Breivikin kohteena Norjan "maan äiti"

Demokratia uhattuna

Norjan perjantaisista joukkosurmista epäilty Anders Behrin Breivik on kuulusteluissa kertonut, että hänen kohteensa saarella oli maan entinen pääministeri, sosiaalidempkraatti Gro Harlem Brundtland. Hänet tunnetaan Norjassa "maan äitinä".

Gro Harlem Brundtland piti Utøyan saarella perjantaina puheen leiriläisille, mutta ehti lähteä ennen verilöylyn alkamista.

Breivik on sanonut poliisikuulusteluissa, että hänen tavoitteensa oli päästä saarelle aikaisemmin, kun Brundtland oli vielä paikalla.

Gro Harlem Brundtland on ollut kolmesti Norjan pääministerinä 80- ja 90-luvuilla. Brundtland on Harvardissa koulutuksensa saanut lääkäri ja Norjan ensimmäinen naispääministeri, joka toimi Maailman terveysjärjestö WHO:n pääjohtajana vuosina 1998-2003.

Rasistisia ajatuksia kannattanut, maahanmuuttajavastainen ja itseään kristittynä pitävä ampuja Anders Breivik tappoi saarelle tultuaan ensiksi nuortenleirin turvamiehenä toimineen 51-vuotiaan poliisin, Trond Berndtsenin.

Berndtsen oli vapaaehtoisena turvamiehenä nuorten sosiaalidemokraattien kesäleirillä. Berndtsen oli kahden lapsen isä. Berndtsenin 10-vuotias poika oli yksi leiriläisistä. Poika ei loukkantunut ammuskelussa.

3

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vasa_ma

      Tieto maan äidin tappamisyrityksestä on todennököisimmin totta. Se, että Breivik tappoi paljon viattomia, luonnehtii hyvin psykopatiaa. Hän ei kyennyt myöntämään virhettä ajoituksessa eikä kyennyt lopettamaan. Nämä molemmat ovat psykopatian tunnuspiirteitä.

      Onneksi psykopatiaa tunnetaan jo varsin hyvin. Koska heillä on kylmyyden lisäksi muita puutteita aivoissa, ne auttavat suunnittelemaa puolustusta.

      • Oli..

        jonkin sortin nettihörhö, eli sekoittanut päänsä näillä netin muslimivihajutuilla, niin käy helposti jos ei äly riitä ja tietopohja aiheesta on vähäinen ja netistä erilaisilta propagandasivuilta haettu, näitä nettihörhöjä nimitetään vasta-jihdisteiksi.

        "Anders Behring Breivikin aatemaailma ei sovi perinteiseen äärioikeistolaisuuteen, vaan sen juuret ovat islaminvastaisessa niin sanotussa vasta-jihad-liikkeessä, arvelevat tutkijat.

        "Kuten hänen kirjoituksensa osoittavat, Breivik on selvästi tämän netissä toimivan muslimi- ja maahanmuuttovastaisen sekä valtiovallalle kriittisen blogisti- ja aktivistiyhteisön tuote", kirjoittaa kansainvälisen politiikan tutkija Toby Archer Foreign Policy -lehdessä.

        Syyskuun 2001 terrori-iskujen jälkeen noussut liike poikkeaa selvästi esimerkiksi uusnatseista, koska se ei ole juutalaisvastainen vaan päinvastoin ylistää Israelia. Antisemitismin on korvannut kiivas islamin pelko. "

        http://www.hs.fi/juttusarja/norja/artikkeli/Tutkijat Breivikin ajatusmaailma kumpuaa vasta-jihad-liikkeestä/1135268078870


    • kesytetty aasi

      Eiköhän Breivikin pääasiallisena kohteena saarella olleet nimenomaan sosiaalidemokraattien lapset kuten on itse kertonut.
      Vai ihanko tylsyyttään tappoi melkein sata lasta ja kanteli aseita ja järjettömän määrän patruunoita mukanaan.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe