heippa sharyn !!!

sinä kun olet tarkka typy tilastojen ym numeroiden kera .
että saataisiin ratkaisu kertaheitolla muukalaisten työttömyydestä ja työllistymisestä pyydän mitä kohteliaammin että haet tilastojen taulukoista faktaa .
henkilökohtaisesti minua kiinnostaa vähemmän kehittyneistä maista tulevat esim. somalien -joilla on suhteeton enemmistö- työllistyminen .
kuinka suuri osuus heidän työllistymisessään on oma-alotteista esim. marjanpoimintaa ja ja kuinka moni työllistyy pakolaisten - muukakalaisten auttamiseen perustettujen virastojen tulkki ym. palvelu, joita ei tarvittu ennen somalien massa muuttoa. oisko tietoo???
40140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 40

Vanhimmat

Sama asia kiinnostaisi.

Äänestä

Miten niin suhteeton enemmistö? Mihin verraten? Neljä suurinta ulkomaalaisryhmää vuoden 2007 lopussa olivat

* Venäjä 26 211
* Viro 20 006
* Ruotsi 8 349
* Somalia 4 852

Suomen kansalaisia on siis yli 5 miljoonaa.

Eniten pitkäaikaistyöttömiä on Kainuussa, Lapissa ja Pohjois-Karjalassa, ja puolet heistä on yli 50-vukotiaita. Vaikka työvoimatoimistojen tilastot eivät erottele työttömiä kansalaisuuden mukaan, minun on vaikea uskoa, että noista yli viisikymmpisistä pohjois- ja itäsuomalaisista monikaan olisi maahanmuuttaja.

Koska todennäköisesti olette kiinnostuneimpia somalien työttömyysasteesta, niin se oli vuoden 2008 lopussa 55%; syynä heikkoon työllistymiseen on etpäässä kielitaidottomuus ja alhainen koulutus. Erityisesti naiset ovat tässä heikoilla. Työllisyysaste kasvaa kuitenkin nopeasti nuoren polven parissa, koska he opiskelevat suomalaisessa koulujärjestelmässä; suurin osa peruskoulun jälkeen kouluttautuvista somalinuorista opiskelee ammatillisessa koulutuksessa.

http://www.tilastokeskus.fi/til/opiskt/2007/opiskt_2007_2009-01-23_tau_007.html

Äänestä
  • onhan niitä suhteeton enemmistö norjalaisiin verrattuna, ja norjalaisiakin kaikki ovat ruvenneet pelkäämään, koska kaikki norjalaiset ovat murhanhimoisia äärikritittyjä ihan yhtä varmasti kuin kaikki somalit ovat murhanhimoisia äärimuslimeja

    Äänestä

  • Vuodenvaihde 2006-2007 - Väestö äidinkielen mukaan, somali 8990
    Lähde Väestörekisterikeskus

    Ja se oli 5v 8kk sitten.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    onhan niitä suhteeton enemmistö norjalaisiin verrattuna, ja norjalaisiakin kaikki ovat ruvenneet pelkäämään, koska kaikki norjalaiset ovat murhanhimoisia äärikritittyjä ihan yhtä varmasti kuin kaikki somalit ovat murhanhimoisia äärimuslimeja

    norjalaisia merirosvoja ei ole ollut tuhanteen vuoteen, sen sijaan somaliassa niitä on tuhansia vielä nytkin.

    Äänestä

tarkoitin vähemmän kehittyneistä maista tuotuja .
igor ja raivo tulevat tietääkseni kimppakyydillä .
ainakin sinne missä teen kesäkeikkaa -metallimiehiä- .
kaikella kunnioituksella tietojasi kohtaan mutta etenkin vähemmänkehittyneissä muslimi maissa ei ole tapana että naiset käyvät duunissa.
myö tietojeni mukaan eräiden klaanien kunniasia on vältellä ainakin fyysistä työtä.
äläkä viitsi moverin tapaan aliarvioida tietojani , yli puolet elämästäni olen asunut ulkomailla kulttuurissa jo toisessakin . usko tai älä on minulla aivotoimintaakin .

Äänestä

Wikipedian mukaan somaleita on Suomessa jo yli 10.000. Suomen kansalaisuuden saaneita somaleita ei voida katsoa suomalaisiksi koska eivät tunne pennin vertaa suomalaista kulttuuria, puhu kieltä, käy rehellisissä töissä (somalijärjestöjen yms. työpaikkoja ei lasketa), opiskele ja sopeudu suomalaisille tavoille.

Eli somaleita on jo reilusti enemmän kuin ruotsalaisia. Kohta varmaan ehdotetaan pakollista somalin kielen opettamista, sillä onhan se "tulevaisuuden kieli" jota tulevaisuudessa puhuu lähes kaikki.
...Siinä vaiheessa on hieno piileskellä neljän seinän sisällä kun kristittyjä alkaa olemaan alle 10% ja saat turpaasi jos menet ainoana valkonaamana ja vääräuskoisena ulos muslimien keskuuteen.

Äänestä

on olemassa muitakin tietoja joiden mukaan somaliväestön raja on yli kymppitonnin , niin että ketä mun pitäisi uskoa, sharyn???
somali ei ole suomalainen vaikka hänellä olisikin suomen passi .
tekeekö bongo-bongo maan passi minusta kansalaisen , minulla on niitä kaksi ???

Äänestä

  • Somalian kansalaisia on tuo alle 5000. Somalian kieltä äidinkielenään puhuvia on tuplaten enemmän. Näistä melkoinen osa on suomalaisen koulun käyneitä ja samalla tavoin orientoituneita kuin suomalaisetkin nuoret - käyvät armeijan, menevät jatkokoulutukseen jne. Ja tekevät töitä.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Somalian kansalaisia on tuo alle 5000. Somalian kieltä äidinkielenään puhuvia on tuplaten enemmän. Näistä melkoinen osa on suomalaisen koulun käyneitä ja samalla tavoin orientoituneita kuin suomalaisetkin nuoret - käyvät armeijan, menevät jatkokoulutukseen jne. Ja tekevät töitä.

    Somalien työttömyysaste on yli 50.

    Luvussa ei siis ole mukana lapset ja vanhukset.

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Somalian kansalaisia on tuo alle 5000. Somalian kieltä äidinkielenään puhuvia on tuplaten enemmän. Näistä melkoinen osa on suomalaisen koulun käyneitä ja samalla tavoin orientoituneita kuin suomalaisetkin nuoret - käyvät armeijan, menevät jatkokoulutukseen jne. Ja tekevät töitä.

    missä he tekevät töitä ???
    niin ja kuinka moni on suoja työllistetty somalitulkkina yms. joita ei tarvita muuhun kuin somaetujen jakamiseen , ajokortti verorahoilla ja muuta mukavaa jota arska alma eivät saa.
    ja moniavioisuus , se aihe on kuin kipeä pimppi johon kukaan hyysäri ei rohkene katsoa tai koskea .
    sa ny suoraan onko moniavioisuutta vai ei , älävaan selitä ettäseon suomen lakien mukaan kielletty , kerro mieluummin kuinka se järjestetty .
    kestääkö kantti???

    Äänestä

  • itsestäänselvyyksiä, joista on samaa mieltä miljoonat ihmiset.

    Vahinko vain, että psyko tappajakin kuului tuohon ryhmään, mutta ei se silti tee miljoonista samanmielisistä murhaajia.

    Vaikka Hitler oli kasvissyöjä, eivät kaikki porkkanaa napostelevat ole siitä huolimatta natseja.

    Äänestä

  • nuohan ovat.. kirjoitti:

    itsestäänselvyyksiä, joista on samaa mieltä miljoonat ihmiset.

    Vahinko vain, että psyko tappajakin kuului tuohon ryhmään, mutta ei se silti tee miljoonista samanmielisistä murhaajia.

    Vaikka Hitler oli kasvissyöjä, eivät kaikki porkkanaa napostelevat ole siitä huolimatta natseja.

    Ongelmahan onkin siinä, että niin monet ovat turhautuneet demokraattiseen päätöksentekoon, vaikka mitään parempaakaan meillä ei ole. Ja nämä turhautuneet sitten kuvittelevat edustavansa suurta enemmistöä. Ainahan netistä löytää samanmielisiä, olivat omat ajatukset miten pimeitä tahansa. Enemmistö on näihin asti ollut hiljaa. Niin enemmistö muslimeista kuin kristityistäkin.

    Enää ei kannata vaieta. Muuten täälläkin joku pipipää luulee että väkivaltainen hyökkäys vaikkapa demareita kohtaan on oikeutettu, kun kerran Mestarikin niin sanoi.

    Äänestä

  • UPDATE_9713338 kirjoitti:

    usko tai älä mutta humanisti minäkin...
    demokratian nimissä tapahtuva hölmöily , viivyttely , poliittinen turha riitely ym. seteliselkärankaisten toiminta aiheuttaa ärtymystä ja suoranaisia kärsimyksiä etenkin köyhille ja vanhuksia . joten, kaikki mikä herättää poliitikot toimintaan mihin heidät on valittu , olkoon sallittua , jos herääminen eitapahdu hyvällä tapahtukoon se pahalla .
    suunnan on muututtava ennenkuin verivirrat sen muuttavat .
    suomessa käytiin katkera kapina n.100 v. sitten , syynä oli hallitsevan luokan röyhkeys ja ylimielinen suhtautuminen kansan tahtoon vrt. hyysärit .

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Somalian kansalaisia on tuo alle 5000. Somalian kieltä äidinkielenään puhuvia on tuplaten enemmän. Näistä melkoinen osa on suomalaisen koulun käyneitä ja samalla tavoin orientoituneita kuin suomalaisetkin nuoret - käyvät armeijan, menevät jatkokoulutukseen jne. Ja tekevät töitä.

    on siis palkittu Suomen kansalaisuudella.

    Vai ovatko nuo pääasiassa miespuolisista paholoislapsista koostuvat somaloiset lisääntyneet noin paljon ?

    Äänestä

  • 8000 lukutaidotonta kirjoitti:

    on siis palkittu Suomen kansalaisuudella.

    Vai ovatko nuo pääasiassa miespuolisista paholoislapsista koostuvat somaloiset lisääntyneet noin paljon ?

    ei... voi... olla... totta...

    Juuri tänään tuli puheeksi erään maatilan renki, joka on Venäjän Karjalasta ja on ollut Suomessa TÖISSÄ jo noin 10 vuotta väliaikaisilla työluvilla. Kaveri puhuu suomea hyvin ja haluaisi muuttaa perheineen tänne Suomeen. On hakenut Suomen kansalaisuutta, mutta ei ole saanut. Ei ole saanut enää edes työlupaa tänne Suomeen. En tiedä mistä kiikastaa, mutta sitä kaveria on pidetty rehtinä ja työteliäänä miehenä.

    En voi ymmärtää mitenkään,,,,,,,, mutta ei kai minun sitten tarvitsekkaan ymmärtää näitä kaikkia juttuja. Sitä isäntää vaan vítuttí kun marjat mätäni pellolle, kun ei saanut mistään työvoimaa siihen lyhyee sesonkiin mitä nyt näillä yrittäjillä tuppaa oleen.

    Äänestä

  • UPDATE_9713338 kirjoitti:

    Ongelmahan onkin siinä, että niin monet ovat turhautuneet demokraattiseen päätöksentekoon, vaikka mitään parempaakaan meillä ei ole. Ja nämä turhautuneet sitten kuvittelevat edustavansa suurta enemmistöä. Ainahan netistä löytää samanmielisiä, olivat omat ajatukset miten pimeitä tahansa. Enemmistö on näihin asti ollut hiljaa. Niin enemmistö muslimeista kuin kristityistäkin.

    Enää ei kannata vaieta. Muuten täälläkin joku pipipää luulee että väkivaltainen hyökkäys vaikkapa demareita kohtaan on oikeutettu, kun kerran Mestarikin niin sanoi.

    miksi täällä valitat luulevasi jotain ?

    Minä sentään tiedän, että meidän pitää elättää loislaumoja afrikasta, koska ne ovat tehneet pyörätuoliramppeja moverin jäähalleihin ;-))

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Somalian kansalaisia on tuo alle 5000. Somalian kieltä äidinkielenään puhuvia on tuplaten enemmän. Näistä melkoinen osa on suomalaisen koulun käyneitä ja samalla tavoin orientoituneita kuin suomalaisetkin nuoret - käyvät armeijan, menevät jatkokoulutukseen jne. Ja tekevät töitä.

    olen pitänyt sinua suoraluontoisena henkilönä .
    uskoisin että somaleiden sekä muidenkin sijoittuminen työelämään on tilastoitu yhtä tarkasti kuin kuusamon pitkäaikaistyöttömät .
    älä viitti vetkutella tämän kysymyksen kohdalla jos kerran pidät itseäsi suoraluontoisena rehellisenä yksilönä .
    thanks sharyn .
    PS. muukalaisten sopeutumista ei helpota lapsellinen hyssyttely .

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    Muukalaisten sopeutumista helpottaa kantaväestön ennakkoluulottomuus sekä suomen kielen ja ammatin oppiminen.

    Äänestä

  • UPDATE_9713338 kirjoitti:

    Muukalaisten sopeutumista helpottaa kantaväestön ennakkoluulottomuus sekä suomen kielen ja ammatin oppiminen.

    ja ennakkoluulottomuutta harjoitetaan liiankin kanssa, muukalaisten etenkin afrikan muslimien halu sopeutua puuttuu täysin.
    Niitä on lakattava elättämästä, eivätköhän sitten sopeutuisi kotimatkaan.

    Äänestä

  • Rahan jakoa kirjoitti:

    ja ennakkoluulottomuutta harjoitetaan liiankin kanssa, muukalaisten etenkin afrikan muslimien halu sopeutua puuttuu täysin.
    Niitä on lakattava elättämästä, eivätköhän sitten sopeutuisi kotimatkaan.

    Älä hupsuttele. Kyllä ne oikeat ongelmat ovat ihan samoja kuin kaikilla: kuinka oppia kieli ja saada töitä. Kun peruasiat ovat kunnossa, sopeutumisessa ei ole ongelmia.

    Äänestä

  • UPDATE_9713338 kirjoitti:

    Älä hupsuttele. Kyllä ne oikeat ongelmat ovat ihan samoja kuin kaikilla: kuinka oppia kieli ja saada töitä. Kun peruasiat ovat kunnossa, sopeutumisessa ei ole ongelmia.

    tuohan on aivottoman teinineidin mielipide, joka ei ole ikinä ollut tekemisissä afrikkalaisen loisijan kanssa.

    osalla näistä kultamunista ei ole mitään aikomusta opetella kieltä ja hankkia töitä.

    Hyvin pärjää muutenkin.

    Äänestä

  • -mutta kirjoitti:

    tuohan on aivottoman teinineidin mielipide, joka ei ole ikinä ollut tekemisissä afrikkalaisen loisijan kanssa.

    Väärin veikkasit.

    Äänestä

  • UPDATE_9713338 kirjoitti:

    Väärin veikkasit.

    niinhän se olikin. Neitimme nauttii päivittäin savannin mustasta suonikkaasta.

    Äänestä

  • - mutta kirjoitti:

    niinhän se olikin. Neitimme nauttii päivittäin savannin mustasta suonikkaasta.

    En tiedä neidistänne, mutta jos näin on, suotakoon se hänelle. Et KAI OLE KATEELLINEN?

    Äänestä

  • UPDATE_6914939 kirjoitti:

    Somalian kansalaisia on tuo alle 5000. Somalian kieltä äidinkielenään puhuvia on tuplaten enemmän. Näistä melkoinen osa on suomalaisen koulun käyneitä ja samalla tavoin orientoituneita kuin suomalaisetkin nuoret - käyvät armeijan, menevät jatkokoulutukseen jne. Ja tekevät töitä.

    Lähin somali-ravintola löytyi englannista. Sekin vain kun kyselin pitkin poikin. 1 on ollut velvoitetyössä Tampereen kirjastossa, oli lehtijuttu oikein.

    Kuinka sitten muuten somalien asiat, 90% työssä ja 10% opiskelemassa? Ja ennen kaikkea mitä hyötyy Suomen Kansa rajan takana odottavasta laumasta (perheenyhdistämiset) luku- ja kirjoitustaidottomia Somalian kansalaisia jos he tänne tulevat?

    Äänestä

  • suomi suomalaisille kirjoitti:

    olen pitänyt sinua suoraluontoisena henkilönä .
    uskoisin että somaleiden sekä muidenkin sijoittuminen työelämään on tilastoitu yhtä tarkasti kuin kuusamon pitkäaikaistyöttömät .
    älä viitti vetkutella tämän kysymyksen kohdalla jos kerran pidät itseäsi suoraluontoisena rehellisenä yksilönä .
    thanks sharyn .
    PS. muukalaisten sopeutumista ei helpota lapsellinen hyssyttely .

    Valitettavasti muiden maiden kansalaisten työllistymisestä ei ole olemassa tilastoja eikä tarkkoja tietoja. Vielä vähemmän tietoa on ulkomaalaistaustaisista henkilöistä, koska määrittely on perin vaikeaa. Tässä asiasta linkki:

    http://www.stat.fi/artikkelit/2011/art_2011-02-15_003.html?s=0

    Työttömyydestä löytyy tämän kaltaisia tietoja:

    http://www.stat.fi/til/tyti/2011/06/tyti_2011_06_2011-07-26_tie_001_fi.html

    Työllisistä kansalaisuuden mukaan:

    http://www.stat.fi/til/tyokay/2008/01/tyokay_2008_01_2010-04-20_tie_002_fi.html

    muiden maiden työttömyysluvut, meillä Suomessa saavat turistit aivan vapaasti oleilla.
    Parasiitit tulee klaaneineen karkoittaa pikaisesti.
    Onko jo myöhäistä ?

    Äänestä

melkoinen määrä , vaikka suomen väkiluku on viis milliä .
ei pitäisi unohtaa että meillä on omat vanhukset invalidit jotka ovat maksaneet pitkän pennin veroina valtion kassaan . heille kuulu kunnon elämisen ehdot ennenkuin somali parasiitteja hyysätään .
myös arskalle kuuluu osuutensa eikä almaakaan saa unohtaa , he ovat meitin kansaa , somalit eivät ole , olkoon heillä mikä passi tahansa .

Äänestä
  • jossain on jopa jäähallissa pyörätuoliluiska, tuollaisen uhrauksen varjolla meidän pitää elättää myös afrikan luiskaotsat.

    Ok.
    Ja mölinät pois.

    Äänestä

  • 9:01? Oletko kännissä heti aamusta?

    Äänestä

9.01 ??mikä siinä on kännin tuote ??
faktaa ioka sana , etenkin maininta somaleista toistan : somalit eivät ole meitin kansaa . kysyn jälleen , tekeeko bongo-bongo maan passi minusta sen maalaisen ??? täh .
PS . en juo alkoholia ja huumeet ovat merkki yksilön heikkoudesta ja kelvottomuudesta . ei kiitos .

Äänestä

oletko pudonnut pienenä pataan?

Äänestä
  • en tietääkseni , olen muuten vaan mainio yksilö .

    Äänestä

aloitti siis kortinpeluunsa. Sillähän on niitä monta pakkaa.

Tällä kertaa taisi olla kyseessä kortit 3 ja 9.

Äänestä
  • kappas vaan, paljonpuhuttu muttaneiti ilmoittautui! Et vielä rekisteröinyt nimimerkkiäsi? Pyydätkö ylläpidolta apua vai viestisi poistoa?

    Äänestä

ymmärryksesi on tuota luokkaa, jopa muttaneiti -nimi on liian lievä ilmaisu sinulle.

Se aiemminkin ehdottamani muttaidioott1 taitaisi olla paljon osuvampi.

Äänestä

mikset rekisteröi sitä itsellesi, kun se kerran on niin osuva?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

suomi suomalaisille kirjoitti:

sinä kun olet tarkka typy tilastojen ym numeroiden kera .
että saataisiin ratkaisu kertaheitolla muukalaisten työttömyydestä ja työllistymisestä pyydän mitä kohteliaammin että haet tilastojen taulukoista faktaa .
henkilökohtaisesti minua kiinnostaa vähemmän kehittyneistä maista tulevat esim. somalien -joilla on suhteeton enemmistö- työllistyminen .
kuinka suuri osuus heidän työllistymisessään on oma-alotteista esim. marjanpoimintaa ja ja kuinka moni työllistyy pakolaisten - muukakalaisten auttamiseen perustettujen virastojen tulkki ym. palvelu, joita ei tarvittu ennen somalien massa muuttoa. oisko tietoo???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu