Perussuomalaisten Soini kokoaa uutta puoluetta
02.12.2000 09:13
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kokoaa Suomeen uutta oikeistopuoluetta. Soinin mukaan Suomessa on viiden vuoden kuluttua samanlainen oikeistopopulistinen puolue kuin Itävallassa ja Norjassa.
-Jos sellaista ei synny, olen epäonnistunut. Ja jos silloin vielä on Perussuomalaiset-puolue, en voi tästä syystä olla sen puheenjohtaja, Soini sanoo.
Soinin mielestä oikeistopopulismin niputtaminen samaan nippuun rasismin ja ulkomaalaisvastaisuuden kanssa on "liian helppo selitys". Hänen mukaansa Jörg Haiderin puolueen menestys Itävallassa ja Carl Hagenin Edistyspuolueen suosio Norjassa eivät johdu niiden ulkomaalaisvastaisuudesta tai äärioikeistolaisuudesta, vaan kyvystä puhua kansan kieltä.
Soini sanoo sanomalehti Karjalaisen haastattelussa, että Perussuomalainen puolue voisi olla uuden oikeistopuolueen alkio. Soini vaihtaisi puolueen nimen edistyspuolueeksi ja asemoisi sen poliittisesti uudelleen "keskustan ja kokoomuksen väliin".
Soini kiertää parhaillaan maata käännyttämässä ensin omaa puolueväkeään uuden puolueen kannalle. Samalla hän sanoo etsivänsä puolueelle uutta, "profeetallista" johtajaa.
-Kun löytyisi oikea mies, puolueen kannatus nousisi nopeasti tuollaiseen 10 prosenttiin, Soini uskoo.
(MTV3-STT)

Vastaukset 11
Vanhimmat
Mitä hemmettiä? Tuo uutinen on vuodelta 2000 ja Soini lupasi siis viiden vuoden kuluttua eli vuonna 2005 luopua puheenjohtajuudesta, jos hän epäonnistuu uuden puoluen luomisessa ja Perussuomalaiset on vielä olemassa. Mikä sai Soinin syömään sanansa?
mihinkäs tiikeri raidoistaan pääsee?
Oleellista on, että Soini on itse halunnut luoda ja luonut:
- oikeistopopulistisen Itävällan ja Norjan kaltaisen puolueen
- ulkomaalaisvastaisen puolueen
- äärioikeistolaisia vilisevän puolueen "kepun ja kok´in väliin"
Mutta mihin hänen valtaa käyttää
- ei hallitusvastuuseen
- ei missään asiassa selkokielistä ohjelmaa (esim. ilmastofarssi metalliliitolta)
Mikä on Hommaforumin rooli?
- agitointia ja vihamielistä propagandaa
- perussuomalaisten puoliviralllinen rinnakkaissivusto
- avointa rasismia
Persuista on moneksi. Yksi uhkasi tappaa jopa ministerin. Ilmankos persuja ei uskallettu ottaa hallitukseen?
http://ossimantylahti.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77684-persujen-sipila-tuomittu-tappouhkauksesta
Kaiva vielä jotain kauakaisempaa? Olet surkea pelle, varmaan yksinkertanen demukka?
Etkö vieläkään tajua, että veikkasit tyhmänä väärä hevosta, nyt itket täällä kuukausikaupalla!
Jaa demukka?
Sosiaalidemokraatit olivat Breivikinkin vihan kohteena.
Jos en muusta syystä niin häntä ja hänen toimintaansa vastustaakseni voisin nyt harkita liittyväni demareihn.
Selvemmäksi kun on käymässä, että persut = Norjan edistyspuolue = Breivik
OSUI JA UPPOSI :)
Vaivuit pensaaseen? Oletko hiljaa, kunnes selvität pääsi?
Persut on syvältä suomenkansan riveistä ja maasta. Juuremme on syvällä suomen kalliossa. Olemme syvällä ihmisten mielissä.
Perusässistä kumpuaa voima, joka nostaa Suomen maailman huipulle.
:D :D ;D
>>Samalla hän sanoo etsivänsä puolueelle uutta, "profeetallista" johtajaa.
Kun Isä Timo katsoo peiliin, hän näkee aina universumin ainoan messiaan. Aika jännää.