Uni 22-23.7 yöllä

17+5

Teki mieli kertoa uni täällä, mutta en kertonut "oudon" alun takia.
Kuitenkin kerrotaanpa se loppu nyt, koska se jäi mieleen vaivaamaan.

Eli alku oli ihan suht normaalia työskentelyä meren rannalla jossain tehtaassa jossa oli liukuhihnoja jne. ja sitten alkoi, yht-äkkiä olin jossain pikku kaupungissa tai reunalla, joka oli järven rannalla ja oli todella hiljaista.
Ei ihmisiä liikkunut vaan oli rauhallista ja hiljaista, kunnes tuli maanjäristys.
Se oli pieni, jotain 3-4 kertaa maa meni alas jalkojen alta ja tuntui tuo painottomuuden tila. Siinä katsoin tuota henkilöä joka oli kanssani ollut siellä ulkona ja sanoin: sen täytyi olla meteoriitteja, kun koko maa siirtyi....
ja samassa oli taivaalla valoja, ne olivat aluksia ja taisin sanoa niitä ufoiksi.
Silloin loput ihmiset juoksivat karkuun koteihin sisälle piiloon ja yritin itsekin piiloutua ulkona jonkun puun suojaan....

siihen loppui.

Se maan vavahtelu jäi vaivaamaan, koska se oli jotain muuta kuin järistys.

3

211

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Westsider

      Jesaja 24:17 "Kauhu ja kuoppa ja paula on edessäsi, sinä maan asukas.
      18. Joka pakenee kauhun ääntä, se putoaa kuoppaan, ja joka kuopasta nousee, se puuttuu paulaan.
      Sillä korkeuden akkunat aukenevat ja maan perustukset järkkyvät.

      19. Maa murskaksi musertuu, maa halkee ja hajoaa, maa horjuu ja huojuu.

      20 Maa hoippuu ja hoipertelee niinkuin juopunut, huojuu niinkuin lehvämaja.
      Raskaana painaa sitä sen rikkomus, se kaatuu, eikä enää nouse.

      21. Sinä päivänä Herra kostaa korkeuden sotajoukoille korkeudessa ja maan kuninkaille maan päällä.

      Heidät kootaan sidottuina vankikuoppaan ja suljetaan vankeuteen; pitkän ajan (1000v) heitä etsiskellään.(Ilm.20)

      • MW

        Tervehdys, sekä unen kertoja, että Westsider.

        Mikäli sanaa oikein luetaan, tämä odottaa meitä edessäpäin. Sillä, kaikilla joilla ymmärrys, ja tieto on, tietävät että ennenkuin Herran Päivä koittaa tulee pimeys ja ahdistus. Johanneskin kertoo suuresta ryhmästä ihmisiä jotka tulevat siitä suuresta ahdistuksesta. Lukutaitoiset lukekoon, ja ymmärtäväiset ymmärtäköön.


    • Inhottava realisti

      Profeettojen sekavia näkyjä, jotka voi tarpeen tullen yhä uudelleen tulkita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      52
      5612
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      68
      2661
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      18
      1960
    4. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      154
      1796
    5. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      37
      1766
    6. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      1733
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      5
      1488
    8. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      19
      1141
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      80
      1129
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      62
      935
    Aihe