Viikko sitten Iltalehti kertoi kansanedustaja Juho Eerolan (ps.) avustajan Ulla Pyysalon vitsailleen kansanedustaja Jani Toivolan (vihr.) ihonväristä ja seksuaalisesta suuntautumisesta Facebookissa. Pyysalo myönsi vitsin olleen typerä, mutta hän ei kiistänyt olevansa rasisti.
– Voi olla, että en maailman suvaitsevaisin ihminen ole, Pyysalo kertoi Iltalehdelle.
Viime keskiviikkona eduskunnan hallintovaliokunnan puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-Aho (ps.) jatkoi Toivolan arvostelua Facebookissa.
– Luulisi, että ihmisen mielenterveys järkkyy, jos hän järkyttyy niin usein kuin Jani Toivola.
– Voihan tietysti olla, että jos järkyttyvät homot ovat äänestäneet Toivolan edustajakseen, hänen hommansa on olla järkyttyvä homo, Halla-aho kirjoitti.
Perustuslaki takaa kansanedustajille puhevapauden ja koskemattomuuden. Samalla edustajien pitäisi "esiintyä vakaasti ja arvokkaasti sekä loukkaamatta toista henkilöä".
Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on virallisesti tuominnut "kaikkinaisen rasismin ja syrjinnän" ja sanoutunut siitä irti. Lausunto ei kuitenkaan ole estänyt vihapuheen jatkumista.
http://www.verkkouutiset.fi/index.php?option=com_content&view=article&id=59433:rasismi-saa-jalansijaa-suomen-politiikassa&catid=27:politiikka-paeaeuutinen-&Itemid=30
Vihapuheita
Angry-persu
1
<50
Vastaukset
- ääni kentältä...
Soinisti haisee nazille.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717688Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245676- 1232642
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172162Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361795Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111047- 59973
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32941Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45941