"Breivik puolusti voimakkaasti Israelia"

Lainataan

tekstiä Maailman menoa -palstalta, sillä tuohon ei ole enää mitään lisäämistä.
"Hän määrittelee Breivikin kulttuurikonservatiiviksi, joka on vahvasti kristitty, vahvasti islamvastainen, mutta ei kuitenkaan uusnatsi. Uusnatseista Breivikin erottaa esimerkiksi se, että hän puolustaa voimakkaasti Israelia."
----------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tulkoon Breivikin tämäkin puoli nähtäväksi, sillä en ole huomannut kovinkaan monen kiinnittävän tähän jostain syystä huomiota.
Vastaavanlaisia hengenheimolaisia löytyy hyvinkin runsaasti erilaisista kristinuskoa kannattavista lahkoista, ja kun itse jumala on raamatussa ilmoittanut kiroavansa sen joka kiroaa Israelia, niin toiminta on ymmärrettävää.
Siis; mitä voimakkaamin olet Israelin kannattaja, niin sitä pienempi mahdollisuus sinulla on joutua jumalallisen vihan kohteeksi.
Tulkoon myös huomautetuksi ettei tuollainen kiihkomielisyys ole harvinaista S24 "uskonnot ja uskomukset" -palstoillakaan, mutta se ei liene kenellekään normaaliksi luettavalle henkilölle kovinkaan suuri yllätys..
-------------------------------------------------------------------------------------------------------

Norjalaistutkija: Breivikillä on paljon hengenheimolaisia

Oslo. Norjan terrori-iskut tunnustaneella Anders Behring Breivikillä on paljon samanmielistä seuraa Norjassa ja monissa muissa Euroopan maissa, sanoo äärioikeistoa seuraava norjalainen filosofi Lars Gule.

"Meillä on valtavat määrät ulkomaalaisvastaisia ja islamkammoisia konservatiiveja, jotka unelmoivat menneisyyden yhteiskunnasta. Breivik ei ole retoriikassaan edes radikaaleimpia. Moni muu on paljon aggressiivisempi", Gule sanoo.

Gulen mukaan Breivikin erottaa muista se, että hän oli halukas siirtymään ideologiasta toimintaan.

"Kuinka moni on valmis samaan, emme tiedä. Toivottavasti kyse on hyvin vähäisestä määrästä ihmisiä."

Gule on itse käynyt keskusteluja Breivikin ja hänen hengenheimolaistensa kanssa internetin keskustelupalstoilla.

Hän määrittelee Breivikin kulttuurikonservatiiviksi, joka on vahvasti kristitty, vahvasti islamvastainen, mutta ei kuitenkaan uusnatsi. Uusnatseista Breivikin erottaa esimerkiksi se, että hän puolustaa voimakkaasti Israelia.

Breivikin ideologiassa tärkeintä on vallassa olevien poliittisten ryhmien vastustaminen.

"Hänen mukaansa ihmiset, jotka puolustavat monikulttuurista yhteiskuntaa, ovat pettureita, ja siksi vielä tärkeämpi vihollinen kuin muslimit. Siksi hän halusi kohdistaa iskunsa Norjan vallanpitäjiin."

Breivik lähetti kirjoittamansa 1 500-sivuisen manifestin monille nationalistisille puolueille Euroopassa.

Gulen mielestä nationalististen ja konservatiivisten puolueiden noususta muualla Euroopassa on aihetta huolestua, koska niiden ajama ideologia limittyy Breivikin ääriajattelun kanssa.

Gulen mukaan nationalistisissa ja konservatiivisissa puolueissa on mukana yksilöitä tai ryhmittymiä, jotka pyrkivät heikentämään "pohjoismaisia perusarvoja".

"Emme voi syyttää näitä laillisia puolueita terrorismin edistämisestä, mutta on tärkeää vastustaa sellaisia tahoja, jotka yrittävät epäinhimillistää tiettyjä ihmisryhmiä ja yrittävät rajoittaa heidän oikeuksiaan", Gule sanoo.

http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Norjalaistutkija Breivikillä on paljon hengenheimolaisia/1135268028816

"

4

200

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinentotuus

      Niin, on muistettava, että Norjan hallinto toisessa maailmansodassa tapatti yli 750 juutalaista kansalaistaan... ja näiden murhien osasyylliset ovat ikänsä pakoilleet vastuutaan eivätkä ole tuomittu rikoksista ihmisyyttä vastaan lukuunottamatta kenties silloista pääministeriä... Linkissä näkyy lista, paljonko Hitler tavoitteli myös suomalaisia juutalaisia, niitä oli n. 2300 henkilöä, mutta onneksi Mannerheim suojeli maamme kansalaisia nerokkaasti!

      http://en.wikipedia.org/wiki/The_Holocaust_in_Norway

      Pohdin tässä, että ABB:n isä oli toivonut, että poikansa olisi tehnyt itsemurhan tekojensa jälkeen. Millainen isä sellaista toivoo? Hän olisi luistanut vastuusta siinäkin, kuten oli luistanut poikansa kasvatusvastuusta aiemminkin. Ilmankos isän "sosiaalidemokraattisuus" oli pojalle inhotus: täydellinen naamari jonka sisällä on piittaamattomuutta, tunteettomuutta ja valheellista maailmankuvaa! On ilmiselvää, että vanhempien sosiaalidemokraattinen maailmankuva ei vastannut ihannetta hyvästä elämästä identiteettiään rakentavalle nuorelle miehelle ja siksi hän päätyi toiseen äärimmäisyyteen: vapaamuurarilahkon jäseneksi, jotka eivät tajunneet, että heille rekrytoitu poika oli kävelevä katkeruus! Kenties Breivikin sukujuuret ovat juutalaisia, siksi hän on kostanut juutalaisten joukkomurhan toisessa maailmansodassa näin???

      • -

        Sinä et takuulla tiedä faktoista sen vertaa, että voisit väittää Breivikin isän "luistaneen" yhtään mistään.

        Omituista, kuinka kiihkeästi te uskovat haluatte ymmärtää Breivikin tekoja. Ihan kuin teidän mielestänne ei ole niin paha asia tappaa kymmeniä lapsia, jos lapset ovat todennäköisiä ateisteja ja vasemmistolaisittain ajattelevien jälkeläisiä.

        Jos minä tappaisin 68 lasta, olen ihan takuuvarma että isäni ja omat lapseni eivät haluaisi minua enää nähdä ja pitäisivät ehkä parempana sitä että olisin kuollut. Ja niin pitää ollakin. Sinun isäsi kai ylistäisi sinua, koska tappamasi lapset olivat pakanoita ja kommunisteja?


    • Colonel D

      "niin toiminta on ymmärrettävää"

      Mielestäsi on siis ymmärrettävää tappaa kymmeniä lapsia "puolustaakseen" Israelia?

    • Veli hopea

      Hänellä on varmasti ympäri maailmaa sen henkivallan heimolaisia, joka
      nämä hirmuteot hänellä teetti, hänen oli ne tehtävä, koska hän oli varmaan-
      kin vihkiytynyt ne tekemään.

      Nämäkään henget ei näy ulospäin ihmisistä, ne johtavat ihmistä sisäi-
      sesti viekkaasti ja ovelasti, jota ihminen ei huomaa.

      Manifestin sanoma on koottu ja kudottu järjestelmällisen ovelasti kaikista
      maailman uskonnoista, aatteista ja kulttuureista, että se saa kaikkiin kai-
      kissa asioissa ja toiminnoissa vastakkain asettelu tilanteen.

      Se saa uskonnot, ideologiat, tietyt valtiot vastakkain asetteluun keskenään,
      tällä saattaa olla kauaskantoiset vaikutukset, kun jokainen alkaa repiä
      toistaan pienimmästä suurimpaan.

      Nämä "hengen heimolaiset" toimivat näkymättömästi ja tekevät tekojaan
      ennalta suunnitelmiensa mukaan.

      Eksytys tulee monelle vanhurskaallekin paulaksi ja ansaksi, jos ei valvo
      ja vartioi itsensä menemisiään, tulemisiaan ja tekemisiään.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe