläkeläinen kirjoitti:
Lait ovat voimassa vasta säätämisensä jälkeen joten haepa laki joka oli voimassa 1918 ja siihen voit vedota. Demokratioissa kun ei yleensä harrastella lakien jälkikäteen muuttelua.
Toisaalta tuossa laissa johon viittaan ei lahtareista taideta puhua mitään. Vai löytyykö??
Kommunismissa kuten Neukkulassa saatettiin lakeja voimaan jälkikäteen ja onhan meilläkin yksi surullinen esimerkki, sotasyyllisyyslaki joka teki syylliseksi teoista jotka olivat maan ja yhteiskunnan edun mukaisia tekohetkellään ja todelliset syylliset kuten Stalin ja Molotov jäivät tuomitsematta.Kuluneen kesän myönteisin kansainvälinen uutinen kuultiin heinäkuussa. Serbian poliisi pidätti Radovan Karadžićin, ja hänet luovutettiin Haagin Jugoslavia-tuomioistuimelle.
1990-luvun sodissa Karadžić suunnitteli ja pani toimeen kaverinsa Ratko Mladicin kanssa Bosnia ja Hertsegovinassa Srebrenican kansanmurhan ja lukemattomia etnisiä puhdistuksia.
Serbisissien kuolemanpartiot tappoivat surutta siviilejä, ja serbit perustivat keskitysleirejä, joissa ihmisiä surmattiin, kidutettiin ja pidettiin nälässä.
Kuulostaa tutulta.
Helmikuussa 1918 Carl Gustaf Mannerheimin johtaman valkoisen armeijan pääesikunta antoi ”ohjeet sota-ajan oikeudenkäytöstä”. Ne tunnettiin käytännössä ”ammutaan paikalla” -ohjeena.
Urheiden jääkärien johdolla vastustajia teloitettiin niskalaukauksilla välittömästi taistelun jälkeen tai näennäisten oikeudenkäyntien perusteella.
Valkoinen terrori tappoi 7 000–10 000 ihmistä. Sodan jälkeen pystytetyillä vankileireillä – joita voi hyvin kutsua keskitysleireiksi – menehtyi nälkään ja tauteihin ainakin 11 000 ihmistä.
Tammisaaren leiriin sullotuista kuoli 34 prosenttia.
Punaiset kuolemanpartiot yrittivät parhaansa, mutta eivät aivan päässeet vastaaviin lukuihin. Kartanonomistajia, talollisia, virkamiehiä ja teollisuuden johtajia jahdattiin ja tapettiin armotta.
Kaiken kaikkiaan punaiset surmasivat hallitsemillaan alueilla 1 400–1 650 siviiliä.
Nykykielen sanoilla punaisten ja valkoisten toimet olivat sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan tai silkkaa kansanmurhaa.
Jos Mannerheim yhä eläisi, häntä jahdattaisiin sotarikollisena. Samoin tehtäisiin punakaartin johtajille Ali Aaltoselle ja Eero Haapalaiselle.
Jääkärit olisivat nykytermeillä ulkomailta rahoitettu ja ohjattu terroristijärjestö.
Haagissa Mannerheim todettaisiin syylliseksi, mutta Suomessa hänestä valmistellaan pompöösiä elokuvaa. Irvokkuuden huippu on Mannerheim-elokuvalle nimetty ”kunniatoimikunta”, jota johtaa – voi kuinka yllättävää – Paavo Lipponen, Vladimir Putinin kuuliainen putkimies.
Paavon kanssa sotarikollisen kunniaa puolustamassa ovat muun muassa Sauli Niinistö, Tapani Ruokanen, Liisa Jaakonsaari ja Jyri Häkämies.
Jos punaiset olisivat voittaneet, kansanvaltuuskunnan johtajaa Kullervo Manneria palvottaisiin kaiketi samalla kiihkolla Esko Seppäsen ja Esko-Juhani Tennilän johdolla.
Mannerheimin patsas keskellä Helsinkiä on loukkaus kaikkia maailman sotarikosten uhreja kohtaan. Se on samanlainen mauttomuuden osoitus kuin jos Belgradiin pystytettäisiin patsas Ratko Mladicille tai Radovan Karadžićille.
Samoin on elokuva Mannerheimista. Häpeäisitte. - Työeläkeläinen
älä jaksa kirjoitti:
5 § (11.4.2008/212)
Sotarikos
Joka sodan taikka muun kansainvälisen tai valtionsisäisen aseellisen selkkauksen tai miehityksen yhteydessä vastoin maasotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden ja sairaiden aseman parantamisesta, merisotavoimiin kuuluvien haavoittuneiden, sairaiden ja haaksirikkoutuneiden aseman parantamisesta, sotavankien kohtelusta tai siviilihenkilöiden suojelemisesta sodan aikana tehtyjä Geneven sopimuksia (SopS 8/1955, Geneven yleissopimukset) tai kansainvälisten aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta ja kansainvälistä luonnetta vailla olevien aseellisten selkkausten uhrien suojelemisesta tehtyjä, vuoden 1949 Geneven yleissopimusten lisäpöytäkirjoja (SopS 82/1980, I ja II lisäpöytäkirja) taikka muita sotaa, aseellisia selkkauksia tai miehitystä koskevia kansainvälisen oikeuden sääntöjä ja tapoja
1) surmaa toisen tai haavoittaa tai kiduttaa häntä taikka hänen etujensa vastaisesti silpoo häntä tai alistaa hänet biologiseen, lääketieteelliseen tai tieteelliseen kokeeseen taikka aiheuttaa hänelle muulla tavoin suurta kärsimystä tai vaikean vamman tai vahingoittaa vakavasti hänen terveyttään,
2) raiskaa toisen, orjuuttaa häntä seksuaalisesti, pakottaa hänet prostituutioon, raskauteen tai sterilisaatioon taikka harjoittaa häntä vastaan muuta vastaavaa törkeää seksuaalista väkivaltaa,
3) tuhoaa, takavarikoi tai anastaa omaisuutta mielivaltaisesti ja ilman sotilaallista tarvetta,
4) hyökkäyksen yhteydessä tai muutoin ryöstää kaupungin tai muun vastaavan paikan,
5) ottaa tai värvää alle 18-vuotiaita lapsia asevoimiin tai ryhmiin, joissa heitä käytetään vihollisuuksiin,
6) pakottaa sotavangin tai muun suojellun henkilön palvelemaan vihollisen asevoimissa tai osallistumaan sotatoimiin omaa maataan vastaan,
7) epää sotavangilta tai muulta suojellulta henkilöltä oikeudenmukaista ja laillista oikeudenkäyntiä koskevat oikeudet taikka muutoin kieltää häneltä oikeudelliset takeet,
8) aloittaa hyökkäyksen, joka aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä tai vammoja taikka laajoja, pitkäaikaisia ja vakavia ympäristövahinkoja, jotka ovat selvästi liiallisia verrattuna odotettavissa olevaan todelliseen ja välittömään sotilaalliseen hyötyyn,
9) hyökkää siviiliväestöä, vihollisuuksiin osallistumattomia siviilihenkilöitä tai siviilikohteita taikka Yhdistyneiden Kansakuntien peruskirjan (SopS 1/1956) mukaisissa tehtävissä olevia henkilöitä tai heidän käytössään olevaa omaisuutta vastaan,
10) hyökkää siviilikohteisiin, joita ei puolusteta, tai pommittaa niitä, hyökkää uskonnonharjoitukseen, tieteeseen, taiteeseen, sairaanhoitoon tai hyväntekeväisyyteen tarkoitettuihin kohteisiin tai historiallisia muistomerkkejä vastaan taikka hyökkää Geneven yleissopimuksissa tai niiden I tai III lisäpöytäkirjassa tarkoitettuja tunnusmerkkejä käyttäviä vastaan,
11) käyttää väärin valkoista lippua, vihollisen lippua, Yhdistyneiden Kansakuntien lippua, sotilasmerkkiä, sotilaspukua tai Geneven yleissopimuksissa tai niiden I tai III lisäpöytäkirjassa tarkoitettuja tunnusmerkkejä,
12) pitää laittomasti vangittuna taikka pakkotoimin siirtää tai karkottaa väestöä tai sen osia,
13) ottaa ihmisiä panttivangeiksi, ilmoittaa, että armoa ei anneta, käyttää hyväksi siviilihenkilöitä tai muita suojeltuja henkilöitä sotilaskohteiden suojelemiseksi, estää siviilihenkilöiltä ravinnon tai muiden henkiin jäämiseksi välttämättömien tarvikkeiden saamisen tai tarpeellisen hätäavun taikka käyttää muuta kansainvälisessä oikeudessa kiellettyä sodankäyntitapaa taikka
14) käyttää myrkkyä tai myrkkyasetta, tukehduttavia tai myrkyllisiä kaasuja taikka muita vastaavia aineita, liiallisia vammoja tai tarpeetonta kärsimystä aiheuttavia aseita, ammuksia tai tarvikkeita taikka kemiallisia, biologisia tai muita kiellettyjä aseita tai taisteluvälineitä,
on tuomittava sotarikoksesta vankeuteen vähintään yhdeksi vuodeksi tai elinkaudeksi.
Sotarikoksesta tuomitaan myös se, joka tekee Kansainvälisen rikostuomioistuimen Rooman perussäännön (SopS 56/2002) 8 artiklassa sotarikokseksi määritellyn muun teon taikka muulla tavoin rikkoo Suomea velvoittavan sotaa, aseellista selkkausta tai miehitystä koskevan kansainvälisen sopimuksen määräyksiä taikka yleisesti tunnustettuja ja vakiintuneita kansainvälisen oikeuden mukaisia sodan lakeja ja tapoja.
Yritys on rangaistava.Taas kaivoit esille 2002 säädöksiä, niillä ei ollut painoarvoa 1918. Sinun pitää hankkia tapahtuman ajankohdan asiakirjoja ja lakeja eli 1918 ja aiemmin laadittuja. Ei edes 1949 tai 1956 sopimuksia kannata vilkuilla 1018 tapauksessa.
1918 ei ollut kansainvälisiä tuomioistuimia ja se olisi joka tapauksessa tuominnut punaiset laillista hallitusta vastaan aloitetusta kapinasta. Oli ihan punaisten oma moka aloittaa kapina, siihen ei ollut mitään pakkoa ja demokraattisin keinoin olisi varmasti ajanmittaan saatu parempi tulos aikaan ainakin niiden osalta jotka kahinoissa ja jälkiselvittelyssä heittivät sen ainokaisensa. Eikö mene lanttuun, teitä komuja ja wanna be yksilöitä on todella helppoa viedä laskin mukana.
Infoa voisi tuolle kahelille opastaa millaisia lakeja laillista hallitusta vastaan aloitetun kapinan aikana, jonka nyt syyttävä osapuoli aloitti, noudatettiin. Kannattaa myös ottaa selville miten punaiset kohtelivat alueelleen jääneitä ei punaisia. Niitähän vangittiin tapettiin ja ryöstettiin. Tilojen ja kauppojen varastot varastettiin jne. Laittakaa ensin punainen puoli kuntoon siellä on ihan samaa jos ei pahempaa. Ja aloittajahan on kaikkeen syyllinen. - älähän nyt valehtele
Työeläkeläinen kirjoitti:
Taas kaivoit esille 2002 säädöksiä, niillä ei ollut painoarvoa 1918. Sinun pitää hankkia tapahtuman ajankohdan asiakirjoja ja lakeja eli 1918 ja aiemmin laadittuja. Ei edes 1949 tai 1956 sopimuksia kannata vilkuilla 1018 tapauksessa.
1918 ei ollut kansainvälisiä tuomioistuimia ja se olisi joka tapauksessa tuominnut punaiset laillista hallitusta vastaan aloitetusta kapinasta. Oli ihan punaisten oma moka aloittaa kapina, siihen ei ollut mitään pakkoa ja demokraattisin keinoin olisi varmasti ajanmittaan saatu parempi tulos aikaan ainakin niiden osalta jotka kahinoissa ja jälkiselvittelyssä heittivät sen ainokaisensa. Eikö mene lanttuun, teitä komuja ja wanna be yksilöitä on todella helppoa viedä laskin mukana.
Infoa voisi tuolle kahelille opastaa millaisia lakeja laillista hallitusta vastaan aloitetun kapinan aikana, jonka nyt syyttävä osapuoli aloitti, noudatettiin. Kannattaa myös ottaa selville miten punaiset kohtelivat alueelleen jääneitä ei punaisia. Niitähän vangittiin tapettiin ja ryöstettiin. Tilojen ja kauppojen varastot varastettiin jne. Laittakaa ensin punainen puoli kuntoon siellä on ihan samaa jos ei pahempaa. Ja aloittajahan on kaikkeen syyllinen.Tietoa työeläkeläiselle.
Suomen käytössä oleva rikoslaki säädettiin 1889 ja se tuli voimaan vuoden 1891 alussa.
Rikoslain kokonaisuudistuksessa rikoslakia on modernisoitu vuodesta 1991 lähtien.
Kaikkia rikoksia koskevat yhteiset säännökset eli niin sanotut rikosoikeuden yleiset opit uudistettiin 2003 ja muutokset tulivat voimaan 2004.
Niitä koskevat säännökset ovat lain kymmenessä ensimmäisessä luvussa - Tässä linkki
Työeläkeläinen kirjoitti:
Taas kaivoit esille 2002 säädöksiä, niillä ei ollut painoarvoa 1918. Sinun pitää hankkia tapahtuman ajankohdan asiakirjoja ja lakeja eli 1918 ja aiemmin laadittuja. Ei edes 1949 tai 1956 sopimuksia kannata vilkuilla 1018 tapauksessa.
1918 ei ollut kansainvälisiä tuomioistuimia ja se olisi joka tapauksessa tuominnut punaiset laillista hallitusta vastaan aloitetusta kapinasta. Oli ihan punaisten oma moka aloittaa kapina, siihen ei ollut mitään pakkoa ja demokraattisin keinoin olisi varmasti ajanmittaan saatu parempi tulos aikaan ainakin niiden osalta jotka kahinoissa ja jälkiselvittelyssä heittivät sen ainokaisensa. Eikö mene lanttuun, teitä komuja ja wanna be yksilöitä on todella helppoa viedä laskin mukana.
Infoa voisi tuolle kahelille opastaa millaisia lakeja laillista hallitusta vastaan aloitetun kapinan aikana, jonka nyt syyttävä osapuoli aloitti, noudatettiin. Kannattaa myös ottaa selville miten punaiset kohtelivat alueelleen jääneitä ei punaisia. Niitähän vangittiin tapettiin ja ryöstettiin. Tilojen ja kauppojen varastot varastettiin jne. Laittakaa ensin punainen puoli kuntoon siellä on ihan samaa jos ei pahempaa. Ja aloittajahan on kaikkeen syyllinen.Linkki unohtui.
Mutta se on tässä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rikoslaki
Nyt sitten saatiin työeläkeläisellekin sitten taas tietoa lisää Suomen rikoslaista ettei työeläkeläisen tarvitse enää tietämättömänä pimeydessä vaeltaa. - infoa!!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Taas kaivoit esille 2002 säädöksiä, niillä ei ollut painoarvoa 1918. Sinun pitää hankkia tapahtuman ajankohdan asiakirjoja ja lakeja eli 1918 ja aiemmin laadittuja. Ei edes 1949 tai 1956 sopimuksia kannata vilkuilla 1018 tapauksessa.
1918 ei ollut kansainvälisiä tuomioistuimia ja se olisi joka tapauksessa tuominnut punaiset laillista hallitusta vastaan aloitetusta kapinasta. Oli ihan punaisten oma moka aloittaa kapina, siihen ei ollut mitään pakkoa ja demokraattisin keinoin olisi varmasti ajanmittaan saatu parempi tulos aikaan ainakin niiden osalta jotka kahinoissa ja jälkiselvittelyssä heittivät sen ainokaisensa. Eikö mene lanttuun, teitä komuja ja wanna be yksilöitä on todella helppoa viedä laskin mukana.
Infoa voisi tuolle kahelille opastaa millaisia lakeja laillista hallitusta vastaan aloitetun kapinan aikana, jonka nyt syyttävä osapuoli aloitti, noudatettiin. Kannattaa myös ottaa selville miten punaiset kohtelivat alueelleen jääneitä ei punaisia. Niitähän vangittiin tapettiin ja ryöstettiin. Tilojen ja kauppojen varastot varastettiin jne. Laittakaa ensin punainen puoli kuntoon siellä on ihan samaa jos ei pahempaa. Ja aloittajahan on kaikkeen syyllinen.Työeläkeläiselle.
Suomen nykyinen rikoslaki ja siihen liittyvä asetus rangaistusten täytäntöönpanosta annettiin 1889 ja tuli voimaan 1894. Ne kumosivat vuoden 1734 lain rikos- ja rangaistuskaaret. Nykyinen rikoslaki alkaa edelleen alkuperäisillä saatesanoilla:
Me Aleksander Kolmas, Jumalan Armosta, koko Venäjänmaan Keisari ja Itsevaltias, Puolanmaan Zsaari, Suomen Suuriruhtinas, y.m., y.m., y.m. Teemme tiettäväksi: Suomenmaan Valtiosäätyjen alamaisesta esityksestä tahdomme Me täten armosta vahvistaa seuraavan rikoslain Suomen Suuriruhtinaanmaalle, jonka voimaanpanemisesta, niinkuin myöskin rangaistusten täytäntöönpanosta erityinen asetus annetaan:
Alun perin rikoslain oli määrä astua voimaan jo vuoden 1891 alussa, mutta eräiden venäläisten poliitikkojen vaatimuksesta keisari Aleksanteri III ei sitä vahvistanut, ennen kuin Suomen säädyt olivat hyväksyneet siihen joukon muutoksia, joilla varsinkin valtiollisia sekä julkiseen omaisuuteen kohdistuvien rikoksia koskevat säännökset saatettiin yhdenmukaisiksi Venäjän silloisen lain kanssa.
Myöhemminkin rikoslakia on muutettu lähes kaikilta osin, joskus yksittäisiä lainkohtia muuttamalla, joskus kirjoittamalla uudestaan kokonaisia lukuja. Alkuperäisessä muodossaan ovatkin voimassa enää vain eräät nykyisin vähämerkityksisiksi jääneet pykälät.
Rikoslain rinnalla oli voimassa vuonna 1919 säädetty sotaväen rikoslaki. Se kumottiin vuoden 1984 alussa, jolloin rikoslakiin lisättiin uusi, sotilasrikoksia koskeva 45. luku, sekä säädettiin uusi sotilasoikeudenkäyntilaki.lähde?[2]
Rangaistussäännöksiä on muissakin laeissa kuin rikoslaissa, kuten esimerkiksi tieliikennelaissa, mutta vankeusrangaistuksen uhan sisältävät säännökset pyritään nykyisin keskittämään rikoslakiin.
Rikoslainsäädännön vireillä olevan kokonaisuudistuksen myötä rikoslaki on itse asiassa uusittu vaiheittain ja on tätä nykyä kohtalaisen moderni. Uudistuksen ensimmäisen vaiheen lainmuutokset tulivat voimaan vuoden 1991 alusta ja toisen vaiheen syyskuussa 1995. Oikeusministeriö on 14.2.2007 asettanut professori Pekka Koskisen selvitysmieheksi selvittämään mahdollisuuksia rikoslain kokonaisuudistuksen loppuun saattamiseksi siten, että säädettäisiin lakiteknisesti uusi, rakenteeltaan johdonmukainen ja kirjoitusasultaan yhdenmukainen rikoslaki. Laajoja sisällöllisiä muutoksia uudistuksessa ei ole tarkoitus tehdä. - Tietoisku!!!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Taas kaivoit esille 2002 säädöksiä, niillä ei ollut painoarvoa 1918. Sinun pitää hankkia tapahtuman ajankohdan asiakirjoja ja lakeja eli 1918 ja aiemmin laadittuja. Ei edes 1949 tai 1956 sopimuksia kannata vilkuilla 1018 tapauksessa.
1918 ei ollut kansainvälisiä tuomioistuimia ja se olisi joka tapauksessa tuominnut punaiset laillista hallitusta vastaan aloitetusta kapinasta. Oli ihan punaisten oma moka aloittaa kapina, siihen ei ollut mitään pakkoa ja demokraattisin keinoin olisi varmasti ajanmittaan saatu parempi tulos aikaan ainakin niiden osalta jotka kahinoissa ja jälkiselvittelyssä heittivät sen ainokaisensa. Eikö mene lanttuun, teitä komuja ja wanna be yksilöitä on todella helppoa viedä laskin mukana.
Infoa voisi tuolle kahelille opastaa millaisia lakeja laillista hallitusta vastaan aloitetun kapinan aikana, jonka nyt syyttävä osapuoli aloitti, noudatettiin. Kannattaa myös ottaa selville miten punaiset kohtelivat alueelleen jääneitä ei punaisia. Niitähän vangittiin tapettiin ja ryöstettiin. Tilojen ja kauppojen varastot varastettiin jne. Laittakaa ensin punainen puoli kuntoon siellä on ihan samaa jos ei pahempaa. Ja aloittajahan on kaikkeen syyllinen.Nimimerkki työeläkeläiselle.
Oslon terroristi Anders Breivik on oikeistolainen äärikristitty?
Norjalainen Anders Behring Breivik toteutti 22.7.2011 Oslossa ja sen lähistöllä hirvittävän veriteon ja rikoksen murhaamalla tarkoitushakuisen suunnitelmallisesti lähes 100 ihmistä. Teko on yksiselitteisen tuomittava ja inhimillisesti katsottuna täysin anteeksiantamaton.
Breivikiä on julkisuudessa luonnehdittu ”äärioikeistolaiseksi”, ”konservatiiviksi”, ”fundamentalistiksi” ja ”vakaumukselliseksi kristityksi”. Hänen on sanottu halunneen puolustaa länsimaisia kristillisiä arvoja kulttuurimarxismia ja islamia vastaan.
Breivik on avannut kieroutunutta ajatusmaailmaansa hieman ennen veritekojaan internetissä julkaisemassaan 1500-sivuisessa kirjan kaltaisessa 2083 – A European Declaration of Independence -julistuksessaan, kirjailijanimellä Andrew Berwick. Nettikirja koostuu suurelta osin toisilta otetuista pitkistä lainauksista. Kulttuurimarxismin ja islamin lännenvastaisuuden aatehistoriaa kuvatessaan Breivik siteeraa sinänsä päteviä ja sellaisten todellisten akateemisten asiantuntijoiden kuten William Lindin, Bat Ye’orin, Robert Spencerin, Daniel Pipesin ja Bernard Lewisin kirjoituksia.
Vapaamuuraritaustainen Breivik onkin sen sijaan haaveillut jonkinlaisesta temppeliherrojen ritarikunnan innoittamasta ritariaatteesta, joka yhdistäisi Euroopan. Breivik on kokenut itsensä ”tuomiovaltaa hoitavaksi ritariksi” (justiciar knight). Breivik katsoo, että protestanttiset kirkot pitäisi lakkauttaa ja tulisi muodostaa yksi ristiretkihenkisen paavin johtama kirkko. Breivik siis tavallaan ihailee roomalaiskatolista kirkkoa.
Breivik pitää tärkeänä erottaa kulttuurillinen kristillisyys uskonnollisesta kristillisyydestä. Kirjansa PDF -printtiversion sivulla 1307 hän kirjoittaa näin:
”Suurin osa niin sanotuista agnostikoista ja ateisteista Euroopassa ovat tietämättään kulttuurillisia konservatiivisia kristittyjä. Mikä siis erottaa kulttuurikristityt uskonnollisista? Jos sinulla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan, olet uskonnollinen kristitty. Minulla itselläni ja monella kaltaisellani ei välttämättä ole henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan. Me uskomme kuitenkin kristillisyyteen kulttuurillisena ja sosiaalisena identiteettinä ja moraalisena ohjelmana. Tämä tekee meistä kristittyjä.” - muutamia mietteitä
Työeläkeläinen kirjoitti:
Taas kaivoit esille 2002 säädöksiä, niillä ei ollut painoarvoa 1918. Sinun pitää hankkia tapahtuman ajankohdan asiakirjoja ja lakeja eli 1918 ja aiemmin laadittuja. Ei edes 1949 tai 1956 sopimuksia kannata vilkuilla 1018 tapauksessa.
1918 ei ollut kansainvälisiä tuomioistuimia ja se olisi joka tapauksessa tuominnut punaiset laillista hallitusta vastaan aloitetusta kapinasta. Oli ihan punaisten oma moka aloittaa kapina, siihen ei ollut mitään pakkoa ja demokraattisin keinoin olisi varmasti ajanmittaan saatu parempi tulos aikaan ainakin niiden osalta jotka kahinoissa ja jälkiselvittelyssä heittivät sen ainokaisensa. Eikö mene lanttuun, teitä komuja ja wanna be yksilöitä on todella helppoa viedä laskin mukana.
Infoa voisi tuolle kahelille opastaa millaisia lakeja laillista hallitusta vastaan aloitetun kapinan aikana, jonka nyt syyttävä osapuoli aloitti, noudatettiin. Kannattaa myös ottaa selville miten punaiset kohtelivat alueelleen jääneitä ei punaisia. Niitähän vangittiin tapettiin ja ryöstettiin. Tilojen ja kauppojen varastot varastettiin jne. Laittakaa ensin punainen puoli kuntoon siellä on ihan samaa jos ei pahempaa. Ja aloittajahan on kaikkeen syyllinen.Breivik taisi käyttää itsestään termiä kulttuurikristitty. Tällä hän halusi viitata kristinuskosta nousevaan arvomaailmaansa.
Tällä samaisella kulttuurikristitty termillä on itseään kuvannut myös Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan nyt jo eläkkeellä oleva professori Heikki Räisänen. Hänhän edustaa juuri tuota niinsanottua klassista kristinuskoa.
Termi kulttuurikristitty on ilmeisesti ollut osalle mediaa hämärän peitossa, ja ehkäpä siksi he ovat luoneet Breivikistä virheellisen kuvan (ääri)kristittynä.
Termi kulttuurikristitty alkaa vähitellen maistumaan, ainakin minun suussani oikeanlaiselta termiltä kun puhutaan ihmisestä, joka ei ole uudestisyntynyt tai edes usko Jumalaan, mutta perustaa arvonsa kristinuskon piiristä nousseeseen perinteiseen konservatismiin, joka usein sisältää voimakkaita nationalistisia korostuksia. - Työeläkeläinen
infoa!!! kirjoitti:
Tietoa työeläkeläiselle.
Suomen käytössä oleva rikoslaki säädettiin 1889 ja se tuli voimaan vuoden 1891 alussa.
Rikoslain kokonaisuudistuksessa rikoslakia on modernisoitu vuodesta 1991 lähtien.
Kaikkia rikoksia koskevat yhteiset säännökset eli niin sanotut rikosoikeuden yleiset opit uudistettiin 2003 ja muutokset tulivat voimaan 2004.
Niitä koskevat säännökset ovat lain kymmenessä ensimmäisessä luvussa.Mitäs siinä lakikirjassa sanottiin asiasta 1918? Koita nyt jo ymmärtää, ettei jälkeen voimaan tulleita lakeja kannata tännekään tässä asiassa laahata vaan 1918 voimassa olleet. Jos ette olisi yrittäneet kaataa laillista hallitusta niin ei tätäkään parkua olisi teidän tarvinnut pitää. Taitaa komupoikia v-tuttaa kun yritys meni munille.
Miten ne lait koskivat punaisten partioita jotka kävivät siviilien kimppuun ja murhasivat niitä? Miten aiotte hyvittää maatiloilta ja kaupoista ryöstetyn omaisuuden? Te aloititte ja nyt syytätte muita sen lopettamisesta vaikka loppu meni hyvin kansan ja maan kannalta. Vain kapinalliset ja rikoksiin valkoisia vastaan syyllistyneet pyrittiin poistamaan joukosta, mikä on selvää missä tahansa kapinan selvittelyssä.
Toisekseen lait saattavat hieman saada mausteita kapinasta jonka punaiset aloittivat ja valkoiset ratkaisivat hyväkseen, onneksi.
Saisitte olla iloisia siitä, että olette saaneet elää vapaassa Suomessa eikä ole tarvinnut kärsiä kommunismin kuristuksesta kuten puoli Eurooppaa teki kymmeniä vuosia. - Vaikkei minulta
tehtävä sinulle kirjoitti:
Kerrohan nyt ihan rehellisesti
mitä te valkoiset vieläkin, yli 90 vuoden jälkeen, noin kovasti pelkäätte? Miksi kevät -18 on teille edelleenkin niin mahdottoman arka paikka ja koko aihe on tabu, johon ei kukaan saisi koskea millään tavoin. Niin, no, ainoastaan se on sallittua, että toitotetaan punaisten hirvittävää petomaisuutta ja puhutaan valkoisten panneen toimeen vain 113 kuolemantuomiota. Kaikki muut kuolleet työläiset olivatkin sitten taistelutappioita eikä ketään teloitettu tai muulla tavoin surmattu ilman laillista tutkimusta ja tuomiota.
Saisiko kerrankin rehelllisen vastauksen.kysyttykään, niin vastaan silti. Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että joku "pelkäisi" teitä kommareita? Naurettavinta mitä on kuultu aikoihin. Mahtavaa tuntuu olevan suuruudenhulluuden voima.
Miksi kukaan pelkäisi kommariliikettä, jonka kannattajat mahtuvat kerralla vanhaan (lakkautettun) kyläkouluun? Miksi kukaan pelkäisi kommareita, jotka, ainakin tällä palstalla antavat itsestään täydellisen tomppelin vaikutelman. Pystyvät heittelemään korkeintaan koiranpommeja. - älä sekoile
Työeläkeläinen kirjoitti:
Mitäs siinä lakikirjassa sanottiin asiasta 1918? Koita nyt jo ymmärtää, ettei jälkeen voimaan tulleita lakeja kannata tännekään tässä asiassa laahata vaan 1918 voimassa olleet. Jos ette olisi yrittäneet kaataa laillista hallitusta niin ei tätäkään parkua olisi teidän tarvinnut pitää. Taitaa komupoikia v-tuttaa kun yritys meni munille.
Miten ne lait koskivat punaisten partioita jotka kävivät siviilien kimppuun ja murhasivat niitä? Miten aiotte hyvittää maatiloilta ja kaupoista ryöstetyn omaisuuden? Te aloititte ja nyt syytätte muita sen lopettamisesta vaikka loppu meni hyvin kansan ja maan kannalta. Vain kapinalliset ja rikoksiin valkoisia vastaan syyllistyneet pyrittiin poistamaan joukosta, mikä on selvää missä tahansa kapinan selvittelyssä.
Toisekseen lait saattavat hieman saada mausteita kapinasta jonka punaiset aloittivat ja valkoiset ratkaisivat hyväkseen, onneksi.
Saisitte olla iloisia siitä, että olette saaneet elää vapaassa Suomessa eikä ole tarvinnut kärsiä kommunismin kuristuksesta kuten puoli Eurooppaa teki kymmeniä vuosia.Kyllä minun mielestäni ainakin vuosi 1894 on huomattavasti aikaisemmin kuin 1918
Mutta jos sinun mielestäsi ei ole niin laitahan siitä siiten pelkästään faktaan perustuvaa parustelua kehiin tästä asiasta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rikoslaki
Kyllä Suomen rikoslaki oli ihan täysin voimissaan ja käyttökelpoinen keväällä 1918 kun lahtarit syyllistyivät tuohon joukkotuhontaan eli kansanmurhaan.
Lahtareita ei vain tuomittu ikinä noista tekosisitaan yhtään mitenkään.Päinvastoin niillehän annettiin täydellinen syytesuoja.Joka on suuriin oikeusmurha mitä Suomessa on ikinä tapahtunut.
Et sinä työeläkeläinen tule tässä asiassa valehtelemalaal ja vänkäämällä todella lapsellisesti pärjäämään yhtään mitenkään.
Tulen oikaisemaan ihan kaikki valheelliset ja paikkaansa pitämättömät vuodatuksesi tarvittaessa vaikka ihan päivittäin.
Ettei nyt vain kenellekkään palstalaiselle jäisi sellaista kuvaa että sinä työeläkeläinen kertoisit jotain pelkästään totuuteen perustuvaa tarinaa. - niinkö???
Vaikkei minulta kirjoitti:
kysyttykään, niin vastaan silti. Mistä ihmeestä olet saanut päähäsi, että joku "pelkäisi" teitä kommareita? Naurettavinta mitä on kuultu aikoihin. Mahtavaa tuntuu olevan suuruudenhulluuden voima.
Miksi kukaan pelkäisi kommariliikettä, jonka kannattajat mahtuvat kerralla vanhaan (lakkautettun) kyläkouluun? Miksi kukaan pelkäisi kommareita, jotka, ainakin tällä palstalla antavat itsestään täydellisen tomppelin vaikutelman. Pystyvät heittelemään korkeintaan koiranpommeja.Sinähän itse nyt ainakin näytät pwlkäävän.Ja vieläpä todella paljon ja suuresti.
- No mutta..
niinkö??? kirjoitti:
Sinähän itse nyt ainakin näytät pwlkäävän.Ja vieläpä todella paljon ja suuresti.
No johan on sinulla ajatuksia. Sanos nyt, että mitä pelkäämistä voisi olla palsta-kommareissa? Ja ylipäätään kommareissa. Vähän pölvästimäisiä, mutta muuten täysin harmittomia, omissa kummallisissa sfääreissään eläviä koheltajia.
- miksi vapiset??
No mutta.. kirjoitti:
No johan on sinulla ajatuksia. Sanos nyt, että mitä pelkäämistä voisi olla palsta-kommareissa? Ja ylipäätään kommareissa. Vähän pölvästimäisiä, mutta muuten täysin harmittomia, omissa kummallisissa sfääreissään eläviä koheltajia.
Sinunhan se nyt tässä pitäisi kertoa miksi sinä pelkäät kommareita.Ei kenenkään muun.
Ei minun mielestänijkään tarvitse kommareita pelätä yhtään mitenkään.
Joten tuo sinun kommarin pelkosi on kyllä ihan turhaa - Työeläkeläinen
älä sekoile kirjoitti:
Kyllä minun mielestäni ainakin vuosi 1894 on huomattavasti aikaisemmin kuin 1918
Mutta jos sinun mielestäsi ei ole niin laitahan siitä siiten pelkästään faktaan perustuvaa parustelua kehiin tästä asiasta.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_rikoslaki
Kyllä Suomen rikoslaki oli ihan täysin voimissaan ja käyttökelpoinen keväällä 1918 kun lahtarit syyllistyivät tuohon joukkotuhontaan eli kansanmurhaan.
Lahtareita ei vain tuomittu ikinä noista tekosisitaan yhtään mitenkään.Päinvastoin niillehän annettiin täydellinen syytesuoja.Joka on suuriin oikeusmurha mitä Suomessa on ikinä tapahtunut.
Et sinä työeläkeläinen tule tässä asiassa valehtelemalaal ja vänkäämällä todella lapsellisesti pärjäämään yhtään mitenkään.
Tulen oikaisemaan ihan kaikki valheelliset ja paikkaansa pitämättömät vuodatuksesi tarvittaessa vaikka ihan päivittäin.
Ettei nyt vain kenellekkään palstalaiselle jäisi sellaista kuvaa että sinä työeläkeläinen kertoisit jotain pelkästään totuuteen perustuvaa tarinaa.Kerropa mitä siellä rikoslaissa 1889 sanotaan kapinasta laillista hallitusta vastaan? Siitähän tässä on syytä aloittaa koska muu on vaion sen seurausta. Taisi myös tilannetta muuttaa sodan kaltainen tilanne joka punakapinasta seurasi.
Missään laissa ei puhuta lahtareista vaan koko ilmaisu on komupropagandaa. Kun asiasta puhutaan/kirjoitetaan on syytä käyttää normaalia puhekieltä. Punalahtareita oli aivan samoin kuin muitakin joten ei punaisilla ja heidän perillisillään ole mitään syytä ylpeillä saavutuksistaan tuon kapinan suhteen.
Sen sijaan siitä voidaan olla tyytyväisiä miten yksimielisesti kansa lähti puolustautumaan rüssän hyökätessä marraskuun lopulla 1939. Suurin osa kansasta oli tajunnut lopputuloksen paremmuuden punaisten voittoon verrattuna. Nytkin kaltaistenne änkyröiden joukko mahtuu varmaan yhteen linja-autoon.
Sillä mitä on tapahtunut mille tahansa laille 1918 jälkeen ei ole noiden asioiden kanssa mitä silloin tapahtui merkitystä. Eikö se nyt mahdu kalloon?
1919 säädettiin tosin sotaväenrikoslaki mutta sitäkään ei voi soveltaa 1918 tapahtumiin. Siis minkä 1918 voimassa olleiden poykälien perusteella tässä nyt keskustellaan?? Aloitushan tuli kapinan aloittaneelta puolelta. Minkä lain mukaan kapina oli oikeutettu, siihen pitää saada ensin yhteisymmärrys! - Lopetahan nyt
Työeläkeläinen kirjoitti:
Kerropa mitä siellä rikoslaissa 1889 sanotaan kapinasta laillista hallitusta vastaan? Siitähän tässä on syytä aloittaa koska muu on vaion sen seurausta. Taisi myös tilannetta muuttaa sodan kaltainen tilanne joka punakapinasta seurasi.
Missään laissa ei puhuta lahtareista vaan koko ilmaisu on komupropagandaa. Kun asiasta puhutaan/kirjoitetaan on syytä käyttää normaalia puhekieltä. Punalahtareita oli aivan samoin kuin muitakin joten ei punaisilla ja heidän perillisillään ole mitään syytä ylpeillä saavutuksistaan tuon kapinan suhteen.
Sen sijaan siitä voidaan olla tyytyväisiä miten yksimielisesti kansa lähti puolustautumaan rüssän hyökätessä marraskuun lopulla 1939. Suurin osa kansasta oli tajunnut lopputuloksen paremmuuden punaisten voittoon verrattuna. Nytkin kaltaistenne änkyröiden joukko mahtuu varmaan yhteen linja-autoon.
Sillä mitä on tapahtunut mille tahansa laille 1918 jälkeen ei ole noiden asioiden kanssa mitä silloin tapahtui merkitystä. Eikö se nyt mahdu kalloon?
1919 säädettiin tosin sotaväenrikoslaki mutta sitäkään ei voi soveltaa 1918 tapahtumiin. Siis minkä 1918 voimassa olleiden poykälien perusteella tässä nyt keskustellaan?? Aloitushan tuli kapinan aloittaneelta puolelta. Minkä lain mukaan kapina oli oikeutettu, siihen pitää saada ensin yhteisymmärrys!Hyvä mies välittömästi tuo sekoilusi.
Karua totuutta Suomen oikeiston murhateoista, jotka toteutti pelkästään vain valkolahtarit Nyt ylimielisten oikeistokirjoittajien on mahdoton hyväksyä raakuuksiaan julkisesti käsiteltävän. - Työeläkeläinen
tyäkkäri nurin kirjoitti:
Tässä olisi nyt tyäkkärille hiukan Suomen virallista lakitekstiä.
http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001
Luehan tyäkkäri nyt Suomen lakitekstiä sitten todella tarkkaan ja hartaasti.
Luehan varsinkin tuo 11. luku ja pykälät 1,2,3,4,5 ja 6.
Niin sitten sinullekin nyt selviää jos vain sinä olet edes jotenkin järjissäsi että kyllä Suomessa todellakin tapahtui kansanmurha alkuvuodesta 1918 valkolahtarien toimesta.Tuolla Finlex:in laissa on päivämäärä 11.4.2008 eli ei ennen 1918. Lakia ja sen tekstiä ei siis kannata mitenkään edes yrittää soveltaa viime vuosisadan alun tekemisiin ja olemisiin. Onko tuo nyt niin hirveän vaikeaa ymmärtää?
Vaikka laki on alunperin kirjoitettu ja säädetty 1889 on sitä muutettu moneen kertaan enkä ole löytänyt alkuperäistä. Toisekseen jos sitä lähdetään soveltamaan niin punaiset siinä ensin joutuvat tilille, 11 luku 5§ kohta 8: "aloittaa hyökkäyksen, joka aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä tai vammoja..." tuostahan se kapina alkoi! - Työeläkeläinen
Lopetahan nyt kirjoitti:
Hyvä mies välittömästi tuo sekoilusi.
Karua totuutta Suomen oikeiston murhateoista, jotka toteutti pelkästään vain valkolahtarit Nyt ylimielisten oikeistokirjoittajien on mahdoton hyväksyä raakuuksiaan julkisesti käsiteltävän.Punaiset alkoivat linjalla joka sai aikaan kostonhaluja joten oma moka. Punaisilla oli niitä partioita jotka hoitivat murhia koko sen ajan kuin kapina oli käynnissä. Toijala oli yksi niistä paikoista joissa suuremmin punaista terroria. Selvitä vaikka miten Mustialan maatalouskoulun oppilaille kävi punaisten kynsissä muistaakseni Kuurilan asemalla.
Joka tapauksessa punaiset alkoivat koko ruljanssin yrittäessään kaataa maan laillisen hallituksen pakottaen sen pakenemaan Vaasaan. Siitäkin varmasti sanotaan jotain siinä rikoslaissa. - hei HALOO!!!!!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Tuolla Finlex:in laissa on päivämäärä 11.4.2008 eli ei ennen 1918. Lakia ja sen tekstiä ei siis kannata mitenkään edes yrittää soveltaa viime vuosisadan alun tekemisiin ja olemisiin. Onko tuo nyt niin hirveän vaikeaa ymmärtää?
Vaikka laki on alunperin kirjoitettu ja säädetty 1889 on sitä muutettu moneen kertaan enkä ole löytänyt alkuperäistä. Toisekseen jos sitä lähdetään soveltamaan niin punaiset siinä ensin joutuvat tilille, 11 luku 5§ kohta 8: "aloittaa hyökkäyksen, joka aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä tai vammoja..." tuostahan se kapina alkoi!"Tuolla Finlex:in laissa on päivämäärä 11.4.2008 eli ei ennen 1918."
Sinulla ei nyt taida olla ihan kaikki intiaanit kanootissasi.
Totta kai ksiellä Finlexissä on todella montakin eri päivämäärää.
Tuonhan ymmärätt jo hiukan tyhmempikin ihminen.
Mutta sinulla se on vielä jostain syystä hakusessa.valitettavasti.Otan osaa.
Tietoa työeläkeläiselle.
Suomen käytössä oleva rikoslaki säädettiin 1889 ja se tuli voimaan vuoden 1891 alussa.
Rikoslain kokonaisuudistuksessa rikoslakia on modernisoitu vuodesta 1991 lähtien.
Kaikkia rikoksia koskevat yhteiset säännökset eli niin sanotut rikosoikeuden yleiset opit uudistettiin 2003 ja muutokset tulivat voimaan 2004.
Niitä koskevat säännökset ovat lain kymmenessä ensimmäisessä luvussa. - älä lässytä
Työeläkeläinen kirjoitti:
Punaiset alkoivat linjalla joka sai aikaan kostonhaluja joten oma moka. Punaisilla oli niitä partioita jotka hoitivat murhia koko sen ajan kuin kapina oli käynnissä. Toijala oli yksi niistä paikoista joissa suuremmin punaista terroria. Selvitä vaikka miten Mustialan maatalouskoulun oppilaille kävi punaisten kynsissä muistaakseni Kuurilan asemalla.
Joka tapauksessa punaiset alkoivat koko ruljanssin yrittäessään kaataa maan laillisen hallituksen pakottaen sen pakenemaan Vaasaan. Siitäkin varmasti sanotaan jotain siinä rikoslaissa.Nyt unohdat jostain ihmeellisestä syystä vain kertoa sen faktatiedon että punakapina oli jo kukistettu keväällä 1918 kun tämä valkoinen terrori eli suomeksi kansanmurha tapahtui Suomessa
- Herää pahvi!!!
Työeläkeläinen kirjoitti:
Tuolla Finlex:in laissa on päivämäärä 11.4.2008 eli ei ennen 1918. Lakia ja sen tekstiä ei siis kannata mitenkään edes yrittää soveltaa viime vuosisadan alun tekemisiin ja olemisiin. Onko tuo nyt niin hirveän vaikeaa ymmärtää?
Vaikka laki on alunperin kirjoitettu ja säädetty 1889 on sitä muutettu moneen kertaan enkä ole löytänyt alkuperäistä. Toisekseen jos sitä lähdetään soveltamaan niin punaiset siinä ensin joutuvat tilille, 11 luku 5§ kohta 8: "aloittaa hyökkäyksen, joka aiheuttaa ihmishenkien menetyksiä tai vammoja..." tuostahan se kapina alkoi!11 Luku, pykälät 1-14, Sotarikokset ja rikokset ihmisyyttä vastaan
3 § Rikos ihmisyyttä vastaan
Jos osana siviiliväestöön kohdistuvaa laajamittaista tai järjestelmällistä
hyökkäystä surmaa tai orjuuttaa toisen, käy hänellä kauppaa taikka kiduttaa ja raiskaa tai orjuuttaa häntä muulla tavalla seksuaalisesti, on tuomittava rikoksesta ihmisyyttä vastaan vankeuteen vähintään yhdeksi vuodeksi tai elinkautiseen vankeuteen. Sotatilanne luetaan tämänkaltaiseksi tilanteeksi, rauhanajalla tulkitaan rikos muiden pykälien mukaisesti. Yrityskin on rangaistava teko.
4 § Törkeä rikos ihmisyyttä vastaan
9a § Kidutus
Jos virkamies aiheuttaa toiselle voimakasta ruumiillista tai henkistä kärsimystä hänet on tuomittava kidutuksesta vankeuteen vähintään kahdeksi ja enintään kahdeksitoista vuodeksi.
Kidutuksesta tuomitaan myös, jos nimenomaisesti tai hiljaisesti sallii alaistensa tai muutoin määräysvallassaan olevan henkilön tekemän kidutuksen. Yrityskin on rangaistavaa.
- Maailman suurin
viharikos, kommunismi;
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kommunismin_musta_kirja
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27517546Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245645- 1212631
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172135Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361788Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111040- 59970
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45933Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32931