Meitä Perussuomalaisia syytetään aivan kaikesta!

Kimmo T

Aivan sama mitä ja missä tapahtuu, näillä keksutelupalstoilla syytetään tapahtuneen johtuneen joko kokonaan Perussuomalaisista, tai osittain ainakin.

Miksi meitä pelätään joltain taholta Suomessa näin kiihkeästi?

Minua ainakin kyllästyttää kertoa kerta toisensa jälkeen näillä keskustelupalstoilla kysyjille esimerkiksi sitä miksi Perussuomalaiset eivät voineet muodostaa hallitusta Kokoomuksen kanssa.

Vaikka kuinka monesti kertoo niin aina vaan kysytään samaa asiaa.

Vähän sama juttu kuin silloin ennen vaaleja, muistattekos kun se "natsikortti" vedettiin vähänväliä esille. Sekin alkoi olla naurettavaa loppujen lopuksi.

Me Perussuomalaiset olemme tavallisia ihmisiä, niitä oikeita perusihmisiä.

On ilkeää liittää meihin jotain äärimielisiä hulluja.

Minua ainakin loukkaa tuollainen kun tasan tarkkaan tiedän ettei puolueemme arvosta pätkääkään sellaisia kiihkomielisiä sekopäitä.

Jussi Halla-ahon (ps) sanomisia analysoidaan etuperin ja takaperin. Halla-aho avasi, käsittääkseni ensimmäisten joukossa, järkevän ja avoimen keskustelun Suomen maahanmuuttopolitiikasta ja esitti blogissaan omia mielipiteitään maahanmuuttopolitiikan onnistumisesta, tai lähinnä sen epäonnistumisesta.

52

135

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kysymys kuuluukin:

      "On ilkeää liittää meihin jotain äärimielisiä hulluja."

      Miksi annatte äärimielisten hullujen liittyä teihin ?

    • Temppelimestari

      Halla-aho avasi yhtä järkevän ja avoimen keskustelun maahamuuttopolitiikasta kuin Breivik, vai kuinka tämä pitäisi Norjan joukkomurhien valossa käsittää:

      “Mitä kala tekee? Ui. Miten kalan uiminen lopetetaan? Pannaan kala päiviltä. Mitä vasemmistohuligaani tekee? Heittää kiviä. Miten vasemmistohuligaanin kivenheitto lopetetaan?”(Jussi Halla-aho)

      • &/()=

        Onko halla-aho todellakin sanonut noin?!


      • Temppelipersu
        &/()= kirjoitti:

        Onko halla-aho todellakin sanonut noin?!

        Ei, mutta kirjottanut vieraskirjaansa 19. toukokuuta 2006.

        Kuten myös tämän:

        "Pelottavaa on vain se, että poliisi ei vallitsevassa mediailmapiirissä voi ampua luotia päähän kiviä nakkelevalle ihmissaastalle. Itse vasemmistohuligaanihan on vain liikaa amerikkalaisia elokuvia nähnyt hyytelötytinä, joka kaatuu puhaltamalla."


      • fdhjddkdk
        Temppelipersu kirjoitti:

        Ei, mutta kirjottanut vieraskirjaansa 19. toukokuuta 2006.

        Kuten myös tämän:

        "Pelottavaa on vain se, että poliisi ei vallitsevassa mediailmapiirissä voi ampua luotia päähän kiviä nakkelevalle ihmissaastalle. Itse vasemmistohuligaanihan on vain liikaa amerikkalaisia elokuvia nähnyt hyytelötytinä, joka kaatuu puhaltamalla."

        Itseasiassa on sanonut noin vieraskirjassaan.


    • %&/)=?

      Miksi meitä pelätään....

      Joukoissanne on todella epämääräisiä aineksia jotka vetävät puoleensa jos mahdollista, niin vieläkin kouhompaa sakkia. Teihin ei vain luoteta - piste.

      • vaalivoittaja PS

        Vaaleissa luotti aika moni suomalainen. Vai oletko unohtanut mikä puolue nosti vaaleissa kannatustaan eniten koko Suomen historiassa?


      • kyllä kansa tietää !
        vaalivoittaja PS kirjoitti:

        Vaaleissa luotti aika moni suomalainen. Vai oletko unohtanut mikä puolue nosti vaaleissa kannatustaan eniten koko Suomen historiassa?

        Se oli ennen Norjan tapahtumia. Nyt on persujen maine ikiajoiksi mennyttä.


    • Populisti ei tietenk

      Persut eivät ole tehneet selvää pesäeroa näihin piireihin, jotka ovat heidän keskuudessaan ja jotka argumentoivat aivan samoin kuin Breivik. Tämä ei näytä haittaavan persujen kannattajiakaan.
      Jotain on tehtävä, jos puolueen linja tai sen ideologien linja on ymmärretty kaikkialla niin väärin, että siitä on saatu tukea terroritekoihin meille läheisessä demokraattisessa maassa. Asioita on selvennettävä ja tarkennettava. Jos omien mielipiteiden muotoileminen ja esittäminen on epätarkkaa ja epäselvää, ehkä kannattaa myös miettiä, mitä tekstejä yleensä päästää julkisuuteen ja mistä aiheista pitää puheita.
      Populisti ei tietenkään paljon ajattele. Ehkä hän ei tunne myöskään vastuuta sanomisistaan.

      • &Co

        Sen verran tässä on puolustettava perussuomalaisia, että heidän, sanotaanko suurkannatuksensa, oli niin valtava, että kuluu melkoinen hetko ennen kuin Soini&co saa rivit täysin järjestykseen. Onhan vaaleista kuitenkin melko lyhyt aika ja tässä on ollut hallitusneuvotteluja, kreikkapolitiikkaa yms. niin en ihmettele vaikka puolueeseen olisikin tällä hetkellä pesiytynyt ihmisiä joiden tarkoitusperiä ei täysin tiedetä. Samoin se on jokaisessa puolueessa. Eivät kansanedustajat voi mitenkään tietää minkälaisia ihmisiä puolueiden jäseniksi pyrkii.


      • justjoo22

        Itse olet siis sitä mieltä, että asioista ei saa puhua, koska joku voi ymmärtää puheet kyseenalaisella tavalla ja seota?


    • suuri vääryys

      Minuakin harmittaa tämä ainainen perussuomalaisia haukkuva media.

      Meistä antoi vääriä tietoja ulkoministeriön tiedoitustilaisuudessa ulkomaiselle medialle Stubbin ystävä Jan Sundberg joka sai rauhassa kertoa medioille persujen olevan natsipuolue ilman että Suomen media korjasi tuota väitettä.

      Mitä tarkoitti Stubb kun uhkasi ruotsinkielisessä mediassa marginaalisoivansa
      "ääriliikkeet"?

    • ihmiselle hyvä

      Miksi median olisi pitänyt korjata väite "persut on natsipuolue"? -Sehän on totta!

      • lahopää

        Heittää faktatietoa puskasta. Olet säälittävänahjus, riplit housusassi!
        Tappion tuskan kirvellessä ryypämisen punottamissa silmisässi. Mene töihin!


    • Rkp:n juoni

      Kaikissa puolueissa on kiihkoilijoita, mutta tällä hetkellä media on vaan kiinnostunut perussuomalaisista ja etsii ja tarkkailee heitä ja yrittää kaikkensa hajoittaakseen puolueen.

      Kuinkahan paljon Rkp:n säätiön varoista käytetään tähän mustamaalaamiseen?
      Perussuomalaiset on ainoa puolue joka haluaa lopettaa pakkoruotsin ja kaksikielisyyden.

    • faktoja?

      Tuo faktat esiin. Missä Soini sanoo olevansa norjalaisen edistyspuolueen ihailija?
      Haluamme todisteet, ei tuollaista väitettä voi hei puskasta heitellä?

      • inyourface

        http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2000/12/39154

        Siinä tietämättömälle persulle, joka on täysin näköjään populistiprofeetan vietävissä. Etkö vieläkään tajua tätä suurta kusetusta?

        Ovatko persut saaneet jotakin aikaiseksi Suomen politiikassa? On helppo huutaa oppositiosta, kun ei ole mistään vastuussa ja vastauksiakaan ei löydy.

        Säälittäviä laumasieluisia nurkkapatriootteja.


      • TOSI ON
        inyourface kirjoitti:

        http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2000/12/39154

        Siinä tietämättömälle persulle, joka on täysin näköjään populistiprofeetan vietävissä. Etkö vieläkään tajua tätä suurta kusetusta?

        Ovatko persut saaneet jotakin aikaiseksi Suomen politiikassa? On helppo huutaa oppositiosta, kun ei ole mistään vastuussa ja vastauksiakaan ei löydy.

        Säälittäviä laumasieluisia nurkkapatriootteja.

        Soinin mielestä oikeistopopulismin niputtaminen samaan nippuun rasismin ja ulkomaalaisvastaisuuden kanssa on "liian helppo selitys". Hänen mukaansa Jörg Haiderin puolueen menestys Itävallassa ja Carl Hagenin Edistyspuolueen suosio Norjassa eivät johdu niiden ulkomaalaisvastaisuudesta tai äärioikeistolaisuudesta, vaan kyvystä puhua kansan kieltä


      • ihana Irlanti
        inyourface kirjoitti:

        http://www.mtv3.fi/uutiset/arkisto.shtml/arkistot/kotimaa/2000/12/39154

        Siinä tietämättömälle persulle, joka on täysin näköjään populistiprofeetan vietävissä. Etkö vieläkään tajua tätä suurta kusetusta?

        Ovatko persut saaneet jotakin aikaiseksi Suomen politiikassa? On helppo huutaa oppositiosta, kun ei ole mistään vastuussa ja vastauksiakaan ei löydy.

        Säälittäviä laumasieluisia nurkkapatriootteja.

        Tuo kirjoitus oli 12 vuotta sitten kun Soini oli etsimässä ja käynnistämässä perussuomalaista puoluetta.
        Omasta mielestäni en ole oikeisto enkä vasemmistolainen vain kunnon suomalainen-perussuomalainen, joka kannattaa ihmisarvoa.

        Maanantain Iltalehti oli jahtaamassa Soinia suurella otsikolla ja valitti ettei Soini ollut mitään kommentoinut.
        Soini palasi lomalta vasta eilen. Jos hän oli ollut esim. hevoslomalla kuten minä Lounais Irlannin maaseudulla perheensä kanssa, niin ei siellä ulkomaailmasta tiedetä mitään.


    • ¤"!¤

      Eipä nuo perussuomalaisten mollaukset missään paina, ehkä enemmän vain lisää puolueen kannatusta, ihmiset eivät ole enää niin vain aivopestävissä median kautta

    • #¤%&/?

      Tähän voi vain sanoa, että tervetuloa todellisuuteen. Perussuomalaiset ovat aina nimitelleet ja syyllistäneet milloin mitäkin ihmisryhmää kaikesta mahdollisesta, joten kestäkää nyt vain se, että ette ole sen parempia kuin muutkaan.

    • timoonpaavi

      Ensin persuja syytetään kaikesta, jonka jälkeen persut syyttää mamuja kaikesta.

      • justjoo22

        Hanki nyt oikeasti silmät ja katso maailmaa niillä. Missä kohtaa mamuja on syytetty kaikesta? Vai onko niin, että mitään mamuihin liittyvää ei saa kritisoida koska välittömästi rasisti ja natsi?


    • Timpalle itkuoppiin

      Kenttäpersujen kannattaa ottaa oppia Soinista: Hän jos kuka osaa heittäytyä median edessä marttyyriksi asiassa kuin asiassa. Ja siihen vielä tekoitku päälle, niin a´vot!

    • ¤

      Perussuomalaisiin kohdistetaan kaikki mahdollinen vastarinta kok-rkp-vas-vihr suunnalta. Sinällään metka juttu ettei noista pienistä puolueista, mitä suomessa on, ei puhuta tai "epäillä" mitään. Eipä ei, kaikki mahdollinen ja mahdotonkin sysätään perussuomalaisten syyksi.
      No hälläpä väliä. Itselleni vain vahvistuu tieto siitä, että olen valinnut oikean puolueen jota jatkossakin tulen kannattamaan.
      Meillä kun on näitä hyviä ominaisuuksia puolueessa:
      - rehellisyys
      - avoimuus
      - vähempiosaisten huomioiminen
      - rakkaus Isänmaahan

      • Persuissa

        Onko kaikki kansanedustajamiehet suorittaneet armeijan loppuun asti?


    • realistiperse pSS

      Minä ainakaan en syytä soinia yhdestä asiasta: totuuden puhumisesta. Onko kukaan muuten kuullut soinin puhuvan koskaan totta??

    • Pelko pois

      NE HUUTAVAT, JOTKA PELKÄÄVÄT!

      En kuitenkaan ymmärrä, miksi perussuomalaisia pitäisi pelätä. Puolueen edelläkävijäthän edustavat meitä tavallisia suomalaisia naisia ja miehiä.
      Suomen ruotsalaisten ja muiden maahamme kotoutumattomien pelon toki ymmärtää. Heidän ylettömät etuoikeutensa ovat vaakalaudalla, kun ja jos PS nousee puheenjohtajansa johdolla pääministeripuolueeksi - jo aikaisemmin kuin luullaankaan.
      Kuntavaalien suurjytky kaataa nykyhallituksen ja sitten..... Turha rehellisten suomalaisten on kuitenkin PS:ää pelätä!

      • helou juu nou

        kuule etuoikeuksia on suomessa korkeintaan eu-tukia nauttivilla hakkaraisilla. Kupannut 800 000€ josta Eu-rahaa 200 000 sahalleen, jolla vähän väliä hämärissä oloissa palaa joku rakennus ja pitää rakentaa uudelleen.


    • j

      Valtaeliitti pelkää! Onhan se päivänselvää että he ovat huolissaan etujensa vuoksi, ahne kun ei anna paljostakaan niin kuin hyvin tiedämme.

      Täytyy kyllä myöntää että olen todella yllättynyt rkp:n osuudesta maan valtaapitävien joukossa. Sanotaanhan jopa että kokoomus on todellisuudessa rkp:n apupuolue!

      Nyt ymmärrän myös mitä Soini tarkoitti vaalien aikoihin, että säätiöitä pitäisi verottaa. En ollut kuullutkaan mokomista säätiöistä. Onko ne jotain rahanpesulaitoksia eliitillä?

    • pelonpolitiikkaa

      Pelosta huutavat vaalien häviäjät. Nää meuhkaajat täällä ovat hävinneiden asialla. Katkera totuus on joskus vaikea pala niellä ja silloin käytetääm juuri niitä konsteja mitä täällä palstalla esiintyy.
      Eräs keino on ihmisten huomion kiinnittäminen muuanne, kuten nyt Norjan traagisiin tapahtumiin. Näin jää mm. Kreikan lainatakuut toissijaisiksi.
      Juuri noista lainatakausten vakuuksista pitäisi keskustella ja vaatia niitä näytille, eikä jauhaa sontaa.
      Tää on ikivanha poliittinen temppu mihin hävinneet nyt tarraa.

      • aika kutakin

        Voi ei me unohdeta Kreikkaa ja Kataista eheii eiii... sitä on kokkareiden turha kuvitella, samoin urpilainen joutuu vastuuseen lupauksistaan .


    • Kuka kyykkyyn????

      se on pirullista tuo kateus kun muut puolueet solvaa perussuomalaisia! Mutta meillähän äänimäärät sen kun kasvaa!!!! Ja muut jollottaa kaukana perässä.... Että silleen!!!!

    • Harhainen eläkeläine

      Okei, minäpä kerron. Jos persun riveissä seisoo hakkaraisia ja muita typeryksiä niin miten voit määkiä tuollaista? Yää yää meitä ei oteta vakavasti. Hah hah haa, älä tupauuno naurata. Persuilla on muutenkin joukoissaan oikeita syväfilosofeja, mainitakseni edesmenneen Tony Halmeen (joka mm vastusti huumeita ja douppasi lopulta itsensä hengiltä) sun muut Frederikit niin luuletko, että joku ajatteleva ihminen ottaa tuollaista porukkaa vakavasti?

      Mitä tulee persujen "tavallisiin suomalaisiin" niin äläpä yleistä. 80 prossaa äänestäjistä ei kuitenkaan ole persuheijari joten... Eniten tässä huolestuttaa kuitenkin se, että 20 prosenntia äänestäjistä on niin nuijaa porukkaa, että äänestävät eduskuntaan tony halmeita ja hakkaraisia.

      Persu ei ole syypää kuin moukkamaiseen käytökseensä.

      • jabbajabba

        Juuri näin! Perussuomalainen ei todellakaan ole perus suomalainen. Porukka on keskenkasvuisiksi jääneitä valittajia, joista ei itsestä ole edes omia ongelmia ratkaisemaan. Ja edelleenkin kansasta 80% on heidän kanssaan eri mieltä.

        Nämä "kansan syvät rivit" vetävät riveihinsä marginaali-ideologioiden saarnaajia, jotka sairaissa, joskin älykkäissä päissään toteavat, että tätä tietämätöntä ja hataralla yleistiedolla varustettua porukkaa voikin käyttää omiin tarkoitusperiinsä soveltuvasti.

        Mielestäni persut ovat niitä, jotka nimen omaan syyttävät kaikkia muita kaikesta. Ratkaisujen esittämiseen ei sitten paukkuja riitäkään.

        Oletteko muuten huomanneet, että Soini muistuttaa suunnattoman paljon Star Warsin Jabba the Hut:ia? Poliittiset tavatkin ovat samaa luokkaa...

        http://www.showmii.com/wp-content/uploads/2007/07/jabba.jpg


    • 9878676

      Halla-aho ei kerro julkisesti hetikään kaikkea mitä ajattelee, se on satavarmaa. Ymmärrän kyllä että persuissa on tavallisiakin ihmisiä joihin uppoaa letkeät vertaukset ja kielikuvat. Niillä vaan ei oikein politiikkaa tehdä, varsinkaan kun ollaan käpykaartilaisia.

      • Allah Aho

        Joo se on oppinut vähän jo nieleskelemään synkimpiä mujuja, joita sen suusta pursuisi.

        Ei ole kauaa siitä, kun tämä rauhantahtoinen sivari vielä kirjoitti nettiin haluavansa mennä ampumaan jotain tyyppiä, joka oli sitä kadulla ottanut päähän. Pääsi poliisikuulusteluun.


      • e

        Tähän on pakko vastata .
        Letkeät vertaukset ja kielikuvat ja Jussi Halla- Aho eivät oikein kuulu yhteen. Hän kirjoittaa niin korketasoisesti etten ainakaan minä (sinun mielestäsi moukka) ymmärrä läheskään kaikkea mitä hän kirjoittaa, ei sitä näin kansakoulupohjalta.


    • 2+19

      Kimmo reppana on yks niistä höynäytetyistä joihin uppos huumorilla höystetyt vertaukset ja kielikukkaset. Varmaan monet äänestivät hyvässä ja lapsekkaassa uskossa ja toivoivat, että "jytkyn" tapahduttua asiat muuttuu parhain päin. Paniikki iski kuitenkin välittömästi kun valkeni totuus, että nyt pitääkin toimia eikä runoilla hassuja vertauksia. Vastuusta päästiin täpärästi irti käpykaartiin pakenemalla.

      Pahinta tässä on se, että isänmaallisuuden nimissä rasismista tehdään hyväksyttävää toimintaa. Tulos on ollut jo kaikkien nähtävissä. Taitaa leijonakoru puristaa jo Halla-ahoakin kurkusta melkoisen tiukasti. Sen verran punaisena näytti telkkarissa sönköttävän.

    • ihmiselle duudeli

      Väinö Linnaa vapaasti siteeraten: "Persut hylkäävät aatteensa kuin koira pa...n puostastaan, kun yksi kooho jää jossain kiinni itseteossa".

    • kansan edustaja ?

      Koskakohan Halla-aholle kirkastuu mitä kansanedustajan toimeen kuuluu: kansan edustaminen. Se ei ole toimittajien kysymyksistä kiemurtelua eikä vastuun väistelyä ! Kansanedustaja on vastuussa sanoistaan ja teoistaan.

      Halla-aho lietsoo avoimesti vihaa ketä vastaan milloinkin. Koska hän on pieni ja heiveröisenä epäilen, että hän on ollut koulukiusattu ja kerännyt itseensä vihaa kauan, Kuka poliitikko käyttäytyy niin naurettavasti, että loukkaantuu itsestään otetusta valokuvasta ? Poliitikko Halla-aho ei ole ja se perussuomalaistenkin pitää ymmärtää. Lähtöpassit Halla-aholle, muuten perussumalaiset eivät säily uskottavana puolueena

      • fakta.

        Ei Halla-aho mitään lietso. Hän tuo julkisuuteen maltillisesti aiheita jotka ovat tabuja suomessa. Tuo perussuomalaisten väitetty rasismi kertoo enemmän siitä, että kansaa puolueista riippumatta, on samaa mieltä epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta. Mutta koska "siitä ei saa puhua" he nostavat aiheen esiin provosoiden keskustelupalstoilla aina ja aina uudestaan.


      • justjoo22
        fakta. kirjoitti:

        Ei Halla-aho mitään lietso. Hän tuo julkisuuteen maltillisesti aiheita jotka ovat tabuja suomessa. Tuo perussuomalaisten väitetty rasismi kertoo enemmän siitä, että kansaa puolueista riippumatta, on samaa mieltä epäonnistuneesta maahanmuuttopolitiikasta. Mutta koska "siitä ei saa puhua" he nostavat aiheen esiin provosoiden keskustelupalstoilla aina ja aina uudestaan.

        Ja tämäkin keskustelupalsta on loistava esimerkki siitä, kuinka Halla-aholle ollaan vähän väliä sovittelemassa hakaristiä, kun jotain kiellettyä uskaltaa julkisesti kritisoida.


      • gjfalköfjögag
        justjoo22 kirjoitti:

        Ja tämäkin keskustelupalsta on loistava esimerkki siitä, kuinka Halla-aholle ollaan vähän väliä sovittelemassa hakaristiä, kun jotain kiellettyä uskaltaa julkisesti kritisoida.

        Kritisoida saa ja saa tuoda arkojakin asioita esille, mutta ongelma on siinä, mihin sävyyn ne ilmaisee ja kuinka paljon sanotusta on todenmukaista ja kuinka paljon pahantahtoista panettelua. Pahantahtoiseen panetteluun syyllistyy toki vastapuolikin, mutta olisi varmaan Halla-aholle itselleenkin helpompaa, jos hän ei sortuisi jatkuvaan alatyyliseen mustamaalaamiseen.


      • fakta,
        gjfalköfjögag kirjoitti:

        Kritisoida saa ja saa tuoda arkojakin asioita esille, mutta ongelma on siinä, mihin sävyyn ne ilmaisee ja kuinka paljon sanotusta on todenmukaista ja kuinka paljon pahantahtoista panettelua. Pahantahtoiseen panetteluun syyllistyy toki vastapuolikin, mutta olisi varmaan Halla-aholle itselleenkin helpompaa, jos hän ei sortuisi jatkuvaan alatyyliseen mustamaalaamiseen.

        Minun mielestäni media vääristelee Soinin, Halla-ahon ja muiden perussuomalaisten kannanottoja usein. Ja nimenomaan siihen negatiiviseen suuntaan.
        Media niitä kannanottoja "sävyttää".
        Esimerkkinä Ylen toimittajat, joista useista, näkee kasvoista selvän inhon kun heidän haastattelussaan, jossain ajankohtaisohjelmassa, on perussuomalainen. Ruumiin kieli ei valehtele koskaan.


    • NÄIN ON

      Ei tavi kun katsoa heidän asnteeita ja heidän puheita, niin tulee heti ajatus että perussuomalaiset vihaavat ulkomaailaisi.mitä se tarkoittaa että piilossa on rasismi.
      Ei tarvi kun lukea heidän ninmiaan: PERUSSUOMALAISET: mITÄ SE TARKOITTAA, MINUN MIELESTÄNI TARKOITTAA ETTÄ TÄMÄ PUOLI ON TARKOITETTU VAAAN JA VAAN VALKOISILLE SUOMALAISILLE. MUTTA NE YRITTI KUITENKIN LAITTAA HEIDÄN JOUKUESSAAN MUSTAN MIEHEN PEITTÄÄKSEEN TODELLISEN TARKOITUKSEN

    • ihmiselle nannaa

      Persuilla on natsihenkisin eduskuntaryhmä mitä Suomessa on nähty sitten 1930-luvun. Tätä yksikään persu ei voi kiistää, kaikkein vähiten puskissa hyytelöt housusa piileskelevä Isä Timo.

      • missä natsit?

        Kyllä se vaan niin on että Rkp jos mikä puolue on natsihenkinen. Mekö, aivan tavalliset Suomen kansalaiset olisimme natsihenkisiä? Kyllä varmaan jos niitä mistään todella löytyy niin oikeistopuolueista varmaankiin.


    • Isä Timo

      Nämä persujen haukkujat kuulostavat tältä monipuoluelaiselta Arilta, joka tavallisesti kutsuu Soinia "Isä Timoksi". Hieno nimi, vaikka sillä Ari yrittää pilkata miestä, mutta tekee itsensä säälittäväksi.

    • median syy

      Suomen media suuri syyllinen ja vastuussa ilkeyteen perussuomalaisia kohtaan.

    • lopettakaa rasismia,

      Mitä kävi joskus juutalaisille 30-46 luvulla tapahtuu uudestaan. Vaan nyt on muslimit joita vastaan nostetaan vihaa, rasismia ja väkivältaa. Ehkä seurrava ruhmä on sitten mustat.. en tiedä mutta aina pitää keksiä ryhmän joihon pitää kohdistua pahuutta. Aivan tällä tavalla vainettiin, solvettiin ja haukuttiin juutalaisia. Pitää osata oppia historista. Harmi

    • yks vaa

      varmaan johtuu ennakkoluuloista ja mustaksi maalautuneesta imagosta
      ja jos joutuu julkisuude hampaisii on sieltä vaikee päästä pois
      ja varmaan vastustusta lisää että teidät koetaan oikeasti varteenotettaviksi vastuksiksi.
      ts ei jotain islamilaista puoluetta vaivauduta vastustamaan.niistei oo vastusta.
      huonot kellot kauaks kuuluu ja huonot asiat nousee otsikoihi,
      persujen puoluejohdolla kyllä on iso duuni saada halla-ahot ja hakkaraiset sellasee järjestyksee ettei niitte toiminta lisää kielteistä huomioo.
      itte en kannata persuja mut lankomies kannattaa ja aika moni kaveri
      ne kyl on sellasii....perustyypin suomalaisia ei vasemmistolaisia duunareita
      ts ei ne oo natseja tai pommimiehiä
      ongelma on persujen äärimmäisen sekakoosteinen kokoonpano.
      teissä on oikeesti noita oikeistoradikaaleja ja sit sellasii joita ei semmone kiinosta
      mut julkisuutee ei juur nousta olemal tasase tavalline vaa jollai skandaalilla

    Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe