Minun velkajärjestelyni päättyi muutama vuosi sitten. Uutta velkaa en ole ottanut mistään. Kaikki mitä meille on ostettu (huonekaluja, tietokone ym. vast) on ostettu käteisellä. Tilanteeni on tuon velkajärjestelyn päättymisen jälkeen parantunut huomattavasti. Olen mm. saanut vakituisen työpaikan.
Ainoa ongelma on ollut se, että meillä on vanha auto ja sitä on joutunut viime aikoina korjauttamaan jonkin verran. Myös nämä korjaukset on maksettu käteisellä. Tällä hetkellä auto on täysin kunnossa, mutta vanhan auton kanssa saa koko ajan varautua siihen, että voi tulla yhtäkkiä joku kalliimpikin laitettava ja niitä tilanteita varten olisin halunnut master card-luottokortin. Parhaillaan säästän rahaa joka kuukausi auton vaihtoa varten, mutta en haluaisi käyttää näitä säästöjä vanhan auton korjaamiseen. Auton vaihtoa lähden tekemään vasta sitten, kun on reilumpi summa säästössä.
Koko aikana siis tuon velkajärjestelyn päättymisen jälkeen en ole ostanut edes osamaksulla mitään. Kävin hiljattain myös tarkistamassa omat luottotietoni ja siellä ei ollut mitään merkintöjä. Ei näkynyt enää merkintää edes tuosta päättyneestä velkajärjestelystä eli täysin puhtaat tiedot.
Laitoin sitten verkkopankin kautta Master-Card hakemuksen juuri noita mahdollisesti tulevia auton korjauskuluja varten. Minulle soitettiin, että hakemus on hylätty ja syynä on ollut kokonaistilanteen arviointi. Tässä oli kyseessä op-kotipankki. Soittaja kehoitti menemään pankin konttoriin ja sitä kautta kuulema tuon kortin saaminen saattaa onnistua. Ei kuitenkaan suostunut kertomaan mitä tuo kokonaisarviointi tarkoittaa. Eli siis minulla on tällä hetkellä täysin puhtaat luottotiedot, ei senttiäkään velkaa mihinkään, vakituinen työ ja palkka 2200 euroa, mutta silti minulle ei myönnetty tuota korttia. En itse keksi siihen mitään muuta syytä kuin että jossain täytyy kuitenkin vielä näkyä, että olen läpikäynyt velkajärjestelyn ja siksi hakemus hylättiin. Onko muilla samanlaisia kokemuksia? Ja jos näin on että tieto siitä että on kerran käynyt läpi velkajärjestelyn näkyy jossain, niin kuinka kauan se vielä näkyy? Ikuisestiko? Ja miksi kuitenkin Suomen Asiakastiedolta omia luottotietojani koskevissa papereissa tuota asiaa ei näkynyt?
On vähän hämmentynyt olo. En mene pankin konttoriin kerjäämään tuota korttia, vaikka puhelimessa neuvottiinkin, että sitä kautta se voisi onnistua. Pitäköön korttinsa. Maksan jatkossa mahdolliset auton korjaukset säästöistäni. Auton vaihto vaan sitten aina siirtyy vähän myöhemmäksi.
Eikö velkajärjestelyn päättyminen puhdistakaan kaikkia tietoja?
18
3390
Vastaukset
- kokemusta on
Jos vanhat velkasi olivat osittain op pankista niin sieltä ei lainaa tipahtele.niille jää merkintä muistiin
- 16+13
Ja toinen vaihtoehto on se että olet ollut liian vähän aikaa vakityössä? esim tapiolapankin kulutusluoton saamiseksi pitää kyseiseen pankkiin ensin mennä 6kk vakituisen työn palkkatulo.
- ihmettelevä olo
Olen ollut saman työnantajan palveluksessa useita vuosia. Jo silloin velkajärjestelyn aikana. Tosin alkuun olin vain osa-aikainen. Myöhemmin työ muuttui kokoaikaiseksi, mutta oli kuitenkin määräaikainen. Vakituiseksi työsuhde muuttui vasta hiljattain, mutta kuitenkin säännöllisesti on pitkään tullut palkkatulot tilille.
Minulla kyllä oli yksi pienehkö laina op-kotipankista mukana velkajärjestelyssä. Eli ilmeisesti pitävät siellä muistissa asian, vaikka muuten onkin luottotiedot puhtaat. Olin kyllä kuvitellut, että velkojatkin puhdistavat tiedot omista tiedostoistaan. - kokemusta on
ihmettelevä olo kirjoitti:
Olen ollut saman työnantajan palveluksessa useita vuosia. Jo silloin velkajärjestelyn aikana. Tosin alkuun olin vain osa-aikainen. Myöhemmin työ muuttui kokoaikaiseksi, mutta oli kuitenkin määräaikainen. Vakituiseksi työsuhde muuttui vasta hiljattain, mutta kuitenkin säännöllisesti on pitkään tullut palkkatulot tilille.
Minulla kyllä oli yksi pienehkö laina op-kotipankista mukana velkajärjestelyssä. Eli ilmeisesti pitävät siellä muistissa asian, vaikka muuten onkin luottotiedot puhtaat. Olin kyllä kuvitellut, että velkojatkin puhdistavat tiedot omista tiedostoistaan.eivät puhdista ,ainakaan osuuspankki!
- Aina kokonaisarvio
ihmettelevä olo kirjoitti:
Olen ollut saman työnantajan palveluksessa useita vuosia. Jo silloin velkajärjestelyn aikana. Tosin alkuun olin vain osa-aikainen. Myöhemmin työ muuttui kokoaikaiseksi, mutta oli kuitenkin määräaikainen. Vakituiseksi työsuhde muuttui vasta hiljattain, mutta kuitenkin säännöllisesti on pitkään tullut palkkatulot tilille.
Minulla kyllä oli yksi pienehkö laina op-kotipankista mukana velkajärjestelyssä. Eli ilmeisesti pitävät siellä muistissa asian, vaikka muuten onkin luottotiedot puhtaat. Olin kyllä kuvitellut, että velkojatkin puhdistavat tiedot omista tiedostoistaan.Kyllä pankki on katsonut historiaasi asiakkaana, koska velkjärjestely on ollut, niin eivät vielä luota maksukykyysi.
Tosin, syy voi olla jokin muukin. Pankit tekevät aina kokonaisarvion, ja jos eivät täysin luota maksukykyyn, niin korttia eivät myönnä.
Voithan kokeilla hakea vaikka S-pankin visaa, ja jos hylky tulee sieltäkin, niin silloin tuskin saat mistään muualtakaan. - järjestelyssä myös
Aina kokonaisarvio kirjoitti:
Kyllä pankki on katsonut historiaasi asiakkaana, koska velkjärjestely on ollut, niin eivät vielä luota maksukykyysi.
Tosin, syy voi olla jokin muukin. Pankit tekevät aina kokonaisarvion, ja jos eivät täysin luota maksukykyyn, niin korttia eivät myönnä.
Voithan kokeilla hakea vaikka S-pankin visaa, ja jos hylky tulee sieltäkin, niin silloin tuskin saat mistään muualtakaan.periaatteessa ei saisi enää vaikuttaa . Mutta näin osa tekee. vaihda pankkia
- Se on ihan ok
järjestelyssä myös kirjoitti:
periaatteessa ei saisi enää vaikuttaa . Mutta näin osa tekee. vaihda pankkia
Saa se vaikuttaa. Mikään laki ei kiellä historian säilyttämistä konsernin sisällä. Sitä ei vaan saa tallettaa julkiseen tietokantaan. Se on vaitiolovelvollisuuden piirissä, mutta oma pankki saa sitä hyödyntää luovuttamatta toisille.
Tosiaan pankkia vaihtaessa uusi pankki ei tätä historiaa saa.
- Ärjypastilli.
Miks pitäis puhdistua. Jos et osaa hoitaa asioitas ja et ymmärrä mitää, nii miks pitäs puhdistua.
Kun kerran tiput kuin kissa jaloillesi, niin olet samassa jamassa suhteellisen pian. - luottoako?
No ajattelepa itseäsi pankin sijaan.
Olet lainannut jollekin rahaa ja tämä lainaaja ei maksakaan takaisin ja jäät ilman rahojasi.
Lainaaja tulee uudelleen juttusillesi ja pyytää uutta lainaa vakuutellen, että tällä kertaa kyllä maksan takaisin.
Miten toimit?
Annat luottavaisena uuden lainan vai
et lainaa enää aikaisemmasta kokemuksesta viisastuneena.
Aivan saman pohdinnan käy pankki. Aivan samanlaista tervettä varovaisuutta noudatetaan pankissa, kuin mitä noudattaa jokainen järkevä henkilö.
Pankki on liikeyritys, ei hyväntekeväisyyslaitos, jolla olisi joku velvollisuus jaella kortteja tai lainaa henkilöille, jotka ovat riski.
Pankkejahan on mennyt nurin Suomessakin leväperäisen luotonannon seurauksena, joten itsekin pankin asiakkaana kannatan tiukkaa linjaa.
Sinuna myös oman etusi nimisä pysyisin erossa korteista ja luotoista. - ...
Vanhat laskusi varmasti näkyvät pankin historiassa jossakin. Jos muutenkin tuo on sinun kotipankkisi ja esim. käytät verkkopankkia, niin maksukäyttäytymisesi näkyy suoraan heillä, miten olet maksellut velkoja, tavallisia laskuja ym. Eli kaikki ne tiedot, mitä itsekin näät omalta tililtäsi (tiliote) esim. vekkopankissa.
Oletko ollut joskus opiskelemassa ? Sillä jotkut pankit eivät myönnä mitään, jos esim. lähiaikoina (voi tarkoittaa viime vuottakin) olet ollut opiskelemassa. Minkälainen on alasi mitä teet, onko alalla, jossa työskentelet hyvät työllisyysnäkymät ?
Tämän lisäksi, jos sinulla ei ole omaisuutta, mökkiä, auto ei ole tarpeeksi kallis ym.
Suosittelen, ett käyt muut pankit läpi. - tietäjät
Joo osuuspankilla on ainakin joku helvetin vanha rekisteri jota he tuijottaa.Itse lähdin kävelemään kyseisestä pankista!
- hgd
Turha mollata osuuspankkia kun kaikilla pankeilla on vastaavat rekisterit.
- huhheijari
Mietippä nyt oikein peilin edessä, että mitä kirjoitit perusteluiksi luotollisen kortin tarpeeksi. Et kertonut velkaannuitko ehkä täysin ilman omaa syytäsi, mutta velkajärjestelystä selvittyäsi on luottokortin hinkuminen esittämilläsi syillä vakava oire raha-asioidesi hallinnalle.
Kehut ryhdistäytyneesi käteismaksajaksi ja sinulla on rahaa jemmassa auton vaihtoa varten. Mitä järkeä olisi maksaa remontti kalliimmalla luotolla, kun samanaikaisesti on jemmassa rahaa. Mitä hohtoa näet siinä, ettet luottolaskun sijaan "lainaa" autorahastostasi remonttiraha ja maksa se takaisin luottolaskusi sijaan. Hommaa mieluimmin kortti (Visa Elektron, jos vielä saat), jolla et pääse miinukselle. - Leimattu
Hei, minulla on samanlainen tilanne. Olin velkajärjestelyssä eli tein ns.henkilökohtaisen konkurssin. Hoidin kaikki maksut moitteetomasti, jopa sain velkajärjestelijältä kiitokset tiptop asioiden hoidosta. Annettiin ymmärtää että kaikki on ok. Luottotiedoissani ei ole mitään merkintää ja kaikki on ok. Mutta kun hain täsmäkorttia Osuuspankista näyttivät punaista, miksi. No siksi kun olin ollut velkasaneerauksessa, missä oli ollut op-visan lainaa mukana. Jos olisin yrittäjä, ja teen konkurssin, heti perustettua uuden yrityksen uudella nimellä rahoitushanat ovat auki. Ei ole todellakaan yksilöystävällistä toimintaa! Puhdistakaa ne tiedot sieltä vaikka viiden vuoden päästä saneerauksesta. Punainen leima perseessä ei ole ihmisarvoinen asia, jos hoidat asiasi kuitenkin hyvin, sattuneen vahingon jälkeen!
- noebgwrpgrwirpwg
On reilun pelin hengen mukaista, että lainanhakija jo lainaa hakiessaan oma-aloitteisesti kertoo, että on ollut joskus taannoin elämänsä aikana velkajärjestelyssä.
Luottolaitoksella on sitä paitsi aina oikeus tiedustella lainaa hakevalta, onko hän joskus ollut velkajärjestelyssä tai onko hän ollut joskus luottotiedoton tai ollut ulosotossa. Kysymys on täysin laillinen ja asiallinen, joskin harvoin käytetty. Kysymykseen ei ole tietenkään pakko vastata. Jos vastaa, vastauksen on oltava rehellinen, eli valehdella ei saa, voipi muuten tulla syytteitä.
- PuskuriaTarvitaan
Kyllä se on ihan hyvästä, että punainen leima perseessä muistuttaa toilailuista ainakin niissä pankeissa, joille vahinkoa on aiheutettu.
Aloituksessa kerrotut syyt luottokortin hankinnalle ovat vähän huolestuttavia. Jos yllättäviä menoja varten ei ole puskuria taloudessa, on taloudenhoito retuperällä. Se että uutta autoa varten on rahaa säästössä, mutta ei vanhan korjausta varten tarkoittaa vain sitä, että sitä uuttakaan autoa ei ole varaa ylläpitää.
Aloituksessa ei mainittu minkä hintaisen auton ylläpidosta ja hankinnasta on kysymys, Periaatteessa jos omilla varoilla haluaa rahoittaa 15000 euron auton hankintaa, ylläpitoa ja arvonalenemaa, pitää uutta autoa hankkiessa alkaa heti säästää seuraavaa autonhankintaa varten noin 200 euroa kuussa ja olemassa olevan auton vakuutus, huolto ja korjauskuluja varten noin 100 euroa kuussa. Tällöin auton saa pidettyä kunnossa seuraavaan vaihtoon asti ja säästössä on lisäksi esimerkiksi 3 vuoden kuluttua 7200 euroa, jolla saa maksettua välirahan seuraavaan autoon. Ja jos taloutensa oikeasti haluaa pitää kunnossa, niin jos tuosta vuosittaisesta 1200 euron vakuutus ja huoltobudjetista jää jotain käyttämättä, niin se on syytä pitää säästössä, samoin autoa vaihtaessa voi olla että 5000 euron väliraha riittää, joten seuraavaa autoa varten jää 2200 euroa uutta pesämunaa. Jossain vaiheessa sitten saattaa pienituloinenkin huomata yllättäen vaurastuneensa ihan mukavasti.
Mitään pahaa ei tietenkään luottokortin käytössä ole, varsinkaan maksukortin jossa on korotonta maksuaikaa mahdollisesti seuraavan palkkapäivän yli, jolloin ei tarvitse välttämättä edes koskea säästöihin, edes kyseiseen käyttöön varattuihin. Samoin luottokortilla kannattaa maksaa tiettyjä hankintoja luottokortin antaman lisäturvan takia. Lisäksi esimerkiksi lomamatkalla luottokortiton saattaa kohdata vaikeuksia sekä hotelliin kirjautuessaan, että autoa vuokratessaan. - Velkavellup
Velkajärjestelyssä pitää muistaa, että alkuperäistä velkaa maksetaan yleensä muutamia prosentteja ja loput jää velan myöntäjän vahingoksi. Jos on muutama vuosi sitten lainannut asiakkaalle 10 000€ ja saanut siitä loppujen lopuksi kaikkien prosessien jälkeen vj:n kautta vaikka 2000€ takaisin, niin kyllä sen yleensä muistaa jonkun aikaa ja tahto lainata menee pitkäksi aikaa vaikka edellisen velan perintäoikeus onkin päättynyt.
- asiatkunnossa
Aloittaja kirjoittanut 7 vuotta sitten, joten kyllä hänen luottotietonsa tänään toimivat normaalisti. Nimi puhdistuu 2-4 vuotta viimeisen maksun maksamisesta ulosotolle. Oman tilanteensa voi käydä tarkistamassa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin Ilkka Kanerva kuoli?
Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti27717834Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."
Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist245701- 1242651
Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."
Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar172178Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä
Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa3361800Pikkaraiskan puhelut
Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?1111051- 59976
Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen
Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto32950Sofia Belorf ja Sonja Aiello
Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?45948