Tuntuu kammottavalta, miten erilainen ihmisen hengen arvo on eri maissa, kun tiedotusvälineitä luetaan. Jatkuvasti on tullut uutisia mm. Irakista tai Bangladeshistä että pommi tappoi sata tai parisataa ihmistä. Ne ovat vain viileitä uutisotsikoita, vaan eipä meidänkään maissa suruliputeta tai käytetä koko tv-uutislähetystä niiden osalta! Mutta, jos jossain Norjassa tapettiin satakunta, asiaa puidaan viikkokausia ja suruliputetaan ja kannellaan kynttilöitä kaduille.
Totta kai kaikki tällaiset teot ovat hirveitä, mutta miksi ihmisen elämän arvo on selkeästi erilainen eri maissa?
Ihmisarvo Norja vs. kehitysmaat?
9
62
Vastaukset
Olen muuten miettinyt ihan samaa jo pitkään. Sekin on aika kauheaa, että kehitysmaissa kuolee hirvittävä määrä ihmisiä nälkään joka päivä, ei ylitä uutiskynnystä. Siitä on tullut hyväksyttävä fakta.
Tottakai jokainen hirmuteko, luonnonkatastrofi tms. on kauhea, mutta tosissaan mietityttää, miksi muutaman länsimaalaisen kuolema/loukkaantuminen on paljon suurempi asia (ainakin uutisoinnin ja huomioinnin kannalta) kuin mitä se olisi, jos katastrofi olisi koetellut jotain sellaista kansallisuutta, jota ei lueta länsimaalaiseksi.
Ps. Tarkoitukseni EI ole väheksyä Norjan tapahtumien kamaluutta. Tätä asiaa olen siis jo miettinyt monta vuotta. Hienoa nähdä, etten ole yksin!- niinpä-
Kyse on rasistisesta ajattelutavasta. Tapahtuma uhkaa joitakin tahoja, joten on toimittava.
Parisataa Bangladeshiläistä ei uhkaa heidän hyvinvointia tai asemaa, joten sellainen kansanjoukko on tyhjää. - ;;;;;
Kyllä minä suren enempi naapurissa kuollutta emäntää, kuin vaikkapa sadan kilometrin päässä kuollutta tuntematonta naista!
Luuletteko että Mogatisussa tai Delhissä koko kansa suree Norjan tapahtumia? Henkilökohtaisesti en usko, että kyse ei ole siitä, että onko joku maantieteellisesti lähempänä, vai ei.
Jos tuo olisi sattunut USAssa niin varmasti olisi noussut yhtälailla otsikoihin. Ja tuo USAhan sijaitsee kaukana, suuren meren takana.
Ehkä se sit johtuu siitä, että länsimaiset kansat koetaan lähemmiksi täällä länsimaassa. Mutta mun mielestä se vaan on hieman julmaa, että länsimaisen ihmisen elämä on ns. huomionarvoisempi kuin jonkun muun.
Periaatteessa ihmisarvonhan pitäisi olla kaikilla tasa-arvoisesti yhtä arvokas.- etko-ymmärrä
Koska meitä on moninkertaisesti vähemmän kuin esim. intialaisia tai kiinalaisia.
Valkoiset on vähemmistökansa lukumääräisesti maapallolla. intialaisia ,kiinalaisia ja osa afrikan valtiosta on ylikansoitetttu. Eli niitä saa kuollakkin, kun heitä on yksinkertaisesti liikaa.
He eivät osaa olla tekemättä lapsia vaikka heille jaetaan miljjoona kortsua niin he vaan pumppaavat vauvoja maailmaan...
Siksi en ymmärrä breivikin kaltaisia mulkkuja, jotka tappavat oman maan kansalaisia....
Hups... pieni ajatusvirhe lausetta modatessa:
Tarkoitin siis sitä, etten usko, että on kyse maantieteellisestä välimatkasta.
Alkuperäiseen viestiin lipsahti kaksoiskielto.Eli siis pelkistetysti sanottuna ihmisarvo on kuin kakku; mitä enemmän syöjiä, sitä pienemmän palan jokainen saa?
Yhtäkuin ihmisarvo määräytyy sen mukaan, että mitä enemmän populaa kansallisuuteen kuuluu, sitä pienempi arvo yksittäisellä ihmisellä on?
Ja ystävän, lapsen, vanhemman menetys koskee jossain muualla vähemmän kuin täällä, vain koska heitä nyt sattuu olemaan enemmän?
En valitettavasti voi olla kanssasi samaa mieltä, "etko-ymmärrä".
Onneksi elämme yhteiskunnassa, jossa on sallittua olla eri mieltä.- Ihmisarvo on vakio
ja se on aivan sama kaikkialla.
Toinen asia kokonaan on se, että ihmisarvon kunnioittaminen vaihtelee eri puolilla maailmaa suurestikin.
Mister Breikvistillä itselläänkin on aivan yhtä suuri arvo ihmisenä kuin vaikkapa Arvo Ylpöllä tai Albert Einsteinillä.
Mutta ihmisarvon kunnioittaminen on kokenut norjassa nyt hienoisen kolauksen. Onko kysymyksessä aivan poikkeustapaus? Vai ilmentääkö tapaus laajempaa kehityssuuntaa. Se on asia, jota tulee pohtia. - %%%
Kyllä veikkaan, että läheisyyteen liittyy. Ei pelkästään maantieteelliseen vaan myös poliittiseen, kulttuurilliseen ehkä ihonväriinkin, valitettavasti. Missä menee rasismin ja lähellä olevien korostamisen raja? Pitääkö suruliputtaa jos Libyassa jossain NATOn tai Gaddafin iskussa menehtyy suuri joukko ihmisiä? Eikö saa suruliputtaa jos Norjassa jossain iskussa menehtyy suuri joukko ihmisiä? Niin, ehkä tapahtuman yllätyksellisyys vaikuttaa asiaan myös. Suruliputettiinko Oklahoman iskuista aikoinaan, kuka muistaa?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874168Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella283137No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351348
- 10919
- 133911
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770