''Se, että peräkylän maalaiset eivät vieläkään ole tutustuneet yhteenkään muslimiin, johtaa juuri tämänkaltaisiin tekoihin kuin Norjassa nähtiin. Anders tuskin tuntee nimeltä ketään muslimia, mutta on suomalaisten kolleegojensa tavoin kehittänyt päässään uhkakuvia ja sairaita ajatuksia millaisia he ovat.
Jos useammat suomalaiset näkisivät ulkomaalaisia, edes ruotsalaisia, olisivat ennakkoluulot heitä kohtaan vähäisempiä. Kun Suomessa on muslimeja niin paljon että kaikki tuntevat heitä ja ymmärtävät että he ovat ihan tavallisia ihmisiä, on jotain toivoa paremmasta. Mutta sitä ennen on varottava sitä peräkylän maajussia jolla on EU-tukiensa nostojen välissä liian paljon vapaata aikaa opiskella pommintekoa netistä.''
Miten tällainen hullun tempaus johdetaan muslimi vihaksi. Tekijä ei ollut Al Quaidalainen eikä muukaan ja uhrit eivät olleet muslimeja. Nuoret olivat leirillä jonka omistaa Norjan työväen puolue. Olisko asialla viha työväen aatetta kohtaan.
Provokaatiota koko juttu
3
60
Vastaukset
- Neuvo Aurasta
''Onhan se oikeastaan sama miten juttu meni, vai miten? teorioita kyllä tulee riittää .
Avainasia on tietenkin Breivik yhteiskunnalliset vaikutukset. Breivik halusi vallankumouksen ja sitähän toki tulee.'
Ensin tulee mieleen että tapahtuman seurauksena tulevilla polittisilla että uskonnollisilla leireillä on varsin hiljaista .
Toisena tulee mieleen että poliisin valtuudet tulee kasvaa merkittävästi epäilyn aseman kustanuksella.
Yhteinen EU terrorintorjunta armeija perustetaan, joka voi olla myös tulevan Eu liittovaltion armeijan alku.
Maatalouden lannotteiden valvontaa kiristetään ja ne muuttuvat luvanvaraisiksi.
Internet typistyy ja rasistisesta internet ilmaisusta tulee vankeutta.
Orvell poliisivaltio on kohta totta ja sen ensimmäisien esimerkkivaltioiden kansalaiset Norjan, Ruotsin ja Suomen kansalaiset saavat sirun käteen.
Aseiden valvonta ja takaisin keräily etenee.
Norjan poliisi saa rahalla parempaa kalustoa mm, helikopterin.
ja kaikkea muuta rauhoittavaa lisää! mitä ?? ja totta vie pakosta myös Breivik nämä kaikki tiesi vaikka oli vapaamuurari. ''
En kylläkään ymmärrä ja tajua kuinka joku voi tehdä tai saadaan tekemään jotain tuollaista. Kaiken kukkuraksi Anders Reivik paljastuukin syyttömäksi. Hänelle saattaa löytyä alibi. Mites sitten suut pannaan. Yleensähän nämä tappavat itsensä tekosensa jälkeen. En ole seurannut koko juttua mutta kertokaas mitä on tapahtunut. Yläosa kirjoituksesta on hyvä, mutta ei siinä vielä kaikki. Jos alibi löytyy niin maa menee sekaisin ja tekijällä niin pitkä etumatka ettei häntä enää tavoiteta. Silloin syyllistä etsittäessä leimahtaa muslimi vihat valloilleen ja teitä/meitä kun on niin helppo vedättään. Vihaa on tosi helppo levittää ja se saa ihmiset käyttäytymään eläimellisesti.- Alibula
Lawyer Geir Lippestad said his client had admitted to Friday's shootings at a Labour youth camp and a bomb that killed seven people in Oslo's government district, but that he denies any criminal guilt.
Lakimies Geir Lippestad sanoi hänen asiakkaansa oli myöntänyt perjantain shootings työjärjestön nuorisoleirillä ja pommi-iskun, joka tappoi seitsemän ihmistä Oslon valtion laitosten alueelta, mutta että hän kiistää rikollisen syyllisyyden.
EI ALIBIA - Dmitri Horrorsky
Alibula kirjoitti:
Lawyer Geir Lippestad said his client had admitted to Friday's shootings at a Labour youth camp and a bomb that killed seven people in Oslo's government district, but that he denies any criminal guilt.
Lakimies Geir Lippestad sanoi hänen asiakkaansa oli myöntänyt perjantain shootings työjärjestön nuorisoleirillä ja pommi-iskun, joka tappoi seitsemän ihmistä Oslon valtion laitosten alueelta, mutta että hän kiistää rikollisen syyllisyyden.
EI ALIBIAIsku valtion laitoksia vastaan selittyy varmaan Norjan valtion harjoittamasta siitolais politiikasta ja isku työväestön jälkeläisiä kohtaan johtuu myös työväen harjoittamasta politiikasta mikä ei ole jyrkkien oikeistolaisten mieleen. Oliko tämä peloittelua politiikoille että muuttaisivat politiikkaansa oikeistolaisemmaksi mikä ei tietenkään tule onnistumaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti26517199Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist235536- 1152595
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar162087Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361778Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111013- 59961
Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45909Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32904