Onko hyvinvointiskandinavia muuttunut

vaaralliseksi

elää, Suomen ja Norjan massamurhaamisten kautta ?

Jos on, niin miksi ?

Mikä v*tuttaa ihmisiä noin paljon että hulluimmat muuttuvat vielä hullummiksi, psykopaateiksi ?

Kannattaako kysyä ?

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juurikin näin

      Lakia ei sovelleta käytännössä ja tämä mahdollistaa rikokset ja tuvattomuuden. Jokaiseen kotiin on saatava valvontakamerat, jotta esim. perhesurmilta vätyttäisiin. Se on turhaa jälkikäteen harmitella kun perheen joku osapuoli päättää pamauttaa muista perheenjäsenistä ilmat pois. Ihmiset eivät ole turvallisuuden lisäämistä vastaan päin vastoin ja tämä pitäisi ottaa huomioon hallituksessa. Rikolliset ja muuten katkeroituneet ihmiset vastustavat kaikkea mikä ei tuo iloa elämään kun näkevät toisten ihmisten kärsivän.

    • temppuilija

      Käyttäytyminen, hormonien ja kymmenen vuoden disinformaation introjisoinnin seurauksena, voi vaikuttaa psykopaattiselta, mutta persoonallisuus, ei sitä välttämättä ole. Kollektiivisen hyvinvoinnin nimissä, tottakai, hänet sellaiseksi nimitämme, jotta olisimme poliittisesti korrekteja.

      Mitä massamurhat kertovat yhteiskunnistamme todellisuudessa?

    • .

      On muuttunut jo aiemmin, teot ovat siitä seurausta. Päättäjät ovat yksin vastuussa, ei kukaan muu.

      • t:¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤¤

        ja päättämässä on joukko ämmiä,jotka ei koskaa myönnä virheitään (narsismi) ,,,,....


    • Vasa-ma

      Breivik on diplomaattieliitin poika eikä häntä siksi voida pitää tyypillisenä skandinaavina. Sormituntumalta väitän, että rikkaissa perheissä lapset voivat huonommin. Vanhemmat ovat vähemmän läsnä, sisaruksia on vähemmän ja modernin elämän kolkkous sekä tyhjyys puree pahemmin.

      Jos haikailet "vanhaa hyvää aikaa", haikailet maailmaa, joka oli yhteisöllisempi. Entinen Suomi oli enemmän vasemmalla. Nyt oikeistoarvot korostavat kilpailua, kilpailua ja kilpailua.

    • entä Ruotsi

      Ruotsi taas kerran erottuu asehulluista naapureistaan eduksi, onneksi meilläkin on omat ruotsalaisherrat.

      • .

        Mitä nyt sitten esim. Malmössä rikastajat ammuskelevat aina välillä poliisiasemaa.


      • mittako täynnä?
        . kirjoitti:

        Mitä nyt sitten esim. Malmössä rikastajat ammuskelevat aina välillä poliisiasemaa.

        Ja Laser-miehet ym. ruotsalaiset karsivat sitten näitä rikastuttajia bussipysäkeille....


    • onko näin

      Erilaisten ryhmien määrä netissä kasvaa ja muuttuvat yhä agressiivisemmaksi. Seuranta ja valvonta on vaikeaa, koska nettiä ei kontrolloida. Yksi hyvä keino olisi sulkea maan ulkopuolinen netti liikenne ja muuttaa internetin käyttöä palvelujen suuntaan esim. rajoittamalla sivujen julkaisemista ilman perusteluja. Tästä varmaan jokainen on samaa mieltä, mutta joukkoon mahtuu aina vastarannan kiiskejä

      • ahvenkala

        Niin muuttuvat. Toivon ja rukoilen etteivät kansanedustajat lähtisi hesarin äärioikeistolaisten vihapuheiden myötä puuttumaan netin anonymiteettiin.

        Tämä olisi kuin bensaa nuotiolle. Haktivistiryhmät aloittaisivat järjestäytyneemmän toiminnan jne. Veikkaan hieman ettei meidän poliisin tietotaito vastaa sitä mitä se on noilla nörteillä.


    • Tosimies.

      On, minunkin mielestäni täällä on vaarallista elää varsinkin kun et saa puolustaa itseäsi tai perhettäsi,se tekee siitä kaikkein vaarallisimman.
      Terveydenhuoltokin ajetaan niin alas varojen puutteen takia että tuollaiset hullut vaeltavat kaduilla.
      Rahaa riittää kyllä kreguille.

    • temppuilija

      Yksinkertainen ratkaisu postmodernin informaatioyhteiskunnan alasajoon on katkaista pari kaapelia Itämeressä. Ongelmaksi muodostuu vain se, että pari pikkufirmaa, jotka vielä toistaiseksi tekohengittävät tätä meidän taloudellisen kuilun partaalla elävää pientä yhteiskuntaamme kaatuvat sillä samalla sekuntilla, kun tuo valokaapeliyhteys katkeaa. Hmm... meidän perspektiivistämme tietenkin. Todellisuudessa ne vain poistuvat Suomesta muina miehinä. Vaikkapa Norjaan.

      • näin näkisin

        Yksityinen internetin käyttö voisi olla palvelumuotoista. ihmiset saisivat internetin kautta palveua mm. lehtiä lukemalla, selata yrityksien sivuja katso maksullisia tv saroja jne.


      • terrorismintorjunta

        SUPO ei mainitse tätä uhkakuvissaan sivuillaan. Onkohan Suomella omat palvelinkeskukset netin päälläpitämiseen vai luottavatko ne avaruusromuun?


      • temppuilija
        terrorismintorjunta kirjoitti:

        SUPO ei mainitse tätä uhkakuvissaan sivuillaan. Onkohan Suomella omat palvelinkeskukset netin päälläpitämiseen vai luottavatko ne avaruusromuun?

        SUPO on ihan pihalla --- KRP:llä löytyy enemmän asiantuntemusta näihin ...


      • ahaa, siellä disinfo
        temppuilija kirjoitti:

        SUPO on ihan pihalla --- KRP:llä löytyy enemmän asiantuntemusta näihin ...

        olisin epäillyt Pennalan porukoita. SMMePA:llehan tuo taitanee kuulua.


    • Onko täällä

      liikaa loisia, mikä v*tuttaa ihmisä pirusti ? Ja hulluimmat tekevät mitä sattuu.

      • no et sinä

        täällä hulluimpia näe... Sen voin sanoa varmaksi. Poliisit kirjoittelee toimittajien kanssa kilpaa tänne kansan keskuuteen vastaikkainasettelua lisääviä kommentteja ja estävät järkevien mielipiteiden läpipääsyn.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin Ilkka Kanerva kuoli?

      Kun näin jokin aika sitten kuvan riutuneen näköisestä Kanervasta, sanoin vaimolle että haimasyövältä vaikuttaa. Vaimon isä oli kuollut kyseiseen tauti
      Maailman menoa
      265
      17199
    2. Oho! Susanna Laine uudessa hiustyylissä - Julkkismeikkaajalta tiukka palaute: "Ihan sama..."

      Ex-Salkkarit tähti ja juontaja Susanna Laine on monessa mukana. Ex-missi tunnetaan pitkistä, vaaleista hiuksistaan . Mitäs tykkäät uudesta hiustyylist
      Kotimaiset julkkisjuorut
      23
      5536
    3. Ilkka kanerva

      Ilkka Kanerva kuollut 74v
      Turku
      115
      2595
    4. Yllätyspaljastus: Poppari Robin Packalen kiittää urastaan iskelmätähti Juha Tapiota: "Jos mä en..."

      Oi, mikä tarina. Juha Tapio ja Robin ovat kyllä symppiksiä molemmat. Kumpi heistä on suosikkisi? https://www.suomi24.fi/viihde/yllatyspaljastus-poppar
      Kotimaiset julkkisjuorut
      16
      2087
    5. Venäjän lippulaiva Moskva upotettu Mustallamerellä

      Venäjän laivaston lippulaiva Mustalalmerellä on 180 m pituinen, Neuvostoliiton aikana rakennettu Moskva-niminen risteilijä. Ukraina ilmoitti eilen saa
      Maailman menoa
      336
      1778
    6. Pikkaraiskan puhelut

      Mitä tuo jätkä hakee sillä että julkaisee kuinka kauan on puhunut puhelimessa? Tekee itsestään vieläkin idiootimman tuolla vai mikä tää juttu?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      111
      1013
    7. Ilkka Kanerva on kuollut

      74-vuotiaana.
      Maailman menoa
      59
      961
    8. Sofia Belorf ja Sonja Aiello

      Viihtyvät yhdessä dinnerillä. Pienet piirit. Mitä ajatuksia herättää ?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      45
      909
    9. Hossein Najaf juotti lapset humalaan ja käytti häikäilemättä hyväkseen

      Keski-Suomen käräjäoikeus on tuominnut 60-vuotiaan Hossein Najafin neljän vuoden vankeusrangaistukseen. Ensimmäisen tytön kanssa hän oli useita kerto
      Maailman menoa
      32
      904
    Aihe