"Breivik puolusti voimakkaasti Israelia"

--!--

Tulkoon Breivikin tämäkin puoli nähtäväksi, sillä en ole huomannut kovinkaan monen kiinnittävän tähän jostain syystä huomiota.
Vastaavanlaisia hengenheimolaisia löytyy hyvinkin runsaasti erilaisista kristinuskoa kannattavista lahkoista, ja kun itse jumala on raamatussa ilmoittanut kiroavansa sen joka kiroaa Israelia, niin toiminta on ymmärrettävää.
Siis; mitä voimakkaamin olet Israelin kannattaja, niin sitä pienempi mahdollisuus sinulla on joutua jumalallisen vihan kohteeksi.
Tulkoon myös huomautetuksi ettei tuollainen kiihkomielisyys ole harvinaista S24 "uskonnot ja uskomukset" -palstoillakaan, mutta se ei liene kenellekään normaaliksi luettavalle henkilölle kovinkaan suuri yllätys..

Oslo. Norjan terrori-iskut tunnustaneella Anders Behring Breivikillä on paljon samanmielistä seuraa Norjassa ja monissa muissa Euroopan maissa, sanoo äärioikeistoa seuraava norjalainen filosofi Lars Gule.

"Meillä on valtavat määrät ulkomaalaisvastaisia ja islamkammoisia konservatiiveja, jotka unelmoivat menneisyyden yhteiskunnasta. Breivik ei ole retoriikassaan edes radikaaleimpia. Moni muu on paljon aggressiivisempi", Gule sanoo.

Gulen mukaan Breivikin erottaa muista se, että hän oli halukas siirtymään ideologiasta toimintaan.

"Kuinka moni on valmis samaan, emme tiedä. Toivottavasti kyse on hyvin vähäisestä määrästä ihmisiä."

Gule on itse käynyt keskusteluja Breivikin ja hänen hengenheimolaistensa kanssa internetin keskustelupalstoilla.

Hän määrittelee Breivikin kulttuurikonservatiiviksi, joka on vahvasti kristitty, vahvasti islamvastainen, mutta ei kuitenkaan uusnatsi. Uusnatseista Breivikin erottaa esimerkiksi se, että hän puolustaa voimakkaasti Israelia.

Breivikin ideologiassa tärkeintä on vallassa olevien poliittisten ryhmien vastustaminen.

"Hänen mukaansa ihmiset, jotka puolustavat monikulttuurista yhteiskuntaa, ovat pettureita, ja siksi vielä tärkeämpi vihollinen kuin muslimit. Siksi hän halusi kohdistaa iskunsa Norjan vallanpitäjiin."

Breivik lähetti kirjoittamansa 1 500-sivuisen manifestin monille nationalistisille puolueille Euroopassa.

Gulen mielestä nationalististen ja konservatiivisten puolueiden noususta muualla Euroopassa on aihetta huolestua, koska niiden ajama ideologia limittyy Breivikin ääriajattelun kanssa.

Gulen mukaan nationalistisissa ja konservatiivisissa puolueissa on mukana yksilöitä tai ryhmittymiä, jotka pyrkivät heikentämään "pohjoismaisia perusarvoja".

"Emme voi syyttää näitä laillisia puolueita terrorismin edistämisestä, mutta on tärkeää vastustaa sellaisia tahoja, jotka yrittävät epäinhimillistää tiettyjä ihmisryhmiä ja yrittävät rajoittaa heidän oikeuksiaan", Gule sanoo.

http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Norjalaistutkija Breivikillä on paljon hengenheimolaisia/1135268028816

14

128

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • .

      Mitä pahaa Israelin puolustamisessa on?

      Israel on valtio Lähi-idässä ja se on jotain, jonka kanssa muslimien ja vasureiden on pakko oppia elämään.

      Israel ei ole menossa mihinkään. Se on joutunut koko olemassaolonsa ajan puolustamaan itseään aseellisesti hyökkääjää(=islam) vastaan ja tehnyt sen onnistuneesti. Arvostan sitä suuresti.

      Tunnen ja tiedän, että tarvittaessa minun täytyy pystyä samaan.

      Se tekee sen onnistuneesti, koska keskiverto muslimi on kyvytön sodan käynnin vaatimaan kuriin ja järjestykseen sekä käskyjen totteluun. Muslimimiehen elämää ohjaa jalkoväli, ei milloinkaan aivot.

      • Fanittaa Takkulaa

        Niinhän se Takkulakin kuuluu Israelin Ystävät järjestöön ja osallistui heidän vetämäänsä mielenosoitukseenknin ihan avoimesti.
        Ehkä tästä syystä Breivik mainitsee Takkulan positiivisesti.
        Taitaa fanittaa sekä Takkulaa, Halla-ahoa.


    • tsempitnorskeille

      Breivik: "Selitin Jumalalle, että ellei hän halua marxilais-islamilaisen liittouman ja tietyn islamilaisen vallankaappauksen tuhoavan Euroopan kristikuntaa sadan vuoden kuluessa hänen on varmistettava, että Euroopan kristikunnan puolesta taistelevat soturit voittavat."

      Tyypillinen oman päänsä kanssa höpöttävä kapeakatseinen omaan napaan tuijottaja. Jos kohta lopputulos ei ollut aivan tyypillinen, mutta tarkoitan siis sanoa, jumala on liian iso ajatus ihmisen päähän. Maapallo on saastunut näiltäkin osin.

      • Hhhhmmmmmmmmmm

        Breivik sanoo bdf- kirjassaan suoraan, että hän ei itse ole kristitty missään uskonnollisessa mielessä, vaan vain kulttuurillisessa:

        ”Suurin osa niin sanotuista agnostikoista ja ateisteista Euroopassa ovat tietämättään kulttuurillisia konservatiivisia kristittyjä. Mikä siis erottaa kulttuurikristityt uskonnollisista? Jos sinulla on henkilökohtainen suhde Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan, olet uskonnollinen kristitty. Minulla itselläni ja monella kaltaisellani ei välttämättä ole henkilökohtaista suhdetta Jeesukseen Kristukseen ja Jumalaan. Me uskomme kuitenkin kristillisyyteen kulttuurillisena ja sosiaalisena identiteettinä ja moraalisena ohjelmana. Tämä tekee meistä kristittyjä.”

        Joten kristittyjä ja kirkkoa on täysin turha sotkea tähän mukaan....


    • Aivan,

      sillä ei ole ensimmäinen kerta kun ihminen luo omilla ajatuksillaan jumalan itsensä sisälle. Sinälläänhän tuo jumalan äänen kuuleminen -jota erilaatuiset uskovaiset väittävät kuulevansa- on ymmärrettävää juuri tuosta johtuen, mutta sen alkuperä ei. Kuitenkin inhimillisen alkuperän tunnustaminen on ylivoimaista , sillä siinä vedettäisiin pohja koko kristinuskolta ja huono on sellainen uskonto jossa jumala ei kenellekään puhu vaan pysyy vaiti.

    • ei ummarra

      Mitähän pahaa nuo nuoret oli tehnyt Israelia vastaan? Kahjo tyyppi. Menkää Israelin puolustajat sinne Israeliin, siellä sitä Israelia puolustetaan!

    • Ei tarvitse

      tehdäkkään, sillä raamatullinen rasismi antaa oikeutuksen jo ennaltaehkäistä kaiken Israeliiin kohdistuvan uhan, vaikka siitä ei olisi pienintäkään näyttöä..vain pelkkä kuvitelma omassa sairaassa päässä. Sen kaiken siunaa juutalaiskristillinen jumala.

    • 23

      http://www.slate.com/id/2299959

      Itseasiassa MONET oikeaa uskottuvuutta hakevat oikeisto-/NATSIHÖRHÖT esiintyvä julkisesti Israelin puolustajina SITÄ KUITENKAA TODELLA OLEMATTA. Sitä mitä hullu itsestään sanaoo ei voida pitää totena koska kyseessä on hullu.

      • JDL

        Yksikään natsi ei uskalla julkisesti esiintyä juutalaisia tai juutalaisvaltiota vastaan se käy nimittän helposti hengen ja terveyden päälle kun on organisaatioita kuten JDL ja muita. Siksi onkin aina ilo katsella kun natsit laulavat ja tanssivat ilonkyyneleet silmissä kertoen kuinka kovasti he rakastavatkaan Israelia. Pieni pelko tekee sielulle hyvää natsit.


      • -1984-

        Winston Churchill - "in the future Fascism will appear under the name Anti-Fascism."


    • Kyllä näitä

      israelinvihaajia, todellisia natseja riittää.

      Täälläkin niitä pyörii muutama.

      Juuri heidän juutalaisvastaisista kommenteistaan heidät tunnistaa.

    • Valehtelet,

      sillä "juutalaisvastaiset kommentit" ei todista kirjoittajan vihaavan israelilaisia vaikka uskovaiset niin yrittää kieroilullaan väittää!
      Mikään ei ole niin suuri ja järjestelmällinen valehtelukoneisto kuin kristillinen usko, mutta harva sen kannattaja haluaa sitä myöntää tai vielä vähemmän ottaa siitä selvyyttä.
      Israelilaisilleko olisi sallittava kaikenlaiset sanat ja teot ilman kenenkään asiaan puuttumista? Sellainen on kristillisjuutalaista uskoa tunnustavien päämäärä, mutta kaikeksi onneksi maailmasta löytyy vielä selkeästi ajattelevia yksilöitä jotka kykenee omalla toiminnaallaan asettamaan edes pintä rajaa äärettömälle propagandalle jota tulvii eri tahoilta niin yksityisten uskovaisten, kuin järjestöjen toimesta.

      • Sinun selkeä

        juutalaisvastainen propagandasi on ilmoitettu poliisille.

        Toivottavasti niiltä unohtuu vaseliini.


    • Paskanpuhuja Gule

      Tämä Gulehan on itse vasemmistolainen terroristi. Yritti 1970-luvulla iskeä libanonilaisten ystäviensä kanssa Israeliin, sai tuomion laittomasta räjähteiden hallussapidosta.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      269
      17423
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5602
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      118
      2622
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2122
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1786
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1028
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      966
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      924
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      920
    Aihe