Vapauspuolueen tien pää

Saimaan uutistutka

http://www.esaimaa.fi/Online/2011/07/24/Poliisijohtaja Ylelle: Äärioikeisto tarkkailuun Suomessakin/2011511760068/4

Poliisijohtaja Ylelle: Äärioikeisto tarkkailuun Suomessakin
24.7.2011 20:11
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan Suomessakin pitää varautua äärioikeiston terroriuhkaan. Kuvaaja: Lehtikuva/Kimmo Mäntylä
Poliisiylijohtaja Mikko Paateron mukaan Suomessakin pitää varautua äärioikeiston terroriuhkaan. Paatero sanoi Ylen uutisille sunnuntaina, että ääriliikkeiden suosio on aaltoilevaa, joten jossakin vauhtia saanut liike saattaa kasvattaa suosiotaan muuallakin.
Paatero muistutti, että vaikka Suomessa ei tällä hetkellä ole konkreettista uhkaa, sinisilmäinen ei saa olla. Hän arvioi, että äärioikeistolaisen terrorismin uhka on suurempi muissa Pohjoismaissa kuin Suomessa.
Paatero kertoi Ylelle, että Euroopan poliisiviraston Europolin johto oli yhteydessä Suomen poliisiin lauantaina. Virasto aikoo kutsua Euroopan poliisijohtajat koolle Norjassa tehtyjen iskujen vuoksi.

Vapauspuoluetta edustava Helsinkiläisittäin ainoa kansanedustajaehdokas Jari-Veikko Kauppinen ei ota kantaa sähköpostiinsa saapuneesta manifestista ennen joukkotuhoa. Kauppinen haluaa pistää pisteen kaikille epäilyksille että hänellä olisi yhteyksiä Tanskan tai Norjan "hengenheimolaisiin". Kauppinen on tullut tunnetuksi suurelle yleisölle äitistään ja voimakasta erityisesti naisiin kohdistuneesta väkivallasta ja sitä sisältävästä taiteesta.http://kauppinenjari-veikko.blogspot.com

Etelä-Saimaa 24.07.2011.

1

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • elä hauku

      Pata kattilaa soimaa musta kylki kummallakin politiikassa täytyy olla joko täysseko tai psykopaatti joten se siitä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      277
      17688
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5676
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      123
      2642
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2162
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1795
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1047
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      973
    8. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      941
    9. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      941
    Aihe