Jälleensyntyminen totta

tosi on

Saksalainen psykoterapeutti Thorwald Dethlefsenin on kirjoittanut kirjan Kokemuksia jälleensyntymisestä.

Hän hypnotisoi tarkoin valitun ryhmän ihmisiä. Hän palutti heidät ensin lapsuuteen, sitten omaan syntymähetkeen, siitä edelleen sikiöaikaan ja hedelmöityshetkeen ja viimeiseksi aikaan ennen syntymää. Tätä kutsutaan myös regressioterapiaksi. Varmaan Suomestakin löytyy tämän alan osaajia tällä hetkellä.

Istunnot dokumentoitiin tarkasti äänittämällä ne. Hänen kiinnostuksensa kohdistui erityisesti traumaattisiin muistoihin; nimenomaan sellaiset kuin tapaturmat, sairaudet, kidutukset ja kuolema, koska ne usein aiheuttavat ihmisille käsittämättömiä pelkotiloja ja ahdistusta seuraaviin elämiin.

Puolueettomat tarkkailijat seurasivat ja valvoivat kaikkia hänen kokeitaan, osaksi ne myös tallennettiin filmille.

Varmistaakseen hypnotisoidun henkilön kertoman, hän hypnotisoi koehenkilöt uudelleen jonkin ajan kuluttua. Koehenkilöt kertoivat aivan samat tapahtumat.

Hän on tehnyt nämä kokeensa siis täysin valvotusti ja toistetusti.

Kaikki koehenkilöt kertoivat ns. entisistä elämistään. Osa koehenkilöiden regressiossa mainitsemista ihmisten nimistä pystyttiin tarkistamaan kirkonkirjoista, että he todellakin olivat eläneet silloin kun koehenkilö regressiossa näin ilmoitti.

Todella mielenkiintoinen ja ajatuksia herättävä kirja. Jälleensyntymä näyttäisi todellakin olevan totta.

Kannattaa lukea tämä kirja: Kokemuksia jälleensyntymisestä

13

89

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niko.

      Sielunvihollisen petosta.

      • sielunvihollisella

        sinä selität kaiken sellaisen, mikä menee ohi hilseen, kuten tapana on sanoa.
        Eli kumoat sen heti, koska krisintinusko ei tätä opeta.

        Jospa se kuitenkin on totta, tämä jälleensyntyminen. Siitä tulee kaiken aikaan lisää tietoa ja sitä kannattaisi vähän tutkia, eikä heti kumota.


    • lappix

      Sielunvihollinen samaan ryhmään kuin Raamatun mykkä henki=mielikuvitus.

      • Niko.

        Mitä tarkoitat?
        Etkö usko saatanan olemassa oloon? Kuka Jeesusta erämaassa kiusasi, ellei vihtahousu itse?


      • tosi on
        Niko. kirjoitti:

        Mitä tarkoitat?
        Etkö usko saatanan olemassa oloon? Kuka Jeesusta erämaassa kiusasi, ellei vihtahousu itse?

        Jeesus kiusasi itseään, koska on 100na. Ei kukaan Jumala olisi suojellut Norjan paha imistiä!

        Jeesux - Jeesus on saasta(inen)
        - Savonarola.


      • lappix
        Niko. kirjoitti:

        Mitä tarkoitat?
        Etkö usko saatanan olemassa oloon? Kuka Jeesusta erämaassa kiusasi, ellei vihtahousu itse?

        Ihminen on saatana itse, koska voi tehdä elämän helvetiksi.


    • oikeinnurin

      Lieneekö saatana nainen vaiko mies? Suomessa ei kulttuuriperinteen mukaan ole
      onneksi kuin pohjan akka-harvahammas,sukupuoli on siis tiedossa.

      Pohjolassa se akka kuitenkin tykkää luurailla ja nykyisin ei rajuilmojakaan rajuttele
      niinkuin ennenvanhaan,rauhoittunut on kertakaikkiaan.

    • me-------

      Hypnoosilla nyt saadaan melkein sellaisia "tutkimustuloksia" kuin vain halutaan. Täyttä huuhaata.

      • hypnoosi toimii

        Ei se nyt huuhaata ole koska hypnoosia käytetään laajasti lääketieteessäkin kun kaivetaan ihmisen muistoja esiin. Myös poliisi käyttää hypnoosia tarpeen vaatiessa kuulustelussa tai muuten rikostutkinnan välineenä.

        Hypnoosi on juuri niin toimivaa kuin sen antaja on. Eli hoitaja ratkaisee paljon sllä, ovatko kysymykset puolueettomia vai johdattelevia, kenties jopa valemuistoja synnyttäviä kysymyksiä.

        Eräs aidosti merkittävä tieto mikä on saatu ulos nimenomaan hypnoosin avulla koskee ufo-sieppauksia: useimmissa alkuun ufo-abduktiolta näyttävässä kaappauksessa onkin ollut aidosti tekijänä lopulta ihminen. Ns "milab" eli military abduction on paljastunut monen sieppauksen todelliseksi luonteeksi. Kaappaaja ei ole avaruusolento vaan sotilaallinen toimija ja kyse on yleensä laittomista lääketieteellisistä kokeista.

        Hypnotisoitu kykenee erottamaan muistikuvistaan kasvoja ja hahmoja. Sotilaspukuinen ihminen viittaa sieppaajana ihmiseen eikä harmaaseen avaruusolentoon. Myös ufon sisätilan sijasta hypnotisoitu saattaa muistaa esimerkiksi lopulta tyypillisen leikkaussalin yllään.

        Hypnoosi on aito työkalu, jota voidaan käyttää tehokkaasti.


    • huuhaata sano

      Ihan sama kuin katsois töllöstä salatut elämät yms. hömppää. Samanlaista huuhaata koko homma.

      Helppohan se on hypnoosolla saada älytettyä vaikka mihin p.askajutskaan.

    • vanha ja vakaa

      Olen muuten lukenut sen kirjan ja toisenkin Dethlefsenin "Kohtalo on haaste"
      Jälleensyntymästä kertoo Esko Mustosen kirja "Karma ja Jälleensyntyminen".

      Olin edellisessä elämässä Venäläinen.

    • lappix

      Kyllä se homma on valmis, kun pannaan puulaatikkoon ja lapioidaan pari metriä maata päälle tai tuhkataan.
      Sen pituinen se.

      • vanha starikka

        joo niin raadon osalta.
        Vaipat jalkojenvälissä kuollaan ja kohta on taas vaipat jalkojen välissä. Hassua.
        No kaikki ei tietenkään kuole vaipat jalkojen välissä. Isvinite eihän kuolemaa olekkaan, on vain olosuhteiden muutoksia.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      275
      17546
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      24
      5645
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      121
      2631
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      17
      2135
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1788
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1040
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      970
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      933
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      931
    Aihe